Asfalttiviidakkovekara
| nimi | Asfalttiviidakkovekara "Fati" |
Meriitit 25.8.17 KERJ-I (8,5 + 41 + 17 + 22 + 15 = 103,5) 15.8.17 KRJ-I (8,5 + 41 + 18 + 20 + 15 = 102,5) 30.6.17 ERJ-I (7 + 41 + 20 + 20 + 15 = 103) Jälkeläiset o. Ponipalleron Kirosanakirja VH17-018-0000 o. Huvitutin Kurimus VH17-018-0000 o. Kärmeniemen Andrus VH17-018-0867 t. Kärmeniemen Unna VH17-018-0379 o. Kärmeniemen Kamtinamo VH17-018-0349 |
| rekisterinumero | VH17-018-0254 | |
| rotu, sukupuoli | suomenpienhevonen, ori | |
| väri, säkä | vkko, 148cm | |
| syntynyt | 19.6.2016 (14-vuotias) 3v 1.10.16 | |
| omistaja | Kärmeniemet vrl-00816 | |
| kasvattaja | Anni-Sinikka Faltti  |
|
| koulutustaso | heA/110/105 (CIC1) |
Fatista
Anni-Sinikka Faltti on, mitä suomenhevosiin tulee, tuntemattomien sukujen värikasvattajien aatelia. Asfaltti-varsojen hinnoissa on paitsi tuntuva värilisä, niin muutenkin sitä ilmaa sen varsan todellisen arvon päällä. Me olimme aina vähän pyöritellet silmiäni, kunnes se tuli esittelemään siihen aikaan noin 4-vuotiasta Asfalttiviidakkovekaraa samoihin kenttäkilpailuihin. Toki ne starttasivat "vain" harrasteluokkaa—olihan kyseessä voikon nuoren ensimmäiset kenttäskabat—mutta ori jätti silti lähtemättömän vaikutuksen. Se ei ollut suuri, mutta Anni-Sinikan kasvatuslinjaa tiukasti seuraten ehdottoman näyttävä! Lisäksi se tuntui toimivan kuin höyhenenkevyin avuin, ja yhtäkkiä mun ja Ulpun maastoradan jäljiltä edelleenkin kramppaavat kädet alkoivat budjetoimaan uuden hevosen hankintaa.. Fati, kasvattajansa silmäterä, saatiin suorastaan repiä Anni-Sinikan käsistä, mutta jostain syystä mua ei vieläkään kaduta se suomenhevoseksi naurettavan korkea hinta, joka me voikosta pulitettiin. Onhan se aivan helvetin komia!
Fati on kaikin puolin hurmaava hevonen. Se on paitsi aivan helvetin näyttävä pienestä koostaan huolimatta, niin myös mukava kuin mikä olematta kuitenkaan sellainen persoonaton pulla, you know? Se on kiltti ja ystävällinen perusluonteeltaan, oriksi ihan poikkeuksellisen rauhallinen ja helposti käsiteltävissä. Vaikka muut hössöttäisi, niin Fati on aina se, joka ottaa iisiä. Ihmisporukassa se olisi varmasti se kunnon kundi ja teinityttöjen märkä päiväuni, joka kuitenkin tekee kotiläksyt joka päivä ja muistaa sanoa äidille moikat aamulla kouluun lähtiessä. Se, joka ottaa vastuun ja astuu eteen kun sitä vaaditaan, ja se, johon voi aina luottaa.
Hoitohevosena Fati kävisi varmasti ihan kelle vaan: se on niin helppo ja kiva! Voikon kanssa puuhaillessa piristyy väkisinkin, ori on nimittäin kovasti ihmisiin mieltynyt ja jos sen sille sallii, se mielellään viettää aikaa ihan kahden kesken. Rapsutellut ja hieronnat sujuu puolin ja toisin, Fati on aika haka pistämään hartiat taas rennoiksi! Harjata sitä saa mistä vaan ja miten päin vaan, kunhan antaa Fatin ensin katsastaa jokaisen hoitovälineen. Se on vähän sellainen, että se haluaa olla mukana kaikessa! Esimerkiksi suojia laittaessa ori yrittää kurotella itsekin kohti jalkojaan ja usein sen turpakarvat ovat kuin ovatkin siellä suojatarrojen välissä jos sen päätä ei tuupi vähän kauemmas.
