Vähäpellon Lapinnopein

KTK-II

nimi	Vähäpellon Lapinnopein "Pinna"	Meriitit 20.8.17 KTK-II (17 + 17 + 18 + 18 = 70) Jälkeläiset o. Kärmeniemen Villilänsi t. Kärmeniemen Lapinsuvi VH17-018-0000 o. Kärmeniemen Riivo VH17-018-0000
rekisterinumero	VH17-018-0253
rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma
väri, säkä	rt, 158cm
syntynyt	5.2.2017 (8-vuotias) 4v 28.3.17
omistaja	Kärmeniemet vrl-00816
kasvattaja	Vähäpelto
koulutustaso	heA/100/95 (helppo)

Pinnasta

Pinna oli hirveän kiva hankita. Mä en ollut edes etsimässä uutta hevosta ennen kuin Vähäpellon omistajan uusi projekti tuli jostain aasinsiltojen kautta puheeksi, ja siinä sitten lyötiinkin jo nimiä papereihin ja pian mulla olikin käsissä syntymätön varsa. Sydän sykkyrällä odotin joko oria tai tammaa, nimi ehdotuksia VP:n kanssa läpi käyden, ja lopulta kuvankaunis Lapintaika toi kuin toikin tammavarsan keskelle hyistä helmikuuta. Siitä tuli sitten Lapinnopein, vaikka lännessä me asutaankin.

Sitä helposti maalaa hevosesta tietyn mielikuvan ihan vain nimen perusteella. Lapinnopeimmassa se nopeus tulee kuin alitajuisesti itsestäänselväksi luonteenpiirteeksi, ja Pinna saa ehkä luotua jonkinlaisia harhaluuloja kärsimättömyydestä eli pinnanmenemisestä. Mutta hevoset eivät pääosin ymmärrä puhetta saatikka sitten suomen kaunista kieltä eivätkä siten osaa käyttäytyä meidän ihmisten antamien nimien mukaisesti.

Pinna on niin laiska ja leppoisa, että sen pitäisi melkeinpä olla lihava: lihavat on lepposia. Mutta ei, sillä ei ole ikinä mikään kiire mihinkään, ei edes ruokakulholle! Tamma on ihan omiaan mm. tätikuljettimena, eikä ole yksi eikä toinenkaan kerta kuin mä olen aikonut myydä sen sellaiseksi. Sitten muistan, että mä olen itsekin täti, joka kaipaa juuri Pinnan kaltaista, 110% luotettavaa ja varmaa kulkijaa. Ja eihän sitä kilpaluissakaan kiirehtimällä voiteta. Paitsi aika usein.

Laiskuus ei ole kilpahevoselle kovin toivottava luonteenpiirre, mutta yhdistettynä miellyttämisenhaluun, se vielä toimii. Pinna on aina ollut ihmisen paras kaveri ja sille on todella tärkeää olla "hyvä tyttö"—kehuja tamma kuuntelee korvat lopsuen ja sitä saisi rapsutella korvan takaa vaikka maailman ääriin asti. Se ei halua vapaaehtoisesti tehdä mitään ylimääräistä, mutta se tekee kun sitä käskee. Ehkä jokainen ratsatuskerta ei ole maailman fantastisin, mutta ainakain jokaisen kerran jälkeen tuntui siltä, että töitä on tehty: Pinna ei anna mitään ilmaiseksi. Ja sellaista minä en yhtään pistä pahakseni hevosessa! Siinä mielessä Pinna on kuin isänsä, vähän säyseämpi versio vain: tekee just sen verran kuin käsketään, mutta ei lähde, no, sairaannopeesti.

