Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Delicate Brianna

Riina on lopetettu 17. tammikuuta 2016 vanhuuden vaivojen vuoksi.

Lempinimi Riina Rotu, skp Irlannin cob (C), tamma
Syntymäaika 10.10.2013 | 4v 10.12.2013 Väri Musta
Säkäkorkeus 146 cm Omistaja felissa, VRL-04000
Rekisterinumero VH13-046-0164 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus Valjakko: Noviisi Kasvattaja felissa
Palkittu valjakkoajojaoksen laatuarvostelutilaisuudessa lokakuussa 2015 pistein 6,5+40+22+20+15+0=103,5p. VVJ-I

Luonnekuvaus

Delicate Brianna eli Riina on pääasiassa hieman happaman oloinen tamma, joka viihtyy omissa oloissaan. Millään tavalla ilkeäksi sitä ei voi missään tapauksessa sanoa, mutta monet vierastavat ennakkoluuloissaan sen karsinaan tai tarhaan menoa. Varsinkin jos tammaa lähestyvä ihminen on sille vieras, kääntyy korvat heti luimuun. Brianna ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi näykkäissyt tai potkaissut ketään, eli kyse taitaa olla pelkästä epäluuloisuudesta. Tamman nuoruudessa ei ole tapahtunut kylläkään mitään, mikä moisen käytöksen selittäisi.

Hoitaessa Riina seisoo nätisti paikallaan ja antaa harjata kaikkialta. Kavioita nostaessa tamma tekee ihan suoranaista kiusaa painamalla kaviota maahan. Hyvin ikävä tapa varsinkin kun tietää minkä kokoisista kavioista nyt on kyse. Kuolaimet tamma ottaa suuhun ilman mitään ongelmia, mutta satulavyötä kiristäessä se luimii usein tavallista enemmän. Loimia tammalle harvemmin puetaan, mutta se sujuu sentään ongelmitta. Varsoilleen Brianna on ollut mitä parhain emä, joskin ainakin ensimmäiselle varsalleen Brayanille se sai opetettua vähän happaman asenteen elämään.

Ratsastaessa Riina on yllättävän virkeä ja toimelias. Voisi kuvitella ettei sitä kiinnostaisi työnteko lainkaan, mutta tamma jaksaa yllättää joka kerta. Se pitää etenkin vauhdikkaista tehtävistä on luotettava ratsu yksinkin maastoillessa. Laukkapätkät kaverin kanssa muuttuvat lähes väkisin kilpailuksi. Tammalla on välillä hankaluuksia keskittyä, mutta se työskentelee mielellään ihmisten kanssa selästä ja valjakkokärrystä käsin. Valjakkoajo on tamman painotuslaji ja siinä se on ehdottomasti parhaillaan, se on kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. Maratonosuudella tamma pistää parastaan ja pärjää nopeudessa ja ketteryydessä hyvin isoille puoliverisille. Kilpailupaikalla tamma käyttäytyy lähes samalla tavalla kuin kotona, se saattaa näyttää hapanta naamaa vähän enemmän ja luimia ohikulkijoille, muttei tarkoita mitään pahaa. Lastaus sujuu yleensä ongelmitta ja muutaman porkkanan voimin tamman saa taluttaa suoraan traileriin tai hevosautoon.

Sukutaulu

i. Breandan Bronte
VH12-046-0074
m 140 cm
ii. Gilroys Blake
m 140 cm
iii. Gilroy's Corby
evm
iie. Gilroy's Elinor
evm
ie. Kerenza FHG
rt 142 cm
iei. Lawrence FHG
evm
iee. Kimberly FHG
evm
e. Dyantha's Kiara VVJ-III YLA2
VH13-046-0095
rnkrj 151 cm
ei. Lorcán
rnkrj 156 cm
eii. Kilburn's Boy
evm
eie. Lillie
evm
ee. Kachina
rn 147 cm
eei. Sir Gavin
evm
eee. Beautiful Eye Catching
evm