Vapaa-ajallaan voikko osaa kyllä ottaa ilosta kaiken irti, ja usein se paineleekin tarhassa milloin mitäkin spurtteja. Varsinkin lumihanki, tuulinen sää ja ensimmäiset sulat saavat askeleen kevenemään ja silloin Fati ei millään tahtoisi tulla sisään—joskus sitä on jahdattu pihalla jopa tunti kun kaveri ei tahtonut lopettaa kevään ensimmäisistä auringonsäteistä ja puolisulaneesta tarhasta nauttimista.
Onneksi työkaverini Fati on enemmän kuin passeli. Se on todellakin näyttävä paitsi ulkomuotonsa niin myös askellajiensa puolesta. Orilla on kolme todella hienoa askellajia, joita kaikkia se niin kokoaa kuin pidentääkin nätisti. Hyvin pyörivä, ponteva laukka on ehdottomasti Fatin bravuuri! Selästä käsin laukka on kuin keinuhevosella ja siellä tekisi välillä mieli vain laukata menemään tunnista toiseen. Varsinkin esteillä laukka suuntaa välillä vähän liikaakin ylös kun pidätteet ei ihan mene läpi niinkuin niiden pitäisi, mutta ori kuitenkin pysyy käsissä ihan hyvin! Vaikka se on kouluhevosena oikein toimiva ja motivoitunut tapaus, sykkii sen sydän kuitenkin selkeästi esteille. Siellä se baanaa korvat tötteröllä, tyylistä viis!
© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Sukuselvitys
Fati on jalostuskäytössä. Tamman tulee olla niinikään menestynyt, suvuton suomenhevonen.
| Vekara-Juuso | Vakavavekara | Vaka-Aatos |
| Sakara | ||
| Juusontyttö | Juuso | |
| Tytteli | ||
| Asfalttiprinsessa | Asfalttiprinssi | Hector |
| Pinssitär | ||
| Asfalttisoturitar | Ritari | |
| Fanni |
Oikeastaan Fatin isän puolen suku on mulle kohtuullisen tuntematonta, mikä tietenkin on näin kasvattajana ihan kiva juttu: ei tarvitse lähteä miettimään sukusiitosasteita tai vastaavaa. Vekara-Juuso on mulle ehdottomasti tutuin hevonen. Komea punarautias on tuttu näky paitsi kenttä- niin myös koulukilpailuissa. 155-senttinen ori on vahva suorittaja sekä sileällä että esteillä, ja mä olen aina tykännyt seurata sen suorituksia. Juusosta suorastaan paistaa halu tehdä ja suorittaa, ja tulokset puhuvat puolestaan: ratsukolla on lukuisia aluemestaruuksia kenttäratsastuksesta.
Vakavavekara on käsittääkseni kilpaillut ihan perinteisiä koulu- ja estekisoja. Se on ollut pienestä pitäen luonteeltaan täysi kymppi, ja onnekseen se pääsikin hyvään kotiin, jossa sen viilipyttymäisyyttä ja lempeyttä on hyödynnetty muun muassa terapiatoiminnassa. Omistajansa kanssa juuri ja juuri pienhevosmittainen rautias on kilpaillut lähinnä pikkukisoissa molempien mielenvirkistyseksi. Ratsuna Vaksu on silti vakuuttava: sillä on kolme hienoa askellajia ja miellyttävä työskentelymuoto. Nyttemmin ruunattu hevonen viettää eläkepäiviä edelleen vammaisten terapiaratsuna.
