KÄRMENIEMI

____________

Kärmeniemen Andrus

 
nimi Kärmeniemen Andrus "Ants" Meriitit
-

Jälkeläiset
o. Paperisiipi VH17-018-0000
o. Kärmeniemen Knölsvan VH17-018-0000
rekisterinumero VH17-018-0867
rotu, sukupuoli suomenhevonen, ori
väri, säkä vkko, 157cm
syntynyt 2.4.2017 (8-vuotias) 3v 2.5.17
omistaja Kärmeniemet vrl-00816
kasvattaja Kärmeniemi
koulutustaso heA/110/105 (CIC1)



© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Antsista

Andrus, Ants, Antti, Antero, Antsu, Anssi... Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja sitä rakkautta tämä lapsi on ainakin käytöksensä perusteella saanut ihan liikaa elämänsä aikana. Ants ja hänen paras ystävänsä/ottoveljensä/aisaparinsa/toinen aivosolunsa Sulo ovat olleet erottamattomat siitä lähtien kun ne samalle nuorten miesten laitumelle pääsivät, eikä järki kyllä pakota kummankaan päätä sitten yhtään. Molemmat jäbät ovat sirorunkoisia, mutta pitkäkoipisia ketteränpuoleisia elikoita, ja näitä ominaisuuksia onkin hyödynnetty milloin missä jekuissa. Ehdoton suosikki on karata omasta pihasta kentän laidalle katsomaan kaverin työskentelyä. Ei, ei edes syömään tai muuten vaan juoksentelemaan, vaan kentän laidalle möllöttämään ja hypettämään sitä ykkösveljeä kuin pahin fratboy konsanaan. Ja kyllä, Nuija ja Tosi Nuija tai Tyhmä ja Vielä Tyhmempi -duosta Ants on se jälkimmäinen, aina.

Oikeasti Ants on ihan mukava veikko. Vaikka se ei ole mikään penaalin terävin kynä, niin se ei ole tarkoita, etteikö se olisi kiva. Oriksi se on mielettömän hellä ja helppo, vähän sellainen iso lapsi: kunhan testailee rajojaan, mutta kerran kun komentaa ronskisti, niin kyllä se tottelee. Läheisyys on aina kiva juttu ja heti Sulon jälkeen kuka tahansa ihminen on Antsin toiseksi paras kaveri. Kunhan tällä ihmisellä on käsi, jolla rapsuttaa. Ihan paras paikka on just sään juuresta, siitä kun rapsutat (just siitä, jos meet ohi niin hevonen kyllä liikkuu eteen tai taakse kätesi alla näyttäkseen just sen oikean paikan) niin Ants on varmasti valmis vaikka kuolemaan sun takia. Ihan hyvä hätäjarru maastossa, tuo kun pysähtyy vaikka mistä vauhdeista nauttimaan säkärapsuista.

Ihmisen kunnioitus on tullut ihan reippaan käsittelyn kautta, ja se peilaa myös ratsastukseen. Ants ei ole helppo, mutta se on yritteliäs ja valmis tekemään töitä. Joskus yhteisen sävelen löytäminen on hankalaa, mutta kunhan vaan jaksaa ja jaksaa ja jaksaa, niin Ants uskaltaa kyllä pikkuhiljaa esitellä niitä parhaimpia puoliaan. Voikko on tajuttoman herkkä hevonen ja sen on vähän vaikea rentoutua ratsastajan alla, ja siksi meillä sitä ratsastaakin vain Salli. Kaksikolla meni oma aikansa löytää yhteinen flow, mutta kyllä Antsista näkee miten eri tavalla se uskaltaa käyttää itseään Sallin—ihmisen, johon se luottaa ja jonka takia se on valmis menemään vaikka läpi sen kuuluisan harmaan kiven—alla ja oikeasti rentoutua. Vähän tuntemattomampien ratsastajien kanssa homma menee helposti jännitykseksi ja sitten lankkuselkäilyksi ja hermostuneeksi rollailuksi.