Säyseä on muutenkin hyvä sana kuvailemaan tammaa. Kouluratsuna se on vailla vertaansa, sillä sitä ei haittaa hinkuttaa ja hifistellä: sitä täydellistä pysähdystä voidaan hioa vaikka koko treenikerta tai pohkeenväistösiksakkia saa työstää vaikka maailman ääriin. Kun itse on perfektionisti, Pinna sopii paremmin kuin nenä päähän! Se ei hermostu sitten mistään eikä sitä ikinä kyllästytä. Joskus maastoillaan vaan kuukausitolkulla samoja polkuja, ja joskus tuupataan kentällä viikko putkeen—ei haittaa.

Tamma on kaikesta huolimatta tasainen suorittaja myös esteillä, mutta sen kanssa esteratsastus on enemmän teknistä tekemistä kuin vauhdin villiä huumaa. Pinna on ehkä jopa hieman pikkutarkka: se vaatii huolellista ratsastusta ja sitä, että jokaisen esteen ratsastaa myös loppuun asti. Joillekin hevosille voi vain näyttää missä seuraava este on ja ne imevät itsensä esteelle tuosta vain. Pinna kuitenkin pitää ratsastaa ponnistuspaikkaan, auttaa esteen yli, ja olla tukena heti laskeutumisessa. Opetusmestarinahan tamma olisi painonsa arvosta kultaa: siellä on vain pakko ratsastaa, muuten hevonen ei edes vilkaise esteiden suuntaan.

Vaikka Pinna onkin tätikuljetin, on se silti yksi parhaimpia vaikkakin erilaisimpia hevosia, joita olen viime aikoina omistanut. Ei niille miltei varustevapaille maastoharhailuille ja sielua hivelevälle turvallisuuden tunteelle voi laittaa hintaa.

© Carolina & vrl-01811

Sukuselvitys

Vähäpellon Lapinnopein polveutuu suoraan VP:n projektista Sairaannopee, joka on neljän lajin moniosaaja ja muutenkin miellyttävä hevonen. Emäksi valikoitui pitkän, ihansama, valitse sä -sananvaihdon jälkeen myös VP:n hevonen, yhtälailla monitaituri, tamma Lapintaika. Lapinnopein oli itsestäänselvyys nimeksi!

Pinna on siitoskäytössä. Oriin tulee olla niinikään menestynyt, 1-polvinen suomenhevonen.

Sairaannopee KERJ-I ERJ-I KRJ-II VVJ-I SLA-I YLA1	Nopsajalka	Vikkeläkinttu
		Nopsaliina
	Sairaanmakee	Ällömakee
		Simasuu
Lapintaika KERJ-I ERJ-I KRJ-I	Kuuraparta	Partaveikko
		Ratiritiralla
	Lapinlauha	Lumiloitsu
		Lapinvuokko

näyttelyt

04.08.17 NJ Susiraja: 4/12 SA -> irtoSERT (t. Vibaja)
31.07.17 NJ Kärmeniemi: 5/12 SA -> irtoSERT (t. Vibaja)
09.05.17 NJ Haavelaakso: 2/12 irtoSERT (t. vaapu)

kenttäratsastus (40)

19.05.17 KERJ helppo: 1/30
14.05.17 KERJ helppo: 2/30
06.05.17 KERJ helppo: 2/30
29.04.17 KERJ helppo: 1/30
28.04.17 KERJ helppo: 4/30
26.04.17 KERJ helppo: 2/30
22.04.17 KERJ helppo: 5/30
19.04.17 KERJ helppo: 3/30
10.04.17 KERJ helppo: 1/40
30.03.17 KERJ helppo: 1/47
30.03.17 KERJ helppo: 4/30
29.03.17 KERJ helppo: 2/47
26.03.17 KERJ helppo: 1/30
22.03.17 KERJ helppo: 2/47
22.03.17 KERJ helppo: 2/30
21.03.17 KERJ helppo: 5/30
20.03.17 KERJ helppo: 3/40
20.03.17 KERJ helppo: 2/30
20.03.17 KERJ helppo: 2/30
16.03.17 KERJ helppo: 3/30
15.03.17 KERJ helppo: 4/30
12.03.17 KERJ helppo: 1/26
11.03.17 KERJ helppo: 3/30
09.03.17 KERJ helppo: 4/30
09.03.17 KERJ helppo: 3/30
09.03.17 KERJ helppo: 7/50
09.03.17 KERJ helppo: 2/30
09.03.17 KERJ helppo: 2/30
07.03.17 KERJ helppo: 5/30
04.03.17 KERJ helppo: 5/30
04.03.17 KERJ helppo: 4/30
04.03.17 KERJ helppo: 2/30
03.03.17 KERJ helppo: 3/30
03.03.17 KERJ helppo: 1/30
03.03.17 KERJ helppo: 3/30
02.03.17 KERJ helppo: 5/30
02.03.17 KERJ helppo: 3/30
02.03.17 KERJ helppo: 5/30
01.03.17 KERJ helppo: 4/30
24.02.17 KERJ helppo: 5/50

