18.06.2021 Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Tuutikki muutti meille samalta lopettavalta tallilta kuin Colt. Sillä erotuksella, että tamma on täyspäinen ja ratsukoulutettu, sekä sen kanssa on jo kilpailtu kolmessa lajissa menestyksekkäästi. Tamman kanssa on tarkoitus jatkaa kilpailemista vielä hieman kenttäratsastuksen parissa ja siirtyä sitten jalostuskäyttöön. Sopivia oreja on muutamia jo katseltu, mutta mitään varsinaisia päätöksiä ei ole tehty.

16.09.2020 Estevalmennus (kirjoittanut Sonja)
Saatuani lauantain kouluvalmennukset pakettiin olin vaappunut kuoleman väsyneenä suoraan nukkumaan. Jollain luojan ihmeellä heräsin pirteänä kuin peipponen jo puoli kuudelta aamulla, joten minulla oli hyvin aikaa rakentaa rata estevalmennuksia varten. Olin päättänyt rakennuttaa kentälle B-merkin esteosuuden ensimmäisen ratavaihtoehdon, sillä se oli sopivan haastava rata, jossa pääsi helposti työstämään perusasioita kaiken tasoisten ratsukoiden kanssa. Ratsastajat olivat saaneet opetella radan etukäteen, sillä olin linkittänyt sen heille hyvissä ajoin. Yöllä ei myöskään ollut onneksi satanut satunnaisia kuuroja enempää, joten kenttä oli erinomaisessa kunnossa. Säätiedote lupasi koko päiväksi pelkkää auringonpaistetta, joten tästä ei voisi tulla kuin aivan loistava päivä.

Noh, sitä loistavuutta himmensi tietenkin typerä aviomieheni, joka teki juuri sitä, mitä olin kieltänyt häntä tekemästä: kitisi ja oli vaivaksi. Ukko oli oikein väen vängällä tunkenut mukaan, vain päästäkseen ryypiskelemään Samin kanssa! Ja oliko hänestä ollut mitään iloa koko viikonloppuna? Yhtä suklaakakkua lukuun ottamatta ei todellakaan. Iloa sen sijaan tuottivat hevoset, ja ennen kaikkea Sanni, jota minun oli määrä valmentaa seuraavana. "Onko niitä kahta perkelettä näkynyt vielä?" kysyin hiljaa, kun Sanni käveli Tuutikin kanssa ohitseni. Hän pudisti päätään tuskaisesti irvistäen. "Hyvä, toivottavasti eivät tule takaisin ennen pimeää", murahdin. Vedin syvään henkeä ja pakotin kiukun pois mielestäni. Olisi aika jumpata kaveriani, ja hänen hevostaan siinä ohella, esteillä.

"Aloitetaan ravaamalla tuota puomia, vaihda suuntaa joka ylityksellä. Heti kunnon ravia, tavoittele sitä lennokasta ja reipasta tunnetta, joka saavutettiin eilen", kehotin ja jäin sivusta seuraamaan, kun Sanni ohjasi unisen näköistä Tuutikkia puomille. Tempo oli vielä hieman hidas, mutta tamma nosteli kuitenkin jalkojaan yllättävän reippaasti, joten en nähnyt syytä höykyttää sitä vielä yhtään hurjempaan vauhtiin. Hetken ravailtuamme jatkoimme laukassa, ottaen laukanvaihdot puomilla mukaan. "Selkeämmät avut, uusi sisäpohje kunnolla läpi", muistutin, kun Sanni joutui korjaamaan laukan ravin kautta. Seuraavilla kierroksilla vaihdot alkoivat sujumaan, joten jatkoimme suoraan radan kimppuun. "Otetaan lämmittelynä vain esteet 3-6, ja jos mitään akuuttia ei ilmene, niin koitetaan sitten hypätä koko rata", sanoin, toivoen todella, että pääsisimme suoraan radan kimppuun. Tuutikki vaikutti sen verta kaikkensa antaneelta jo nyt, ettei olisi hyväksi jäädä junnaamaan mitään useaan kertaan.