Vekaran isoisä Vaka-Aatos sen sijaan oli ihan kovan linjan ravihevonen. Minähän en raveista juuri ymmärrä, mutta näin maallikon korvaan ravimiehet kuulostavat aina vakuuttuneilta kun niille puhuu Vaka-Aatoksesta. Punarautiasta kutsuttiin aikoinaan radoilla Punaiseksi Paholaiseksi: sen väri oli etenkin auringossa polttelevan punainen ja se painoi aina menemään korvat niskaan painettuina. Luonteeltaan ori tunsi kyllä oman arvonsa ja osasi komentaa ihmisiä, etenkin niitä vieraampia, mutta omistajiensa mukaan 160-senttinen Aatos oli kotona mitä lempein ori, jota lapsenlapsetkin saattoivat talutella pitkin pihamaata eestaas—ravuri kuulemma tiesi kodin ja kilparadan eron!
Sakara oli niinikään tervepäinen ravihevonen, jonka ura kuitenkin katkesi nuorena jatkuvaan vinoutumiseen. Muutaman kiertokodin jälkeen 145-senttinen tamma löysi arvoisensa kodin erään tätiintyneen hevosihmisen luota. Huolellisen lihashuollon myötä hevonen suoristui kuin suorituikin ja palautui aktiivikäyttöön, tällä kertaa tosin selästä käsin. Sakara oli luonteeltaan kovin kiltti ja nöyrä, ja se helposti katosi paljon komentavan ratsastajan alla, mutta pehmeän omistajansa kanssa tammasta kuoriutui loppupeleissä hieno ratsu jopa seuratasolla asti. Vanhoina päivinään kaksikko kävi korkkaamassa vielä kotiseuransa seniorimestaruudet kouluratsastuksessa!
Vekaran ohella tutuin hevonen Fatin isän puolelta on Juusontyttö! Se on erään suuren ratsastuskoulun kasvatteja, ja emänsä tavoin Tyttö on myös tuntiratsu. Mikään perinteinen kehänkiertäjä sisukas tamma ei kuitenkaan ole: se on käytössä tasokkaampien ratsastajien tunneilla, sillä samaan aikaan herkkä ja itsepäinen hevonen on haastava ratsastaa. Vakiratsastajansa kanssa se on kuitenkin löytänyt yhteisen sävelen, ja nykyään ratsukko kuuluu koulun valmennustiimiin ja kilpailee niin koulussa kuin esteilläkin hyvällä menestyksellä, ovatpa ne koukanneet pari ratsastuskoulumestaruuttakin!
Juusosta en osaa kertoa muuta kuin sen, että kyseessä on tyttärensä lailla ruunikko suomenhevonen. Kysellessäni orista, sitä muisteltiin suurikokoisena ja kipakkaluonteisena hevosena, joka vietti enemmän aikaa laitumisen ruohoa leikaten kuin ikinä missään kekkereissä.
Sen sijaan Tyttelistä voisin puhua enemmänkin! Ratsastuskoulunsa kulmakivi, tallin perustajan ensimmäinen hevonen puksuttaa edelleenkin—ei ehkä tunneilla, mutta entisen vakiratsastajansa kanssa kevyillä maastopätkillä ja kenttätuuppailuilla. Tallinomistaja suoritti sillä nuorena kaikki näyttönsä ja 152-senttinen kimo kantoikin ratsastajansa noihin aikoihin jopa 120-senttisten esteiden yli! Vielä näin eläkepäivinäkin Tytteli vilauttelee silloin tällöin mielettömiä liikkeitään, joista se on saanut kehuja lukuisissa eri arvosteluissa.
Fatin emälinja taasen on ehtaa ASF-laatua, Anni-Sinikan pitkän ja hienon kasvatustyön tulosta. Sen emä Asfalttiprinsessa, niinikään miltei pienhevosmitoissa oleva voikko, on ihan mahtava tamma! Se on kantakirjattu hyvillä pisteittä ratsutammakantakirjaan, ja lausunnossa sitä on kehuttu todella miellyttäväksi ja herkäksi ratsastettavaksi. Rauhassa kasvanut Prinsessa sai ensimmäiset varsansa ennen kuin ratsutusta oli edes aloitettu, mutta Anni-Sinikka on tehnyt tamman kanssa hienoa duunia työstettyään sitä siitostammasta ratsuksi. Tällä hetkellä ratsukko kilpailee päälajinaan kenttäratsastusta helpoissa luokissa, mutta varsinkin hallikaudella parivaljakko on vakituinen näky sekä koulu- että estekisoissa. Prinsessa on tomera monitoimiratsu ja luonteeltaan painonsa arvosta kultaa!
