Tunnus: Salasana:
Vieraskirja   |    Sähköposti

Tallin oma päiväkirja

Mikä ihmeen joulukuu?

Kylläpäs ketuttaa! Alkukuusta telmittiin innosta pinkeinä lumihangessa, sitten jo jouduttiin 15 asteen pakkasessa kääriytymään kaikkeen, mitä vaatekaapista löytyi. Tämä viikko onkin mennyt kivasti plussakeleissä, hengenvaarallisen liukkailla teillä peläten ja kaatosateessa ratsastellen. Ihmetyttää valtavasti!

Hain ponit tänään jo vähän etuajassa sisälle, siellä ne värjöttelivät kylmissään katosten alla, joten ajattelin, että ihan sama. Tallissa on mukavan tunnelmallista istuskella ja kuunnella, kun ponit rouskuttelevat ruokiaan ja välillä hirnahtelevat kavereilleen. Vähän nyt jää sateen ja liukkauden takia maastoilut väliin, mutta ei voi mitään.

Joulun odotus on sujunut joutuisasti ja kovassa kiireessä. En ole ehtinyt edes seuraamaan päivien kulumista ja kun aloin kirjoittaa tätä merkintää, en voinut millään uskoa, että on jo 12. päivä! Tallilla on kisailtu aktiivisesti nyt joulun alla ja kisaillaan loppukuustakin. Seitsemän ihmistä on osallistunut joulupakettien metsästykseen ja ollaan saatu uusia asukkaitakin talliin!

"Pellin alla" olen aktiivisen epäaktiivisesti päivitellyt tallin sivuja ja joulunjälkeisremontti alkaa olla yllättävän aikaisesti loppusuoralla. Tokihan tässä vielä on välipäivien ajaksi reilusti tekemistä, mutta hiljaa hyvä tulee!

Mahtavaa joulunodotusta kaikille! :)

Kirjoitettu 12.12.2013


Kommentit


Kirjoita kommentti

Nimimerkki:
Spämmiesto, mikä on ensimmäisen kuukauden nimi?

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi omalla nimelläsi ja kuvallasi!