Miniphile SLC

Lue Mipen hoitajan kirjoittamaa päiväkirjaa.

15.1.2012 Ihana pieni!

Mippe on ihana! Se on pieni ja se on ruunikonpäistärikkö! Siis vallan valloittava ja mahdottoman syötävän suloinen. Käytiin tänään Wendyn kanssa varsaa sen emän luona katsomassa, ja pian pojua saadaan ihailla ihan kotonakin. Sen katselemisesta ei vaan saan tarpeekseen, niin söpö se on! Toivottavasti siitä tulee kiva ja reipas ratsu.
T. Kendra

27.6.2012 Maastoestevalmennus, valmentajana alhippa

Päivän valmennuksen aloitettiin laukkaharjoituksia, jotka sisälsivät laukkaa eritemmossa mäkisessä maastossa. Mippe oli hyvin vauhdikas ja ensimmäinen pyrkimys oli saada tempoa hieman hidastumaan ja oria parempaan kontrolliin. Selässä Toni sai tehdä töitä ihan riittämiin, että nuoren orin into hieman tasaantuu ja päästään itse hyppäämiseen. Ajankanssa kuitenkin ratsukko selkeästi oli molemmin puolin tarpeeksi rauhallinen ja kontrollissa ja pääsimme hyppyharjoitusten pariin. Aloitimme matalilla tukkiesteillä joiden ylitys tuli olla hallittu sekä hallita ratsun tempo niin ennen estettä kuin esteen jälkeenkin. Mippe oli alkuun hieman innostuneen jännittynyt, mutta parin ensimmäisen hypyn jälkeen uskalsi rentoutua. Toni selässä oli loistavan rauhoittava ja tarkka omasta osastaan hypyissä. Siirryimme pienelle yksinkertaiselle banketille, jossa oli pieni hyppy ylös ja laukka-askeleen jälkeen myös hyppy alas. Ensimmäinen kerta oli päätyä katastrofiin, mutta Toni selässä oli ajantasalla ja sai pidettyä itsensä selässä orin kerrassaan kummallisesta loikasta huolimatta. Seuraavat yritykset olivat selkeästi hallitumpia ja onnistuivat paremmin, kun ratsastaja selässä tiesi paremmin mitä voi olla odotettavissa orilta. Viimeiset hypyt ratsukko sai hypätä pienellä taloesteellä, jossa ensimmäiset yritykset päättyivät Mipen kieltäytymisiin, mutta kun ori sai kunnolla ensin katsoa mikä edessä häämöttää ja miltä tuo kummallinen punainen hökötys haiskahtaa, uskalsi ori ylittää esteen sopivan innokkaasti, mutta hallitusti. Tämä ratsu on lupaava, mutta kaipaa juuri oikeanlaista ratsastajaa selkäänsä. Toni toimi selässä juuri niinkuin kuuluukin ja on sopivan kokenut sekä rohkea uusiin yllättäviin tilanteisiin.

20.10.2012 Kouluvalmennus, ratsastajana Beata, valmentajana Billy De Witt

Tänään se olisi; ensimmäinen ratsastus Mipellä. Miksi olin tähän suostunut? Enkö olisi voinut odotella marraskuun ryhmävalmennukseen ja liikuttaa Mippeä maastakäsin siihen saakka? No, tässä sitä nyt oltiin, enkä viitsinyt peruuttaakaan. Mippe oli taas riehunut tarhassa tunteella ja vein sen suoraa pesupaikalle, jossa avasin letkun ja aloin huuhdella mutaisia jalkoja. Ori väisteli letkua ja nosteli koipiaan ihan tunteella.
- Nyt perskule paikallas! karjaisin ponille, joka ehkä järkyttyi, mutta jatkoi jalkojen kanssa pelleilyä. Sain kurat kuitenkin jotenkuten pois ja kuivasin jalat pyyhkeellä, jonka jälkeen vein orin karsinaansa.
Otin kuran peittämän sadeloimen pois ja aloin hieroa Mipen ruskea-valkoista karvapeitettä kumisualla.

