Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Breandan Brooks

Roope on lopetettu 28. toukokuuta 2015 vanhuuden vaivojen vuoksi.

Lempinimi Roope Rotu, skp Irlannin cob (B), ori
Syntymäaika 13.08.2013 Väri Mustankirjava
Säkäkorkeus 156 cm Omistaja felissa, VRL-04000
Rekisterinumero VH13-046-0145 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus, taso Valjakkoajo, Vaativa Kasvattaja Breandan

Palkittu helmikuun 2015 Valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa pistein 7 (7-7) + 22 + 13,5 + 11 + 40 = 93,5p. / VVJ-II

Luonnekuvaus

Breandan Brooks eli Roope on ostettu varsana suoraan kasvattajalta. Siellä sitä oli käsitelty paljon jo pienestä asti. Ori oli tottunut kaikenlaiseen ihmisten käsittelyyn ja saanut hyvät lähtökohdat tulevalle kilpa- ja jalostushevosen uralleen.

Roope on hyvin ruunamainen ori. Se ei mahtaile tammojen edessä tai hajota aitoja näyttääkseen kaapin paikkaa. Sen sijaan se viihtyy laitumella ruohoa mutustellen, eikä oikeastaan viitsi lähteä edes karkuun ihmisen tullessa hakemaan. Roopea voisikin kutsua siis melkoisen laiskaksi ja niin helpoiksi oriksi, ettei sen ruunaamisessa olisi mitään järkeä.

Hoitaessa Roope seisoo rauhassa paikallaan ja tutkii uteliaana harjapakkia sekä ihmisten taskuja herkkujen toivossa. Kengittäessä kerta toisensa jälkeen Roope vastustelee aluksi, mutta luovuttaa nopeasti ja antaa nätisti vuolla ja laittaa uudet kengät. Porkkanoita tai muita herkkuja syöttämällä saa orin huomion pois kengityksestä. Ja ulkomuodostahan sen sitten huomaa, että herkkuja on jouduttu syöttämään. Eläinlääkärin käydessä on sama juttu ja monesti ori onkin rauhoitettu toimenpiteiden ajaksi, jotta eläinlääkäri saisi orin tutkittua ja pääsisi joskus edes jatkamaan työpäiväänsä.

Ratsastaessa Roope on aluksi melko kankea ja tahmea, eikä meinaa päästä vauhtiin millään. Alkulämmittely maastossa, tai edes tallin hiekkatiellä auttaa ja siten orin saa heräämään nopeammin. Useimmiten ratsastuksen loppupuolella Roope liikkuu jo hienosti ja treenin saa lopettaa onnistumiseen. Ajaessa Roope on huomattavasti ratsastusta virkeämpi. Siltä löytyy tarvittavaa liikettä kouluosuuteen ja kestävyyttä maratonosuuteen. Tarkkuusosuus onkin yleensä orin kanssa haastavin osuus, mutta kovalla harjoittelulla ne ovat alkaneet sujua. Sen vuoksi Roopen kanssa onkin panostettu erityisesti valjakkoajoon, ja onhan sillä jo sukunsa puolesta edellytyksiä lajiin.

Kilpailupaikoilla ja muutenkin uusissa paikoissa Roope ei ole ihan niin nukuksissa kuin kotona ja siitä on yleensä hyötyä suorituksissa. Harvemmin ori olisi niin innoissaan tai meno päällä, että sen takia tulisi ongelmia tai menisi rata pieleen. Lastaus on orille tuttua, mutta se ehti nuorempana oppia saavansa porkkanaa lastatessa, joten se vaatii niitä vieläkin.