esteratsastus (40)

19.08.17 ERJ 100 cm: 1/30
18.08.17 ERJ 100 cm: 1/30
17.08.17 ERJ 100 cm: 1/30
16.08.17 ERJ 100 cm: 3/30
15.08.17 ERJ 100 cm: 3/30
14.08.17 ERJ 100 cm: 2/30
14.08.17 ERJ 100 cm: 5/30
07.08.17 ERJ 100 cm: 2/30
06.08.17 ERJ 100 cm: 3/30
05.08.17 ERJ 100 cm: 2/30
04.08.17 ERJ 100 cm: 1/30
03.08.17 ERJ 100 cm: 4/30
02.08.17 ERJ 100 cm: 1/30
01.08.17 ERJ 100 cm: 3/30
20.06.17 ERJ 100 cm: 3/40
16.06.17 ERJ 100 cm: 3/40
12.06.17 ERJ 100 cm: 6/40
30.04.17 ERJ 100 cm: 3/40
24.04.17 ERJ 100 cm: 2/40
23.04.17 ERJ 100 cm: 4/40
28.03.17 ERJ 100 cm: 3/30
26.03.17 ERJ 100 cm: 2/30
26.03.17 ERJ 100 cm: 3/30
24.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
23.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
22.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
22.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
21.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
16.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
16.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
16.03.17 ERJ 90 cm: 1/30
15.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
11.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
11.03.17 ERJ 90 cm: 4/30
10.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
08.03.17 ERJ 90 cm: 5/30
07.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
06.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
05.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
04.03.17 ERJ 90 cm: 3/30

kouluratsastus (35)

09.09.17 KRJ helppo A: 1/40
29.08.17 KRJ helppo A: 5/30
26.08.17 KRJ helppo A: 3/30
12.08.17 KRJ helppo A: 1/40
12.08.17 KRJ helppo A: 3/40
13.07.17 KRJ helppo A: 1/30
10.07.17 KRJ helppo A: 5/30
16.06.17 KRJ helppo A: 2/45
15.06.17 KRJ helppo A: 2/45
09.05.17 KRJ helppo A: 4/40
05.05.17 KRJ helppo A: 4/40
03.05.17 KRJ helppo A: 2/40
01.05.17 KRJ helppo A: 1/40
30.04.17 KRJ helppo A: 1/30
27.04.17 KRJ helppo A: 3/30
26.04.17 KRJ helppo A: 3/30
25.04.17 KRJ helppo A: 2/30
24.04.17 KRJ helppo A: 2/40
23.04.17 KRJ helppo A: 3/30
23.04.17 KRJ helppo A: 4/30
23.04.17 KRJ helppo A: 4/40
23.04.17 KRJ helppo A: 3/40
20.04.17 KRJ helppo A: 2/30
15.04.17 KRJ helppo A: 5/30
14.04.17 KRJ helppo A: 3/30
22.03.17 KRJ helppo A: 5/30
19.03.17 KRJ helppo A: 2/30
19.03.17 KRJ helppo A: 2/40
15.03.17 KRJ helppo A: 3/30
15.03.17 KRJ helppo A: 4/40
12.03.17 KRJ helppo A: 5/40
11.03.17 KRJ helppo A: 8/100
09.03.17 KRJ helppo A: 5/30
06.03.17 KRJ helppo A: 3/30