Kuraa irtosi aika lahjakkaasti ja puunauksen jälkeen otin pölyharjan, jolla irrotin irtokurat ja -karvat. Harjasin vielä pään puhtaaksi pääharjalla ja otin kaviot. Etukavioita puhdistaessa Mippe nappasi takinselkämyksestäni kiinni. Toruin ponia ja puhdistin kaviot loppuun. Kello näytti puolta yhdeksää, joten lähdin varustehuoneeseen. Nappasin mukaani Mipen ruskean koulusatulan, tummansinisen kouluhuovan, ruskeat suitset sekä tummansiniset joustopintelit patjoineen. Ripustin suitset karsinan edessä olevaan koukkuun ja satulan laskin etukaari edellä maahan, laittaen huovan suojaksi ettei satula likaantuisi tai vaurioituisi. Pintelien kieputtaminen osoittautui normaalia haastavammaksi, sillä oria kiinnosti jatkuvasti kaikki muu paitsi paikoillaan seisominen. Lopulta kaikki neljä tummansinistä kankaanpalasta olivat paikoillaan, ja varustaminen alkoi. Nostin ruskeat ohjat kaulalle ja nappasin poskihihnoista kiinni. Sain kutitella peukulla hammaslomasta jonkun aikaa, ennen kuin suu aukesi ja metalliset kolmipalakuolaimet solahtivat paikoilleen. Vein niskahihnan korvien taakse ja kiinnitin turparemmin, jonka jälkeen leukaremmin ja lopuksi alaturparemmin. Sitten oli satulan vuoro. En ollut koskaan satuloinut Mippeä, joten otin koulupenkin maasta ja ensin silitin kädellä ponin selkää jonka jälkeen taputin ruskea-valkoista selkää. Ori ei pahemmin reagoinut siihen, joten nostin satulan ponin selkään ja liu'utin sen paikoilleen. Kiersin ponin toiselle puolelle ja suoristin huovan, jonka jälkeen laskin vyön alas. Kiersin takaisin toiselle puolelle ja nostin huopaa edestä ja takaa, että sen alle jäi ilmakanava. Otin vyön ja kiinnitin sen ensimmäiseen reikään. Vilkaisin kelloa, joka näytti olevan kymmentä vaille yhdeksän. Otin kypäräni loimitangosta ja painoin sen päähäni. Kiristin leukahihnaa hieman ja pujotin tummanruskeat hanskat käteeni. Nostin ohjat pois kaulalta ja lähdin taluttamaan Mippeä isoon maneesiin. Maneesissa oli jo blondi tyttö ja rautias tamma. Ratsukko kiersi uralla käynnissä pitkin ohjin. Valmentajaamme Billy De Wittiä ei näkynyt vielä. Vein Mipen kaartoon ja pysäytin sen siihen. Ori höristeli korviaan tammalle ja pienille vihreille miehille. Nostin ohjat kaulalle ja kiristin satulavyötä parilla reiällä. Säädin jalustimet maasta käsin sopiviksi ja kiipesin selkään. Mippe lähti selkäännousun aikana liikkeelle, mutta pysäytin sen istuuduttuani satulaan. Kiristin vyötä vielä selästä käsin ja maiskautin ponin käyntiin uraa pitkin. Mipen käynti oli todella mukavaa ja rentoa. Pystyin mukautumaan energiseen käyntiin täydellisesti ja annoin orin kävellä pitkin ohjin.

Pian myös kolmas ratsukko ja valmentaja tulivat maneesiin ja pääsimme aloittamaan valmennuksen tasan yhdeksältä.
- Hei, olen Billy De Witt ja pidän teille valmennuksen tänään, täällä näyttääkin olevan uusia naamoja, mies totesi.
- Mä oon Beatrix, mutta ihan vaan Beata, kerroin. Muutkin esittelivät itsensä.