Jälkeläiset

rotu varsa syntymäaika isä omistaja
Irlannin cob, ori Tuiskulan Brayan 24.12.2013 Breandan Brooks felissa
Irlannin cob, tamma Tuiskulan Brónach 14.02.2015 Március Nighthawk Milja & Pulmu N.
Irlannin cob, ori Tuiskulan Nioclás 15.04.2015 Breandan Naomhán Minni

Kilpailutulokset

KRJ -sijoituksia 40 kpl
30.01.2014 - Stewart - Helppo B - 6/40
06.02.2014 - Fiktio - Helppo B - 4/40
10.02.2014 - Fiktio - Helppo B - 1/40
11.02.2014 - Fiktio - Helppo B - 3/40
11.02.2014 - Painswick - Helppo B - 4/50
12.02.2014 - Fiktio - Helppo B - 3/40
12.02.2014 - Painswick - Helppo B - 1/50
15.02.2014 - O' Polo - Helppo B - 5/30
19.02.2014 - O' Polo - Helppo B - 5/30
04.03.2014 - Vaapukka - Helppo B - 3/40

14.03.2014 - Vaapukka - Helppo B - 4/40
15.03.2014 - Vaapukka - Helppo B - 1/40
17.03.2014 - Vaapukka - Helppo B - 6/40
20.03.2014 - Vaapukka - Helppo B - /
21.03.2014 - Vaapukka - Helppo B - 3/40
06.04.2014 - Cresendo - Helppo C - 4/50
06.04.2014 - Tuulenpesä - Helppo B - 3/40
30.12.2014 - Holmberg - Helppo B - 2/50
16.12.2014 - Fiktio - Helppo B - 1/50
17.12.2014 - Fiktio - Helppo B - 6/50
11.01.2015 - Dainty - Helppo B - 2/30
13.01.2015 - Aittohaara - Helppo C - 9/100
16.01.2015 - Dainty - Helppo B - 2/30
17.01.2015 - Dainty - Helppo B - 3/30
17.01.2015 - Dainty - Helppo B - 3/30
19.01.2015 - Dainty - Helppo B - 3/30
19.01.2015 - Dainty - Helppo B - 1/30
25.01.2015 - Dainty - Helppo B - 4/30
25.01.2015 - Dainty - Helppo B - 4/30
29.01.2015 - Dainty - Helppo B - 1/30

30.01.2015 - Dainty - Helppo B - 1/30
06.02.2015 - Fiktio - Helppo B - 4/40
11.02.2015 - Fiktio - Helppo B - 5/40
20.01.2015 - Petäjävaara - Helppo B - 3/30
08.02.2015 - Locin talli - Helppo B - 1/30
09.02.2015 - Locin talli - Helppo B - 3/30
15.02.2015 - Huvitutti - Helppo B - 7/50
21.02.2015 - Huvitutti - Helppo B - 6/50
23.02.2015 - Huvitutti - Helppo B - 2/50
11.03.2015 - Wyat Shetlands - Helppo B - 1/40
VVJ -sijoituksia 40 kpl
11.01.2014 - Fiktio - Noviisi - 5/26
16.01.2014 - Fiktio - Noviisi - 1/26
18.01.2014 - Ryöväri - Noviisi - 4/21
24.01.2014 - Konkkaronkk - Noviisi - 1/33
25.01.2014 - Konkkaronkk - Noviisi - 2/33
27.01.2014 - Konkkaronkka - Noviisi - 1/33
27.01.2014 - Fiktio - Noviisi - 1/34
27.01.2014 - Heavyweight Drafting - Noviisi - 3/50
28.01.2014 - Golden League - Noviisi - 2/26
29.01.2014 - Breandan - Noviisi - 1/39

