x Missway's Leonie "Leena"
x 19.11.2007 FIN ()
x Suomalainen puoliverinen,tamma
x 164cm
x Rautias,pt,kj ksk
x Ko Intermediaire II Re 90cm Me 70cm
x kasv XeX/Missway
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© Beate Langels
Kuvissa oikeasti trakehner tamma Brilliante v. Preußenprinz

Yleisesti Leena on erittäin ystävällinen ja rauhallinen, mutta myös hivenen itsepäinen. Minulle tamma tuli aikamoisen sattumuksen tuloksena. En ollut ajatellut hankkia talliini enää yhtään fwb:tä, mutta tätä neitiä en kyennyt vastustamaan. Heti ensinäkemältä näin, että neidissä oli sitä jotain. Kun neidin sukukin vielä osui kohdalleen niin olin melkoisen vakuuttunut siitä, että tamma olisi sopiva Escarchaan. Pienen neuvottelutuokion jälkeen kasvattajan kanssa allekirjoitin myyntipaperit ja niin Leena lähti mukaani. Pitkä matka ei näyttänyt tammaa pahemmin rasittavan ja se olikin oma pirteä itsensä, kun pääsimme Chileen. Tulevaisuudessa neidin kanssa tullaan koluamaan ahkerasti kouluratoja.

Hoidettaessa Leena on rauhallinen ekä vähästä hätkähdä. Tammaa voivat hoitaa myös pikkulapset, sillä se ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Ulkona hoidettaessa neiti on rauhallinen ja nuokkuu paikoillaan. Karsinassa hoidettaessa tamma on kiltti, vaikka saattaakin välillä temppuilla. Harjattaessa neiti käyttäytyy asiallisesti, vaikka saattaakin välillä yrittää napsaista hoitajaansa hihasta. Ruokittaessa tamma äksyilee tuontuosta, mikäli joku tulee sen lähelle ruoka-aikaan. Suitsittaessa Leena ei aluksi tahtoisi ottaa kuolaimia millään suuhunsa, mutta pienen maanittelun jälkeen sekin luonnistuu. Satuloitaessa tamma hieman pullistelee, joten vyö kiristetäänkin loppuun vasta ennen selkään nousua. Eläinlääkärille neiti aiheuttaa temppuilullaan harmaita hiuksia. Kengitettäessä tamma on varsin kiltisti, vaikka saattaa toisinaan temppuilla.

Taluttaessa Leena on melko rauhallinen ja helposti käsiteltävä, vaikka temppuileekin toisinaan. Maastossa talutettaessa tamma kiertää vesi - ja kuralätäköt kaukaa, mutta kulkee muuten kiltisti taluttajansa perässä. Tarhalle mentäessä neiti tuppaa olemaan hieman kiireinen eikä välttämättä kaikkein helpoiten hallittava. Toisten tammojen seurassa Leena on hieman levoton eikä aina ota rauhoittuakseen. Orien lähettyvillä tamma on todella arka, minkä takia se vältteleekin näden seuraa. Nuorten ja varsojen lähettyvillä neiti on suojelevainen ja puolustaa näitä todella ärhäkästi. Maneesissa ja kentällä talutettaessa tamma on kiltisti ja tulee ilman suurempia vaikeuksia taluttajansa vierellä. Juoksutettaessa neiti on toisinaan turhankin energinen eikä aina malttaisi asettua. Lastattaessa tamma astelee hetken traileria katseltuaan reippaasti ramppia ylös.

Ratsastaessa Leena ei ole siitä herkimmästä päästä, muttei myöskään mikään laiskiainen. Ratsastajalta vaaditaan kuitenkin jonkinverran osaamista, vaikka pääasiassa neidillä voikin ratsastaa melkein kuka vain. Tamman askeleet ovat puoli pitkät ja lennokkaat. Koulua mentäessä neiti saattaa innostua ja silloin siinä onkin pidättelemistä. Yleensä tamma pysyy kuitenkin suht hyvin ratsastajansa hallinnassa. Esteillä neiti ei nosta jalkojaan tarpeeksi, mutta hyppää muuten melko hyvällä tekniikalla. Maastossa Leena on melko varma, vaikka saattaakin välillä säikkyä itselleen uusia asioita. Maastoesteillä tamma ei välttämättä ole parhaimmasta päästä, vaikka yrittääkin parhaansa. Vettä neiti ei voi sietää ja peseminen on sille erittäin vastenmielistä puuhaa.