Aluksi verryttelimme käynnissä tekemällä pääty-ympyröitä ja pysähdyksiä. Mippe tuntui herkältä, mutta jännittyi helposti, jos tein jotain väärin. Kun kaikki olivat käynnissä tehneet tarpeeksi, siirryimme kevyeeseen raviin. Mipen ravi oli ihmeen isoa, vaikka poni itse on pieni. Yritin itse ratsastaa mahdollisimman paljon istunnalla ja onnekseni Mippe totteli kehnoja painoapujani hyvin. Verryttelyn jälkeen tehtiin loivia kiemuroita ja Mippe kulki ihan mukavasti, vaikka välillä asetukset ja reittikin olivat hieman hukassa. Billy ohjeisti heti, jos tein väärin, ja sain asiat korjattua melko helposti. Kiemuroiden jälkeen nostettiin laukkaa. Pääty-ympyröillä Mippe laukkasi hyvin, mutta taivutukset olivat hiukan hukassa. Loivalla kiemuralla laukka putosi lähes heti raviin ja sain tulla heti uudelleen. Tällä kertaa poni taipui ympyrällä hieman paremmin ja kiemuralla laukka jatkui, mutta Mippe vaihtoi sen. Kolmannella kerralla ympyrä sujui jo ihan kohtuullisen hyvin ja kiemurakin sujui siedettävästi. Tulimme vielä kerran, joka sujui sitten jo paljon edellisiä paremmin. Pienen hengähdystauon jälkeen vaihdoimme suuntaa. Tämä suunta oli selkeästi helpompi Mipelle ja onnistuimme jo toisella kerralla. Otimme vielä laukkaa ympyrällä. Mippe yritti hiukan kiihdytellä, mutta rentoutui lopulta. Laukan jälkeen otimme loppuverryttelyt.

Vein loppukäyntien jälkeen Mipen talliin ja harjasin sen oikein kunnolla, jonka jälkeen loimitin ja vein takaisin tarhaan. Siivosin vielä karsinasta isoimmat liat ja lähdin kotiin.

Estevalmennus 10.11.2012, ratsastajana Beata, valmentajana Elde Tronnes

Mippe osoittautui vallan mukavaksi tuttavuudeksi. Ori ja ratsastaja, Beata, pelasivat heti verrytellyssä hyvin yhteen ja askellajitkin loksahtelivat paikoilleen tasaista tahtia. Mippe oli sopivan energinen ja herkkä kun kutsuin heidät radalle. 1. ja 2. esteiden ylitys oli sulava ja kehuinkin ratsukkoa mainiosta suorituksesta. Beata ohjasi ponia rauhallisesti ja varmakätisesti. Huomasin, että ratsukko jo hioutunut yhteen niin että tämä valmennus olisi heille pää-asiassa vain vanhan kertausta. Ohjasin heidät vähäksi aikaa pääty-ympyrälle odottelemaan seuraavaa tehtävää. Sivusilmällä katsoessani huomasin Beatan taivuttelevan Mippeä pienillä volteilla. Mieleeni iski ajatus että ratsukolla saattaisi olla tulevaisuutta myös kenttäradoilla.

Hetken parin kuluttua kutsuin heidät uudelleen radalle. Nyt olisi vuorossa kaareva lähestyminen. Odotin mielissäni ratsukon seuraavaa taidonnäytettä. Hypyt olivat energisiä, pommivarvoja ja lähestymiset olivat silmiä hiveleviä. Ainoa epäkohta jonka huomasin, oli Beatan jalan paikka. Kevyessä istunnassa naisen jalka pyrki liikaa eteen. Se ei periaatteessa haitannut hyppyjen sujumista, mutta kun en muuta korjattavaa keksinyt huomautin Beatelle hänen jalkansa paikasta. Beate pyysi saada hypätä uudelleen ja minä annoin siihen luvan. Beaten jalka oli vieläkin hieman etukenossa, mutta oli silti jo paljon parempi edelliseen hyppyyn verrattuna. Kehuin ratsukkoa parilla sanalla ja ehdotin sitten radan hyppäämistä. Kävimme yhdessä esteiden hyppyjärjestyksen läpi ja annoin lähtömerkin. Hypyt olivat mainioita, mutta Beaten jalka pyrki tällä kerralla liiaksi taakse. Huomautin hänelle siitä ennen uusintaa. Toinen epäkohta oli se, että Mippe tiputti yhden esteen ratsukon ponnistusvirheen takia. Uusinnassa ratsukko kuitenkin korjasi kaikki virheensä. Tästä parista tulee vielä jotain suurta.