Sallin kanssa homma kuitenkin toimii; maalla, merellä ja ilmassa. Kirjaimellisesti. Pari on ylittänyt kaikki odotukset niin sileällä, esteillä kuin maastossakin, ja on ollut kasvattajana hurjan ihanaa seurata kuinka epävarmasta hevosesta on kasvanut päättäväinen kenttäratsu. Aluksi kilpaileminen Antsin kanssa oli hapuilua: se säikkyi milloin mitäkin ja oli niin jännittynyt kilpailuissa, että teki melkein kipeää katsoa korvat kopterin lailla pyörivän hikihumman suorituksia. Vanhemmiten se on kuitenkin saanut itsevarmuutta ja oikeanlaisen ratsastajan, paljon hevosta kehuvan ja sitä avoimesti kiittävän Sallin kanssa duo on kehittynyt vuosien mittaan kuin eri ratsukoksi.

Esteet on kaikista eniten se Antsin juttu, vaikka kyllä se sileälläkin suorittaa tasaisesti. Se kerää kuitenkin jonkin verran suorituspaineita kouluradan kaltaisissa tehtävissä, joissa vaaditaan kärsivällisyyttä ja keskittymistä. Antsilla on joskus vähän paha tapa yrittää liikaa, ja esimerkiksi painonheilahdus laukkalävistäjällä saattaa nopeasti aiheuttaa lentävän laukanvaihdon. Nopeammissa suorituksissa, kuten juurikin rataesteillä, se osaa päästää itsekritiikistään irti ja vain mennä.

Ants on luonnostaan vikkelä ja nopea hevonen vaikkei sitä helposti kouluratapiipperyksen ja hermoheikkoilun jälkeen uskoisi. Sitä pitää vain uskaltaa ratsastaa ja siten valaa hevoseen itseluottamusta ja -varmuutta. Sallin yleisin taktiikka esteillä on vain painaa talla pohjaan ja jättää turha miettiminen pois. Antsilla on hyvä estesilmä omasta takaa, ja jos sille ei anna ylimääräistä aikaa miettiä ihan kaikkea läpi omassa päässään, se suorittaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Nopea voikko kääntyy ketterästi ja ponnistaa pohjasta, eikä se maastoesteillä häpeili kauhoa suoraan veden syvimmästä kohtaa tai viistää risuesteet puolet risuista mukaansa ottaen. Hyvä kenttähevonen se on, vaikka sisimmiltään onkin vähän hölmö herkkäpoika.

Sukuselvitys

Ants on siitoskäytössä. Tamman tulee olla niinikään menestynyt, 1-polvinen suomenhevonen.

Asfalttiviidakkovekara
ERJ-I KERJ-II
Vekara-Juuso Vakavavekara
Juusontyttö
Asfalttiprinsessa Asfalttiprinssi
Asfalttisoturitar
Rakkausrunoja
KTK-II
Rakkautta Ilmassa Ilmasoturi
Mahtirakkaus
Painajaisruno Pahapeto
Runoralla
kenttäratsastus (38)

16.07.17 KERJ CIC1: 1/24
09.07.17 KERJ CIC1: 1/24
06.07.17 KERJ CIC1: 1/24
22.06.17 KERJ CIC1: 5/30
20.06.17 KERJ CIC1: 3/30
15.06.17 KERJ CIC1: 3/30
07.06.17 KERJ CIC1: 1/30
03.06.17 KERJ CIC1: 4/30
30.05.17 KERJ CIC1: 2/30
28.05.17 KERJ CIC1: 2/30
28.05.17 KERJ CIC1: 2/30
27.05.17 KERJ CIC1: 5/30
26.05.17 KERJ CIC1: 4/30
25.05.17 KERJ CIC1: 3/30
24.05.17 KERJ CIC1: 3/30
21.05.17 KERJ CIC1: 2/30
21.05.17 KERJ CIC1: 4/30
17.05.17 KERJ CIC1: 5/30
17.05.17 KERJ CIC1: 4/30
16.05.17 KERJ CIC1: 2/30
15.05.17 KERJ CIC1: 5/30
15.05.17 KERJ CIC1: 4/30
14.05.17 KERJ CIC1: 3/30
12.05.17 KERJ CIC1: 2/30
12.05.17 KERJ CIC1: 3/30
10.05.17 KERJ CIC1: 2/41
10.05.17 KERJ CIC1: 2/30
10.05.17 KERJ CIC1: 3/30
09.05.17 KERJ CIC1: 1/30
09.05.17 KERJ CIC1: 4/30
08.05.17 KERJ CIC1: 2/30
08.05.17 KERJ CIC1: 1/30
06.05.17 KERJ CIC1: 3/31
05.05.17 KERJ CIC1: 7/61
04.05.17 KERJ CIC1: 1/30
03.05.17 KERJ CIC1: 4/61
24.04.17 KERJ CIC1: 2/30
11.04.17 KERJ CIC1: 2/30

esteratsastus (40)