Prinsessan isä, Asfalttiprinssi, oli Anni-Sinikan ensimmäinen kotijalostukseen jäänyt orikasvatti. Enemmän tammojen kanssa toimeentuleva nainen oli kuitenkin päättänyt pitää tämän pienestä pitäen aivan mahtavaa liikettä ja hyppytekniikkaa vilautelleen orin, eikä ole kuulemma katunut! Prinssi on 156-senttinen, kaunis vaaleanrautias mielettömän pitkillä jouhilla—se on kerrassaan hieno näky! Ori sai 3-vuotiaana estetekniikastaan huippupisteet ja moni ammattilainen on verrannut sen kapasiteettia jopa puoliverisiin. Prinssillä on ihan mieletön hyppy, ja tällä hetkellä se kilpaileekin avoimissa 120-luokissa Anni-Sinikan kanssa menestyen. Rakenteeltaan kevyt ja erittäin kestävä, mutta sporttinen ori tuo Fatin linjoihin vähän sitä kaivattua keveyttäkin.
Hector oli aikansa ori! Raviradoilla mainetta ja kunniaa, ja useat ennätykset juossut rautias oli priima-aikanaan täyttä lihasta ja virtaviivaista voitontahtoa. Orilla on varmasti useampi sata jälkeläistä, jotka ovat aika hyvin jakautuneet niin ravi- kuin ratsupuolellekin. Kestävä ja kovastaminainen Hese on varmasti periyttänyt kyseisiä ominaisuuksia myös jälkeläisilleen, sillä ne ovat menestyneet hyvin sekä pitkän matkan raveissa että esimerkiksi kenttäratsastuksessakin. Raviradoilta eläköidyttyään Hese itsekin kävi mielenvirkistyksenä matkaratsastuskilpailuissa, joissa sen hyvä kunto ja kärsivällinen luonne palkittiin useasti.
Prinssin emä, Pinssitär, oli kuulemma mistä kaikki lähti Anni-Sinikan kohdalla. Nainen osti pienen tammanrääpäleen aikoinaan 1-vuotiaana varsana, ja aikoi hellin mutta tomerin ottein koulia siitä itselleen kaipaamansa tasokkaan monitaiturin. Ja juuri sellainen Sissistä tulikin! Hyväpäinen, mutta helposti lämpöä ottava tamma oli nopea oppija ja jo nuorena väläytteli oikein lupaavia liikkeitä. Se ratsutettiin rauhassa ja jatkokouluttaminenkin suoritettiin aina huolella, ja se näkyi. Kilparadoilla Sissi suoritti tasaisesti ja saumattomasti, ja sai katsojien leuat loksahtamaan auki eleganssillaan. 150-senttinen vaaleanrautias oli myös kaunis kuin mikä, ja kilpauransa huippuaikoina se pääsi myös ratsutammakantakirjaan parhaimmalla palkinnolla!
Ilman Prinssin kevytrakenteisia geenejä en tiedä, millainen tankki Asfalttisoturitar-tamman jälkeläisestä olisi tullut! Suttu toimii kouluratsuna omistajansa kanssa sekä Anni-Sinikan tallimestarin kanssa valjakkoajossa. Se on hyvin pienikokoinen ja ponimainen, vain 142-senttinen ja pyöreärunkoinen. Liikkeiltään se on kuitenkin elastisempi mitä ulkomuodolta saattaa olettaa, ja varsinkin valjakkotamineet päällä Suttu on oikein elegantti. Hauska hyppytekniikkakin korvautuu tamman kultaisella luonteella: se on mitä kiltein ja ihmisystävällisin jos ei hevonen, niin ainakin voikko, mitä maailma päällään kantaa!