Estevalmennus 20.1.2013, valmentajana Hilla

Danna lämmitteli Mippeä jo maneesissa minun saapuessani tallista maneesille. Weemkin kävi meitä moikkaamassa erittäin nopeasti kuitenkin. Mippe rupesi jo hyvin lämpenemään joten rakensin 80 cm radan ja aloitimme hyppäämään. Danna pidätti hyvin laukassa oria, mutta esteen päällä Mippe avasi itsensä niin pahasti, että Danna oli menettää tasapainonsa. Hän kuitenkin keräsi itsensä kaulalle ja he aloittivat uudelleen lähestymisen laukkassa pitkän sivun sarjalle. Minä huudan, että anna ohjaa ja nouse ylös, pohje pidättää, nouse ylös ja näin pari selvisi sarjalta pois. Sitten haettiin hiukan lähestymistä 90 cm esteellä, joka onnistui ihan loistavasti. Mippe avaa vain esteen päällä itseään aika paljon, jonka takia Danna hiukan varoi vetämästä oria ohjistaan. Sarjalle mentäessä pyysin Dannaa hiukan pidättämään ja juuri ennen hyppyä myötäämään ja pian he liisivät esteen yli. Loppu raveissa pyysin Dannaa taivuttelemaan oria mahdollisimman paljon voltilla. Loppukäyntien aikana tehtiin hiukan pohkeenväistöä ja pysähdyksiä.

Maastoesteillä 24.3.2013, ratsastajana Beata, valmentajana Alesha Ryder

Meidät oli Mipen kanssa lätkäisty jonon keskivaiheille, kun lähdimme siirtymään kohti maastoesterataa. Matka toimisi alkuverryttelynä varsin mainiosti. Mippe oli innokas, taisi tietää, minne oli matka. Mikäs siinä, olihan se toki mukavampi ratsastaa itsestään liikkuvaa ponia kuni tahmatassua.

Lopulta saavuimme perille ja olimme Mipen kanssa virittäytyneet jo aika hyvään maastoestemoodiin. Pääsimmekin heti aloittamaan hyppäämisen, ensimmäisenä vuorossa pieni tukkieste. Alesha hyppäsi sen ensin malliksi, jonka jälkeen Kitta ja Viikari. Kun nämä laskeutuivat, nostin Mipellä laukan ja nousin esteistuntaan ohjaten orin keskelle matala tukkia. Valmistelin ponin hyppyyn ja pienestä loikasta tulikin hallittu ja siisti. Kehuin ponia taputuksella kaulalle, istuin alas ja siirsin orin ravin kautta käyntiin.

Kaikki hyppivät tukin, jonka jälkeen jatkoimme verryttelyä tukkisarjalla ja vähän isommalla tukilla. Mippe laukkasi aktiivisena ja korkeana kohti tukkisarjaa, hyppäsi ensimmäisen sulavasti, venytti askeltaan hieman, jotta se riittäisi pikkuiselle melko pitkään väliin ja hyppäsi sitten toisenkin tukin. Kehuin oria siirtäen sen takaisin käyntiin ja odotin, että muut hyppäsivät. Verryttelyn lopuksi tultiin vielä korkeampi tukki, jonka Mippe hyppäsi senkin siististi.

Seuraavaksi oli vuorossa nousueste. Alesha ja Karri hyppäsivät senkin malliksi, ja pian olimme Mipen kanssa laukkaamassa reippaasti kohti estettä. Mippe ei ihan ensimmäsellä kerralla tajunnut, miten pitäisi hypätä, joten hypystä tuli hieman kulmikas. Toisella yrittämällä hyppy sujui kuitenkin siististi, joten kehuin ponia ja jätimme esteen sikseen.

Trakehnerhauta oli Mipelle kauhun aihe, mutta kävimme nuuskimassa sitä ja sen jälkeen hyppääminenkin onnistui - ensin tosin jäätävällä jänisloikalla, mutta parin kerran jälkeen ihan normaalilla hypyllä. Tarkkuuseste oli meille helppo, Mippe kun ohjautui mielellään keskelle estettä ja hypytkin olivat siistejä. Kehuin oria ja odottelin, että pääsisimme hyppimään loppuverryttelyesteitä. Tukkisarja sujui kuitenkin hyvin orilta, joten aloitin lopputaivuttelut. Mippe oli rento vaikkakin energinen, ja pääsimme onneksi pian lähtemään kohti tallia.

