Yleisesti Satu on kiltti ja kapasiteetikas tamma, jolla riittäisi lahjoja vaikka mihin. Minulle neiti tuli ystävältäni cirithiltä, joka pitää tallia Brasiliassa. Eräänä päivänä olin hänen luonaan käymässä ja nähdessäni tämän neidin olin myyty. Cirith kertoi tamman olevan myynnissä. Niinpä sitten päätin koeratsastaa Sadun ja se tuntuikin minulle juuri sopivalta. Niinpä sitten kysyin myisikö ystäväni tammaa meille asumaan ja kyllähän se kävi. Pari päivää myöhemmin neiti sitten saapui tilalle ja tuntui viihtyvän erinomaisesti. Tulevaisuudessa tulemme tamman kanssa kilpailemaan aktiivisesti kouluradoilla tavoitteena krj:n laatuarvostelu.
Hoidettaessa Satu on rauhallinen eikä juuri aiheuta ongelmia. Tammaa voivat hoitaa pienetkin lapset, sillä neiti on näiden lähettyvillää todella varovainen. Ulkona hoidettaessa neiti katselee valppaasti ympärilleen ja saattaa välillä liikahdella levottomasti. Karsinassa hoidettaessa tamma nauttii täysin siemauksin saamastaan huomiosta ja nuokkuu paikoillaan silmät puoliummessa. Harjattaessa neiti seisoo rauhallisesti aloillaan, mitä nyt välillä saattaa yrittää nappaista hoitajaansa leikkisästi hihasta. Ruokittaessa tamma hotkii ruokansa silmänräpäyksessä ikään kuin pelkäisi, että joku vie ruoan pois neidin edestä. Suitsittaessa Satu antaa suitsia itsensä ilman sen kummempia temppuiluja.Satuloitaessa tamma saattaa hieman näytellä hampaitaan, muttei mitään sen kummempaa. Eläinlääkärille neiti esittää äksyä, mutta rauhoittuu kun oikein komentaa. Kengitettäessä tamma on hieman rauhaton, mutta malttaa kuitenkin seistä aloillaan.
Taluttaessa Satu on rauhallinen, vaikkakin hieman sählä. Jos riimunvarressa on kokemattomampi taluttaja niin suotavaa olisi, että hieman kokeneempi ihminen kulkisi vierellä valvomassa. Maastossa talutettaessa neiti saattaa säikkyä, joskus turhaankin, muttei yleensä pahemmin hötkyile. Tarhalle mentäessä tamma seuraa rauhallisesti taluttajaansa eikä pidä sen kummempaa kiirettä. Toisten tammojen seurassa Satu on rauhallinen ja toimii usein sovittelijana riita tilanteissa. Orien lähettyvillä tamma noudattaa mitä suurinta varovaisuutta ja pysyttelee näistä mahdollisimman kaukana. Nuorten ja varsojen seurassa neiti on hieman arvaamaton, muttei koskaan satuttaisi näitä tahallaan. Maneesissa ja kentällä talutettaessa tamma on rauhallinen ja pysyy hyvin taluttajansa käsissä. Juoksutettaessa neiti on aluksi hieman levoton, mutta rauhoittuu vähitellen. Lastattaessa tamma astelee traileriin kiltisti ilman minkäänlaista temppuilua.
Ratsastaessa Satu on helposti käsiteltävä eikä turhia hoppuile. Neiti vaatii kuitenkin kokeneen ratsastajan, joka osaisi tuoda tamman kapasiteetin esille. Neidillä on pitkät ja lennokkaat askellajit, jotka ovat ratsastajallekin mukavat istua. Koulua mentäessä tamma on toisinaan melko tahmea eikä aina tahtoisi suostua yhteistyöhön kovinkaan halukkaasti. Kuitenkin kun tamman saa kulkemaan kunnolla niin se menee kuin unelma. Perusasiat neiti hallitsee varsin hyvin, mutta joissakin korkeamman tason liikkeissä löytyisi vielä hiomista. Esteillä Satu innostuu joskus liikaakin, jolloin siinä onkin pidättelemistä. Neidillä ei kuitenkaan hypätä kovinkaan paljon jalkavamman takia. Maastossa tamma on innostunut eikä aina malttaisi pysyä nahoissaan. Maastoesteillä neiti on maltillisempi ja ennen kaikkea varovaisempi kuin rataesteillä. Vedestä tamma pitää ja kesäisin sen mielipuuhaa onkin veden loiskuttelu matalassa rantavedessä.
Kisoissa Satu on jokseenkin rauhallinen, vaikka onkin välillä hermostunut. Kilpailualueella tamma on aluksi stressaantunut, mutta rauhoittuu kunhan on tottunut ympäristöönsä. Tallialueella neiti käyttäytyy mallikkaasti, vaikka tuntuukin toisinaan levottomalta. Muiden hevosten seurassa tamma on kiltti, vaikka saattaakin mulkoilla näitä uhittelevasti. Lämmiteltäessä neiti on melko jäykkä ja vaatiikin pitkän sekä perusteellisen lämmittelyn. Portilla vuoroaan odottaessa tamma pitää joskus melkoista meteliä eikä malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kouluradalla Satu näyttää joskus suorastaan tanssivan ja ylittää tällöin kaikki odotukset. Esteradalla tamman kanssa otetaan rauhallisesti, koska tavoitteena on lähinnä saada vaihtelua arkirutiiniin. Maastoradalla neiti kulkee maltillisesti ja tottelee ratsastajaansa täsmällisesti. Palkintojen jakoon tammaa ei yleensä viedä, koska tilaisuus stressaa sitä liikaa. Kunniakierroksen neiti hoitaa aina tyylillä ja myös melkoisella nopeudella.
|
Saturday Night Fever
|
i. Night Stranger trak
|
ii. Empiricism trak |
ie. Nightshade trak |
e. Fever trak
|
ei. Serpent Bearer trak |
|
ee. Hold On Me trak
|
Night Stranger sai nimensä värinsä mukaan, sillä jo varsana se oli yhtä musta kuin yö. Ainoa poikkeus sen värityksessä on pieni tähti herran otsassa. Luonteeltaan Stranger on tempperamenttinen, mutta silti hyvä sydäminen. Kilparadoilla tämä ori kilpaili menestyksellä etenkin kenttäradoilla. Herralle oli kuitenkin suht vaikea löytää ratsastajaa, sillä se ei päästänyt ihan ketä tahansa selkäänsä. Suvullisesti Stranger edustaa harvinaisempaa linjaa, jonka jälkeläiset eivät ole siitä tunnetuimmasta päästä. Strangerin kasvattaja oli kuitenkin melko tunnettu, vaikka hän panostikin enemmän tuntemattomiin linjoihin.
Fever on erityislaatuinen tapaus, sillä se on toisaalta kuumaluonteinen, mutta kuitenkin hirveän kiltti. Siitä voi olla varma, ettei tämä tamma satuttaisi ketään tahallaan. Fever aloitti kilpauransa lupaavasti, mutta ura päättyi äkillisesti loukkaantumisen takia. Neiti ehti kuitenkin kilpailla menestykkekkäästi kouluradoilla. Nykyään tamma on arvokas siitostamma, jonka jälkeläiset ovat menestyneet erinomaisesti kouluradoilla. Neidin suku on melko tunnettu, mutta sitäkin arvostetumpi. Feverin kasvattajalta taas tulee satunnaisesti lupaavia hevosia, jotka ovatkin sitten haluttuja ympäri maailmaa.
Jälkeläiset