Tuiskulan talli

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Tuiskulan Samúiel

Samu lopetettiin 31. maaliskuuta 2017.

LempinimiSamu Rotu, skp Irlannin cob (B), ori
Syntymäaika 16.10.2015 Suomi Väri mustankirjavankimo
Säkäkorkeus 150 cm Omistaja felissa, VRL-04000
RekisterinumeroVH15-046-0201 Kotitalli Tuiskulan talli
Koulutus Valjakko: Vaativa Ex-omistaja Tuiskulan talli

Palkittu valjakkovarsojen arvostelussa joulukuussa 2015 pistein 3 + 4 + 1 + 4 + 5 + 1 = 18p. VV-III
Kantakirjakelpoinen

Luonnekuvaus

Tuiskulan Samúiel eli Samu on pieni ja suloinen ori, jonka käytös on useimmiten ruunamaisen leppoisaa. Samu on helppo hevonen hoitaa ja varustaa. Hoitotilanteissa ja esimerkiksi myös kengittäessä se vain seisoskelee rauhassa paikoillaan seuraten ympäristön tapahtumia. Tammatkaan eivät sitä juurikaan jaksa kiinnostaa. Varusteiden laittaminen sujuu ongelmitta, oli kyse sitten valjakkovaljaista tai satulasta.

Ajaessa Samu on monesti ensin vähän laiska ja tahmea. Kestää aikansa, että se heräilee ja alkaa liikkua omalla moottorillaan eteenpäin. Kunnollisten alkuverryttelyjen jälkeen Samu näyttää kyllä hienoa liikettä ja on kuuliainen ajettava, joka sopii aloittelijoillekin. Samun kanssa on mukava matkustaa uusiinkin kilpailupaikkoihin, sitä kun ei jaksa tammat tai muutkaan vieraat hevoset oikein kiinnostaa.

Sukutaulu

i. Scamallach Spéir VVJ-II
VH11-046-0102
mkrjkm 162 cm
ii. Gaoithe Stoirme
evm - mkm 166 cm
ie. Cathal
evm - mkrj 162 cm
e. Swenja Dora
VH14-046-0113
mkrj 144 cm
ei. Aodhan
evm - rnkrj 150 cm
ee. Sacha Diana
evm - m 138 cm

Jälkeläiset

rotu, skp varsa syntymäaika emä omistaja
Irlannincob, tamma Tuiskulan Clare 05.07.2016 Brivey Clíodhna Kati
Irlannincob, ori Tuiskulan Shanley 17.07.2016 Breandan Aaliyah Veera R.
Irlannincob, tamma Tuiskulan Aileanóra 02.08.2016 Hopearinteen Eileen Emppu
Irlannincob, tamma Tuiskulan Duana 18.10.2016 Ramya Doireann Tuiskula

Kilpailutulokset

07.03.2017 - Tuiskula, NJ - 2/6 irtoSERT
VVJ -sijoituksia 40 kpl
23.12.2015 - Yentel ponies - Vaativa - 4/30
24.12.2015 - Wyat Shetlands - Vaativa - 2/40
25.12.2015 - Breandan - Vaativa - 5/30
26.12.2015 - Huvitutti - Vaativa - 3/30
29.12.2015 - Wyat Shetlands - Vaativa - 6/40
01.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 1/30
01.01.2016 - Coffin - Vaativa - 1/30
01.01.2016 - Breandan - Vaativa - 1/11
02.01.2016 - Wyat Shetlands - Vaativa - 4/40
03.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 2/30

07.01.2016 - Wyat Shetlands - Vaativa - 5/40
08.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 2/30
09.01.2016 - Hymni - Vaativa - 1/30
10.01.2016 - Wyat Shetlands - Vaativa - 5/40
11.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 3/30
12.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 1/30
13.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 5/30
15.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 3/30
15.01.2016 - Hymni - Vaativa - 4/30
15.01.2016 - Wyat Shetlands - Vaativa - 3/40
16.01.2016 - Hymni - Vaativa - 2/30
17.01.2016 - Fiktio - Vaativa - 4/30
20.01.2016 - Fiktio - Vaativa - 2/30
20.01.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 2/30
20.01.2016 - Huvitutti - Vaativa - 3/30
23.01.2016 - Hymni - Vaativa - 5/30
24.01.2016 - Hymni - Vaativa - 4/30
24.01.2016 - Wyat Shetlands - Vaativa - 6/40
25.01.2016 - Huvitutti - Vaativa - 5/30
27.01.2016 - Vehkakorpi - Vaativa - 1/30

30.01.2016 - Vehkakorpi - Vaativa - 1/30
01.02.2016 - Wyat Shetlands - Vaativa - 1/40
08.02.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 5/40
09.02.2016 - Härdelli - Vaativa - 3/30
10.02.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 1/40
14.02.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 6/40
16.02.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 4/40
19.02.2016 - Mörkövaara - Vaativa - 2/40
19.02.2016 - Hengenvaara - Vaativa - 5/30
20.02.2016 - Hengenvaara - Vaativa - 5/30

Päiväkirja ja valmennukset

Kuva © VRL-00816 | Muu © Tuiskulan talli | Tausta © smerikal