Vuornan Hattaraturpa
Hattis laukkasi vihreämmille laitumille kesäkuussa 2022

Vuornan Hattaraturpa "Hattis"
suomenhevonen, ori
voikko, 151 cm
15.11.2018 , † 12.11.2022
VH18-018-2127
om. felissa VRL-04000
kasv. Vuorna
Yleis: Vaativa B / 80 cm / Vaativa

KTK-III KRJ-I SLA-I

☆ Historia

Vuornan Hattaraturpa eli Hattis muutti meille Kastehelmeen tammikuussa 2020 ollessaan 8-vuotias. Se on tähän asti elänyt kasvattajansa Liian luona Vuornassa ja kilpaillut menestyksekkäästi kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Tarkoituksena on ruveta kilpailemaan sen kanssa myös esteillä ja käyttää oria jalostukseen kysynnän mukaan. Varsana ori oli rasavilli pölvästi, mutta uskon, että tällä aikuistuneella hyväluonteisella orilla on paljon annettavaa niin täällä kotonaan kuin myös suomenhevosjalostukselle.

☆ Luonnekuvaus

Hattis on yleisesti ottaen rehti ja aina parhaansa yrittävä herrasmies. Se puuhastelee mielellään ihmisten kanssa ja etenkin tarhan siivouksen aikaan se on aina seurana. Hattis tarhaa yksin, mutta viihtyy seurustelemassa aidan takana olevien kavereiden kanssa. Se ei tee mitään harkitsematonta, edes tammojen läsnä ollessa, ellei tammat ihan iholle ala tunkemaan. Sopivan välimatkan päässä ollessaan Hattis jättää tammat pois ajatuksistaan ja keskittyy siltä pyydettyihin asioihin. Vieraissa paikoissakaan se ei laita mitään esitystä pystyyn. Hattista ei tunnu vieraat paikat, ihmiset tai matkustaminen stressaavan lainkaan.

Hattis oppii yllättävän helposti uusia asioita ja sillä on erittäin hyvä muisti. Esimerkiksi maastossa se kyllä muistaa mistä puskasta lintuparvi lähti viimeksi ja saattaa tuijotella pusikkoa, ratsastajan lainkaan ymmärtämättä mitä ori katselee. Mitään Hattis ei kuitenkaan pelkää tai varsinaisesti jännitä maastossa, ennemminkin kuvailisin sitä vain tarkkaavaiseksi. Luotettava ori on myös maastoesteillä, joilla se ei pelästy erikoisempaakaan estettä. Hattiksen kanssa ei menohalutonta päivää ole nähty ja se on aina valmiina töihin.

Maastoesteitä parempi ori on kuitenkin rataesteillä, joilla se on parhaimmillaan, mikäli vertaillaan kaikkia sen hallitsemia lajeja. Ori on rohkea hyppääjä, mutta isompien esteiden jälkeen se joskus pukittelee muutaman askeleen verran. Isoja pukit eivät ole, mutta vieraita ratsastajia kannattaa tästä aina varoittaa.

Kouluratsuna ori tarvitsee työstöä saadakseen laukkaansa pontevuutta, ja treenit ovatkin tämän kanssa yleensä laukkatehtävien hiomista. Ravi Hattiksella on hyvä, jossa on mukava työskennellä ja suorittaa sen kanssa, oltiin sitten selässä tai kärryillä. Valjakkoajossa tarkkuuskokeet eivät ole sen vahvuus, mutta kestävyyskokeissa se suorittaa hyvin varmajalkaisuutensa ja kestävyytensä ansiosta.

Hoidettaessa tämä hevonen on lähes aina karsinassa, koska käytävällä se kiskaisee aina narut poikki tai lukot rikki. Hattis kunnioittaa, mikäli ihminen seisoo narun päässä, mutta muutoin se ei kiinni oloa ole oikein ymmärtänyt. Sitä ei tule jättää yksin kiinni ja varusteet onkin syytä katsoa valmiiksi ennen kuin hevosta alkaa edes hoitamaan. Ori saattaa koittaa stepata hieman, mutta muutamalla komennuksella se osaa myös seistä paikoillaan nätisti hoitohetken ajan.

© Veera R.

