virtuaalitalli
ESCARCHA

x Havana Affair SIN "Hale"
x 12.07.2006 FIN ()
x FWB,tamma
x 175cm
x Punaruunikko,pt, mtj ksk
x Ko Intermediaire I Re 135cm Me 125cm
x kasv Harmony D./Evergrey
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha

           
© Suvi N.
Kuvissa oleva hevonen ei liity mitenkään sivulla esitettyihin tietoihin

Yleisesti Hale on todella kipakka ja tomera tammaneiti, joka omaa kuitenkin melko kiltin perusluonteen. Tamma oli minulle täydellinen heräteostos. Olin aina ihaillut Abshintin kasvatteja ja kun näin tämän tamman ihastuin heti. Halen isästä en oikein pitänyt, mutta kun tammalle oli todella nätti emä oli minun pakko ostaa se. Hale on tulevaisuuden lupaus josta odotetaan paljon erityisesti kouluradoilta, mutta myös kenttäkisoissa olisi tarkoitus käväistä.

Hoidettaessa Hale on yleensä ihan kiltti muttei päästä vieraita ihmisiä karsinaansa. Ulkona hoidettaessa tamma on erittäin malttamaton eikä oikein jaksaisi pysyä paikallaan. Ulkona kun on niin paljon muuta nähtävää jotka kiinnostavat tamma huomattavasti enemmän kuin harjaaminen. Karsinassa Hale on aikamoinen äkäpussi minkä takia se pitäisikin sitoa kiinni. Tamma ei muutenkaan päästä karsinaansa ihan vieraita ihmisiä ja osaakin olla näille poikkeuksellisen häijy jos vain haluaa. Harjattaessa Hale on aika äksy eikä oikein pidä koko toimenpiteestä. Tamma kyllä nauttii harjauksesta mikäli hänen oikea ihmisensä on vain hoitamassa, mutta muuten tamma on aikamoinen piru hoidettavaksi. Kavioiden putsaaminen on erityisen hankalaa, koska Hale on sitä mieltä ettei sitä saa tehdä. Ruokittaessa tamma on poikkeuksellisesti melko kiltti eikä juurikaan hätiköi. Tamma ei kuitenkaan pidä siitä jos sen ruoka rauhaa häiritään, mutta kukapa pitäisi? Satuloitaessa Hale on kyllä tapaus hankalimmasta päästä ja se olisikin syytä sitoa lujasti kiinni. Tamma nimittäin voi pahimmassa tapauksessa puraista mikäli on tarpeeksi huonolla tuulella. Suitsittaessa Hale nostelee päätään ylös eikä oikein tahtoisi millään ottaa kuolaimia suuhunsa. Kun kuolaimet sitten ovat suussa loppu hoituu varsin mallikkaasti. Kengittäjälle Hale on oikea häijyläinen mikäli tämä ei heti näytä tammalle kaapinpaikkaa. Jos kengittäjä on vain tarpeeksi tomera eikä säiky Halen metkuja tamma käyttäytyy loppujen lopuksi oikein hyvin. Eläinlääkärille Hale on aika kiltti, mutta saattaa kyllä tämänkin pään menoksi joitain kepposia keksiä. Tamma rupeaa häijyläiseksi erityisesti silloin jos vain näkeekin piikin eläinlääkärin kädessä,koska se inhoaa yli kaiken rokottamista.

