KÄRMENIEMI

____________

Pieni tuhkimotarina

Kärmeniemi alkaa sieltä, missä hevosia ei kuuluisi pitää: Suomen ja Venäjän rajamailta, läpeensä laholta sukutilalta, joka on saanut purkutuomion ajat sitten. Siellä viisivuotias tyttö istuu vaarin kanssa asuinkelpoiset vuotensa nähneen rintamamiestalon portailla ja katselee mutaisessa tarhassa rämpiviä ravurinrääpäleitä. Suomenhevosia, koska ne on meidän arvokkaimpia aarteita, vaari murahti. Rööki sen suun pielessä varisi tuhkaa likaisille farmareille, ja sen silmistä tuli taas poissaolevat, haikeat: se oli taistellut suomenhevonen rintamatoverinaan niin talvi- kuin jatkosodassakin. Viisivuotiaalle tytölle se jäi mieleen.

Lopulta ei ollut enää kuin me, isä ja tytär, sekä asumiskelvoton talonrötäle ja jokin tallinkaltainen. Hevoset seisoivat lankavirityksissään lähinnä säälistä omistajaansa kohtaan, eikä niistä mikään ollut juossut rahaa vuosiin. Mun suonissa virtasi puhdas kaipuu pois, niin kauas kuin mahdollista: mä en ikinä tulisi astumaan jalallanikaan tälle läpimädälle sukutilalle. Huoleton on hevoseton, ja niin mä olinkin. Toisin kuin faija, joka rahanahneudessaan yritti tehdä Kärmeniemestä ratsastuskoulun 1053 asukkaan pikkukylässä. Mutta se ei ollut mun ongelma.

Aina siihen asti, kunnes faija otti ja antoi periksi keuhkosyövälle. Se jätti mulle uusimman aivoituksensa: neljä kenttähevosta.

Neljä kenttähevosta ja—nyt kymmenen vuotta myöhemmin voin sanoa—paljon, paljon enemmän. Kärmeniemi on vuosien varrella muuttunut loputtomasta murheenkryynistä, jota talliksikin joku saattoi joskus harvon kutsua, käsinkosketeltavaksi unelmaksi. Vastentahtoisesti tallipojasta tuli avomies ja talliyrityksen toinen puolikas, ja pihalla laiduntavia kultakimpaleita ei voi enää laskea edes kahdella kädellä. Myös faijan äkillisen innostuksen kenttäratsastukseen saattoi ymmärtää: jos lajille antoi pikkusormenkin, se vei mukanaan.

On vaikea uskoa, että joskus en tahtonut tätä: katsella kotitalon ikkunasta omalla takapihalla laiduntavia varsoja ja hymyillä kun avopuoliso mietiskelee hiljaiseen ääneen sohvalla nimiä omille kasvateilla ja leikkii samalla lentokonetta kera pikkupojan, jonka ansioista Kärmeniemi ei tarkoita enää läpimätää tallia, vaan perhettä.

  Hain Tiffinin myynti-ilmoituksen taas käsiini. Ei tarjouksen tarjousta. "Tomi", kailotin keittiön pöydän ääreltä. Jostain olohuoneen sohvan syövereistä kuului kysyvä ynähdys. "Pitäiskö meidän pitää Tiffin?" Ne taikasanat saivat miehen pään pilkahtamaan sohvan selkämyksen yli. Se pyöräytti silmiään ja suorastaan äyskähti, "Et oo tosissas."

—lue lisää tallipäiväkirjasta

Kontakti & päivitykset

Kärmeniemi on vuonna 2007 perustettu virtuaalitalli. Se toimi muutaman vuoden Kärmekumpu-nimen alla ratsastuskouluna, mutta 2010 palasi juurilleen suomenhevosiin keskittyvänä maalaistallina, jonka painotuksena oli nimenomaan kenttäratsastus. Kärmeniemen täysin fiktionaalista perhettä ja tallia on alusta asti luotsannut matty. Mikään ei tapahdu todellisuudessa, vaan kaikki on fiktiota. Mahdolliset yhteneväisyydet oikeaan elämään ovat puhtaasti sattumaa.

Yhteydenotot asiallisesti otsikoituna sähköpostiin mattyvrlgmail.com tai VRLn pikaviestillä tunnukselle vrl-00816. Kärmeniemi on rekisteröity VRLn tallirekisteriin tunnuksella KRME6669.

Sivusto päivitetty viimeksi 23.4.2017 — Limppu ja Ohi-O KERJ-I!

Piditkö? Peukuta VRLn profiiliamme!

Suosittelemme: Kuuralehto (yhteistyö), Heljävirran, Hemwalla, Vähäpelto, Turmeltaja

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien c_osett & David Humpohl.
Kärmeniemi 2007-2017.