10.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
10.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
10.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
10.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
10.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
09.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
09.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
09.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
08.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
08.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
08.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
08.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
05.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
05.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
05.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
05.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
05.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
03.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
03.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
03.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
02.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
02.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 1/40

kouluratsastus (12)

30.08.17 KRJ helppo A: 1/30
26.08.17 KRJ helppo A: 1/30
07.08.17 KRJ helppo A: 4/50
06.08.17 KRJ helppo A: 5/50
04.08.17 KRJ helppo A: 2/50
03.08.17 KRJ helppo A: 5/50
02.08.17 KRJ helppo A: 1/50
01.08.17 KRJ helppo A: 7/50
30.06.17 KRJ Cup helppo A: 26/292
10.06.17 KRJ helppo A: 3/45
02.05.17 KRJ helppo A: 2/85
01.05.17 KRJ helppo B: 5/66

1. Siinä paha missä mainitaan

"Jewell kehu Antsia, oli nähnyt jotain kuvia ja laitto viestiä", kerroin kahvipöydän ääressä avokilleni. Se oli juuri päässyt puunkaatohommista sisälle, ja vaikka mun seesteinen kahvihetki oli vaihtunut pistävään hienhajuun ja valkean puupöydän käsillään mustaavaan mieheen, mä en pistänyt sitä pahakseni. Tomi murahti jotain epämääräistä riisuessaan huomioväreissä kirkuvaa takkiaan, mutta vaikutti kiitolliselta kun työnsin täyden kahvikupin sen nenän eteen. Mä en ollut ihan varma, muistiko se kuka Jewell oli, joten päätin virkistää sen muistia: "Se Leijonalaakson omistaja. Jolla on Tarmo ja Viljo. Ja Juneau."

Tomi ei vieläkään jaksanut sitoutua keskusteluun, joten minä jatkoin yksinpuhelua: kuinka pojilla meni, mitä Alaskan viimeiselle varsalle kuului, mitä muuta Jewell oli sanonut ja niin edelleen. Lopulta pääsin siihen, kuinka olin yrittänyt suostutella naista ottamaan vielä yhden kärmeksen jostain ihastelemastaan hevosesta: "Ja sitten mä yritin tarjota sille vaikka Pinnasta ja Ants—"

"Ei jumalauta", avokki yhtäkkiä äyskähti kahvikuppi huulillaan. Mä vedin huuleni tiukkaan viivaan vähän keskeytyksestä loukkaantuneena, kunnes seurasin mieheni katsetta keittiön ikkunasta ulos ja sinne, missä Salli teki duunia Sulon kanssa kevätauringossa kuivuneella kentällä. Tai, siis, missä sen oli pitänyt tehdä duunia. Tällä hetkellä se nimittäin seisoi jalustimilla Sulon kyydissä, yrittäen pitkällä kouluraipassa sohia kentän laidalle karannutta voikkoa kauemmas. Ants sen kuin möllötti kahden katsomoina toimineen penkkirakennelman välissä ja vaikutti just siltä, että sillä ei ollut aikomustakaan poistua VIP-paikaltaan tarhakaverinsa työskentelyä seuraamasta. Suloakaan ei tuntunut viuhuva raippa tai sen selässä epätoivoisena keikkuva ja ärjyvä Salli sen kummempaa kiinnostavan.

Mä huokaisin, ja Tomi hörppäsi kahviaan. Antsin karkailu, vaikkakin tähän mennessä hyvin helppohoitoista ja ongelmatonta kun ori ei lähtenyt pihapiiriä kauemmas, alkoi pikkuhiljaa muistuttaa vauva-aikoja lapsemme Petjan kanssa. Sun vuoro, mä nousin viimeks. Huokaisten kietaisin neuletakkia tiukemmin ympärilleni ja lähdin etsimään mun kumisaappaita eteisen kenkämerestä. Se oli mun vuoro käydä palauttamassa voikko aitoihinsa, joissa se ei kuitenkaan pysyisi yksin.