1. Hyvän mielen hevonen

Hyvän mielen hevonen kuulostaa vähän negatiiviselta. Ei sillä, että hyvässä mielessä ja sitä tuottavassa hevosessa olisi mitään vikaa, mutta nykyajan suorituskeskeisessä hevosmaailmassa sellaiset hyvän mielen hevoset tuppaavat olemaan niitä maalaistallien tätikuljettimia, joilla painellaan melkeinpä vain ja ainoastaan kaksituntisia maastoja pitkin metsiä tädit selässä iloisesti hevoselleen hölötellen. Ne ovat sellaisia hevosia, joiden kanssa puuhaillessa ei tule kuin seesteinen, suorastaan raukea olo—sellainen tietynlainen onnellisuuden tunne. Voin rehellisesti sanoa, että meillä on yhtä jos toistakin juntturaa, mutta Pinna on erilainen. Pinna on hyvän mielen hevonen.

Tänään hyppäsin täysikuun ja tähtitaivaan alla Pinnan paljaaseen selkään toppavaatteet päällä, ja lähdimme aukeille nummille vaeltamaan matkassamme kuun kelmeä kajo ja puoli kylää valaisen otsalampun kirkas valo. Pinna ei ollut moksiskaan henkeäsalpaavasta pakkasesta tai kavioiden alla narskuvasta lumesta. Se kulki tyytyväisenä pitkällä ohjalla rentoa käyntiä, korvat lopsuen aina välillä mun suuntaan kun avasin sille yksityisyrittäjän verotusta ja muita mukavia asioita. Tamma kuunteli ja kuljetti minua juuri sinne minne pyysinkin, ja silloin kun en pyytänyt, se kuljetti kevyesti keinahdellen eteenpäin.

Pinna on hyvän mielen hevonen. Se on ehkä simppeli eläin, sen kanssa ei tarvitse kamalasti mitään tehdäkään ja siinä on tyytyväinen sekä hevonen että itse. En muista, että Pinnan talliin saapumisen jälkeen olisi ollut päivää, jolloin en olisi ajatellut, että jumankauta, tässä on yksi parhaimmista hevosista, joita maa päällään kantaa, ja hymyillyt päälle. Pinna on se, joka aamulla saa ensimmäiset rapsutukset ja joka saa illalla viimeiset silitykset: Pinna on minun henkilökohtainen terapiahevoseni. Ja siinä se on maailman paras.

2. VP:n ystävänpäiväinen kouluvalmennus ♥

"Jes, hyvä Julia. Nyt kun se reagoi sun jalkaan ja kulkee melko hyvällä moottorilla eteen, katso ettet sä jää jarruttamaan sitä kädellä. Työnnä kättä ihan inan verran eteen ja rentouta sun käsivarret, niin pystyt säilyttämään kevyen ja tasaisen kuolaintuntuman paremmin. Tuu vielä kerran uudelleen ja huolehdi, että sen ravin tahti pysyy tälläisenään", opastin ratsukkoa, joka oli verryttellyt valmennusta varten yksinkertaisen avotaivutustehtävän parissa. Kaikenkaikkiaan ratsukon työskentely näytti alkuverryttelyiden aikana lupaavalta, sillä ratsukko oli edistyneet viime näkemästä valovuodella eteenpäin. Hieman laiskasta sekä tasapainottomasta nuoresta oli kasvanut varsin kehityskelpoinen kouluratsu, joka kantoi itseään alusta alkaen melko hyvässä ryhdissä eikä ratsastajankaan toimista löytynyt suurempaa moitteen sijaa.