☆ Sukutaulu & jälkeläiset

i. Vuornan Tomuturpa
KTK-II KRJ-I SLA-I
VH18-018-0584
rt 154 cm
ii. Havukuisma
KRJ-I ERJ-I SLA-I
tprn 158 cm
ie. Kirsikkapöly
KTK-II KRJ-I ERJ-I VVJ-I SLA-I
prt 145 cm
e. Vuornan Hattarakerma
KTK-III KRJ-I ERJ-I VVJ-II SLA-I
VH17-018-2163
vkk 150 cm
ei. Herra Hattarainen
KTK-III KRJ-I ERJ-I SLA-I
vkk 142 cm
ee. Kermakaneli
VIR MVA KTK-II KRJ-I ERJ-I VVJ-I SLA-I
vprt 150 cm

sh t. Pilvipellon Vaniljahattara, syntynyt 02.03.2021 (emä Ketolan Vaniljakerma)
sh o. Kastehelmen Marmeladi, syntynyt 15.10.2021 (emä Myrskylän Pullava)

☆ Kilpailukalenteri

11.02.2019 - Team J&K - Vaativa B - 4/40
17.02.2019 - Team J&K - Vaativa B - 3/40
18.02.2019 - Team J&K - Vaativa B - 4/40
20.02.2019 - Team J&K - Vaativa B - 5/40
01.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 3/30
04.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 3/30
09.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 3/30
01.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
06.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
09.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30

12.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 1/30
14.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
21.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 2/30
16.02.2019 - Pirunportti - Vaativa B - 1/30
05.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 6/38
06.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 1/38
07.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 5/38
12.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 1/40
17.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 1/40
17.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 6/40
14.03.2019 - Gestüt Helmwald - Vaativa B - 5/30
16.03.2019 - Gestüt Helmwald - Vaativa B - 2/30
19.03.2019 - Gestüt Helmwald - Vaativa B - 2/30
09.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 5/30
12.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 3/30
13.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 1/30
17.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 5/30
20.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 1/30
26.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 4/30
28.03.2019 - Cadogan Ponies - Vaativa B - 4/30

22.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
23.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
24.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 5/30
25.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
29.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 2/30
29.03.2019 - Hornanhovi - Vaativa B - 1/30
09.03.2019 - Kuuran - Vaativa B - 1/38
13.03.2019 - Kuuran - Helppo A - 2/40
15.03.2019 - Kuuran - Helppo A - 2/40
07.03.2019 - Hiivurin - Vaativa B - 1/40
27.12.2018 - Breandan - Noviisi - 5/47
03.01.2019 - Breandan - Noviisi - 1/47
10.01.2019 - Breandan - Noviisi - 3/48
17.01.2018 - Breandan - Vaativa - 2/22
22.08.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 6/39
27.08.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 6/39
01.09.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 3/15
02.09.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 2/15
07.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 1/19
07.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 3/19

09.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 2/19
14.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 3/21
15.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 4/21
23.11.2019 - Hiivurin - Vaativa - 2/24
25.01.2020 - Hiivurin - Vaativa - 2/39
26.01.2020 - Hiivurin - Vaativa - 4/47
27.01.2020 - Hiivurin - Vaativa - 5/47
23.01.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 6/37
25.01.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 2/37
27.01.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 6/37
31.01.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 2/31
19.01.2018 - Breandan - Vaativa - 4/22
10.01.2019 - Heroic Team - Vaativa - 3/28
12.01.2019 - Heroic Team - Vaativa - 2/28
08.09.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 1/15
09.09.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 4/19
24.08.2019 - Pohjantähden tila - Vaativa - 3/27
31.08.2019 - Wyat Shetlands - Vaativa - 1/48 VVJ-Cup
19.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 1/21
20.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 4/21

22.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 2/21
25.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 4/21
26.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 4/21
30.11.2019 - Fellbury Stud - Noviisi - 4/21
05.02.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 5/31
09.02.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 2/31
14.02.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 3/31
16.02.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 5/31
20.02.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 3/31
23.02.2020 - Safiiritiikerin KK - Vaativa - 1/31
14.03.2021 - Kastehelmi - 70 cm - 3/30
14.03.2021 - Kastehelmi - 80 cm - 3/30
16.03.2021 - Kastehelmi - 80 cm - 3/30
18.03.2021 - Kastehelmi - 80 cm - 1/30
04.04.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 3/50
05.04.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 5/50
08.04.2021 - Moana - 80 cm - 2/40
09.04.2021 - Moana - 80 cm - 3/40
25.04.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 6/50
30.04.2021 - ERJ-Cup - 70 cm - 3/54

08.05.2021 - Kk Lupin - 70 cm - 1/50
12.05.2021 - Kk Lupin - 70 cm - 2/50
01.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 3/40
02.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 3/40
04.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 1/40
08.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 2/40
08.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 4/40
09.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 1/40
11.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 5/40
14.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 4/40
15.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 5/40
19.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 1/40
21.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 1/40
23.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 2/40
28.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 4/40
30.06.2021 - ERJ-Cup - 70 cm - 3/65
01.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 4/50
04.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 6/50
22.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 6/50
23.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 1/50