Kisoissa Leena on oma rauhallinen itsensä eikä hermostu kovinkaan helposti. Kilpailualueella tamma saattaa aluksi olla säikkynä, mutta rauhoittuu melko pian. Tallialueella neiti ei ihan aina malta pysyä nahoissaan etenkään, jos ympärillä on paljon muita hermostuneita hevosia. Muiden hevosten lähettyvillä tamma pysyy tyynenä eikä näytä, vaikka olisikin hermostunut. Lämmiteltäessä neiti pysyy melko huonosti nahoissaan ja saattaakin toisinaan riehaantua täysin. Portilla vuoroaan odottaessa tamma alkaa hermostua ja steppailla sen johdosta paikoillaan. Kouluradalla Leena on aina yrittänyt parastaan, mikäli ratsastaja vain vaatii siltä tarpeeksi. Esteradalla neiti on rauhallisempi kuin kotona, muttei siltikään nosta jalkojaan tarpeeksi ylös. Maastoradalla tammalla ei niin kovasti ole ongelmia jalkojensa kanssa, mutta jos vauhdin jako ei osu täsmälleen oikein niin neiti väsähtää helposti lopussa. Palkintojen jaossa tamma seisoo paikoillaan ja näyttää erittäin tyytyväiseltä itseensä. Kunniakierroksen neiti menee hallitusti, vaikkakin melko vauhdikkaasti.

Missway's Leonie
i. Heijastus Wikés
KRJ I,YLA II
holst,rt,165cm
ii. Petit Whiskey
kuollut 18.09.2007
KRJ II,YLA II
holst,prt,163cm
ie. Biancasterna PK
YLA II
holst,trn,169cm
e. Missway's Glamourita
fwb,rn,164cm
ei. Missway's Stockwell
VIR MVA Ch,KRJ I
fwb,rn,169cm

ee. Adoro's Eline
KRJ I
trak,rn,167cm


Heijastus Wikés on yksi niistä virtuaalihevosista, joita ihailen. Tämä komea raudikko on saavuttanut kosolti menestystä etenkin kouluradoilla eikä se ole luonteeltaankaan yhtään hassumpi. Wikésin isän isä on champion ja KTK II palkittu TM's Edison. Edison oli aikoinaan kapasiteetikas esteratsu mistä osoituksena on vuoden 2004 ERJ:n hallimestarin titteli. Luonteeltaan herra on melko orimainen eikä sen takia missään nimessä sovellu lapsien tai kokemattomien käsiteltäväksi. Wikés:in isän emän emä on puolestaan KRJ III ja ERJ I palkittu jo edesmennyt holsteiner Lady Likeness. Luonteeltaan Likeness on hieman ailahteleva, mutta muuten kaikinpuolin mukava. Viksun emän isä taas on kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa IV-palkinnon ansainnut Feuerstein GEM, joka on oriksi yllättävän lauhkea. Viksun emän emä Bequem on puolestaan ansainnut KRJ III palkinnon.

Missway's Glamourita on oikein hienosta suvusta tuleva tamma, sillä monet sen sukulaisista on KRJ palkittu. Neidiltä itseltäänkin löytyy niin ulkonäköäkin kuin kapasiteettia. Ritan isän isä on jo edesmennyt hieman harvinaisempi unkarin puoliverinen Rendor, joka saavutti kilpauransa aikana KRJ II palkinnon. Ritan isän emä kaunis Champion ja YLA III palkittu Catherine on myös KRJ II palkinnon ansainnut trakehner. Hipsun isä on puolestaan VJA B palkittu komeaakin komeampi kilparadoilla menestystä niittänyt VIR MVA Ch Chapassio. Missway's Glamouritan emän isä on kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa I palkittu Adoro's Routinard. Roopen isä on puolestaan jo edesmennyt hannover legenda Routinier. Routinard:n emä on puolestaan kouluratsastuksessa hyvin menestynyt ja KRJ:n laatuarvostelussa II-palkittu Petronille GER. Ritan emän emä WF Edevia on ansainnut KRJ II palkinnon. Edevian isä on jo edesmennyt KRJ I,YLA III ja VJA AB palkittu Dermot Owin.

Jälkeläiset