Positiivisesta aloituksesta huolimatta halusin aktivoida ja vaatia ratsukolta lisää, joten jatkoimme valmennusta pienten välikäyntien jälkeen pääty-ympyrällä, jossa määränä oli työskennellä puolikkaan ympyrän ajan kootussa askellajissa jyrkkää pohkeenväistöä tehden sekä toisen puolikkaan ajan ratsastaa hevosta kahden pohkeen ja ohjan välissä keskiaskellajissa. Kuten odotin, alku lähti melko haparoivin askelin liikkeelle - Pinna jännittyi ylälinjastaan ja tuli aavistuksen sitkeäksi eikä olisi astunut ristiin niin paljon mitä olisin halunnut eikä seuraava puolikas ympyrästä riittänyt sekä rentoutumiselle että eteenpäin ratsastukselle. Jälleen kerran pienten korjausten ja mielikuvien jälkeen Julia pääsi tehtävän sisälle paremmin ja ratsastajan itsevarma ote alkoi tarttua hiljalleen myös hevoseen. Muutamien toistojen jälkeen Pinna alkoi rentoutumaan myös kootummassa askellajissa, joskin tähän muotoon jäi vielä paljon pelivaraa ja kehitettävää tulevaisuudelle - mutta kaikki aikanaan. Keskiaskellajeja ja siirtymisiä työstäessä Pinna väläytti varsin mallikelpoisia pätkiä, sillä kootun työskentelyn jälkeen sen takajalat työskentelivät terävänä ja se kantoi itseään valmiiksi hyvässä ryhdissä. "Vau, sehän tekee niin hyvää keskiravia, että sillä irtoisi ihan oikeita pisteitä kouluratsastusradalla", tuumin ratsastajalle, joka istui hevosensa selässä yhtenä hymynä.

Valmennuksen loppua kohden teimme vielä muutamia yksinkertaisia vastalaukkaharjoituksia, joita Julia ja Pinna voi jatkaa hyvillä mielin myös kotona. Koska vastalaukka oli Pinnalle vielä melko uutta, aloitettiin sen työstäminen varovasti niin, että pitkille sivuille tehtiin erityisen loiva kaarre uran sisäpuolelle josta päästiin ratsastamaan pitkän sivun loppua kohden vastalaukkaa. Tämän tehtävän kautta Pinnalle saatiin positiivinen mielikuva vastalaukkaharjoituksista ja jatkossa kun ura alkaa tuntua helpolta sekä ratsastajalle että hevoselle, voi uraa tehdä kotiharjoituksissa hiljalleen jyrkemmäksi.

3. Vähäpellon pääsiäisvaellus: perjantai

"Älä viitsi mököttää", loistin Pinnan selästä kuin Naantalin aurinko. Luontoäiti oli siunannut Vähäpellon pääsiäisvaellusta sulilla maastoreiteillä ja lämpimällä auringonpaisteella, ja mun vaappuessa Pinnan pyöreässä selässä puolelta toisella, koin olevani mitä onnellisin. Tex oli ottanut pari hernettä tai oikeastaan koko kasvimaata nokkaansa heti alkuunsa: Tomilla oli ollut vaikeuksia saada korskuvaa tammaa rauhoittumaan käyntiin viimeisimmän vauhdikkaamman etapin jälkeen.

Verna johti joukkoa kaunis Viuhti allaan ja heti heidän perässään kulki tallin fyssari herrasmiesmäisen rauhalliseksi ja siistikäytöksiseksi osoittautuneen Veikko-orin kanssa. Orin takapuoli näytti etäisesti tutulta turvalliselta etäisyydeltä, olihan meidän Sulo perinyt paljon isältään.

“En mä mökötä”, Tomi sai irvistelyä hampaidensa välistä, kädet jossain korvissa kun se yritti pitää Texasia käynnissä. Honkkeli tamma puolestaan yritti tuijottaa ratsastajaansa yläkautta silmiin.

