Tunnus: Salasana:
Vieraskirja   |    Shkposti

Pivkirja ponille Rumour's Mysterium, "Rimma"

Ensimmäinen yhteinen maastolenkki 17.7.2013

Olemme olleet nyt lähes viikon verran uudella kotitallillamme, Sävelsalossa. Meidät on otettu hienosti vastaan ja talliporukka vaikuttaa oikein mukavalle. Ihanaa kun on muitakin poneja ja poni-ihmisiä ympärillä! Olen kuitenkin eniten yllättynyt positiivisesti siitä, että saamme jopa treeniseuraa. Piaffe nimittäin ilmoittautui vapaaehtoiseksi lähes heti kättelyssä. Hänelläkin on nuori kilpaponin alku, tosin rodultaan shetlanninponi ja käytöltään ravuri. Mutta eiköhän Entlangens Milli eli ”Milli” kelpaa paremmin kuin hyvin (tulevien) laukkarussieni kaveriksi lenkeille ja miksei radallekin.

Päätin ottaa ensimmäiselle yhteiselle lenkille mukaan Rimma-tammani (oikealta nimeltään Rumour’s Mysterium), sillä se on nuoresta iästään huolimatta melkoisen rauhallinen ja fiksu tapaus. Toinen ponini, Rumour’s Raket, kun on melkoisen vauhdikas ja malttamaton ori.

Sovimme Piaffen kanssa, että lähtisimme lenkille heti aamulla, ennen kuin aurinko alkaa porottaa kuumasti. Tämä kesä on ollut nimittäin niin aurinkoinen ja kuuma, ettei millään jaksa aina touhuta juuri kuumimpaan aikaan. Saavuin tallille puoli yhdeksän aikoihin. Ehdin juuri hakemaan varusteet ja harjapakin varustehuoneesta, kun Piaffekin jo ilmestyi paikalle. Kävimme hakemassa ponit tarhoistaan ja aloitimme harjamaan niitä. Varustettuamme ponit, huikkasin Piaffelle: ”nyt on sinun vuorosi!”.

Tarina on kirjoitettu 7.8.2013 ja siin on 167 sanaa eli 334s.


Kommentit


Kirjoita kommentti

Nimimerkki:
Spmmiesto, mik on viimeisen kuukauden nimi?

Kirjaudu sisn kommentoidaksesi omalla nimellsi ja kuvallasi!