30.01.2014 - Konkkaronkka - Noviisi - 2/33
31.01.2014 - Heavyweight Drafting - Noviisi - 7/50
03.02.2014 - Breandan - Noviisi - 5/29
04.02.2014 - Breandan - Noviisi - 3/29
10.02.2014 - Breandan - Noviisi - 2/29
12.12.2014 - Tuiskula - Noviisi - 2/40
03.01.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 1/40
04.01.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 3/40
05.01.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 4/40
09.01.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 3/40
18.01.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 3/40
19.01.2015 - Muiston Suomenhevoset - Noviisi - 5/30
20.01.2015 - Muiston Suomenhevoset - Noviisi - 3/30
20.01.2015 - Tattiliiga - Noviisi - 1/40
23.01.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 3/40
24.01.2015 - Fiktio - Noviisi - 2/40
25.01.2015 - Tuiskula - Noviisi - 4/40
27.01.2015 - Tuiskula - Noviisi - 4/40
29.01.2015 - Fiktio - Noviisi - 5/40
01.02.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 4/40

02.02.2015 - Fiktio - Noviisi - 5/40
02.02.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 5/40
03.02.2015 - Breandan - Noviisi - 3/50
07.02.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 6/40
07.02.2015 - Breandan - Noviisi - 1/50
09.02.2015 - Konkkaronkka - Noviisi - 4/40
12.02.2015 - Breandan - Noviisi - 3/50
18.02.2015 - Fiktio - Noviisi - 1/14
22.02.2015 - Fiktio - Noviisi - 1/14
23.02.2015 - Fiktio - Noviisi - 2/14

Päiväkirja ja valmennukset

24.10.2015 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut felissa

Kirpeän, mutta kauniin syksyisen sään vuoksi lähdimme Briannan kanssa tänään maastoon. Tänään oli ollut tarkoituksena treenata valjakkoajon tarkkuuskoetta varten, mutta sen ehtisi myöhemminkin. Lähdimme tallilta laitumien väliseltä tieltä kohti metsää ja Brianna olisi halunnut saman tien ravailla. Hetken käveltyämme nostin ravin ja tamma nautiskeli raikkaasta ilmasta. Käännyimme aika nopeasti takaisin kun kärryissä tuli itselle kylmä. Jatkossa täytyy muistaa ottaa joku viltti mukaan tai edes enemmän vaatetta. Miten voikin olla, että nämä jokavuotiset vuodenajanvaihdokset tulevat aina yhtä yllätyksenä. Briannalla ei ollut kyllä yhtään kylmä, päinvastoin. Se on alkanut jo kasvattaa muhkeaa talvikarvaansa ja hikosi sen alla oikein kunnolla. Lenkin jälkeen Brianna sai jäädä talliin kuivattelemaa loimi päällään, ennen kuin pääsisi ulos syömään päiväheiniään.

10.09.2015 - Valjakkovalmennus, kirjoittaja felissa

Olimme Briannan kanssa tänään Merja Salmelan valjakkovalmennuksessa. Merja tuli pitkästä aikaa kotitallillemme Tuiskulaan valmentamaan, joten ilmoitin laatuarvosteluihin pyrkivän Briannan mukaan. Keskityimme tänään kouluosuuteen ja Noviisin kouluohjelman asioihin. Brianna oli alusta asti reipas, mutta kuuliainen, joten odotukseni valmennuksen suhteen olivat korkealla. Alkuverryttelyn jälkeen harjoittelimme 4-kaarista kiemurauraa ja Merja muistutti minua pitämään tuntuman tasaisena, jotta saisin kuviosta säännöllisemmän. Muutaman toiston jälkeen olin itsekin tyytyväinen suoritukseemme. Lopuksi harjoittelimme vielä tervehdykseen pysähtymistä tekemällä jokaisen sivun keskelle viiden sekuntin pysähdyksen ja kolmen askeleen peruutuksen. Brianna ei olisi oikein malttanut seistä paikoillaan, eikä jaksanut varsinkaan keskittyä suoraan peruuttamiseen. Merja kuitenkin kehui suoritusta ja antoi vielä vinkkejä tamman keskittymisen herpaantumisen estämiseen. Ravailimme vielä lopuksi pitkin ohjin ja sen jälkeen lähdimme metsäpolulle kävelemään loppukäyntejä.