Ritari taasen on ehkä Fatin suvun vähän sellainen musta lammas: äkäinen ori oli jo nuorena päässyt omistajansa niskan päälle eikä ikinä lukuisista omistajanvaihdoksista huolimatta oppinut uudelleen kunnioittamaan ihmistä. Pikimustaa pienhevosta yritettiin niin kärryjen eteen kuin satulaankin, mutta useat kärryt vinksalle saatuaan ja vielä useammat ratsastajat pusikkoon heitettyään sen omistajat suosiolla luovuttivat ja keskittyivät vähemmä riskialttiiseen harrastukseen: näyttelyihin. 140-senttinen Ritari saattoi olla pippurinen kuin mikä ja joskus jopa itse paholainen, mutta ainakin se oli kuvankaunis! Musta harja vain liuhui tuulessa orin kerätessä ruusukkeita toisensa jälkeen, kiitos kompaktin ja korrektin rakenteensa sekä näyttävän olemuksensa. Menestyksensä myötä orista tuli myös suosittu jalostuksessa, eikä sen jälkeläisistä ole onneksi tullut yhtä kamalia otuksia kuin muutama vuosi sitten laitumelle ikiuneen nukahtaneesta isästään.
Lempeä Fanni taasen oli kuin edellisen vastakohta. 145-senttinen tamma vaikutti aina paljon pienemmältä kuin oli, ja tammaa muistellessaan kaikki mainitsevat ensimmäisenä sen pitkät silmäripset, lempeät mantelisilmät ja silkinpelkeät kultakarvat. Kaunis voikko oli Anni-Sinikan ensimmäinen hevonen. Parivaljakon yhteinen ura alkoi kuitenkin jo paljon aikaisemmin nuoren Anni-Sinikan hurmaannuttua ratsastuskoulullaan yhteen suomenhevosista. Herkkä ja kaunis Fanni sopi siron ja hellän naisen käteen kuin mittatilattu nahkahanska, ja tamman tultua eläkeikään ratsastuskoulutöistään, Anni-Sinikka tarjoutui ostamaan sen siltä istumalta. Voikko eli eläkkeellä vielä melkein kymmenen vuotta, suurimman osan siitä kevyessä ratsastuksessa ja läheisen hoitokodin terapiaratsuna ja kummihevosena. Jälkeensä se jätti yhteensä seitsemän varsaa, jokainen niistä yhtä kaunis ja pitkäripsinen voikko kuin tamma itsekin.
näyttelyt
04.08.17 NJ Susiraja: 7/12 SA -> irtoSERT (t. Vibaja)
21.07.17 NJ Kärmeniemi: 4/12 SA -> irtoSERT (t. Jannica)
09.05.17 NJ Haavelaakso: 8/12 SA -> irtoSERT (t. vaapu)
kenttäratsastus (41)
30.05.17 KERJ Cup CIC1: 4/37
17.04.17 KERJ CIC1: 3/30
15.04.17 KERJ CIC1: 1/30
15.04.17 KERJ CIC1: 3/30
13.04.17 KERJ CIC1: 2/30
07.04.17 KERJ CIC1: 6/40
06.04.17 KERJ CIC1: 6/40
04.04.17 KERJ CIC1: 2/40
03.04.17 KERJ CIC1: 6/40
02.04.17 KERJ CIC1: 1/40
30.03.17 KERJ helppo: 6/49
30.03.17 KERJ CIC1: 2/30
29.03.17 KERJ helppo: 1/49
26.03.17 KERJ CIC1: 5/30
20.03.17 KERJ helppo: 2/49
18.03.17 KERJ CIC1: 4/30
17.03.17 KERJ CIC1: 5/30
17.03.17 KERJ CIC1: 1/30
17.03.17 KERJ CIC1: 3/30
16.03.17 KERJ CIC1: 3/25
16.03.17 KERJ CIC1: 2/30
15.03.17 KERJ CIC1: 2/30
15.03.17 KERJ CIC1: 1/40
15.03.17 KERJ CIC1: 1/30
13.03.17 KERJ CIC1: 1/30
12.03.17 KERJ CIC1: 4/30
11.03.17 KERJ helppo: 5/49
11.03.17 KERJ CIC1: 4/30
07.03.17 KERJ CIC1: 5/30
07.03.17 KERJ CIC1: 5/30
06.03.17 KERJ CIC1: 5/30
05.03.17 KERJ CIC1: 1/30
05.03.17 KERJ helppo: 3/49
05.03.17 KERJ CIC1: 1/30
