Pyökin Quera


Virallinen nimi Pyökin Quera "Kiira" Rotu, skp Irlannin cob (B), tamma
Syntymäaika 20.02.2022 Suomi | 8-vuotias Väri mustankirjava
Säkäkorkeus 153 cm Omistaja felissa VRL-04000
Rekisterinumero VH22-046-0029 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus Valjakkoajo: Vaativa Kasvattaja Pyökkipolku

KTK-II

Historia

Tuiskulan hevosten elettyä pidemmän aikaa vähän rauhallisempaa elämää kotipihatoissa lihoen, aloin yhtäkkiä suunnitella vähän aktiivisempaa menoa tallin ympärille. Paras keino saada tallinpihaan vipinää on tietenkin uusien hevosten hankkiminen ja Pyökkipolun kasvattimyynnistä löytyi meille aivan täydellinen tamma. Suvultaan se oli tietenkin tuttu, kuten lähes kaikki irlannincobit, mutta sen verran erilainen nykyisiin hevosiin verrattuna, ettei ihan täydellisesti sukua oikein kenellekään. Emän puolelta löytyi vielä vanhoja Tuiskulan kasvatteja ja sehän lämmittää mieltä aina. Kaupat sovittiin Veeran kanssa nopeasti ja pian päästiin Päijät-Hämeeseen hakemaan tammavarsaa kotiin. Kiiran kanssa on tarkoitus kiertää näyttelyissä sekä valjakkoajokilpailuissa, kunhan se hieman kasvaa ja saadaan ajokoulutus sille mallille. Myöhemmin tammaa on tarkoitus käyttää jalostukseen, mutta sen aika ei ole vielä.

Sukutaulu

i. Breandan Falstad
VH18-046-0066
mkrj 152 cm
ii. Dyantha's Fenix KTK-I KRJ-II VVJ-I
mkrj 158 cm
iii. Prince Charlie LAC KTK-I
mkrj 164 cm
iiii. Not Even Tuesday DIM KTK-III
iiie. Charlene LAC KTK-III
iie. Dyantha's Freya
mkrj 144 cm
iiei. Nigrum Fernar
iiee. Dyantha's Fíona
ie. Breandan Ethelyn
rtkrj 153 cm
iei. Flaming Hope
mkrj 153 cm
ieii. Flame Nickles
ieie. Tuuha's Holly I
iee. Elwynn TN
vkk 152 cm
ieei. Rodos of Scorpia
ieee. Kamikatse LIL
e. Dyantha’s Qenja
VH21-046-0016
mkrj 154 cm
ei. Dyantha's Blaylock
rnkrj 160 cm
eii. Comhghall HV KTK-I
rnkrj 165 cm
eiii. Zelda's Abragadabra KRJ-III
eiie. Myrna TN
eie. Kissankäpälän Briana
rnkrj 156 cm
eiei. Tomás O'Conley
eiee. Anadah Teal
ee. PP's Qaila
mkrj 145 cm
eei. Tuiskulan Shanley Ch KTK-II
mkrj 150 cm
eeii. Tuiskulan Samúiel VV-III
eeie. Breandan Aaliyah
eee. Breandan Qwen VIR MVA Ch KTK-II
mkrj 140 cm
eeei. Breandan Wallis
eeee. Breandan Qaidlin
Isälinja (5): Breandan Falstad - Dyantha's Fenix - Prince Charlie LAC - Not Even Tuesday DIM - Not Exactly Monday
Emälinja (5): Dyantha's Qenja - PP's Qaila - Breandan Qwen - Breandan Qaidlin - Quintella

Jälkeläiset

rotu nimi syntymäaika isä omistaja

Kilpailutulokset

NJ / VSN Näyttelyt
30.10.2022 - NJ - 1/8 BIS7 MVA-Sert
05.09.2023 - NJ - 4/12 irtoSERT
27.10.2023 - NJ - 1/10 BIS6 MVA-Sert
VVJ -sijoituksia 40 kpl
25.03.2022 - Breawa - Noviisi - 4/50
27.03.2022 - Breawa - Noviisi - 5/50
06.04.2022 - Moana - Noviisi - 1/40
02.06.2022 - Tiikeriluola - Noviisi - 1/60
04.06.2022 - Tiikeriluola - Noviisi - 2/60
06.06.2022 - Winfield - Noviisi - 6/50
10.06.2022 - Winfield - Noviisi - 6/50
11.07.2022 - Kk Winfield - Noviisi - 1/50
20.07.2022 - Kk Winfield - Noviisi - 6/50
06.08.2022 - Yorca - Vaativa - 6/50

10.08.2022 - Yorca - Vaativa - 6/50
18.08.2022 - Yorca - Vaativa - 4/50
18.08.2022 - Yorca - Vaativa - 4/50
21.08.2022 - Yorca - Vaativa - 3/50
25.08.2022 - Yorca - Vaativa - 2/50
19.09.2022 - Mäntykatve - Noviisi - 1/30
01.11.2022 - Kleppur - Noviisi - 2/40
20.11.2022 - Tiikeriluola - Vaativa - 7/68
07.12.2022 - Tiikeriluola - Vaativa - 1/54
08.12.2022 - Tiikeriluola - Vaativa - 2/54
09.12.2022 - Tiikeriluola - Vaativa - 3/54
24.12.2022 - Mistyvale - Vaativa - 7/59
20.02.2023 - Tiikeriluola - Vaativa - 3/100
27.02.2023 - Tiikeriluola - Vaativa - 6/100
02.03.2023 - Mistyvale - Vaativa - 4/100
21.03.2023 - Hiivuri - Vaativa - 1/30
24.03.2023 - Hiivuri - Vaativa - 2/30
27.03.2023 - Hiivuri - Vaativa - 2/30
18.05.2023 - Mäntykatve - Vaativa - 4/100
03.06.2023 - Safiiritiikeri - Vaativa - 3/50

04.06.2023 - Safiiritiikeri - Vaativa - 5/50
05.06.2023 - Safiiritiikeri - Vaativa - 4/50
30.07.2023 - Moana - Vaativa - 4/22
02.08.2023 - Mäntykatve - Vaativa - 1/39
03.08.2023 - Mäntykatve - Vaativa - 3/39
05.08.2023 - Mäntykatve - Vaativa - 1/39
10.08.2023 - Mäntykatve - Vaativa - 1/39
21.08.2023 - Myskedal - Vaativa - 2/24
30.08.2023 - Myskedal - Vaativa - 2/24
23.09.2023 - Keilakunkku, osakilpailu - Noviisi - 1/66

Päiväkirja ja valmennukset

23.09.2023 Keilakunkku, 2. osakilpailu

Virtuaalihevonen | Ulkoasun kuva © Jannefoo | Hevosen kuvat © VRL-03385