2. Kuka pelkää vettä? Ei Ulpu ainakaan

Kesä on vihdoin saapunut Hossaankin ja kaikki kärmeniemeläiset tietävät, että se tarkoittaa tasan yhtä asiaa: uimakausi on alkanut!! Toki hevosista fiksuimmat ovat palautelleet uimataitoja mieleen ihan oma-aloitteisesti (Ohio taituroi itsensä laitumen sähkölangan ali viereiseen puroon piehtaroimaan ja Ulpu oli eräs päivä portilla vastassa kaikki neljä jalkaa tukevasti vesiastiana toimivassa kylpyammeessa), mutta se ensimmäinen ryhmäreissu rantaan on aina kaikista odotetuin, ihan sama vaikka vesiestettä olisi treenattu läpi vuoden ja viimeksi juuri samana aamuna. Kyllä se elävä vesi on Se Juttu.

Ainakin joillekin. Mukaan lähti vallan värikäs sakki: minä satuponi-Fiallani, Petja-poika takuuvarmalla Molli-ponilla, Tomi rohkeasieluisella kesäheinä-Sulolla, Salli pinkeällä Ants-voikolla ja kesälomastaan nauttiva Karla oli valinnut itselleen "rentoutumismielessä" Ulpun. Sitten se mokoma oli vielä ihmetellyt kun me muut aikuiset käkätettiin yhdistelmälle Ulpu ja rentoutuminen.

Matka rantaan oli leppoisa. Petja kuusvee johti letkaa uimahousut Mollin pyöreää selkää vasten kahisten, minä ja Fia hyvänä kakkosena, mun takana melkein niskaan kärsimättömyyttään hönkivä Ulpu kyydissään Karla, ja heidän perässään innokkaat mutta kuitenkin kohteliaat ja kärsivälliset herrasmiehet eli Sulo ja Ants, jota Salli hellin sydämin on alkanut kutsua myös Anteroksi. Rantaan asti selvittiin hengissä. Mutta sitten.

Ulpu taisi bongata tutun ranta-aukeaman ensimmäisenä, eikä edes sen kyydissä selkä lysyssä ja yksi käsi ohjissa kiinni istunut Karla ehtinyt muuten reagoida kuin tarrata mamman harjasta kiinni ja toivoa parasta. Molli pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti korvat tötteröllä ohi harppovaa ruunikkoa, jonka leväperä lähestyi rantaa uhkaavalla vauhdilla. Hetken mua huoletti, että Molli ottaisi ja lähtisi myös, mutta hetken ihmeteltyään poni vain huokaisi ja jatkoi keinuvaa käyntiään kohti rantaviivaa kuin mitään ei olisi sattunut. Fia seurasi ponitoveriaan yhtä rauhallisin elkein, mutta oripojat mun niskan takana piirtelivät pehmeään tiehen donitsejä silmävalkuaiset vilkkuen. Että se siitä kohteliaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Miehillähän tunnetusti joukossa tyhmyys tiivistyi, eikä meidän Nuija ja Tosi Nuija -kaksikko ollut yhtään sen järkevämpi kuin ihmismiehet. Olin aika varma, että niiden molempien aivoissa oli yksi aivosolu, joka etsi sitä toista sieltä toisen aivoista.

Ulpu oli siis vedessä ensimmäisenä, ja rauhallinen Molli tyytyi kahlaamaan rantavedessä edestakaisin. Fiaa sai taivutella veteen vaikka ja kuinka, ja mä olin jo melkein maistanut onnistumisen siinä rantaviivassa, tumman tamman varpaiden hipoen vettä, kunnes pari valopäätä olivat rynnineet ohi kuin eivät olisi ikinä päässeet uimaan. 160-senttiset orhet aiheuttivat siinä jokseenkin roiskeita, eikä asiaa auttanut vähän sivummalla autuuttaan ravitseleva Ulpu—Fia oli syvästi loukkaantunut ja hän ei varmasti ikinä menisi veteen. Paitsi jos hänet talutti sinne tarpeeksi kaukana muista vesipetotyhjäpäistä. Tyhmä ja tyhmempi nimittäin aiheuttivat ihan vain jonkin verran aallokkoa siinä vedessä riekkuessaan, normaalisti aisaparista järkevämpi Sulo oli jopa päättänyt kokeilla, että mitenköhän tää etupää nousee täällä vedessä. Tomi tiesi aaltoihin molskahtaessaan kertoa, että ihan näppärästi nousi muuten. Ja tietenkin mitä toinen edellä, sitä toinen perässä: Ants yritti samaa, hämmentyi viimeistään ponnistusvaiheessa ja mulahti koko voikko veden alle kun vesifysiikka ei toiminutkaan niin kuin tyhjäpää oli kuvitellut. Kaikkea sitä.