“Hyvä”, myhäilin siirtäen katseeni takaisin Veikon hännänjuureen. Pinna henkäisi ja annoin sen vaivihkaa venyttää itseään pidemmälle ohjalle. Pitkä viikonloppu Vähäpellon kauniissa maisemissa hyvän mielen hevonen alla oli juuri sitä, mitä mä olin koko alkuvuoden kaivannut.

4. Vähäpellon pääsiäisvaellus: lauantai

"Tätä on kaivattu", Tomi henkäisi sihauttaessaan ensimmäisen saunabissensä auki, “kankutkin kipeät”. Naisia nauratti ja mä tuuppasin mieheni melkein lauteilta alas. Kevään kylmyys ja oletettua kosteammaksi osoittautunut järvessä vilvoittelu olivat päässeet luihin ja ytimiin asti, mutta lämpimänä odottanut sauna teki tehokasta sulatustyötä.

Kuten olin olettanut, Pinna oli suoriutunut kaikesta kuin se olisi tehnyt vaellusratsun duunia koko ikänsä. Se oli asettunut kodiksi milloin puuhun sidottuna ja milloin japa-karsinassa, ja se oli aina iloisena jatkanut matkaa karavaanin mukana Viuhdin pitämää vauhtia tarkasti ylläpitäen.

Texas sen sijaan oli vähintäänkin järkkytynyt ihan kaikesta, mutta ennen kaikkea siitä, että sen piti kulkea kiltisti jonossa ja vieläpä Pinnan perässä! Tammat olivat kyllä kaveruksia kotona, mutta Texas oli hätähousu ja Pinna oli viilipytty ja kotona kuljettiin aina niin päin mutta nyt täällä näin päin, ja sekös oli käynyt tummanrautiaan pikajunan hermoille. Meitä pääsiäisretkelle ilmoittaessamme, olin päättänyt, että tällainen tekisi hyvää Texasille: pientä kärsivällisyysharjoittelua.

Saunassa raikasi nauru ja iloinen juttelu, ja minä luikin lauteilta alas kuin varkain. Ulkona vastassa oli kylmä kevätilta, juuri horisonttiin nukahtamaisillaan oleva aurinko ja lämpimissä väreissä hohkava järvi. Pyyhe mun ympärillä ei paljoa lämmittänyt, mutta jostain kuului hevosen tyytyväinen hörähdys, eikä saunanlämmin siideri ole ikinä maistunut niin hyvältä.

5. Vähäpellon pääsiäisvaellus: sunnuntai

"Hei."

Hiljainen tervehdys puski unimaailman läpi. Mä en jaksanut avata silmiä, en ihan vielä. Toskatorpassa oli sellainen ihanan seisahtunut, seesteinen lämpö, ja mun teki mieli käpertyä vällyihin ihan vain siitä nauttiakseni.

“Hei”, ja mua tökättiin poskeen, “herää.”

Mä en olisi millään halunnut herätä, mutta vastalauseista käyneet muminat kaikuivat ilmeisesti kuuroille korville hei-sanojen jatkuessa. Lopulta mun silmät tuijottivat siristelevien silmien lomasta avokkini ruskeita vastaavia, ja se näytti etäisesti onnelliselta.

“Mitä kello on?”

“Melkein yhdeksän.”

Mä en muista milloin mä olisin viimeksi nukkunut näin pitkään, ja olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että Tomi ei muistanut milloin sen ei olisi tarvinnut tehdä sunnuntain aamutallia. Oli ihan hyvä herätä nauttimaan ihan vain siitä, lapsettomasta talosta ja hevosettomasta huolettomuudesta.

Loikoiltiin siinä kaksin ihan hiljaa, heräilevän Toskatorpan aamuun hitaasti havahtuen, ja mua hymyilytti vähän vielä aamupalapöydässäkin. Rauha, sitä me oltiin kaivattu itse kukin. Ja ehkä vähän sitä, että joku muu hoiti joskus hevoset.

