Tunnus: Salasana:
Vieraskirja   |    Sähköposti

Sävelsalon tilan ja tallin esittely

Sävelsalo sijaitsee virtuaalisen Suomen Pohjanmaalla, kevättulvien ja lukuisten jokien keskellä. Tallista löytyy tilaa kahdellekymmenelle karvaiselle ponikaverille ja harrastelutilaa löytyy niin tallin pihasta kuin ympäristöstäkin. Tällä sivulla voit tutustua tallin historiaan ja nykyisyyteen, kurkistaa karsinoihin ja tutustua päiväjärjestykseen. Tutustu myös tallin ihmisasiakkaisiin sekä sen omistajaperheeseen oheisesta linkistä!


Historia

© Don Graham

Sävelsalon tila perustettiin vuonna 1901. Sen rakensi juuri Amerikasta palannut Pekka Sävelsalo, joka myöhemmin perusti perheen tilalla. Vuosien ajan tila oli hyvin normaali maatila, jota Pekka ja tämän lapset ylläpitivät. Tilan pääelinkeinona olivat lehmät ja mukana olivat menossa myös navettakissat ja luottohevonen. 1990-luvun alun lama kosketti tilaa kovasti. Kokoa pienennettiin, apulaiset irtisanottiin ja vanhalla Eerolla, Pekan pojalla, alkoi selkäkin pettää. Lehmät laitettiin pois ja alkoi hiljainen elämä perunoita kasvatellen.

Eräänä kesänä Eeron lapsenlapsi Katja tuli jälleen kerran auttamaan ikkunoiden pesussa, ja sattui ohimennen mainitsemaan vanhalle isoäidilleen Maijalle hakevansa paikkaa omalle tallilleen. Maija totesi siihen, että onhan tuossa tuo vanha navetta, tyrkkää ne hevosesi sinne.

Niinkuin Tikkurilan maalimainoksissa sanotaan, siitä se ajatus sitten lähti. Tila vaihtoi omistajaa, ostettiin maalipurkit (varmaankin Tikkurilan), muut kapineet ja alettiin hommiin. Lopulta vuoden 2011 keväällä loppusuora alkoi todellakin häämöttää. Vanhasta navetasta oli muunnettu kaikkien säädösten mukainen talli, johon mahtui mukavasti 22 karsinaa ja kaikki mukavuudet. Ilman isovanhempien rahallista tukea tästä hommasta ei olisi selvitty, mutta kuten Maija aina sanoo, ei hän rahaa hautaan ole ottamassa mukaan.

Tallin virtuaalihistoria

Sävelsalon talli perustettiin vuonna 2011, maaliskuun lopulla, hyvin luultavasti 31.3. Talli aukaisi oviaan pikkuhiljaa muutaman päivän ajan, mutta ensimmäiset ponit astelivat talliin tuolloin.

Alussa talli sai mahtavan vastaanoton ja se täyttyi nopeasti! Tallilaiset kirjoittelivat toinen toistaan mukavampia kirjoituksia ja kisoja järjesteltiin. Ylläpidon kiinnostus alkoi hiipua tallin pitoon vuoden lähetessä loppuaan, sillä vuokranmaksuista oli muodostunut todellinen ongelma. Vähitellen talli hiljeni kokonaan ja lopulta sulki ovensa.

Vuoden 2013 kesäkuussa talli avattiin uudelleen, tällä kertaa ehompana kuin koskaan. Kaikki laitettiin uusiksi ja hommaan lähdettiin aivan erilaisella asenteella. Tämän vuoden avajaisten jälkeen tallissa on tapahtunut paljon muutoksia ja sitä tullaan jatkossakin jatkuvasti kehittämään vielä paremmaksi ja interaktiivisemmaksi kokonaisuudeksi!


© rosipaw© rosipaw

Ympäristö

Sävelsalon tila sijaitsee virtuaalisessa Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla. Alue on kuuluisa tasaisuudestaan, siitä, että horisontti on kymmenien kilometrien päässä. Näillä lakeuksilla on aina hieman tuulinen ja viileä sää, mutta jokien ja meren rantoja on senkin edestä. Maisema on kuin tilkkutäkki, joka koostuu erivärisistä pelloista ja kulmikkaista metsistä. Sävelsalon omat laitumet, tarhat ja metsät sekottuvat tähän tilkkutäkkiin saumattomasti.

Tilaa ympäröivät maatalouden ansiosta kymmenet erilaiset kärrypolut ja suuria metsäaukioita löytyy tallin ympäristöstä paljon. Maastot tallin ympäristössä ovat siis ensiluokkaiset. Kärrypolkujen lisäksi tallin pihasta lähtee ihan kunnon maastoreitti, joka on noin 10km pitkä. Tämä tie on yksityinen ja vain sävelsalolaisten käytössä.

Lähin kaupunki on puolen tunnin ajomatkan päässä. Se ei Sävelsalossa paljoa hidasta, sillä tilalla on niin paljon tekemistä, ettei kaupungissa ehtisikään paljoa palloilemaan. Viiden kilometrin päästä löytyvä kylämarketti riittää kaikkiin juokseviin herkuttelutarpeisiin.


Pihapiiri

Pihapiiri on hyvin perinteinen suomalaisille maatiloille, sillä se on rakennusten muodostama nelikulmio. Yhden sivun tästä nelikulmiosta muodostaa päärakennus. Se rakennettiin aikoinaan suurelle perheelle ja nykytarpeisiin se on aivan liian suuri. Siellä Katja miehensä ja kahden koiransa kanssa kuitenkin asustaa. Päärakennuksen sivuovesta pääsee paikkaan, jossa kaikki tallin asiakkaat voivat lämpimässä vaihtaa vaatteensa ja josta löytyy tietysti myös hygieniatilat.