Taluttaessa Hale on useimmiten aikamoinen villikko, mutta joskus sekin malttaa käyttäytyä kunnolla. Maastossa tamma tuppaa olemaan aika raisu joten se tarvitseekin kokeneen taluttajan. Halella on taipumus säikkyä maastossa pienintäkin rapsahdusta. Tarhalle taluttaessa tamma on aika malttamaton eikä oikein tahtoisi pysyä aisoissa vaikka tuleekin loppujen lopuksi ihan nätisti tarhalle. Tarhassa Hale on hiukan äkäinen eikä oikein siedä muiden hevosten seuraa. Oreille tamma on kyllä todella ilkeä, jos ne rupeavat liian tunkeiliviksi eivätkä anna tamman olla rauhassa. Toisia tammoja kohtaan Hale on melko alistuvainen eikä oikein uskalla ruveta haastamaan riitaa niiden kanssa. Nuoria ja varsoja kohtaan tamma malttaa sentään käyttäytyä koskei halua niiden emiä kimppuunsa. Hale nimittäin on laumassa melko alhaalla juuri tempperamenttisen luonteensa takia. Maneesissa ja kentällä taluttaessa tamma on melko hermostunut ja sen pitelemisessä on todella kova työ. Juoksuttaessa Hale on todella kiltti vaikka temppuileekin aina joskus melko rajustikin. Lastattaessa tamma on aikamoinen piru sillä sitä ei tahdo sitten millään saada ramppia ylös traileriin.

Ratsastaessa Hale on oikein kuuliainen eikä aivan niin pippurinen kuin muutoin. Apuja tamma tottelee todella hyvin eikä se tarvitsekaan kuin ihan pienet avut. Hale ei ole kuitenkaan aivan aloittelijoiden ratsu, koska se ei yhtään tykkää siitä jos sen selässä pompitaan tai suusta kiskotaan. Koulua tamma menee enemmän kuin mielellään mikäli sillä vain on kokenut ratsastaja selässä. Hale hallitsee vaikeitakin liikkeitä ilman minkäänlaisia vaikeuksia kunhan ratsastaja antaa vain selkeät avut. Tamman askellajit ovat varsin mukavat vaikkakin joskus hieman nykivät. Esteillä Hale kuumenee melko nopeasti minkä takia sen kanssa pitääkin olla erityisen päättäväinen. Tammalla olisi esteillä myös suositeltavaa käyttää martingaalia varsinkin jos ratsastaja ei ole kovin kokenut. Halen kanssa esteille lähestyminen on tehtävä tarkasti, koska tamma kyllä rankaisee ratsastajaansa mikäli tämä ei lähesty tarpeeksi huolellisesti esteelle. Tamma kyllä hyppää hyvin ja ponnua kyllä riittää mikäli vain lähestyminen onnistuu ja esteen ja ratsukon välille saattaa jäädä ihan reippaasti ilmaa. Maastossa Hale on melko hermostunut, joten ratsastajan olisi pysyttävä rauhallisena vaikka tamma temppuilisikin. Hale saattaa olla maastossa nimittäin todella säikky ja nähdä jokaisessa puskassa mörköjä mikä ei välttämättä ole ratsastajalle kaikkein kivoin asia. Maastoesteillä tamma kyllä rauhoittuu kun saa muutakin ajateltavaa kuin puskissa vaanivat möröt. Hale ei maastossa kuumukaan niin helposti kuin kentällä hypättäessä ja pysyykin paremmin hallinnassa. Tamma rakastaa vettä ja onkin enemmän kuin mielissään päästessään uimaan kesän kuumilla helteillä.

