x Red Infinity CTB "Iina"
x 27.04.2006 IRE (3v+ )
x Englantilainen täysiverinen,tamma
x 163cm
x Kimo
x Vs 0€
x statistiikka 0:0-0-0-0
x kasv Welby/Carter Thoroughbreds
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© Lydia A. Williams
Kuvissa oikeasti xx tamma Wait A While

Yleisesti Iina on kiltti ja erittäin lapsirakas tamma, jota ei haittaa, vaikka pienemmätkin lapset toisinaan roikkuisivat sen hännässä kiinni. Neidistä ei voi olla pitämättä sillä siinä yhdistyvät sekä lempeä luonne että näyttävyys. Iina tuli meille Carterista, kun etsiskelin itselleni jo hieman vanhempaa laukkuria. Niinpä soitin vanhalle tuttavalleni Welbylle, jolta olin jo aikaisemmin ostanut Aucamanin. Hänellä oli kuin olikin myytävänä juuri minulle sopiva hevonen. Lensinkin Irlantiin puhelinsoittoa seuraavana päivänä katsomaan tammaa, josta Welby oli minulle puhunut. Iina ei tuottanutkaan minulle pettymystä, joten niinpä se lähti samantien mukaani Chileen. Tulevaisuudessa neidillä tullaan kilpailemaan risuesteillä sekä astuttamaan muutamalla huolella valitulla orilla.

Hoidettaessa Iina nauttii saamastaan huomiosta täysin siemauksin ja saattaa tuuppia hoitajaansa kärsimättömästi, jos tämä lopettaa keskenkaiken. Ulkona hoidettaessa neiti on hieman malttamaton, vaikka pysyykin melko kauniisti aloillaan. Karsinassa hoidettaessa tamma malttaa olla rauhassa, vaikka välillä saattaakin yrittää pyöriä. Harjattaessa neiti seisoo kauniisti aloillaan nauttien pitkistä harjan vedoista. Ruokittaessa tamma odottaa vuoroaan ilman suurempaa sählinkiä, vaikka saattaakin joskus hermostua ruuan myöhästymisestä. Suitsittaessa Iina ottaa kuolaimet yleensä kiltisti suuhunsa, mutta talvisin neidin suitsimisessa voi olla ongelmia. Satuloitaessa tamman kanssa ei ole suurempia vaikeuksia ja vyökin saadaan kiristettyä ilman vaikeuksia. Eläinlääkärille neiti käyttäytyy ystävällisesti, vaikka välillä saattaakin hieman pelleillä. Kengitettäessä tamma antaa kengittäjän tehdä työnsä rauhassa, vaikkei tästä pidäkään.

Taluttaessa Iina seuraa taluttajaansa kuin koiran eikä juuri temppuile. Maastossa talutettaessa tamma saattaa hieman säikkyä uusia asioita, mutta pysyy kuitenkin käsissä. Tarhalle mentäessä neiti on maltillinen eikä kiirehdi. Toisten tammojen lähettyvillä Iina on rauhallinen ja osoittaa kunnioitusta vanhempiaan kohtaan. Orien lähettyvillä tamma saattaa hieman hermostua, mikäli nämä tulevat liian lähelle. Nuorten ja varsojen seyrassa neiti käyttäytyy asiallisesti, vaikka saattaakin joskus hermostua näiden leikkeihin. Maneesissa ja kentällä talutettaessa tamma katselee ympärilleen hieman hämillään. Juoksutettaessa neiti tottelee juoksuttajaansa täsmällisesti, vaikka välillä häseltääkin kaikkea ylimääräistä. Lastattaessa tamma astelee traileriin kuuliaisesti ilman sen kummempia metkuja.

Laukkaradalla Iinan silmiin syttyy innostunut kiilto, mutta siitäkin huolimatta se säilyttää rauhallisuutensa. Laukkaradan nähdessään tamman olemukseen tulee aivan toisenlainen asenne ja sen käsittelijä saakin olla tarkkana. Tallialueella neiti lähinnä torkkuu karsinansa perimmäisessä nurkassa, mutta joskus senkin näkee kuikuilemassa oven yli. Muiden hevosten lähettyvillä tamma on hieman epävarma, mutta käyttäytyy silti asiallisesti. Kävelykehässä neidissä alkaa jo näkyä selviä innostuksen merkkejä eikä se malttaisikaan pysyä enää rauhallisena. Satulointialueella Iina kuitenkin kokoaa hermonsa ja suuntaa kaiken energiansa tulevaan suoritukseen. Esittelyparaatissa tamma on innoissaan ja tanssahtelee kepeästi ratsastajansa alla. Lähtökarsinassa neiti odottaa maltillisesti porttien aukeamista, vaikka välillä liikahteleekin levottomasti. Porttien auetessa tamma syöksähtää radalle kuin nuoli tavoitellen kärkipaikkoja. Loppusuoralla neiti pidentää askeltaan ja vauhti kiihtyy huomattavasti. Voittajan esittelyssä tamma seisoo paikoillaan elegantin näköisenä.

Red Infinity CTB
i. Royal Redcap
xx,tprt,163cm
ii. Rendervous xx
ie. Divinity Era xx
e. Gevelto's Calista
xx,km,163cm
ei. Sckinny
xx

ee. Scamartina
xx


Royal Redcap on syntyjään britannialaisista laukkureista. Luonteeltaan ori oli oikea sähikäinen, jonka kanssa ei aivan kukatahansa pärjännytkään. Laukkaradoilla herra kuitenkin rauhoittui hieman päästessään purkamaan energiaansa juoksemiseen. Laukoissa ori kilpaili hyvällä menestyksellä saaden sijoistusprosentiksi noin 57%. Suvullisesti ori on hieman tuntemattomampi, sillä sen vanhempia on käytetty melko vähän jalostukseen. Kumpikin sen vanhemmista kuitenkin saavutti melko hyvää menestystä Britanniassa joskaan ei sen ulkopuolella. Capin kasvattajalta on tullut muutamia kansainvälisesti menestyneitä kasvatteja, mutta suurinosa Foreman Stud:n kasvateista kilpailee vain Britanniassa.

Gevelto's Calista on melko hyvin menestynyt, mutta jo edesmennyt erittäin kaunis kimo. Luonteeltaan tamma oli erittäin rauhallinen ja ystävällinen eikä takuulla olisi tehnyt pahaa kärpäsellekkään. Laukkaradoilla olemisesta neiti nautti huomattavasti, kun sai esitellä sekä hyppykapasiteettiaan että nopeuttaan yleisön edessä. Tamma kilpaili risuesteillä sijoitusprosentilla 63,36 menestyen varsin hyvin. Suvullisestikin neiti on oikea helmi, sillä molemmat sen vanhemmista ovat kilpailleet menestyksekkäästi myös Irlannin ulkopuolella. Tamman kasvattajan kasvatit ovat melko haluttuja ympäri maaillmaa ja häneltä on tullut muunmuassa Triple Crow:nissa menestyneitä kasvatteja.

Jälkeläiset

Laukkaratsastus 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta