Briceless Dainty

Estevalmennus 22.3.2011, valmentajana Pandero

Brice oli heti alkuverryttelyssä erittäin kuuliainen, ja kuunteli Dannan joka apua. Olin varma, että tästä tulee hyvä valmennus. Kasatessani esteitä, Danna verrytteli oria, vilkuilin sivusilmällä ratsukon menoa. Aloitimme kahdella puomilla, joidenka väliin pitäisi mennä viisi laukka-askelta. Brice kaahasi ensimmäiselle puomille, ja askelia väliin tuli neljä ja puoli. Käskin pitämään hieman kädellä vastaan, lyhentämättä askelta. Brice tuli hillitymmässä laukassa sisään, ja sai kurottamalla viisi askelta puomien väliin. Käskin vaihtamaan suuntaa ja tulemaan kuudella askeleella. Danna joutui kokoamaan laukkaa aika paljon, jotta saisi sen kuusi askelta puomien väliin. Brice tuntui muuttuvan löysäksi, joten käskin tulla heti perään neljällä askeleella. Danna joutui näpäyttämään raipalla muutaman kerran, jotta saisi orin etenemään. Parin yrityksen jälkeen Brice sai venytettyä askeleensa neljään. Annoin pitää tauon, ja nostin puomit esteiksi. Käskin taas vaihtamaan suunnan ja tulemaan viidella askeleella esteet. Bricen ja Dannan yhteistyö oli erittäin mukavaa katseltavaa. Muutaman onnistuneen hypyn jälkeen, päätin lopettaa siihen.

13.4.2011 estevalmennus, valmentajana Frida

Brice ja Sarah saapuivatkin jo kentälle missä kokosin muutamaa estettä. Ja vauhdilla he tulivatkin, näytti ettei orin kaviot olisi ollenkaan kerenneet maahan asti. Nevoin heti alusta alkaen hillitsemään Briceä ja tekemään paljon siirtymisiä ja voltteja. Ori rupesikin kuuntelemaan ja vauhti hiljeni kohtuullisesti. Lämmittelyiden jälkeen he saivat ottaa yhden esteen. Vauhdilla yli, melkein läpi. Lisää kädelle ratsastamista ja uusi yritys. Nyt ori tulikin hieman rauhallisemmin, siltikin turhan lujaa minun makuuni. Saitte ottaa neljän esteen radan ja se menikin suhteellisen hyvin. Tiputuksia ei toki tullut mutta vauhdin määrään en ollut edelleenkään tyytyväinen. Neuvoin tekemään muutamia laukkavoltteja kunnon temmossa ja sen jälkeen muutaman lisää kokoamalla ponin kunnolla. Tämä rauhoitikin Bricen vauhdin määrää ja seuraava rata sujui mallikkaasti, sopivalla vauhdilla. Saitte lopettaa hyvään suoritukseen.

20.5.2012 estevalmennus, valmentajana hay

Huhhuh, tässä kaverissa on tosiaan töitä! Ratsukko oli lämmitellyt itsenäisesti ja ori vaikutti toimivan ihan hyvin. Hyvä niin, koska tänään treenattaisiin erikoisesteitä. Ori katseli niitä halveksien ja seurasin mielenkiinnolla kun se hyppäsi ensin tavallisen pystyn muutamaan kertaan. Sanotaanko vaikka, että sillä oli jonkinlainen jyrävaihe päällä. Poni kaahasi aivan liian kovaa ja pudotti esteiden ylimmät puomit. Pyysin ratsastajaa lisäämään lähestymiseen ryhdistäviä pidätteitä ja ryhdikkään esteistunnan ponnistukseen asti, sitten alkoi sujua. Siirryimme radalle, Brice juoksi monta kertaa ohi vesileluesteestä ja oli talloa muurin pahemman kerran. Kaikkien helpotukseksi mitä pidempään poni hyppäsi, sitä tasaisemmaksi meno muuttui ja lopulta selvisimme radan puhtaasti ja huippuajassa, jes! Päätin lopettaa siihen ja ohjasin kaksikolle tehokkaat loppuverryttelyt vähän oria jumppaillen.