Kilpailuissa Hale on melkoinen hermokimppu eikä oikein tahdo millään rauhoittua. Kilpailualueella tamma katselee melko hermostuneen näköisenä ympärilleen eikä oikein tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Tallialueella Hale on melko ymmällään eikä oikein, mutta seuraa taluttajaansa kuitenkin melko nätisti karsinaansa vaikka onkin ihan hermona. Toisia hevosia tamma katselee melko halveksuen varmana itsestään ja omasta paremmuudestaan. Lämmiteltäessä Hale ei vilkaisekaan muita hevosia ja keskittyykin täysin omaan lämmitelyynsä. Portilla vuoroaan odottaessa tamma tepastelee hermostuneena paikallaan pureskellen kuolaimiaan. Kouluradalla Hale on oikein kaunis näky mennessään radalla kauniisti kuolaimella. Tamma onkin monessa suhteessa varsin harmoninen näky suorittaessaan koulurataa ja herättääkin melko useasti yleisön sympatiat puolelleen. Esteradalla Hale on kyllä todella innokas, minkä takia se saattaakin hieman sählätä. Yleensä Hale pudottaakin pelkän liiallisen innostuksen vallassa ollessaan joukon esteitä vaikka ne olisivatkin sille matalia. Maastoradalla tamma on enemmän kuin innoton ja erittäin tahmea, koska se ei oikein pidä ajatuksesta hypätä kiinteiden esteiden yli. Hale nimittäin pelkää kiinteitä ja tarvitseekin maastoesteille varman ratsastajan, joka luo tammaan uskoa. Palkintojenjaossa Hale on oikein kiltisti eikä turhia säpsähtele vaikka saattaakin aina silloin tällöin vilkuilla palkintojen jakajaa epäluuloisesti. Kunniakierroksella mennään eikä meinata; tamma suorastaan liitää kunniakierroksen kentän ympäri nauttien saamastaan huomiosta.

Havana Affair SIN
i.Livskraft's The Moment Of Our Love
FWB,rt,179cm
ii. Velmers Al' Étt Casanova
ie.Kuujärven Little Dorothy
e.Acordio Ramona
FWB,trn,169cm
ei.Domiro T'Aimer
hann,trn,166cm

ee. NL Sweet Vanilla
FWB,rn,165cm


Livskraft's The Moment Of Our Life on melko komea fwb ori, joka omaa melko tuntemattoman suvun. Kisaradoilla ori ei ole ainakaan vielä onnistunut näyttämään kykyjään, mutta siitä huolimatta sillä on kuitenkin kapasiteettia pitkällekin. Hel on Momentin ensimmäisiä jälkeläisiä ja olen varma että ori periyttää ainakin hyppy kapasiteettiaan jälkeläisilleen. Luonteeltaan Moment on melko arka ja säikky ori, mutta sen rinnassa sykkii kuitenkin kultainen sydän. Orin isä Velmers Al' Ett Casanova tulee melko tuntemattomasta suvusta vaikkakin Saksassa osa sen sukulaisista onkin melko arvostettuja. Casanova polveutuukin hyvistä esteratsuista jotka ovat tulleet tunnetuksi paitsi Saksassa myös muualla maailmalla. Oriin jälkeläiset ovatkin perinteisesti loistaneet esteradoilla. Momentin emä Kuujärven Little Dorothy on oikein hieno tamma vaikka sen sivut ovatkin netistä hävinneet. Tamman suvusta isän puolelta löytyy kuitenkin komea KTK III palkittukin ori Sunrise's Mexican. Dorothyn emän isän isä on tunnettu VIR MVA Ch palkittu KTK I ori R.M. Final Destination. Destinationin isän isän isä on komea ja erittäin tunnettu KTK II palkittukin trakehnerori VIR MVA Ch Oroaq. Destinationin isän emä on puolestaan KTK I palkittu oldenburg tamma Olympica.

Acordio Ramona on oikein hieno koulutamma, jolla on mukavan tuntuinen lyhyt suku. Ramona on luonteeltaan aika kipakka Tamma onkin aina menossa ja sitä voisikin joskus kutsua varsinaiseksi ikiliikkujaksi. Ramonan isä on komea sukuinen hannover ori Domiro T'Aimer joka on kisannut melko mukavasti. Sen isä on on paljon saavuttanut kantakirjassa I-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Domiro, joka on saavuttanut myös ERJ II,YLA 2 sekä jälkeläislaatuarvostelun A palkinnot. Domito T'Aimerin emä on jo edesmennyt YLA 2 ja ERJ III palkittu hannover tamma Comentarne T'aimer. Ramonan emä on kaunisliikkeinen NL Sweet Vanilla, joka omaa myös kuumahkon luonteen. Sen emä on poisnukkunut täysiveri tamma Pallas Athene xx, joka on kantakirjattu III-palkinnolla.