23.8.2013 Kouluvalmennus, ratsastajana Beata, valmentajana Wendy Bairfort

Mitä hittoa Beata, oli takonut päässäni siitä asti, kun olin ilmoittautunut kuun loppupuolella pidettävään kouluvalmennukseen - Mipellä. Me ei oltu Mipen kanssa treenattu koulua oikeasti varmaan kertaakaan, ja nyt me oltiin menossa nolaamaan itsemme ihan julkisesti. Olihan Mippe mahtava kouluponi, muuten sillä ei varmaan kisattaisi kenttää, ja olinhan nähnyt sen useissa valmennuksissa ponityttöjen kanssa. Minusta ei varmaan saisi kouluratsastajaa tekemälläkään, kouluvääntöni jäivät niihin olemattomuuksiin, joita tarvittiin kenttäkisoissa. Mutta nyt me oltiin menossa _kouluvalmennukseen_, minä estesaappaideni ja ruskea-hopean GPA Speed Airini kanssa, kun taas Mippe näytti aivan kouluponilta tummansinisissä pinteleissään ja ruskeassa koulupenkissään.

Kiskoin tummanruskeat Roecklit käsiin ja kiristin kypärän leukahihnaa, jonka jälkeen kosketin kevyesti Mipen vasenta ohjaa ja lähdin kävelemään tallin ovelle. Hieman epävakaisen sään vuoksi valmennus pidettäisiin maneesissa. Samaan aikaan oli käynnissä ponityttöjen estevalmennus isossa maneesissa, joten me saimme tyytyä pikkumaneesiin. Mippe seurasi minua kuuliaisesti, vaikka ulkona nappasinkin ohjista varmuuden vuoksi kiinni. Kiivettyäni selkään ja kiristettyäni vyön ohjasin Mipen vertymään uralle. Ori käveli aktiivisin, pitkin askelin ja näytti tyytyväiseltä.

Kun alkukäynnit oli kävelty, meitä rääkkäämään saapunut Wendy kehotti meitä keräämään ohjat. Ensimmäisestä tehtävästä sain jo selville, että tänään tehtäisiin kunnolla töitä eikä hutilointia sallittaisi; tässä asiassa toisaalta tykkäsin Wendyn valmennuksista, toisaalta Billyn, Aleshan ja Elden, jotka eivät olleet yhtä tiukkoja. Joka tapauksessa olin tyytyväinen, että saisin kerrankin tehdä hommia kouluratsastuksessa. Tasan kymmenen askeleen välein tapahtuvat voltit eivät siis tosiaankaan olleet helppoja startata oikeasta kohtaa, ja vaikka meitä olikin vain neljä, tuntui jotenkin hirveän mahdottomalta keskittyä askelten määrään ja vielä siihenkin, ettei törmää toisiin. Volteilla Mippe kuitenkin oli mukavan rento ja taipuisa kumpaankin kierrokseen, ja kait Wendy oli meihin pian tyytyväinen, kun käski siirtyä raviin. Mippe ravasi letkeää, rentoa raviaan ja alkoi lähes välittömästi käyttää selkäänsä myös suoralla uralla. Ympyröillä sai taas katsella kunnolla ympärilleen, mutta Mippe toimi oikein nätisti ja käyntiinsiirtymiset sai hoidettua istunnalla.

Pituushalkaisijalla Mippe ei olisi aluksi jaksanut toimia, mutta toistojen avulla saimme nättejä, suoria linjoja suoralla ponilla. Volttitehtävä häiritsi aavistuksen ponin suoruutta, mutta homma alkoi jälleen toimia joten kuten. Vaikka olin tässä vaiheessa enää pelkkä toppi päällä, oli minulla silti kuuma, ja huokaisin helpotuksesta, kun Wendy soi meille kevyet välikäynnit ennen laukkatehtävää. Mippekin vaikutti tyytyväiseltä energiankeruukäynteihin, ja keskityinkin pyörittelemään nilkkoja ja ylävartaloa kävellessämme.