25.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 5/50
26.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 1/50
27.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 1/50
27.07.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 2/50
14.08.2021 - Aittotaival - 80 cm - 2/37
02.09.2021 - Jeili - 70 cm - 4/40
06.09.2021 - Jeili - 70 cm - 3/40
06.09.2021 - Jeili - 70 cm - 1/40
07.09.2021 - Jeili - 70 cm - 5/40
09.09.2021 - Jeili - 70 cm - 4/40
05.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 4/40
06.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 3/40
07.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 5/40
09.02.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 3/22
11.02.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 3/22
12.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 4/40
12.02.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 4/22
17.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 4/40
19.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 3/40
02.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 2/40

03.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 5/40
03.03.2021 - Kartanokosken - Harraste - 3/11
04.03.2021 - Kartanokosken - Harraste - 1/11
11.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 4/40
15.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 2/40
05.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 1/60
06.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 1/60
10.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 3/60
01.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 4/60
02.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/60
05.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/60
30.06.2021 - KERJ-Cup - Harraste - 2/21
15.08.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/28
15.08.2021 - Prime - Harraste - 2/50
21.08.2021 - Hiivuri - Harraste - 4/28
25.08.2021 - Hiivuri - Harraste - 4/28
28.08.2021 - Hiivuri - Harraste - 4/28
31.08.2021 - KERJ-Cup - Harraste - 2/33
13.09.2021 - Mäntykatve - Harraste - 1/50
04.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/60

07.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 5/60
09.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 4/60
10.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 4/60
14.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 5/60
14.10.2021 - Mäntykatve - Harraste - 3/40
15.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/60
16.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 3/60
17.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 3/60
24.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 5/60
25.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 1/60
VSN:
NJ:

☆ Varusteet

© Equestrian PRO, OddPixel, Kreivittären Varusteliike & Sokka Luxuries

☆ Päiväkirja

03.12.2021 Kouluvalmennus Vappulassa, valmentaja Elli Liekkiharju
Kouluvalmennus oli juuri se, mitä tarvitsimme nyt, sillä Hattis on elänyt kuin pellossa koko syksyn ja joulukuussa olisi tarkoitus osallistua Kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Hattis oli kuin näkkileipä notkeudeltaan, mutta oma fiilikseni päivästä oli silti toiveikas. Kävelimme Vappulan vanhemman ja pienemmän maneesin uraa pitkin pitkin ohjin, katsomossa istui muutamia ihmisiä. Alkuverryttelyt oli tehty omatoimisesti, ne olivat sujuneet liiankin rauhallisesti. Liekkiharjun Elli seurasi ratsukoita alusta asti mietteliään näköisenä, tuntui, että olimme orin kanssa joutuneet vähän epämukavuusalueelle. "Aletaanhan hommiin", Elli vihdoin havahtui mietteistään. Hän ohjeisti kolme ratsukoista toiseen päätyyn pääty-ympyrälle, kaksi sai jäädä oven puoleiseen päätyyn. Me päädyimme kaksistaan toisen ratsukon kanssa, hyvä niin sillä tilaa saatetaan tarvita.

Tehtävänä oli siirtymisiä käynnistä raviin ja päin vastoin. "Felicia, muista ulko-ohjan tuki. Nyt Hattis puskee lapa edellä. Hyvä! Sitten käynti, yks, kaks, kolme, neljä.. Kolme askelta käyntiä vain. Tarkkuutta!" Elli ohjeisti kuulokkeeseen, jollaiset ratsastajille oli jaettu ennen valmennuksen alkua. Taiteilin kieli keskellä suuta ratsuni selässä, sillä se oli oikeasti jäykkä eikä vastannut apuihin kovin hyvin. Kun ravisiirtymiset alkoivat sujua, lisättiin jumppaan vielä vähän mausteita. Ympyrän joka neljänneksellä väistätettiin hevosen etu- tai takapäätä. Yhdellä neljänneksellä etupää sisään päin, seuraavalla ulospäin ja niin edelleen. Hattis vetristyi, mutta oma moottori tuntui jääneen kotitallille ja siksi sain taas keskittyä tehtävääni ihan tosissani.

Hevoseni oli hyvin yritteliäs. Pääsimme pois ympyröiltä ja hyödynsimme seuraavaksi koko maneesin alaa. Elli ei päästänyt meitä helpolla, sillä seuraava tehtävä sisälsi monta eri osa-aluetta. Pitkän sivun lopussa, oikeastaan kulmassa tehtiin voltti ja heti perään puolivolttia harjoitusravissa. Puolivoltilta ratsastettiin jokusen askelta luotisuorina, josta tehtiin pohkeenväistöä kohti E:tä. Pohkeenväistön jälkeen ratsastettiin harjoitusravissa kohti lyhyttä sivua, kulma oli tärkeää ratsastaa hyvin. C:ssä tarkka laukannosto ja laukkavoltin jälkeen tarkka siirtyminen raviin pisteessä. Se tuotti meille eniten hankaluuksia, sillä tämä oli orille vaikeampi suunta. Kulman jälkeen suoristus, pitkällä sivulla lisättyä ravia ja jälleen voltille. Olisin yksin ratsastaessani varmasti unohtanut osan, mutta onneksi meitä oli muitakin ja pystyin lunttaamaan muilta seuraavan liikkeen.