Jälkeläiset

Kilpailut

Näyttelyt voittoa - - 0 sijoitusta

13.02.2007,NJ,Kuulto,Kutsu,Suomalaiset puoliveritammat,10/12 KUMA,JS

Kouluratsastus 8 voittoa - - 11 muuta sijoitusta

26.10.2007, KRJ,Adam warmbloods,Kutsu,Intermediaire I, 2/20
26.10.2007, KRJ,Conquérant,Kutsu,Vaativa A, 1/80
29.10.2007, KRJ,Ciabacka,Kutsu,Intermediaire I, 46/46
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 51/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 63/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 9/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 60/70
29.10.2007, KRJ,FCR,Kutsu,Vaativa A, 22/70
31.10.2007, KRJ,Forskjell,Kutsu,Intermediaire I, 39/88
31.10.2007, KRJ,Evergrey,Kutsu,Intermediaire I, 58/178

20.08.2007, KRJ,Nonshein, Kutsu,Prix St. Georges, 1/30

01.03.2007, KRJ,Yave, Kutsu,Intermediaire I, 17/40
03.03.2007, KRJ,Maatila Pemberley, Kutsu,Vaativa A, 1/26
03.03.2007, KRJ,Maatila Pemberley, Kutsu,Intermediaire I, 6/16
05.03.2007, KRJ,VMR, Kutsu,Vaativa A, 34/75
05.03.2007, KRJ,VMR, Kutsu,Intermediaire I, 55/67
07.03.2007, KRJ,Stallion Hill, Kutsu,Vaativa A, 57/70
07.03.2007, KRJ,Stallion Hill, Kutsu,Intermediaire I, 13/64
08.03.2007, KRJ,Stallion Hill, Kutsu,Vaativa A, 63/67
09.03.2007, KRJ,Whisper Stud, Kutsu,Intermediaire I, 2/50
10.03.2007, KRJ,Tammimetsän Suomenhevoset, Kutsu,Vaativa A, 87/95
10.03.2007, KRJ,Tammimetsän Suomenhevoset, Kutsu,Intermediaire I, 58/79
10.03.2007, KRJ,Stallion Hill, Kutsu,Vaativa A, 7/70
10.03.2007, KRJ,Stallion Hill, Kutsu,Intermediaire I, 13/59
12.03.2007, KRJ,Horsecenter Overtale, Kutsu,Intermediaire I, 40/70
16.03.2007, KRJ,Cradless Stables, Kutsu,Intermediaire I, 5/50
20.03.2007, KRJ,Akuro No Oka, Kutsu,Intermediaire I, 27/30
20.03.2007, KRJ,Sopukka, Kutsu,Vaativa A, 1/50
20.03.2007, KRJ,Sopukka, Kutsu,Intermediaire I, 19/49
20.03.2007, KRJ,Cinquantesimo, Kutsu,Vaativa A, 1/70
20.03.2007, KRJ,Cinquantesimo, Kutsu,Intermediaire I, 42/70
22.03.2007, KRJ,Piipari, Kutsu,Vaativa A, 101/118
22.03.2007, KRJ,Piipari, Kutsu,Intermediaire I, 17/116
22.03.2007, KRJ,Peculiar, Kutsu,Vaativa A, 7/30
22.03.2007, KRJ,Peculiar, Kutsu,Intermediaire I, 7/21
23.03.2007, KRJ,FSRa, Kutsu,Vaativa A, 46/92
23.03.2007, KRJ,FSRa, Kutsu,Intermediaire I, 44/78
24.03.2007, KRJ,Brideyard, Kutsu,Vaativa A, 154/195
24.03.2007, KRJ,Brideyard, Kutsu,Intermediaire I, 26/153
24.03.2007, KRJ,Dei, Kutsu,Vaativa A, 38/40
24.03.2007, KRJ,Sylvestris, Kutsu,Vaativa A, 26/55
29.03.2007, KRJ,BR Team, Kutsu,Intermediaire I, 27/56
31.03.2007, KRJ,Fliphen, Kutsu,Kür Intermediaire I, 40/67