04.03.17 KERJ CIC1: 5/30
04.03.17 KERJ helppo: 4/49
03.03.17 KERJ CIC1: 2/30
02.03.17 KERJ CIC1: 4/30
28.02.17 KERJ Cup CIC1: 5/56
23.02.17 KERJ CIC1: 1/30
esteratsastus (41)
31.05.17 ERJ Cup 100 cm: 2/193
10.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
10.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
10.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
09.05.17 ERJ 110 cm: 4/40
09.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
09.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
07.05.17 ERJ 110 cm: 3/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
06.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
05.05.17 ERJ 110 cm: 6/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 1/40
04.05.17 ERJ 110 cm: 2/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
01.05.17 ERJ 110 cm: 5/40
28.03.17 ERJ 110 cm: 1/30
27.03.17 ERJ 110 cm: 2/30
20.03.17 ERJ 110 cm: 1/40
17.03.17 ERJ 110 cm: 5/30
15.03.17 ERJ 110 cm: 2/40
13.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
12.03.17 ERJ 110 cm: 4/30
11.03.17 ERJ 110 cm: 5/30
10.03.17 ERJ 100 cm: 2/30
09.03.17 ERJ 110 cm: 6/40
08.03.17 ERJ 110 cm: 5/30
06.03.17 ERJ 110 cm: 1/40
06.03.17 ERJ 110 cm: 2/30
04.03.17 ERJ 110 cm: 3/40
02.03.17 ERJ 100 cm: 2/30
kouluratsastus (40)
05.08.17 KRJ helppo A: 2/50
30.06.17 KRJ Cup helppo B: 2/307
14.06.17 KRJ helppo A: 5/45
13.06.17 KRJ helppo A: 3/44
12.06.17 KRJ helppo A: 1/45
10.05.17 KRJ helppo A: 3/40
08.05.17 KRJ helppo A: 1/40
05.05.17 KRJ helppo A: 6/40
02.05.17 KRJ helppo B: 6/66
01.05.17 KRJ helppo B: 3/66
25.04.17 KRJ helppo A: 3/40
30.03.17 KRJ helppo A: 1/30
28.03.17 KRJ helppo A: 3/30
24.03.17 KRJ helppo A: 2/30
17.03.17 KRJ helppo A: 7/50
17.03.17 KRJ helppo A: 4/40
17.03.17 KRJ helppo B: 5/100
16.03.17 KRJ helppo A: 4/50
16.03.17 KRJ helppo A: 4/40
16.03.17 KRJ helppo A: 2/40
16.03.17 KRJ helppo B: 4/100
15.03.17 KRJ helppo A: 2/40
15.03.17 KRJ helppo A: 2/40
15.03.17 KRJ helppo A: 3/40
13.03.17 KRJ helppo A: 2/100
13.03.17 KRJ helppo A: 6/50
06.03.17 KRJ helppo A: 2/40
02.03.17 KRJ helppo A: 1/40
02.03.17 KRJ helppo A: 5/30
21.02.17 KRJ helppo A: 5/100
21.02.17 KRJ helppo A: 4/50
21.02.17 KRJ helppo A: 6/50
20.02.17 KRJ helppo A: 7/50
19.02.17 KRJ helppo A: 3/50
19.02.17 KRJ helppo A: 6/50
18.02.17 KRJ helppo A: 3/50
18.02.17 KRJ helppo A: 7/50
16.02.17 KRJ helppo A: 3/50
14.02.17 KRJ helppo A: 3/50
13.02.17 KRJ helppo A: 3/50
1. Kuinka Fati muutti maalle
Olin varma, että mun verhojen avaus olisi ollut paljon dramaattisempi, jos aurinko olisi vallannut huoneen sillä sekunnilla kun kangas oli väistynyt sen tieltä. Harmikseni pohjoisessa ei helmikuussa edes aamuviideltä porota aurinko, joten avokin herätyksenä toimineella eleellä oli vaisu efekti. Sieltä se kuitenkin raotteli silmiään lakanoiden lomasta kuin tänään ei olisi yhtään suuri päivä—kuin tänään emme saisi vihdoin ja viimein hakea uutta voikkoamme kotiin!