"Puolipidäte! Istu kunnolla alas ja hidasta, nyt se karkaa", Elli ohjeisti seuratessaan meitä ravilisäyksen jälkeen. "Oho, nyt tuli voltille kokoa", nainen vähän naurahti, kun Hattis rynni panssarivaunun lailla reagoimatta kääntäviin apuihini. Onneksi pohkeenväistö sujui parin haparointikerran jälkeen hyvin. "Laukkavoltilla muista taas ulko-ohjan tuki tai pakka hajoaa", Elli sanoi. Hän seurasi meitä yksitellen pää kenossa. Luulen, että hän on pitkän niskahieronnan tarpeessa tämän valmennuspäivän jälkeen. "Hienoa, te voitte Hattiksen kanssa lopetella, se on tehnyt nyt ihan erinomaista työtä viimeiset väistöt ja ravilisäykset. Laukassa saisitte vielä kotona harjoitella pontevuutta", Elli sanoi ja siirsin hevostani pikkuhiljaa käyntiin. Lopulta kaikki olivat saaneet tehtävän suoritettua valmentajaa miellyttävästi. Saimme kaikki loppuverkkailla omassa tahdissa. Olipa kiva käydä pitkästä aikaa ulkopuolisen valvovan silmän alla valmentautumassa Hattikse kanssa, siitä on varmasti hyötyä joulukuussa.

30.05.2021 Maastoretki Mangoviassa (kirjoittanut omistaja)
Toukokuinen retkipäivä suuntautui parin tunnin ajomatkan päähän Mangoviaan. Siellä järjestettiin kaikille avoin maastoretki, jonne tytöt osallistuivat Hattiksen ja Pullan kanssa. Äidille reissun kohokohta oli kuitenkin Naellalle myydyn Vanilja -tamman tapaaminen pitkästä aikaa sekä illanvietto. Mangovian tilukset on tuttuja pelkästään kuvista, joten oli hienoa päästä tustumaan tallille ihan paikanpäälle. Vanilja oli viimeisillään tiineenä Mangovian Valtterista ja voi varsin paksusti, täytynee tehdä uusi reissu varsan synnyttyä!

Hattis ja Pulla on molemmat maastovarmoja hevosia, joten niiden kanssa tuntui turvalliselta lähteä pidemmälle reitille vieraassakin paikassa. Alkumatkasta puskasta lehahtavat linnut saivat muutaman hevosen säikähtämään ja kyllä Hattiskin niitä vähän tuijotti, mutta keskittyi kuitenkin ravaamaan eteenpäin. Kopisevan sillan se ylitti reippain askelin eikä asfalttitien reunalla odotellessa ohi ajavat autot aiheuttaneet siinä mitään reaktiota. Tien ylityksen jälkeen saavuimme maastoesteradalle ja pakkohan sitä oli muutamat hypyt ottaa. Evästauoko pidettiin laavulla ja tarjolla oli aivan ihania sämpylöitä ja mehua, joista Hattiskin olisi halunnut oman osansa. Maastoretki oli melko pitkä, mutta todella rentouttava ja ihanaa vaihtelua ainaisiin kotitallin maastoihin! Hattis pääsi loppuillaksi tarhaamaan ja yöksi päätalliin tilavaan purukuivitettuun karsinaan.

19.01.2019 Nuorten harjoituskilpailut Stall Sjöholmassa, sijoitus 1/12
"Liian ratsastama voikko suomenhevosori Hattaraturpa meni koko radan ajan oikein mukavan näköisellä, kevyellä tuntumalla. Ori keskittyi ihailtavan tomerasti tekemiseen - asenteestaan se ansaitsee täyden kympin. Ainakin ulospäin näytti, ettei Liian tarvinnut vaikuttaa ratsuunsa kuin pienin avuin, sillä Hattaraturpa liikkui rennon letkeästi ja kuuliaisesti. Kaksikko oli luokan ylivoimainen voittaja tasaisen varmalla, hyvin valmistellun oloisella suorituksellaan."

ulkoasun © VRL-05175    ☆    virtuaalihevonen    ☆    kuvien © Cherie, CC BY-NC 2.0