© Sävelsalo

Toisen sivun muodostaa suuri lato. Lato on jaettu seinillä kolmeen osaan. Yhdessä osassa on lantala ja puruvarasto. Tämä osa on käytännössä vain katos, sillä ennen ladon päässä ollut suuri ovi on sittemmin poistettu. Ladon keskiosa toimii varastona. Sieltä löytyy kaikkea vanhasta pappatunturista remontista ylijääneisiin tarvikkeisiin. Sinne on säilötty paljon maatilan vanhaa tavaraa. Hevosten varusteita ei säilötä täällä, sillä tämä varasto on aivan ääriään myöten täynnä. Ladon päärakennuksen puoleiseen päätyyn on rakennettu pienen pieni talli, jossa on kolme karsinaa ja varustetila. Tämä talli on ainoastaan tilan omistajien käytössä.

© DVPonyClub

Parkkipaikan virkaa pihapiirissä toimittaa pätkä tienvierustaa, jolle on iät kaiket parkkeerattu. Sen tunnistaa helposti, kun ajaa pihatietä, sillä se kohta nurmikosta on vähätellen sanottuna kärsinyt.

Kolmannen ja neljännen sivun muodostavat talli ja maneesi. Pihapiiristä on pääsy tarhoille ja laitumille sekä tilan läheisyydestä löytyvälle järvelle. Järven rannalla on pieni rantasauna ja mainiot mahdollisuudet uida, ponien kanssa tai yksin.


Talli ja maneesi

© ElaineSeleneStock © ElaineSeleneStock

Sävelsalon tallirakennus on, kuten aiemmin jo todettu, remontoitu vanhaan navettaan. Älä anna tämän kuitenkaan hämätä, sillä remonttivaiheessa navetta revittiin osiin ja ainoastaan tallin kiviseinät ovat alkuperäiset. Talli on valmistunut vuonna 2011 ja karsinoita tallista löytyy yhteensä 22. Vaikka kyseessä on ponitalli, tallissa saisi säädösten mukaan (myös vuoden 2014 alun jälkeen) asua isokin hevonen. Karsinat ovat yhdeksän neliömetrin kokoisia pinta-alaltaan ja, jotta ilmanvaihto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, katto on yli 2,5 metriä korkealla.

Tallirakennuksen päädystä löytyy iso varasto, jossa säilytetään tallin heinät ja muut ruoat. Varastosta löytyy myös tilaa ponien omille varusteille kuten kärryille. Jos asiakas tahtoo tuoda oman trailerinsa tallille säilytettäväksi, sille ei valitettavasti ole katettua suojaa tarjolla ja sen voi jättää parkkipaikan reunaan, tallin taakse tai mihin ikinä sen saa mahtumaan.

© Serge Melki

Maneesi on rakennettu tallirakennukseen kiinni. Maneesi rakennettiin remontin aikana tyhjästä, sillä navetalla ei ollut koskaan ollut tarvetta suurelle hallille. Maneesi on 20m x 48m ja sieltä löytyy täysi estekalusto, jota tallin asiakkaat saavat vapaasti käyttää. Myös asiakkaiden omat valmentajat ovat tervetulleita käyttämään maneesia! Yhdessä maneesin lyhyistä sivuista on myös pieni katsomo kilpailuja varten, mutta talvisäiden aikana maneesia voi seurata myös varustehuoneesta, josta löytyy suuri ikkuna suoraan maneesiin.


Päiväjärjestys

© sexyninjamonkey

Tallin yleinen päiväjärjestys on pääpiirteittäin alla olevan näköinen, ponien lukumäärästä ja työntekijöiden vähyydestä johtuen ajat ovat liukuvia. Täysihoidolla olevien ponien omistajille tarjotaan mahdollisuus poiketa ruokinta-ajoista.

Kaikki päiväjärjestyksessä mainitut toiminnot tehdään päivittäin kaikille poneille riippumatta hoitopaketista. Karsinat putsataan pitkien juhlapyhien aattoina vain erityistä pyyntöä ja erillistä maksua vastaan.

Kesälaidunkaudella päivärytmi ei luonnollisestikaan noudata tätä ohjelmaa, vaan ponit ovat ulkona yötä päivää. Vain todella kurjilla keleillä kuten myrskyssä ja useamman päivän kestävässä vesisateessa ponit otetaan sisälle.

6.30 - 8.00 Aamutalli
- Aamuruokinta ja karsinoiden putsaus, ponit ulos
12-13.00 Päiväruokinta
- Puolipäivää tarhattavat ponit
- Jos on erittäin huono keli (myrskyää/sataa paljon ja on kylmä) tai kylmempää kuin -20 astetta, ponit tulevat sisälle syömään päiväruokia, elleivät ole jo sisällä
17.00-18.00 Ponit sisään
- Ponit ulkona hyvällä säällä pitempään
- Kesäaikaan ponit saavat olla laitumilla yötä päivää kelin salliessa
- Iltapäiväruokinta
20.00-21.30 Iltatalli
- Karsinoiden putsaus ja iltaruokinta
22.00 Talli suljetaan

Tallin sulkemisen jälkeen ei ole enää toivottavaa, että ponien rauhaa häiritään. Tätä ei ole kuitenkaan mitenkään erityisesti kielletty. Ovet lukitaan tallin sulkemisen aikaan, mutta jos tietää etukäteen, että tallissa täytyy käydä vielä illalla, avaimet voi saada lainaan.