05.05.2015 - Valjakkovalmennus, kirjoittanut Minni

Valjakko oli jo verryttelemässä saapuessani kentälle. Tervehdin ohjastajaa ja annoin valjakon jatkaa verryttelyjään samalla kun merkkasin kartioilla volttien paikkaa. Pyysin valjakkoa jatkamaan käynnissä ja aina kartioiden kohdalla tekemään voltin niin läheltä tötteröitä kuin mahdollista. Tehtävä ei sujunut ihan heti, mutta hiljalleen valjakko alkoi saamaan volttien paikkoja kohdilleen. Valjakko sai tehdä tehtävän molempiin suuntiin. Kun tehtävä sujui molempiin suuntiin käynnissä sai valjako siirtyä raviin ja suorittaa tehtävän ravissa. Hiljalleen poistin molemmilta volteilta tötteröitä, niin että valjakko joutui lopuksi suorittamaan voltit ilman tötteröiden tukea. Kun tehtävä onnistui käynnissä ja ravissa sai valjakko siirtyä uralle ja ottaa käynnissä ja ravissa vielä muutamat siirtymiset ennen loppuverryttelyä.

05.04.2015 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Jasmin

Hoidin Riinaa sen omassa karsinassa. Olin kuullut tämän olevan erittäin kiltti, joten en edes kiinnittänyt tätä mihinkään. Karsinan ovi oli kuitenkin ollut vähän raollaan, vaikka sen olin luullut laitaneeni kiinni ja satulaa ja suitsia hakiessani oli Riina sieltä kuitenkin jonnekkin kadonnut. Lähdin sitten ulos tätä etsimään ja ihan pihassa se vielä oli, eikä kukaan tätä ilmeisesti vielä ollut huomannut. Napsaisin tämän pikaisesti narulla kiinni, riimuhan sen päässä kuitenkin oli. Vein karsinaan ja laitoin sille vielä varusteet päälle. Maastoon oli tarkoitus lähteä tämän kanssa, mutta aikaa oli mennyt hetki enemmän, kuin luulin niin ajattelin sitten kentän olevan myös ihan kiva vaihtoehto. Pienen 146cm korkean irkun selkään nousin nopeasti ja jalustimet säädin käynnissä. Käyntiä mentiin hetki, ennen pieniä ravissa pääty-ympyröitä ja kiemurauria tehtäviä. Kauaa tämä ei näyttäny t samaa jaksavan toistaa, joten aika usein vaihdettiin tehtävää. Peruutuksesta raviin tämä siirtyi yllättävän hyvin, vaikka aluksi en siitä olisi näin paljoa uskonuut. Tamma on kuitenkin todella mukava ja ketterä, vaikka onkin tukevampirakenteinen, kuin puoliveriset. Loppukäyntejä lähdettiin kävelemään maastoon. Maastopolkujen pituuksista en tiennyt mitään, joten päätin kääntyä samaa tietä takaisin. Takaisin oltaisiin kyllä tultu vauhdilla, jos tammaa ei olisi pidättänyt, koska tallille päin kuljettiin todella reipasta käyntiä, jossa olikin muutama raviaskel välissä. Karsinaan oli ilmeisesti kiva palata, koska heinää oli sille jaettu. Ennen satulan poistoa, otin siltä suitset, että se sitten pääsi heti syömään. Satulan poiston jälkeen jätän sen karsinaan mutustelemaan heiniään.