14.02.2007, KRJ,Crescent Warmbloods, Kutsu,Vaativa A, 32/56
14.02.2007, KRJ,Crescent Warmbloods, Kutsu,Prix St. Georges, 24/34
14.02.2007, KRJ,Ninja, Kutsu,Prix St. Georges, 1/21
14.02.2007, KRJ,Ninja, Kutsu,Intermediaire I, 29/34
15.02.2007, KRJ,LCE, Kutsu,Vaativa A, 23/44
15.02.2007, KRJ,Dimmalim, Kutsu,Vaativa A, 33/68
15.02.2007, KRJ,Dimmalim, Kutsu,Intermediaire I, 11/55
15.02.2007, KRJ,Usvajärven Ratsastajat, Kutsu,Intermediaire I, 13/19
16.02.2007, KRJ,Stallion Hill, Kutsu,Vaativa A, 26/50
17.02.2007, KRJ,Ratsutalli Abetal, Kutsu,Prix St. Georges, 13/33
18.02.2007, KRJ,Incitatus, Kutsu,Vaativa A, 54/81
18.02.2007, KRJ,Incitatus, Kutsu,Intermediaire I, 26/60
19.02.2007, KRJ,Nonshein, Kutsu,Prix St. Georges, 37/49
20.02.2007, KRJ,CRI, Kutsu,Vaativa A, 35/50
20.02.2007, KRJ,CRI, Kutsu,Intermediaire I, 16/50
20.02.2007, KRJ,Vintage Chick, Kutsu,Intermediaire I, 23/39
20.02.2007, KRJ,Les Chevaux Mysteriques, Kutsu,Vaativa A, 49/50
20.02.2007, KRJ,Frequeal, Kutsu,Intermediaire I, 31/37
20.02.2007, KRJ,Horsecenter Overtale, Kutsu,Intermediaire I, 8/50
21.02.2007, KRJ,Trance Walkers, Kutsu,Vaativa A, 32/46
22.02.2007,KRJ,Heijastus, Kutsu,Vaativa A, 39/80
22.02.2007,KRJ,Heijastus, Kutsu,Intermediaire I, 44/59
23.02.2007,KRJ,Usvaniitty, Kutsu,Vaativa A, 9/50
24.02.2007,KRJ,Southern E Arabians, Kutsu,Prix St. Georges, 10/26
24.02.2007, KRJ,Riimula Riders, Kutsu,Vaativa A, 24/36
24.02.2007, KRJ,Riimula Riders, Kutsu,Intermediaire I, 31/39
25.02.2007, KRJ,ST Gamette, Kutsu,Vaativa A, 28/107
25.02.2007, KRJ,ST Gamette, Kutsu,Intermediaire I, 54/94
27.02.2007, KRJ,Ruthless, Kutsu,Intermediaire I, 4/44