Minä tiesin, että Fati oli älyttömän hyväkäytöksinen. Se oli niitä hevosia, joita katselin aina kilpailuissa ryhti kasassa ja vatsamakkarat esillä oman ratsuni kyydistä: niitä kadehdittavan kilttejä, mutta samalla persoonallisia ja näyttäviä hevosia. Meillä kun oli vain toinen toistaan vaatimattomampia tai sekopäisempiä elikoita, joita joku kahjo saattoi joskus suomenhevosiksikin kutsua. Mutta Fati oli varmasti painonsa arvosta kultaa, niin kauniisti ori oli aina pyörinyt Anni-Sinikankin pikkusormen ympärillä.
Traileriin se käveli kuin itsekseen, ja minä olin siitä niin valtavan haltioissani. Melkein jokainen meidän hevosista osaa kävellä traileriin, Tomi oli mutissut takasiltaa sulkiessaan samalla kuin minä olin lätkinyt satasen seteleitä Anni-Sinikan kouraan. Se oli näyttänyt tyytyväiseltä, mutta vähän surulliselta—ilmeisesti niillä rakkaimmillakin hevosilla on hintansa. Blondi ei sentään jäänyt vilkuttelemaan meidän yhdistelmän perään pihatieltään. Ei sillä, että minä olisin sitä edes huomannut, sen verran tiivisti tuijotin trailerikamerassa rauhallisesti matkaavaa Asfalttiviidakkovekaraa.
Ajomatka etelästä melkeinpä puoliväliin Suomea on pitkä, ja loppumatkasta luntakin alkoi tupruttaa niin jumalattomasti. En osaa sanoa johtuiko seuraava pitkästä matkasta ja yhdestä jalottelutauosta motarin varresta löytyneen ABC-huoltsikan pihassa vai kymmenien senttien kinoksista, mutta... Fatiksi matkan aikana ristitty voikko tuli kiltisti talliin, antoi vaihtaa loimen toiseen ja jäi sitten karsinaansa yöksi ihan tyytyväisen oloisena. Ei siinä, mutta sinne se sama Fati laitettiin kahisevaan toppaloimeen ja otettiin narun päähän, ja voi jumankekka sitä tanssahtelun määrää. Mokoma lähti portilta tarhan peränurkkaan pierupukkilaukkaa niin reippaasti, että naru jäi vain viilettämään ilmavirrassa ja pihan toisella puolella tarhaava tammalauma tuli omalle aidalleen korvat tötteröllä keimailemaan, että mikäs nulikka tää on.
Fatipää se on, punaposkinen, veikeän orhen kanssa hippaa hetken leikkinyt Tomi ilmoitti kun tuli takaisin talliin se irroittelusta osansa saanut naru kädessään. Mutta minä olin onnellinen: Fati oli niin hieno.
2. Kerrospukeutumisen 101
Mä tajusin tehneeni valtavan strategisen virheen vasta siinä vaiheessa kun Fati otti ensimmäiset, ilmavat raviaskeleensa lumen peittämällä pellolla. Talvi toisensa jälkeen uskollisena housujen suojelijana toiminut ratsastushuopa tuntui yhtä liukkaalta kuin Serenan vesiliukumäki kun mun reisien ja sen välissä oli pitkät kalsarit, villahousukerrasto ja collegepökät. Tasapaino heittelehti pahemmin kuin ravustusalukset Beringinmeren tyrskyissä siinä yhdessä tositelevisiosarjassa.