Onnekseni Sanni oli huomattavasti ratsuaan skarpimmalla tuulella ja sai ruunikkonsa lietsottua kunnolliseen laukkaan. Hypyt näille matalille 50-70 senttisille esteille tulivat hyvässä rytmissä, enkä keksinyt oikeastaan mitään nipottamisen aihetta. "No siis sehän men... Hemmettiäkö kyttäävät nyt tossa sitten?" ärähdin, kun tajusin mukamas parempien puoliskojemme seisovan ratsujensa kyydissä kentän toisella laidalla, silmäillen kentälle. Tuutikki katsoi kavereidensa suuntaan ja alkoi hörisemään herttaisesti. "Näytetään niille", totesin tulisesti. "Koko rata alusta loppuun. Kai sä muistat sen?" kysyin Sannilta. "J-joo, tottakai", nainen vakuutti, mutta hetken kuluttua huomasin hänen piirtävän rataa ilmaan raipan kärjellään.

Esteet kohosivat kaikki suunnilleen ysikymppiin sillä välin, kun Sanni herätteli käyntipaussin jälkeen laukkaa ympyrällä. "Hyvä, anna mennä sitten vaan. Kyllä te osaatte", totesin luottavaisin mielin. Rata alkoi oikein mukavasti, mutta Tuutikki ei oikein keskittynyt enää. Se katseli kaarteessa maisemia ja pääsi esteestä numero seitsemän vaivoin yli. "Kaasua!" älähdin, ja Sanni napautti kerran kaulalle raipalla saadakseen Tuutikin takaisin tälle planeetalle. Ruunikko tamma otti vinkistä vaarin ja tsemppasi viimeiset esteet kunnialla läpi, viimeiselle okserille tuli peräti turhankin suuri hyppy. "Jos se kehtaa tulla kommentoimaan jotain niin mä otan avioeron", totesin mulkoillessani miesten suuntaan silittäessäni vierelleni pysähtyneen, herkkuja hamuavan Tuutikin kaulaa. "Onko sillä tapanakin kommentoida sun valmennuksia?" Sanni kysyi hieman huvittuneena. "No ei yleensä, mutta tänään se on keksinyt aika monta muutakin typerää kommenttia, niin ei yllättäisi", totesin olkiani kohauttaen. Sannin hyväntuulisuus onnistuneen valmennuksen jälkeen tarttui pikkuhiljaa minuunkin, ja miesten kadotessa hevosineen tallin suuntaan, aloin höpöttämään innokkaasti Tuutikin vanhemmista ja ensi kesän varsasuunnitelmista.

07.09.2020 Kouluvalmennus (kirjoittanut Sonja)
Tuleeko siitä mitään, kun yrittää valmentaa omaa kasvattiaan ja tämän selässä nököttävää parasta ystäväänsä? No siis tuleehan siitä - jos ei taidokasta ratsastusta ja asiallista treeniä, niin ainakin hemmetin moista räkätystä ja hauskanpitoa. Kun kysyin Sannilta, että saanko tulla sinne Suomeen pitämään valmennuksia Sotamaalauksen tiluksilla, vastaus oli tietenkin myönteinen. Samalla sovittiin, että tottahan toki Sanni itsekin saa luvan kavuta viikonlopun aikana hevosen selkään ja astella silmieni alle. Meinasin ensin piruuttani laittaa naisen ensimmäisenä heti aamusta, mutta tietenkin Sanni alkoi heti purnaamaan vastaan ja ilmoitti, että hän ei kyllä ennen puoltapäivää ole hereillä saatikka hevosen selässä.

Nyt me sitten aloittelimme kiltisti vasta kolmelta iltapäivältä, viimeisenä ratsukkona ennen päivällistä. Ratsuna oli tietenkin kukapa muukaan kuin iki-ihana Tuutikki, Ihmeotuksen ja Talvian täydellinen rakkauslapsi. Olin ehtinyt lääppiä tammaa lukuisia kertoja sen jälkeen, kun se oli vuosia sitten lähtenyt meren yli ventovieraan naisen hoteisiin eräänlaisena vastalahjana muutamasta hienosta kasvatista, jotka Sanni oli lähettänyt mulle Britteihin erään nimeltä mainitsemattoman Ferrarin Nikkin painostamana. Tositoimissa en Tuutikkia kuitenkaan ollut vielä nähnyt, olihan se vielä nuori, joten mielenkiinnolla odotin, mitä tuleman pitää.

