Tuiskulan talli

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Vaniman Aroninja

Ninja lopetettiin 3. heinäkuuta 2017 vanhuuden vaivojen vuoksi.

Lempinimi Ninja Rotu, skp Suomenhevonen, ori
Syntymäaika 12.01.2016 Suomi Väri tummanpunarautias
Säkäkorkeus 159 cm Omistaja felissa, VRL-04000
Rekisterinumero VH16-018-0286 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus Kenttäpainotus: CIC1 Kasvattaja Vanima

Palkittu Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa helmikuussa 2016 pistein rakenne 7.6, suku 10, käytöskoe 10 = 27.6p SV-II
Palkittu Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelussa maaliskuussa 2017 pistein 9 + 41 + 22,75 + 10 + 9 = 91,75p KERJ-II

Luonnekuvaus

Tuiskulassa ei olekaan ennen ollut ainuttakaan Vanimalaista, mutta tilanne korjaantui heti tammikuun alussa vuoden ensimmäisten Vaniman suomenhevosvarsojen tullessa myyntiin. Iskin heti silmäni kaksipolviseen varsaan, jonka suvusta löytyy useampi hieno hevonen joihin olen kisoissa törmännyt ja ajankulukseni jo aiemmin ihastellen tutustunut. Aroninjaksi nimetyn orivarsan vanhemmat sekä isovanhemmat ovat yleispainotteisia, mutta orin kanssa olisi ajatuksen kilpailla vain kenttäratsastuksessa. Odotellaan nyt toki ensin, että ori kasvaa ja katsotaan sitten uudelleen, mihin kaikkialle oikein päädymme. Tavoitteenamme on kuitenkin kerjl sekä sla. Lupaavalta kuitenkin jo näyttää!

Vaniman Aroninja, eli tutummin Ninja ei ole ehkä tallimme hurjin ori, mutta on melkoinen kenttäkiituri, kun radalle pääsee. Hieman ruunamaiseksikin haukuttu Ninja on oriksi poikkeuksellisen hyvin käyttäytyvä, jota pidän itse rikkautena. Aivan lahna ori ei ole ja huuteleekin tammojen perään tarhoilta haettaessa, mutta ei aloita mitään mahdotonta showtanssia taluttajansa kiusaksi. Ninja seuraa hoitajaansa innokkaana talliin ja on erityisen utelias taskujen nuuhkija sillä kuka tietää, jos siellä herkkuja löytyisi.

Hoidettaessa Ninja on hieman rauhaton sillä hänellä on niin monta kiinnostavaa asiaa lähellään. Hoitajaansa ori nuuhkisi mielellään ja etsisi kaikki taskunpohjat mahdollisista herkuista ja siirtyisi sitten tutkimaan pohjatonta harjalaatikkoaan. Ainut oikea paikka harjata Ninja on tallin käytävällä, jossa orin toilailun voi minimoida sitomalla ori molemminpuolin kiinni. Kuulostaa julmalta, mutta Ninja rauhoittuu ja jatkaa hoitajansa toimien seuraamista pään kääntelyllä ja hellävaraisilla tuuppauksilla, kun hoitaja kiertää orin toiselle puolelle etupään kautta. Tallissa orilla ei ole huonoja tapoja, eikä potkimisvaaraan noin yleensä ole. Pullistelijana ori on noviisi, mutta osaa kyllä sen verran ympärysmittaansa kasvattaa että noviiseille hoitajille se voi olla haaste. Ninja on asiallinen kengitettävä ja nostaa kaviot nätisti. Kengityksen aikana ori yleensä nuokkuu unenrajamailla välittämättä tylsästä kengittäjästä, jolla ei koskaan ole mukanaan herkkuja. Eläinlääkäri kuitenkin aiheuttaa tunteita orissa, eikä hän mielellään vastaanota tuota tavallisen näköistä naista, jota eläinlääkäriksi sanovat.