02.01.2007, KRJ,Bloodstock,Kutsu,Vaativa A, 4/100
02.01.2007, KRJ,Bloodstock,Kutsu,Intermediaire I, 32/91
04.01.2007, KRJ,Savila,Kutsu,Vaativa A, 2/50
09.01.2007, KRJ,Mirraberg Warmbloods,Kutsu,Vaativa A, 143/177
16.01.2007, KRJ,FSRa,Kutsu,Vaativa A, 58/85
17.01.2007, KRJ,Kisatalli Season,Kutsu,Vaativa A, 1/52
17.01.2007, KRJ,Kisatalli Season,Kutsu,Prix St. Georges, 16/34
20.01.2007, KRJ,Romulus,Kutsu,Vaativa A, 38/40
23.01.2007, KRJ,Etna,Kutsu,Vaativa B, 94/115
23.01.2007, KRJ,Etna,Kutsu,Vaativa A, 34/102
24.01.2007, KRJ,Le Château d'Escaillonissa,Kutsu,Vaativa A, 39/60
25.01.2007, KRJ,Sirena Ranch,Kutsu,Intermediaire I, 44/45
25.01.2007, KRJ,Crescent Warmbloods,Kutsu,Vaativa A, 3/63
25.01.2007, KRJ,Crescent Warmbloods,Kutsu,Prix St. Georges, 20/33
25.01.2007, KRJ,Dream World Stud,Kutsu,Vaativa A, 43/84
25.01.2007, KRJ,Dream World Stud,Kutsu,Intermediaire I, 53/60
26.01.2007, KRJ,FSRa,Kutsu,Vaativa A, 59/111
28.01.2007, KRJ,AAR,Kutsu,Vaativa A, 27/77
28.01.2007, KRJ,Kuusikumpareen Talli,Kutsu,Vaativa A, 43/50
31.01.2007, KRJ,Ruthless, Kutsu,Vaativa A, 24/61
31.01.2007, KRJ,Ruthless, Kutsu,Intermediaire I, 17/60

11.12.2006, KRJ,Poukama,Kutsu,Intermediaire I, 42/45
12.12.2006, KRJ,Allu Express,Kutsu,Vaativa A, 22/26
12.12.2006, KRJ,Allu Express,Kutsu,Intermediaire I, 3/25 70V€+ruusuke+kukkia+jouluinen riimu+naru
15.12.2006, KRJ,Nerian,Kutsu,Vaativa A, 22/109
17.12.2006, KRJ,Pampulan Ravi-ja Ratsutalli,Kutsu,Vaativa A, 48/81
17.12.2006, KRJ,Pampulan Ravi-ja Ratsutalli,Kutsu,Intermediaire I, 1/65
20.12.2006, KRJ,Usvajärven Ratsastajat,Kutsu,Intermediaire I, 27/27
20.12.2006, KRJ,Delacornia,Kutsu,Vaativa A, 52/89
20.12.2006, KRJ,Pouliche,Kutsu,Vaativa A, 73/79
21.12.2006, KRJ,Wonderfoal,Kutsu,Vaativa A, 74/94
21.12.2006, KRJ,Wonderfoal,Kutsu,Intermediaire I, 15/56
27.12.2006, KRJ,Trabarian Stud,Kutsu,Intermediaire I, 48/49
28.12.2006, KRJ,BR Team,Kutsu,Vaativa A, 3/104
28.12.2006, KRJ,BR Team,Kutsu,Intermediaire I, 16/74

01.11.2006, KRJ,KK Kimakka,Kutsu,Vaativa A, 42/69
01.11.2006, KRJ,KK Kimakka,Kutsu,Intermediaire I, 5/69

Muut Kilpailut 0 voittoa - - 2 sijoitusta

09.03.2007, ERJ,Stallion Hill,Kutsu,130cm, 44/67
15.03.2007, ERJ,Atlas,Kutsu,120cm, 6/72
15.03.2007, ERJ,Atlas,Kutsu,130cm, 31/67
17.03.2007, ERJ,Miseinen,Kutsu,120-130cm, 25/40
18.03.2007, ERJ,Stoneroad Estate,Kutsu,130cm, 10/30
18.03.2007, ERJ,Empire Of Arabians,Kutsu,120-130cm, 39/49
28.03.2007, ERJ,Alwyn Ponies, Kutsu,120cm, 17/112
28.03.2007, ERJ,Suggeritore, Kutsu,110-130cm, 31/44

14.02.2007, ERJ,KT Season,Kutsu,120-130cm, 36/64

22.12.2006, ERJ,Wonderfoal,Kutsu,130cm, 4/41
23.12.2006, ERJ,Winnie,Kutsu,120cm, 43/57