Aloitimme treenin koko kentän kokoisella kahdeksikolla. "Katso asetukset tarkasti läpi, älä anna sen vain hölkkäillä vailla huolta huomisesta", ohjeistin. Tuutikki oli selvästi tullut rauhallisuudessaan emäänsä. Se kuunteli koko ajan Sannin apuja, muttei vahingossakaan laittanut mukaan ylimääräistä yritystä - sellaisessahan saattaa tulla vaikka hiki, ja Tuutikki ei nyt selvästi olisi halunnut joutua hikoilemaan. "Tuo ei ole ravia nähnytkään, lisää voimaa ja ponnistusta! Vielä vaan, vielä... No niin, nyt se tuli pois sieltä pohkeen takaa", paasasin hymy kasvoillani. Tamma alkoi pikkuhiljaa oikeasti liikkumaan, käyttäen lihaksistoaan aktiivisemmin. "Nyt kun se alkaa oikeasti tulla avuille, ala kokoamaan sitä pikkuhiljaa. Paremmin tuntumalle, selkä kunnolla käyttöön. Ja sitten istut alas, lopputunti treenataan perusistuntaa", kehotin virnistäen. Tamman isällä on suhteellisen valtavat liikkeet, joissa ei ihan noin vaan istuta, ja Sannin ilmeestä päätellen Tuutikilla on samanlaiset.

Pyysin Sannin hetkeksi seis, jotta pystyin selittämään harjoitteen seuraavan vaiheen. "Seuraavaksi lisätään tähän sitä maankuulua haastetta. Pysy molemmissa päädyissä kolmen ympyrän verran. Pohjoispäädyn ympyrät pienenevät koko ajan, eteläpäädyn suurenevat. Kokoamista ja lisäämistä. Kentän keskellä kolmen ympyrän välein suunnan ja samalla etenemistavan vaihto. Saitko kiinni?" selitin. Sanni nyökytteli ymmärtämisen merkiksi ja ohjasi Tuutikin reippaassa ravissa liikkeelle, aloittaen kokoamisympyrältä. Saadessaan luvan lyhentyä, Tuutikki teki työtä käskettyä, mutta pääsi hidastumaan samalla. "Kokoaminen ei ole sama asia kuin hidastuminen, askeleen täytyy pysyä terävänä. Pohje kiinni, vaikka pidät edestä kiinni", muistutin.

Kolmen ympyrän jälkeen ratsukko saapui kentän keskustaan kahdeksikon vyötärölle ja vaihtoi suoristuksen kautta suunnan. Askelpituudessa ei kuitenkaan tapahtunut yhtikäs mitään, vaikka Sanni selvästi pyysi etenemistä. "Napauta sillä raipalla kerran tai kaksi. Täytyy tapahtua heti, kun pyydetään, ei sitten jonain vuonna, jos sattuu huvittamaan", kehotin. Tuutikki oli selvästi hieman loukkaantunut saamistaan nuhteista, mutta alkoi laittamaan töppöstä toisen eteen ihan eri tavalla. "Hyvä, anna sen venyttää vielä hieman lisää... Loistavaa, just sinne!" kehuin parivaljakon työskentelyä. Yksi komennuskerta riitti Tuutikille selvästi, sillä jatkossa se lähti heti etenemään, kun käsky tuli. Vaihdoimme vielä suuntaa ravissa, jotta kokoamista ja lisäämistä tuli myös toisessa taivutussuunnassa.

Ravin jälkeen jatkoimme samaa harjoitetta surutta laukassa. "Tehdään tänään laukanvaihdot selkeän, useamman metrin ravisiirtymän kautta. Katsotaan niitä vaihtoja sitten huomenna esteiden parissa", totesin. Tuutikki oli jo lämmennyt hurjan hyvin ja tajunnut myös harjoitteen idean, joten laukka ei oikeastaan aiheuttanut sen suurempia haasteita. Tamma kantoi itsensä todella hyvin, ja samoin teki myös Sanni, joka selvästi tsemppasi joka solullaan ollakseen eleetön ja vaativa. Muutaman onnistuneen laukkakierroksen jälkeen oli hyvä aika lopetella. "Tuutikki-raukallahan tuli ihan hiki. Ja osaathan sinäkin ratsastaa ihan hienosti", totesin virnistäen Sannille.