Ratsuna Ninja on lyömättömän hyvä kenttäratsu. Orin lisänimi pitäisi olla niittykiitäjä sillä etenkin maasto-osuuksissa Ninja pääsee kunnolla vauhtiin ja näyttämään kykynsä. Reippaan tahtinsa vuoksi ori ei sovellu vain vähän kokeneille sillä orin kanssa joutuu välillä käyttämään reippaampia pidätteitä. Alta ori ei juokse, mutta menohaluja kyllä löytyy mitä maasto-osuuksiin tulee. Ninja yrittää maastossa kaikki esteet huoletta eikä vesi ja rapa menoa haittaa saatikka hidasta. Ninja on myös poikkeuksellisen hyvätapainen sillä ori on opetettu pysähtymään, jos ratsastaja alas mätkähtää. Kotikentällä näitä tilanteita on harvoin, mutta maastossa mennessä äärimmäisen hyvä käytös. Kentällä mennessä esteet menevät helposti eikä edes kisatason kenttäesteet tunnu tuovan orin kaikkea kapasiteettiä esiin. Kouluratsastus sen sijaan jää lajeista hieman vähemmälle vaikka ori liikkuukin hyvin, mutta vaatii jo erittäin osaavan ratsastajan että saa tämän orin kulkemaan peränannossa.

Kilpailupäivinä Ninja on aivan täpinöissään ja täynnä energiaa. Ori osaa jo edellisiltana aavistella huomenna olevan kisapäivä, kun tallissa ramppaa kovasti ihmistä ja kovasti kiillotellaan kaikkia varusteita. Ninja on lungi matkustaja ja nauttii hetkistään hytkyvässä hevoautossa sillä siellä on tarjolla riittävästi ruokaa ja tarvittaessa aikaa pienelle levolle. Kisapaikan huuma näkyy Ninjan käytöksessä ja aiemmin kotona niin leppoinen Ninja voi olla huomattavasti aktiivisempi ja eloisampi käsiteltävä. Ori ei kuitenkaan lähde käsistä taluttaessa mutta hirnahtelee kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin toivoen vastausta noilta tuntemattomilta kavereilta. Verkassa ori jatkaa hörähtelyä, mutta keskittyy ravintullen työhönsä. Varsinaisessa suorituksessa ori on täynnä adrenaliinia ja esteosuuksilla aivan täynnä energiaa ja pinkoo melkoista vauhtia. Esteosuudet mennään aina kovalla sykkeellä, mutta kouluosuuksissa vaatii ratsastajalta enemmän, että niissä pärjätään. Heikko kouluratsu ori ei missään minessä ole, mutta sydän tuntuu kovasti sykkisän hyppäämiselle.

Historia © omistaja, luonne © Sylvester

Sukutaulu

i. Mörkövaaran Askeri KTK-III KRJ-I SLA-I* ERJ-I
VH14-018-1557
tprt 161 cm
ii. Alikroisantti KTK-III KRJ-I ERJ-I SLA-I
prt 168 cm
ie. Ulpusenni KERJ-I KRJ-II ERJ-I SLA-I
vrt 157 cm
e. Kaipaatko Kesätuulta KTK-II KERJ-I KRJ-I ERJ-I VVJ-I SLA-I*
VH15-018-0851
prt 157 cm
ei. AGH Tuulenpuuska KERJ-I KRJ-I ERJ-I SLA-I VVJ-I
rt 162 cm
ee. VIR MVA Ch Koidutko Kohtalokseni KTK-II KERJ-I KRJ-I ERJ-I SLA-I*
vprt 156 cm

Jälkeläiset

rotu varsa syntymäaika emä omistaja
Suomenhevonen, ori Tuiskulan Arsenikki 06.04.2016 Rivieranmalva Pierre

Kilpailutulokset

KERJ -sijoituksia 40 kpl
23.02.2016 - Delicate - CIC1 - 4/30
24.02.2016 - Delicate - CIC1 - 5/30
27.02.2016 - Delicate - CIC1 - 3/30
29.02.2016 - Pirunportti - CIC1 - 5/30
01.03.2016 - Delicate - CIC1 - 3/30
03.03.2016 - Heljävirta - CIC1 - 4/40
04.03.2016 - Heljävirta - CIC1 - 5/40
10.03.2016 - Heljävirta - CIC1 - 2/40
18.03.2016 - Aittohaara - CIC1 - 3/40
28.03.2016 - Tuiskula - CIC1 - 2/30

