Tunnus: Salasana:
Vieraskirja   |    Sähköposti

Päiväkirja ponille Rumour's Raket, "Raksu, Raketti"

1.9.2013 – Ei vieläkään menestystä

Suuria muutoksia viime päivityksestä ei ole tapahtunut eli Raketin laukkaponin ura ei näytä edelleenkään kovinkaan lupaavalle. Ori ei ole vieläkään voittanut maiden-lähtöä. Joitakin sijoituksia on sentään tullut, mutta ne ovat melko laiha lohtu. Orin tuloksissa ei siis ole hurraamista, tähän mennessä statistiikka on 9: 0-2-2-1 ja voittosumma 3 800 v€.

Jatkamme kuitenkin vielä yrittämistä laukkaradoilla. Mikäli huono menestys jatkuu, saatamme kokeilla vielä risulaukkakilpailuja. Todennäköisesti Raketti kuitenkin siirtyy ratsuhommiin, mikäli laukat eivät ala sujua. Ehkäpä Raketin miellyttävät ja hienot askeleet sopisivatkin paremmin ratsupuolelle, koulukiemuroita ja esteratoja suorittamaan. Raketin molemmat vanhemmathan ovat laukkakilpailujen lisäksi kilpailleet myös kouluratsastuksessa, sijoituksia ja jopa voittoja keräten.

Onneksi Raksu on vielä nuori ori, joten ehdimme kyllä vielä kokeilemaan ja harjoittelemaan niin laukkaponin kuin kouluponin uraa. Toivottavasti edes jommassakummassa alkaisi menestystäkin tulla, sillä harmillista, jos muuten hienolta orilta jää näytöt puuttumaan.

Tarina on kirjoitettu 4.9.2013 ja siinä on 131 sanaa eli 262s§.


Kommentit


Kirjoita kommentti

Nimimerkki:
Spämmiesto, mikä on viimeisen kuukauden nimi?

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi omalla nimelläsi ja kuvallasi!