Sukutaulu

i. VIR MVA Ch Breandan Wannabe
YLA2, VVJ-III, KTK-III, VIR MVA
mkrj 152 cm
ii. Torna
YLA2, VVJ-III, m 155 cm
iii. Aengus
evm, m 158 cm
iie. Úna
evm, m 153 cm
ie. Aloisia
YLA2, VVJ-III, WRJ-II, mkrj 150 cm
iei. Laoiseach
evm, rnkrj 152 cm
iee. Myrna
evm, mkrj 148 cm
e. Breandan Dáiríne K
rnkrj 160 cm
ei. Cranberry
trnkrj 155 cm
eii. Meeresblick's Beethoven
evm
eie. Meeresblick's Jessy
evm
ee. Damhnait Finn
rnkrj 164 cm
eei. Staggering Finn
rtkmkrj 164 cm
eee. Delma Finn
rnkrj 163 cm

Jälkeläiset

rotu varsa syntymäaika emä omistaja
Irlannin cob, tamma Fake Caitlin 30.09.2013 Fake Comely Blame Soneü
Irlannin cob, ori Ballard the Hoodlumhearted 08.10.2013 Amulett the Hoodlumhearted Jazzumi
Irlannin cob, tamma Dyantha's Faith 13.12.2013 Dyantha's Freya meea
Irlannin cob, ori Tuiskulan Brayan 24.12.2013 Delicate Brianna felissa
Irlannin cob, tamma Aideen 5594 04.04.2015 Aoife 5594 Tinúvel

Kilpailutulokset

VVJ -sijoituksia 40 kpl
14.09.2013 - Salpicar - Noviisi - 2/23
18.09.2013 - Salpicar - Noviisi - 1/23
21.09.2013 - Breandan - Noviisi - 4/40
22.09.2013 - Breandan - Noviisi - 3/40
26.09.2013 - Breandan - Noviisi - 6/40
30.09.2013 - Konkkaronkka - Noviisi - 4/30
10.10.2013 - Salpicar - Noviisi - 2/42
12.10.2013 - Duren - Noviisi - 5/29
15.10.2013 - Duren - Noviisi - 1/209
16.10.2013 - Duren - Noviisi - 5/29

17.10.2013 - Duren - Noviisi - 2/29
18.10.2013 - Duren - Noviisi - 5/29
20.10.2013 - Kirbera - Noviisi - 3/30
22.10.2013 - Brynhild - Noviisi - 2/40
23.10.2013 - Brynhild - Noviisi - 4/40
07.11.2013 - Salpicar - Noviisi - 7/50
08.11.2013 - Breandan - Noviisi - 1/40
13.11.2013 - Salpicar - Noviisi - 4/50
24.01.2014 - Konkkaronkka - Noviisi - 2/40
25.01.2014 - Fiktio - Noviisi - 2/34
26.01.2014 - Heavyweight Drafting - Noviisi - 2/50
29.01.2014 - Fiktio - Noviisi - 4/34
31.01.2014 - Konkkaronkka - Noviisi - 4/40
29.01.2014 - Golden League - Noviisi - 2/26
03.02.2014 - Breandan - Noviisi - 4/29
05.02.2014 - Breandan - Noviisi - 3/29
09.02.2014 - Breandan - Noviisi - 4/29
10.02.2014 - Breandan - Noviisi - 1/29
11.02.2014 - Breandan - Noviisi - 5/29
10.03.2014 - KK Bailador - Noviisi - 2/26

11.03.2014 - KK Bailador - Noviisi - 2/26
29.11.2014 - Bailador - Vaativa - 6/43
06.12.2014 - Caral - Vaativa - 3/21
07.12.2014 - Konkkaronkka - Vaativa - 6/40
11.12.2014 - Konkkaronkka - Vaativa - 1/40
12.12.2014 - Tuiskula - Vaativa - 2/40
12.12.2014 - Konkkaronkka - Vaativa - 4/40
17.12.2014 - Thrillium - Vaativa - 5/29
19.12.2014 - Konkkaronkka - Vaativa - 6/40
08.01.2015 - Konkkaronkka - Vaativa - 1/40
Hevosen kuvat © VRL-04000 | Muu © Tuiskulan talli | Tausta © smerikal