30.03.2016 - Viisikko - CIC1 - 2/40
30.03.2016 - KK Bailador - CIC1 - 3/75 KERJ-Cup
31.03.2016 - Satulinna - CIC1 - 1/30
03.04.2016 - Marabel - CIC1 - 4/16
04.04.2016 - Satulinna - CIC1 - 1/30
05.04.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 5/30
06.04.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 2/30
06.04.2016 - Satulinna - CIC1 - 1/30
13.04.2016 - Satulinna - CIC1 - 5/30
16.04.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 4/30
16.04.2016 - Huvitutti - CIC1 - 2/40
21.04.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 3/30
26.04.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 3/30
01.05.2016 - Turmeltaja - CIC1 - 5/30
01.05.2016 - Vanima - CIC1 - 5/30
03.05.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 2/30
05.05.2016 - Mörkövaara - CIC1 - 4/30
11.05.2016 - Allu Express - CIC1 - 1/12
15.05.2016 - Oakhill - CIC1 - 4/30
19.05.2016 - Viisikko - CIC1 - 2/21

21.05.2016 - Tuiskula - CIC1 - 2/30
24.05.2016 - Metsovaara - CIC1 - 2/40
25.05.2016 - Metsovaara - CIC1 - 3/40
27.05.2016 - Viisikko - CIC1 - 2/21
28.05.2016 - Tuiskula - CIC1 - 4/30
29.05.2016 - Tuiskula - CIC1 - 4/30
06.06.2016 - Metsovaara - CIC1 - 1/54
08.06.2016 - Metsovaara - CIC1 - 1/54
09.06.2016 - Metsovaara - CIC1 - 3/54
14.06.2016 - Metsovaara - CIC1 - 2/47

Päiväkirja ja valmennukset

Kouluvalmennus 4. joulukuuta 2016, valmentaja Miivi

Päivän toinen valmennettava oli Vaniman Aroninja, komea punaratias kenttäori. En kuitenkaan pääsisi ihastelemaan oria esteillä, sillä vuorossa olisi kouluvalmennus. Alkuverryttelyssä Ninja kulki energisesti ja ympärilleen katsellen - energiaa olisi ollut, mutta keskittymistä lähteä vääntämään koulua ei. Felissa saikin tehdä orin kanssa todella töitä saadakseen sen peräänantoon. Valmennuksen aiheeksi olin suunnitellut jotain aivan muuta, kolmikaarista kiemurauraa, mutta suurin osa ajastamme meni Ninjan työskentelymuodon kanssa. Samalla ehdimme ottaa vain murto-osaa päivän tehtävästä ja sitäkin yksinkertaistettuna - ilman siirtymiä itse kaarilla, niitä vain kaarien välisissä suoristuksissa, mutta se selvästi auttoi Ninjaa kulkemaan oikein päin. Varmasti saimme valmennuksessa aikaiseksi tulosta, vaikka siitä ei jäänytkään samalla tavalla konkreettisesti käteen muuta kuin hikiset ratsastaja ja hevonen.

20. helmikuuta 2016, kirjoittanut omistaja

Osallistuimme helmikuun suomenhevosvarsojen arviointitilaisuuteen Tuiskulasta neljän varsan voimin. Aikaisin lauantaiaamuna hevosrekkaan lastattiin kaksivuotiaat oriit Tuiskulan Pikkujellona ja Vaniman Aroninja sekä kolmevuotias ori Rätvänän Krokantti ja tamma Kuuralehdon Joulutähti. Päivästä oli tulossa todella pitkä, sillä osallistujia tilaisuudessa oli kaiken kaikkiaan yli kuusikymmentä. Kaksivuotiaat poikamme saivat lähes identtiset pisteet, ainut eroavaisuus oli pisteen ero rakenteessa. Aroninja sai rakenteesta 7,6 pistettä ja Pikkujellona 6,6 pistettä. Molemmat saivat suvustaan täydet 10 ja käytöksestä ihan kohtalaiset 10 pistettä. Paremminkin olisi toki voinut mennä, mutta olen kyllä todella tyytyväinen näihin kahteen viikariin ja II-palkintoihin. Kolmevuotias Krokantti taas oli joukon todellinen yllättäjä! Rakenteesta ja käytöksestä ori sai ihan kohtalaiset pisteet, mutta koulukokeen neljäs sija vei orin I-palkinnolle. Joulutähti sai yllättävän hyvät rakennepisteet ja täysin odotettavissa olevat sukupisteet, mutta jäi silti III-palkinnolle, tosin vain pisteen päähän paremmasta palkinnosta. Koulukoe ei mennyt tamman kanssa ihan putkeen, mutta muuten jäi päivästä todella kiva fiilis. Kyllä tällaisten nuorten kanssa kelpaa käydä kylillä näyttäytymässä!


Hevosen kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan | Muu © Tuiskulan talli | Tausta © smerikal