Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Turmeltajan Suruvalssi

Suru jouduttiin lopettamaan 8. tammikuuta 2018 vanhuuden vaivojen vuoksi.

Luonnekuvaus

Heinäkuun alussa törmäsin Turmeltajan myynti-ilmoitukseen, jossa esiteltiin jo vähän vanhempaan ikään ehtineitä kilpailleita kasvatteja. Erityisesti ihastuin kolmepolvisella suvulla varustettuun tummanpunarautiaaseen tammaan, Turmeltajan Suruvalssiin, jolla oli kerj-sijoitukset jo melkein täynnä. Muutaman viestin Turmeltajan omistajan dookien kanssa vaihdettuamme lähdin hevosauton kanssa hakemaan Suruksi kutsuttua tammaa kotiin. Turmeltajan pihassa tamma lastattiin kyytiin ja se oli itse rauhallisuus. Kotiin päästyä Suru rynni hevosautosta ylös ja riimunnarun polttaessa kämmeneni muistin taas, miksi taluttaessa käytetään aina hanskoja.. Melkein soitin dookielle takaisin, että minkälaisen katujyrän hän oikein meille myi – mutta Suruun tutustuessa, siitä on paljastunut aivan mahtava, tosin omalaatuinen, kenttäratsu.

Turmeltajan Suruvalssi, katujyränäkin tunnettu tamma on perinyt isältään ehdottomasti kaikki orin parhaat luonteenpiirteet. Isänsä tavoin Suru on nimittäin melkoinen jyrä niin taluttaessa kuin ratsaillakin. Ketjuriimunnaru kuuluu Surun kanssa vakiovarusteisiin ja vähänkin pidemmillä talutusmatkoilla suosittelen pukemaan suitset. Hoitaessa Suru seisoskelee laiskanpulskeasti paikoillaan eikä onneksi tykkää maistella hoitajan sormia tai potkia kuten isänsä. Kaikki varusteet saa laittaa ongelmitta ja kaviot tamma nostelee yleensä jo itse tutussa järjestyksessä. Selkään noustessa Suru ei ole enää niin rauhallinen, vaan lähtisi mieluusti jo liikkeellä. Monen vuoden harjoittelun tuloksena nopea ratsastaja ehtii juuri ja juuri hyppäämään selkään ennen kuin Suru on jo menossa.

Kouluratsastus on Surulle ihan pakkopullaa, välttämätön paha mikä on vain suoritettava jotta pääsee pitämään hauskaa maastoesteille. Mitään kovin lennokasta liikettä tammasta ei saa irti, mutta kyllä se kuuliaisesti menee oikeat tiet pyydetyssä askellajissa. Rataesteillä se odotettu rynniminen sitten alkaa ja Surua saa todenteolla pidätellä, ettei se juokse päättömästi esteille omassa haluamassaan järjestyksessä. Kovempi kuolain tai kovempi käsi ei ole tuonut ratkaisua ongelmaan, päinvastoin sitten tamma puree kuolaimeen eikä ole mitään mahdollisuuksia kontrolloida sitä. Tamman ratsastaminen vaatiikin istunnalta paljon. Suru kyllä hyppää yli kaikesta mitä sen eteen on kehdattu laittaa, mutta tuomaristo varmasti arvostaisi tervehtimistä, lähtömerkin odottamista ja esteiden hyppäämistä oikeassa järjestyksessä. Maastoesteet on Surulle ehdottomasti se ykkösjuttu, mikä kyllä viimeistään säikäyttää arat ratsastajat. Surun laukkaaminen ja hyppääminen voivat meinaan tuntua aivan holtittomalta, mutta tammalla on kyllä homma hanskassa. Liiallinen pidättäminen ja rauhoittelu vain sotkevat tamman vireen ja sitten alkaa puomeja kolista. Veteen meneminen ei ole ennen ollut Surulle mikään lempijuttu, mutta nykyään tamma tekee sen melkoisessa vauhdissa roiskutellen vettä mahdollisimman paljon ratsastajankin iloksi.

Kilpailupaikoilla Suru on oma tuttu itsensä, eikä stressaa hälinästä tai muista hevosista. Lastatessa ja kuljettaessakin se on täysin ongelmaton ja viettää matkat rauhassa heinää mutustellen. Jostain syystä trailerista ja hevosautosta se tulee kyllä ulos aina melkoisella vauhdilla, vaikkei lastaamisen kanssa ole ikinä muuten ollut mitään ongelmia ja hyvillä mielin se taas seuraavalla kerralla kävelee kyytiin.

Sukutaulu

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Päiväkirja ja valmennukset