27.5.2012 estevalmennus, valmentajana Daivive

Brice steppaili jo heti alkuverryttelyn aikana nähdessään puomit joita kasasin kentän keskelle, Britneyn välittämättä sen hötkyilyistä. Alkuverryttelyt sujuivat pietkälti saman kaavan kautta - Brice steppaili minkä ehti ja Britneyn otteen heltyessä, kiihtyi vauhti entisestään. Kovemmista pidätteistä orii taas pisti pakin päälle eikä yhteistyö kaksikon välillä tuntunut alkuun sujuvan lainkaan. Bricen pikajunamaisen jyräämisen ehkäisemiseksi oli Britneyn ohjattava oria ahkerasti volteille ja erilaisille kiemuraurille, kunnes herra vihdoin heltyi hieman ja antoi Britneynkin käsivarsien levätä. Kun päästiin estetreenien pariin alkoi touhotus jälleen. Alkuverryttelyksi ratsukko sai tulla muutaman cavalettipuomin ensin ravissa, joka tietysti vaihtui laukkaan heti ensimmäisen puomin jälkeen, ja sitten laukassa. Kun verryttelyhypyt sujuivat ilman, että Brice kaahotti tuhatta ja sataa annoin kaksikolle ohjeet seuravaan tehtävään. Olin kasannut lämmittelyjen aikana pienen radan, joka sisälsi kahdeksan estettä pitkin kenttää, ja nyt olisi ratsukon vuoro suorittaa tehtävä. Rataan kuului muutama pysty, okseri, trippeli ja kolmen esteen sarja. Näytin radan Britneylle, joka lähtöluvan jälkeen ohjasi Bricen kohti ensimmäistä estettä. Rata sujui melkoisella vauhdilla, mutta Britney onnistui hyvin pitämään oriin hallinnassa. Sarjalla ei välit meinanneet riittää ja viimeinen este kolahtikin ikävästi, mutta jäi vaappumaan kannattimelleen. Kun rata oli selvitetty vielä muutamaan otteeseen, annoin ratsukolle käskyn jäähdytellä ravissa ja käynnissä, kunnes poni ei enää puuskuttaisi.

Maastoretki 14.7.2012, ratsastajana Jansku

Saapuessani keskipäivällä suurelle ja hienolle ponitallille sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Olin sattumalta bongannut muutama päivä sitten mielenkiintoisen mainoksen maastoretkestä B Poniesissa, enkä tietenkään ikuisena poniratsastajana voinut kieltäytyä varmasti mukavasta maastoretkestä läpi perienglantilaisen maaseudun. Ilmoittautuessani retkelle olin toivonut ponia, jonka nimi kuulosti kivalta kun maistelin sitä suussani, joten olin tietysti toivonut kyseistä ponia ratsukseni ilmoittautumislomakkeeni yhteydessä. Olinhan minä myös sen luonteenpätkänkin lukenut, mutta uskoin että lause "Ratsastaessa Bricen kanssa saa tehdä tosissaan töitä, että a) ori kulkee eteenpäin eikä sivulle taakse ja ylös pukkilaukan muodossa ja b) poni keskittyy siihen mitä pitää tehdä eikä siihen, miltä naapuritallin ponitamma tuoksuu" oli vain liioittelua, tuskinpa se poni nyt ihan niin hirmuinen pukkikone olisi!

Talli oli täynnä ponityttöjä, jotka olivat selvästi ihmeissään siitä, että joku ventovieras ratsastaja oli oikeasti halunnut Bricen ratsukseen aivan vapaaehtoisesti kun tallista olisi löytynyt paljon kivoja ja helppoja poneja, ja muita retkelle osallistuvia. Melko monella oli oma hevosensa, mutta löytyi sieltä myös muutama hoitajakin

Brice, tallin "kauhu", seisoi rauhallisesti karsinassaan loppuja heiniään rauhassa rouskuttaen. Ainakin täältä karsinan toiselta puolelta se vaikutti ihan mukavalta ja kiltiltä ponilta. Astelin karsinaan varmoin askelin ja pyrin näyttämään ponille kaapin paikan, ainakin parhaan mukaani. Ponin harjaaminen sujui melko hyvin, ainakin siihen asti, kunnes siirryin harjaamaan ponin mahaa ja jalkoja. Aina kumartuessani Brice käytti tilaisuutensa hyväksi ja koitti näykkäistä minua milloin mistäkin, paras kohta mojovalle näykkäisylle oli selvästi ponin naaman edessä heiluva ahterini, johon sainkin muutaman muiston tästä maastoreissusta Bricen kanssa. Mutta enhän minä reippaana tyttönä muutamasta näykkäyksestä lannistunut, rohkeasti vaan kavioita putsaamaan ja satuloimaan

Satulointihan olikin sitten taas ihan oma shownsa, muut varustivat rauhallisesti karsinassa seisovia ponejaan, kun minä koitin selviytyä yksikseni tämän kauhukakaran kanssa, joka potki seinää antaumuksella ja keskittyi kohdistamaan näykkäisynsä aina minua kohti, kun koetin kiristää vyötä.

