Aatoksella ei ole koskaan ollut kiire minnekään, se oli jo aivan pikkuvarsana hyvin harkitsevainen jokaisessa liikkeessään. Tai no, ruoan äärelle herra on kyllä siirtynyt huomattavan ripeästi ilman turhan pitkää tuumaustaukoa. Jo luonnostaan hieman vankanpuoleinen voikko on jo vähän turhankin tehokas rehunkäyttäjä sekä herkkä lihomaan, ja pojan kanssa huomattiin aivan sama kuin mitä emän kohdalla aikanaan todettiin; ensimmäinen laidunkesä toi melkoisesti sitkeitä kiloja.

Tämän hevosen rauhallisuus ja tyyneys lähentelee jo zen-mestareitten tasoa. Jokunen hieman räiskyvämpiluontoinen hevoseni saisi mielellään ottaa jokusen oppitunnin, tai edes vinkin sisäisen rauhan saavuttamiseksi, Aatokselta. Se suhtautuu asioihin samalla tavalla ensimmäisellä ja tuhannennella kerralla; tyynesti. Riimuun sekä talutettavana olemiseen totuttelu, ensimmäiset madotukset, kengitykset, rokotukset, raspaukset.. Kaikkea Aatos ei ole edes ihmetellyt, niin mutkattomasti se otti uudet asiat ja tilanteet vastaan.

Ylitsevuotavan helppoutensa lisäksi ori on ylitsevuotavan suloinen, sellainen lauhkea, lämpöä ja ystävällisyyttä huokuva halikaveri. Kaikkea ja kaikkia rakastava voikko tervehtii jokaisen pihaan tai talliin tulijan lempeällä hörähdyksellä, ellei satu torkkumaan. Ja kun sanon jokaisen, tarkoitan sitä; Aatos hörisee läpi ihmiset, kissat ja fasaanit.

Mikäli oikein kaivamalla kaivan orista jotain vikaa, mitä tässä ei kyllä ole, niin Aatoksen kävelyvauhti on uskomattoman hidas. Kuten todettua, herralla ei koskaan ole ollut kiire minnekään, eikä tallista tarhaan tai takaisin siirtyminen suju erityisen ripeästi. Paitsi ruoka-aikoina; mikäli Aatos hoksaa, että määränpäässä odottaa jotakin syötävää, orin askel kevenee ja reipastuu kummasti.

Rotunsa tai kärkitasonsa tähteä Aatoksesta ei saa, muttei ole tarvekaan. Se on hyvä, peruskapasiteetikas monitoimihevonen, tasaisen varma ja luotettava. Niin sanottu tädinkuljetin. Orin askel on hieman matala, mutta suora, väljä ja pitkä; tämä hevonen ei kopsi jalkojaan yhteen tai polje kenkiään irti! Eikä tahallaan tiputa ketään selästään, ja mikäli joku sattuu alas luiskahtamaan, Aatos seisahtuu saman tien tullen tönimään ihmistä turvallaan kuin kysyen "Mitä sinä siinä teet?"

Ihan isänsä tasoista koulutaituria Aatoksesta ei tullut. Helppo A on kuitenkin aivan riittävästi, ja ehkäpä sporttisempaan tammaan yhdistettynä jälkikasvu liitelee vaativiin? (Tuleva) isäori ei kyllä liitele mihinkään, vaan mennä puksuttelee tasaisesti. Tasainen tämä on muutenkin, tuntumasta koululiikkeiden tekniseen puoleen. Tosin Aatoksen pysähdyksiä pitää kehua, voikko teki alusta asti miltei täydellisiä pysähdyksiä. Eteenpäinpyrkimys on ihan hyvä, ori on suora, asettuu ja taipuu, tekee ihan mielellään töitä, eikä edes laiskottele. Sen askel vain ei luontaisesti ole mitenkään reipas, ja esimerkiksi peltolaukkakisat tällä häviää melkein ketä tahansa vastaan – vaikka Aatos-raukka kuinka yrittää!

Uskallan hypätä Aatoksen kanssa niitä 80-90cm ratoja, joille orilla on kapasiteettia. Maastoesteille tosin en lähde, ja niin kilpailut kuin pääasiallinen hyppyvastuu on palkatun ratsastajan heiniä. Minä keskityn koulupuoleen sekä maastoiluun (ja orini onkin aivan ideaali maastokaveri!).