13.01.2015 - Kouluvalmennus, valmentaja Inari

Jo alkuverkoissa näkyi Briannalla olevan paljonkin energiaa. Tamma tuhisi iloisesti Felissan komentaessa sitä eteenpäin harjoituslaukassa ja käyntiin sitä pyytäessään tupsujalka pudotti laukan hörähtäen. Käskytin kaksikon taivuttelemaan, sillä Brianna vaikutti jäykältä ja taipumattomalta, joten valmennus aloitettiin loivalla kiemurauralla. Tumma tamma töpötti menemään huolettomasti, ja Felissakaan ei tarvinnut tamman kanssa mitenkään reippaita apuja, sillä Brianna näytti kuuntelevan herkeämättä ratsastajan apuja. Vaihdoimme tehtävän puomipujotteluun, ja yllätyin siitä, kuinka nopeasti irkkutamma rupesikin taipumaan. Kaksikko kulki letkeästi eteenpäin pujotellen loivia käännöksiä puomien yli ja jatkoimme samaa tehtävää ravissa. Pujottelun jyrkentyessä Brianna jymähti hetkittäin ja puksutti suoraan eteenpäin taipuilematta, mutta Felissan ahkerat avut pitivät tamman kuosissa. Viimeinen tehtävä olikin eräänlainen herättelytehtävä, kun välillä Felissasta tuntui, että jalkojen välissä kulkeva moottori nukahtaisi hetkenä minä hyvänsä. Pujottelua jatkettiin laukassa, jota piti pidättein hallita kokoajan, sillä puomien välipituus vaihteli. Ratsukko näytti keskittyvän täysillä ja toisen toiston jälkeen annoin luvan loppuverryttelyihin.

22.11.2014 - Briannan muutto takaisin kasvattajalle, kirjoittanut felissa

Havimäen ratsastuskoulun suljettua ovensa määrittelemättömäksi ajaksi Brianna muutti meille takaisin. Tamman kanssa on touhuttu Havimäessä paljon ja se on oppinut valtavasti uutta kouluratsastuksen saralla. Valjakkoajo on tammalta hieman unohduksissa, mutta eiköhän sekin mieleen taas palaa kun alamme valmentautua ihan tosissaan. Tamma on erittäin tervetullut meille takaisin tinkerkasvatuksen laajentuessa. Briannan kanssa jatketaan kilpailemista valjakko- ja koulukilpailuissa. Pikkuhiljaa sille aletaan myös etsiä sopivia oreja. Omia oreja ei varmaankaan päästä käyttämään Briannan emän Kiaran suvun ollessa tallissani aika hyvin edustettuna. Aika kuitenkin näyttää minkälaisia helmiä tammalle löydämme. Valjakkoajojaoksen laatuarvostelu siintää silmissä pienimuotoisena tulevaisuuden haaveena, mutta ei sitä kovin vakavasti ole suunniteltu. Katsotaan nyt varsat ja kilpailut ensin alta pois.

06.05.2014 - Estetunti Havimäen ratsastuskoulussa

Riina oli jännittävä ratsu, mutta osoittautuikin oikeaksi kullanmuruksi! Toki radat jännittivät ja siksi istuntanikin oli jäykkä, se loi Riinassakin hieman epäröintiä mutta selvittiin! Toisella radalla päätin uskaltaa 70-senttisiä, ja ehdinkin innostua niin että onnistuimme viimeisellä kerralla omasta mielestäni oikein hyvin ja olisin vielä halunnut viidennenkin kerran, mutta Helena sanoi että kyllä näitä vielä tulisi ja tyydyin katselemaan muiden lisäsuorituksia. Todellinen tehtävä olisin 9 esteen rata, mutta oli vain luotettava Helenan kannustavaan katseeseen ja Riinan lempeisiin silmiin. Ratsastamani tiet olivat minusta sopivan pituisia, en kurvaillut aivan edestä esteelle mutta en kiertänytkään turhaan. Pari hyppyä tuli vähän myöhässä ja yksi puomi kolahtikin, mutta ihme kyllä en ehtinyt tiputtaa esteitä. Olisikohan se Riinan ansiota, en tiedä, mutta tunnin jälkeen oli "Estepuokit alas, irlannincob on paras!"-fiilis. - Netta

06.03.2014 - Briannan myynti Havimäkeen

Ensimmäinen irlannin cob -kasvatiini Brianna muutti tänään Havimäen ratsastuskouluun tuntihevoseksi. Briannan kanssa ehdittiin kilpailla useampia koulu- ja valjakkosijoituksia ja valmentautua sitäkin enemmän. Tamman on nyt kuitenkin aika siirtyä uusiin kuvioihin ilostuttamaan lapsia ja miksei vähän kokeneempiakin ratsastajia Havimäen ratsastuskouluun.

Hevosen kuvat © Susiraja | Muu © Tuiskulan talli | Tausta © smerikal