Hieman ennen kahta kaikki olivat ratsujensa selässä ja poniletka lähti kulkemaan kohti määränpäätämme Wendyn johdolla. Alkumatka taittui leppoisasti käynnissä, mitä nyt Brice koetti peruuttaa ja pomppia muutaman kerran sivuun, eikä niiltä ”tahdon tammojen luokse”-kohtauksilta säästytty. En voi sanoa, että olisin tuntenut itseni kovin hehkeäksi koko ajan, kun puolet meidän matkasta taittui siellä rapakossa pomppien ja tien toiselta puolelta toiselle ravaten, mutta uurastus palkitaan, eikös se niin mene, meinaan kyllä siihen Briceenkin sai sitten kontaktin loppujen lopuksi ja laukkapätkä jopa meni ihan kiitettävästi, mitä nyt me meinattiin kiihdytellä muiden ohi, kun ponipoika päätti, että nyt mennään eikä meinata!

Mahtavan laukkasuoran jälkeen pieni tauko kukkulalla teki terää ja maisemat, ne maisemat olivat niin upeat. Ponien pitäessä pientä taukoa tuli myös juteltua muutamalle matkakumppanille, mutta Brice oli kovin kiinnostunut ympärillä parveilevista tammoista, joten lepohetkestä oli turha unelmoida, kokoajan sai vahtia, ettei poni juossut tekemään tammoihin lähempää tuttavuutta.

Pienen tauon jälkeen matka jatkui kohti tiheää lehtimetsää ja niitä hartaasti odotettuja maastoesteitä, tukkeja ja hannoverinhautaa. Muutamat hyppäsivät rohkeasti esteiden yli, ja niin mekin. Vaikken ollut ikinä ennen hypännyt saatikka sitten ratsastanut Bricellä, halusin ehdottomasti hypätä kyseisten esteiden yli tällä ponilla, joka oli kiertänyt estekisoja hyvin ja vähemmän hyvin tuloksin. Muut hyppäsivät esteiden yli hillityssä vauhdissa, kun me kaahattiin esteitä kohti täydessä laukassa ja juuri ja juuri päästiin yli eikä menty läpi, meinaan kyllä sekin tältä ponilta olisi onnistunut!

Piakkoin edessämme näkyi jo auringossa kimmeltelevä järven selkä ja iloisen näköinen mies, Billy, odottamassa meitä herkullisten eväiden kanssa. Satulat pois heppojen selästä ja sitten reippaasti takaisin selkään vaan, ja reipasta vauhtia mukavaan järviveteen. Bricen kanssa tosiaan mentiin reippaasti, poni selvästi tykkäsi vedestä ja mehän juostiin järveen kuin tuli hännän alla, eikä ponia olisi sieltä meinannut edes pois saada, vaikka olisinhan minäkin siellä voinut koko loppupäivän viettää pohjimmiltaan mukavan ponin kanssa.

Billyn tuomat eväät olivat herkullisia, niin herkullisia, että olo oli kuin olisi voinut räjähtää minä hetkenä hyvänsä ja pikkuinen Bricekin sai osansa, tai siis jollain kikalla poni hankkiutui vapaaksi ja jolkotteli kohti mehevää ruohomätästä, eikä olisi antanut millään kiinni. Kun poni sitten viimein joutui todistamaan tappionsa, päätti se haukata mojovan palan herkullisesta voileivästäni, jotka kanniskelin kädessäni Bricen perässä juostessani. En edes ollut huomannut, että leipä oli jäänyt käteeni ja olin näykkinyt siitä välillä pieniä paloja.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin meidän oli aika laittaa taas varusteet poneille ja kavuta selkään. Loppumatka taittui mukavasti käynnissä ja ravissa, ja jopa Brice kulki mallikkaasti muiden perässä, vaikka me taas muutaman kerran peruutettiinkin ojaan ja meinattiin potkaista takana tulevaa ryntäille, kun kärpäset ja muut ötökät ärsyttivät pientä ponipalleroa. Tallilla jokainen hoiti vielä oman ratsunsa ja tallin hevoset palautettiin takaisin tarhoihin nauttimaan lämpimästä kesäillasta, kun muiden hevoset lastattiin trailereihin kotimatkaa varten.

Kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen mitä meillä Bricen kanssa oli, pakko sanoa, että kyllä se ponia ihan kuvasi se luonteenpätkä siellä sen sivuilla, mutta ponin luonteesta huolimatta, se oli mahtava matkaratsu, eikä kokemus todellakaan olisi ollut samanlainen kiltin ponin kanssa, joka olisi mennyt sinne minne olisin halunnut. Kyllä ne vaikeat ponit ovat parasta maailmassa. Toivottavasti tämä ei jäänyt minun ja Bricen viimeiseksi yhteiseksi reissuksi, ehkäpä vielä joskus palaan B Poniesiin ja pääsen taas tappelemaan tuon prkeleen itsepäisen, mutta kuitenkin ihana ponin kanssa!