Vauhti, tai sen puute, koituu (maasto)esteradoillakin voikkoni suurimmaksi kompastuskiveksi. Ori harvemmin ottaa puomeja, ja se myös hyppää perushyvällä tekniikalla, osaa katsella ponnistuspaikkoja itsekin ja on oikein pätevä estehevonen, vaikkei voittajasuosikiksi ylläkään. Toki myös Aatoksen kanssa pääsee ruusukkeille, mutta yleensä haetaan kiva nollarata tai oikein tiukan ajan kanssa pari aikavirhettä muuten siistiin, hyvään suoritukseen.

Maastoesteilläkin ori on niin ihanan tasainen ja helppo, että ehkä minä vielä annan Aatoksen jonkun aloittelevan kenttäratsastajan käyttöön tuomaan hyviä kokemuksia maastoesteistä (jotka ovat ihan hillittömän pelottavia jo ajatuksen tasolla, terkuin koulutätiratsastaja).

Aatos ei sano matkustamiseen mitään, eikä sen puoleen vieraisiin paikkoihinkaan. Mikään hälinä ei tunnu häiritsevän voikkoni mielenrauhaa; Aatoksella on aina kaikki hyvin. Orin kanssa onkin hurjan helppoa kierrellä kilpailuissa sekä muissa tapahtumissa, ja vaikkei menestystä tulisikaan, niin päällimmäisenä tunteena on kuitenkin tyytyväisyys hyvään, yritteliääseen, positiiviseen hevoseen.

© Lissu T.

08.11.2021 Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut alina)
Ensimmäinen asia, mitä kuulin avatessani maneesin oven, oli hörisevä tervehdys Aatokselta. Ori katseli minua kiinnostuneena korvat pystyssä, ja ajattelin, että tänään on se päivä. Tänään on se päivä, kun Aatos nostaakin vitosvaihteen silmään! Ei mennyt pitkään, kunnes tajusin, että tänään mentiin samanlaisella rauhallisella otteella kuin aina ennenkin.

Olin päättänyt haastaa hermojani ja rakentaa tehtäväradan Aatokselle. Tehtävärata oli saanut inspiraatiota koirien agilitykilpailuista, joka oli kuitenkin muokattu hevosystävälliseksi, ja olinkin rakentanut sitä jo pari iltapäivää ennen h-hetkeä. Teimme Aatoksen kanssa ensin tuttavuutta koko radan esteille ja ongelmille, ja samaan vanhaan tapaansa Aatos kiersi radan pomminvarmasti, eikä sen kummemmin ihmetellyt värähteleviä väripurkauksia eri esteiden ympärillä.

Kun radan esteet ja tehtävät oli kaikki tutkittu (ja tervehditty!), oli ensimmäisen harjoituskierroksen aika. Kun tulimme ensimmäisen esteen, pienen puomimiinakentän kohdalle Aatos keskittyi jokaisen puomin ylittämiseen. Puomiesteen jälkeen oli pujottelun vuoro. Tähän esteeseen inspiraatio tuli enemmänkin luontopoluilta, niistä ihme peuraporttijutuista! Aatos vähän ihmetteli porttia, mutta tajusi pian, että hänen pitää pujotella aukosta läpi. Peruutustehtävä onnistui täysin ongelmitta, samoin lakanatehtävä (Aatos näytti oikeastaan pitävän siitä, että piti kävellä lakanoiden läpi!), eikä muutamat esteetkään olleet sen haastavampia Aatokselle.

Loppujen lopuksi kiersimme radan useampaan kertaan, molemmista suunnista, kunnes päätin ravata radan läpi – tai enemmänkin ottaa aikaa, kuinka nopeasti voisimme suoriutua radasta. Aatos taisi oikeastaan pitää tehtäväradasta, sillä se lähti todella reippaasti raviin, eikä hidastanut enää haastavampien tehtävien kohdalla. Viimeisen, lakanatehtävän jälkeen Aatos jopa hirnahti ilosta! Olin siis suunnitellut hyvän radan!