Fatia ei haitannut, että mä hyllyin kyydissä kuin kuusikymmentä kiloa melkein kiinteää hyytelöä (uusi, mielenkiintoinen tapa kuvata itseään muuten), voikko sen kuin paineli menemään tomeraa ja ennen kaikkea näyttävää raviaan lumi kavioiden alla äänekkäästi narskuen. Aina välillä se korskahti niin, että pakkasilmaan jäi höyryävä pilvi ja orin lavoille kuin vaahtopäitä. Minä puristin reisillä kuin viimeistä päivää ja yritin saada jostain sen kuuluisan "gripin". Ikinä en ole kaivannut tiukkoja ja aina vyötäröä jostain puristavia ratsastushousuja kuin sillä hetkellä. Olisin ehkä jopa antanut vasemman käteni ratsastushousuista sillä hetkellä.
Onneksi Fati ei ole niin vatipää kuin antaa välillä ymmärtää: se ei pistänyt niin pahakseen puolen tunnin kävelytreeniäkään. Tuli väisteltyä ja taivuteltua ja sulkuteltua ja vielä mitä! En tiennyt, että käynnissä sai tehtyä yksitoista eri temmonvaihtelua. On se jännittävää, tuo ratsastus nimittäin.
3. Kesä ja kärpäset (ja selkähiki)
Aurinko oli viheliäinen. Se oli mennyt ja tullut miten oli lystännyt valtaosan toukokuusta, ja kesäkuussa mokoma oli hädin tuskin edes vaivautunut esittäytymään! Mutta nyt, nyt kun minä olin kuivuuttaan pölyävällä kentällämme mustissa ratsastushousuissa ja kuin makkarankuori ihoa vasten sopiva softshell päällä, se oli päättänyt näyttäytyä. Pilvet olivat väistyneet sen tieltä kuin meri Moseksen edessä, ja mollukka porotti nyt niin lupaavaan sadepäivään ihan uusia tuulia. Siis, kuvainnollisesti. Mitään pienintäkään tuulenvirettä Hossassa ei tuntunut käyvän.
Fati tuntui hyvältä. Se puhisi ja pärski laukassa, jota mä vuoroin lisäsin ja vuoroin kokosin. Ori oli elämänsä kunnossa: 11-vuotias, lihasrikas voikko suoritti erinomaisesti niin sileällä kuin esteilläkin, ja kaiken lisäksi se oli miellyttävä luonteeltaankin. Vähän rinta rottingilla olin vienyt sen toukokuiseen Kenttäratsastuksen laatuarvostelutilaisuuteen—"sullako loppui laatishevoset?" oli eräs tuttu höhötellyt laatuarvostelutauon aikana— ja siellä tuomareiden pisteitä ylös kirjatessani en voinut kuin huokaista pettymyksestä kun täräytin Sallin esittämälle hevoselle kakkospalkinnon. Kotona pettymys oli vaihtunut rationaaliseen olinpa-tyhmä -mietintään: eihän Fati oikeasti ollut vielä valmis.
Niinpä me väännettiin ja väännettiin ja väännettiin. Ohjat painoivat mun käsissä, hiki sai softshelltakin alla muhivan t-paidan liimautumaan kiinni mun selkään ja Fatin laukka oli ponnekas raskaalla hiekalla. Hevonen tuntui hyvältä, ja aamupäivän poniratsastusten jälkeen se tuntui mun allani valtavalta voimapesältä siroihin pienhevostammoihin verrattuna. Käteni teki nopean myötäysliikkeen, taputtaen voikkoa kaulalle ohimennen. Sen harja heilui tahdikkaasti laukan mukana, ja kun valmistelin orin pysähdykseen, hopeisten jouhien liike muuttui entistä aaltoilevammaksi. Sitten se loppui, kaikki liike loppui, ja hevonen allani seisahtui.
Annoin ohjien valua sormistani ja taputin hevosta molemmin puolin. Se venytti kaulaansa ja lähti vapaaseen, mutta tapansa mukaisesti reippaaseen käyntiin. Minä annoin sen mennä kentällä miten se halusi ja liikautin kypärää enemmän takaraivolle, pyyhkien otsalta hien ja meikkivoiteen muodostamaa cocktailia, joka oli arvatenkin värjännyt juuri putsatun kypärän otsapehmustimen.
Tapoin kesän ensimmäisen kärpäsen Fatin kaulaa vasten ja hymyilin: kesä oli todellakin täällä.
Kärmeniemi 2007-2017.