Laukkaa nostettaessa Mippe yritti intoutua liikaa ja lähteä kaahottamaan liiaksi ennen nostoa. Siirsin siis orin käyntiin ja tein noston käynnistä. Nostosta tuli terävä ja laukka lähti hyvin rullaamaan heti alkuun. Kahdeksikko ei tuottanut ongelmia, ja sainkin viimeisillä kerroilla laukan vaihdettua pelkällä painonsiirrolla. Olin ihan järjettömän tyytyväinen poniin ja itseeni myös, joten eteen-alas-ravien jälkeen lähdimme Mipen kanssa kävelemään pienet loppukäynnit maastossa.

Kiitos valmennuksesta !

12.9.2013 Ryhmävalmennus maastossa, ratsastajana Beata, valmentajana Wendy Bairfort

Mä oioin Mipen sinisen estehuovan ruskean penkin alla suoraksi ja ponnistin pikkuruisen ponin selkään. Edessäni Heidi kiristi Ressun satulavyötä ja totesi, että meillä oli tiimihuovat - niinhän meillä olikin, kummallakin tummansininen. Alesha siirsi letkan matkaan ja niin me lähdimme poneillamme metsän siimekseen. Ensimmäisellä ravipätkällä Mippe oli innoissaan ja yritti päättäväisesti jyrätä Ressun ohitse. Mä yritin pidätellä sitä, mutta turhaan, sillä Alesha käski letkan laukkaan. Mippe heitti ilopukit, mutta kun urhean orin olisi pitänyt ylittää huima metrin levyinen oja, se teki täydellisen stopin täydestä vauhdista. Mikä lie vesikammo sille iskenyt, mutta mulle iski vain Mipen musta harja nenään. En mä sentään tippunut, vaikka ei se kaukana ollut. Mä käänsin orin ympäri, nostin laukan uudestaan ohjaten orin ojasta yli, ja tällä kertaa se siitä menikin. Tallille palatessamme totesin, että valmennus oli todellakin ollut rankka, mutta oli siellä hauskaakin ollut!

24.6.2014 Maastoestevalmennus, ratsastajana Beata, valmentajana Wendy Bairfort

Alkuverkassa Mippe oli tosi tahmean oloinen, mutta eipä paappaori ollut kovinkaan usein mielellään tuuppaamassa. Taisi sitä kuitenkin hämätä estevarusteet, sillä se yritti tasaisin väliajoin luikahtaa reippaaseen esteraviin, vaikka mä yritin väistättää sitä. Vastalaukkakiemurallakin se olisi mielellään vaihtanut laukkaa vaikka viidesti. Volteilla sain sen kuitenkin näppärästi aina kuriin ja kohta oltiinkin valmiita lähtemään maastoon.

Alkuun tukin hyppääminen oli aivan hulvattoman hauskaa ja jouduin muutaman kerran oikeasti kääntämään ponin turvan omaan polveeni, kun kaahotus alkoi mennä jo vaaralliseksi. Muutaman toiston jälkeen rytmi alkoi pysyä suht tasaisena, vaikka kovaa mentiinkin, ja päästiin jatkamaan tukilta muillekin esteille.

Alashypyssä Mippe otti aivan jäätävän loikan samalla tavalla, kuin alashypyn kohdalla olisi ollut suunnilleen metrinen este. Sen jälkeen poni veti muutamat ilopukit ja lopulta kiskaisi päänsä alas pysähtymällä yhtäkkiä, ja mä löysin itseni puskasta. Taisi muuten olla ensimmäinen tippuminen maastossa ikinä, lahjakasta.

Välikohtauksen jälkeen me päästiin vihdoin hyppäämään koko huiman neljän esteen tehtävä, joskin veteen meno oli jotenkin yhtäkkiä muuttunut hirveän pelottavaksi ja veteenratsastus meni säätämiseksi. Lopulta päästiin sinnekin, minkä jälkeen tultiin tehtävä vielä muutaman kerran. Vauhti ei kadonnut mihinkään, mutta laukka tuli rytmikkäämmäksi ja siten myös paikat helpommin katsottaviksi, mikä teki hypyistä neutraalimpia.

Loppuverkan lähinnä keventelin eteen-alas tehden muutamia kiemuroita ja voltteja, jonka jälkeen kävelytin Mippeä parikymmentä minuuttia. Poni oli ollut ihan huippu tänään, joskin vasta pienten sähläysten jälkeen.