6. Vähäpellon pääsiäisvaellus: maanantai

Linnun hento laulu kaikui metsikössä ja ilmassa oli aamuista kosteutta. Mua väsytti, ja mun silmäluomet lopsuivat jatkuvasti kiinni. Pinnan keinuva käynti teki vähän estääkseen mua tuudittautumasta uneen pitkän yöratsastuksen jälkeen. Tammasta huomasi, että sekin alkoi jo tuntea käydyn matkan painon harteillaan ja että kunnon lepo saattaisi maittaa sillekin. Tyhjinä roikkuvat jalustimet kilisivät aina välillä milloin mun rentoina heiluvia jalkoja ja milloin satulavyön solkia vasten.

“Onko kaikki hereillä?” Verna kailotti kärjestä, Viuhtin sedästä taaksepäin kuikuillen. Pinna ei siihen niinkään reagoinut, eikä oikein kukaan muukaan hevosista, mutta mä reagoin, ja kunnolla reagoinkin.

Se sensaatio oli vähän niinkuin se kun luulet tippuvasi jostain ja kun heräät, oletkin omassa sängyssä ihan turvallisesti. Harmi, että tällä kertaa se tippumisen tunne päättyi maanperätutkimuksiin. Verna huusi jonon seis ja Pinna tuijotti mua aivan kuin sitä olisi yhtäkkiä hävettänyt ihan hirveästi. Tomia nauratti.

“Ei tainnut olla kaikki hereillä”, se sai sanottua. Jenni liukui alas Veikon selästä ja otti kiinni Pinnan ohjista. Mä hilasin itseni pikkuhiljaa istuvaan asentoon ja tuijotin märästä metsäpolusta tuhriutuneita housujani. Texas kuopaisi kärsimättömänä eteensä sattunutta pikkulätäkköä, ja pisaroittain mutavettä liittyi kuraisten länttien joukkoon.

“Täällä on niin märkää”, mutisin niin surkealla äänensävyllä, että vielä äsken huolestuneelta näyttänyttä Vernaakin alkoi naurattaa.

“Enää pari tuntia päiväuniin”, se sanoi lämmin hymy kasvoillaan, ja Jenni punttasi mut jokseenkin vaivalloisesti takaisin Pinnan selkään. Tällä kertaa mulla pysyi jalustimet visusti jaloissa.

Jos joku kysyi, minä en missään nimessä havahtunut seuraavan kerran Vähäpellon pihamailta viimeiset kilometrit jokseenkin hämärtyneinä. Vernan viekas hymy kuitenkin vaikutti vähän siltä, ettei sen tarvinnut kamalasti keneltäkään kysellä. Velvollisuudet sujuivat kuin sumussa, ja musta tuntui, että Verna oli pistänyt tallihenkilökuntansa avustamaan meitä hevosten poislaitossa ihan vain siksi, ettei joku esimerkiksi lukitsisi hevostaan estevarastoon tai heittäisi heiniä kentän nurkkaan.

“Kunnialla selvittiin”, vaelluksen vetäjä hymyili ylpeänä toimistossaan. Mua ilahdutti kunnialla selviämistä enemmän takana olevat päikkärit ja kädessä pyörivä Kinder-muna, mutta kieltämättä mennyt vaelluskin aiheutta lämmintä pakahdusta rinnassa ja nykiviä hymykuoppia poskissa.

“Selvittiin ja selvittiin”, Tomi virnisti, ja kuin tilauksesta porukka alkoi muistella toinen toistaan hauskempia kommelluksia (paitsi hevosten niin myös ratsastajien…) matkan varrelta. Siinä, kuoriutuva suklaamuna kädessä, avokin pehmeä syli turran takaliston alla ja naurun täyttäessä Vähäpellon toimiston, kotiinpaluu ei enää ollutkaan niin kutsuva kuin aamuöisessä metsikössä kankut hellinä kovettunutta nahkasatulaa vasten.