3. Ants-Antero ja Suuri Sammakko

Tiedän, että minä en ole se Anteron ihan Oma Ihminen. Tiedän, että Antero kyllä pitää minusta kovasti, ehkä jopa rakastaa minua ihmisenä ihan hirveänä, olenhan minä sitä vauvasta asti ihan joka ainoa jumalan päivä käsitellyt ja hellinyt. Tiedän, että minun takapuoleni on vähän levinneempi kuin Anteron ihan Oman Ihmisen, Sallin kiinteä ja timmi ja pinkeä takapuoli. Tiedän, että minä jännitän kyydissä ja että hevonen jännittää kun minä olen kyydissä ja että minä jännitän kun hevonen jännittää.

Silti minä lähdin Ants-Anterolla maastoon. Eräänä kauniina kesäiltana, viikkoja kestäneen (tai ainakin siltä se tuntui) sadekuuron vihdoin hellitessä vain pieneksi tihkuksi ja lopuksi siniseksi taivaaksi, jota koristi enää hiljallee laskeva aurinko ja vieno sateenkaari taivaanrannassa. Silloin minä suitsin auringonlaskussa kultaisena hohtavan oriin ja lähdin sen kanssa kävelyretkelle.

Antsia kutsutaan tosi usein pinkeäksi. Se tulee siitä, kun aina välillä (lue: hyvin usein) ori on vähän kuin ilmapallo. Sellainen... no, pinkeä? Kyllä te tiedätte. Niin se oli tänäänkin—tunsin sen paitsi pyllyni alla niin myös joka kerta kun mun vapaina taivaan lintuina roikkuvat jalat hipaisivat ilmapallokylkiä ja ori singahti innokkaaseen raviin. Niinpä me sitten ravattiin, ravattiin pehmeää mökkitietä minuuttitolkulla ja kilometri toisensa jälkeen kunnes saavuttiin tien päähän ja metsäpolun alkuun.

Rohkea-Antero meinasi alkuunsa, että ravataan toki polkukin, mutta kivikkoinen ja juurinen kun se on, minä sanoin, että ehkä ei sittenkään, kivethän voivat olla liukkaitakin näin sateen jälkeen. Niinpä me käveltiin. Käveltiin ihan kaksi metriä kun toinen laski päänsä alas. Antsilla on joskus tapansa rapsutella nokkaansa etujalkaansa, ihan milloin vain, ja siinä alaspäin viettävällä polulla, minä ilman penkkiä kyydissä, totesin, että ei ole muuten ihan paras idea, ja kiskoin voikon nokan ylös. Edettiin taas pari metriä, ja taas se veti päänsä alas. Tämä toistui vielä kolmannenkin kerran, mutta sitten.

Koko hevonen veti kaikki neljä jalkaa yhtä aikaa seis ja nojasi niin pirusti takajaloilleen koko painoaan, että moni niistä Apassionatassakin esiintyvistä espanjalaisista temppuhevosista olisi kade. Jotain se mulkoili siellä maassa, ja just kun mä päätin kumartua katsomaan, että mitä, ja se polun varrella tienylitysvuoroaan odottanut, Ikean lihapullan kokoinen sammakko päätti hyppelehtiä polun yli.

Voitte vain kuvitella kun reipas 500 kilogrammaa hevosta kääntyy 180 astetta ympäri yhtä 50 gramman sammakkoa karkuun pinkoen. Koko henkensä edestä. Sitten miettikää sinne selkään naurusta räkättävä perunasäkki yrittämään kaikkensa pysyäkseen kyydissä. Koska siltä meidän matka kotiin näytti.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien c_osett & David Humpohl.
Kärmeniemi 2007-2017.