x Harmonia BAM "Hanna"
x 12.11.2007 FIN ( )
x Suomalainen puoliverinen,tamma
x 161cm
x Ruunikko, kj rv
|
x Ko Helppo A Re 160cm Me 140cm
x kasv Jenni N./Burn & Team
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha
|
©
Equiros
Kuvissa oikeasti budjonnyi tamma Hypothesis
Yleisesti Hanna on melko tempperamenttinen ja sisukas tamma, jolta ei virtaa puutu. Tähän tammaan ei kuitenkaan voi olla ihastumatta, sillä se osaa hurmata kenet tahansa kavionsa ympäri. Minulle neitokainen tuli oikeastaan sattuman kautta, kun eräs Escarchan kävijöistä kertoi, että hänellä olisi lupaava esteratsun alku myynnissä. Viikkoa myöhemmin sitten lensin Suomeen katsomaan mainittua varsaa. Tammavarsa vaikutti eloisalta ja pirteältä. Sukupuunkin ollessa kohdallaan en nähnyt mitään estettä Hannan ostamiselle. Niimpä neiti matkusti vieroituksen jälkeen Chileen asumaan. Tulevaisuudessa tulemme kilpailemaan ennen kaikkea esteradoilla, mutta saatamme välillä kisata myös muissa lajeissa.
Hoidettaessa Hanna äksyilee tuontuosta varsinkin uusille ihmisille. Ulkona hoidettaessa tamma saattaa yrittää äksyillä, mutta siihen tepsii napakka ei komento. Karsinassa hoidettaessa neitiä on luonnehdittu oikeaksi kiukkupussiksi, joka ei todellakaan päästä ketä tahansa karsinaansa. Harjattaessa tamma kannattaa sitoa kiinni, koska muuten harjaamisesta ei tahdo tulla mitään neidin kiukuttelun takia. Ruokittaessa tamma on äksyhkö ellei ruoka tule sekunnilleen juuri ajoissa. Suitsittaessa Hanna ei tahtoisi avata suutaan millään, joten sen suitsimiseen meneekin hyvän aikaa. Satuloitaessa neiti saattaa yrittää näykkäistä, mikäli sitä ei ole sidottu tarpeeksi tiukasti kiinni. Eläinlääkärin tullessa tamma näyttää jokseenkin nyrpeältää, mutta käyttäytyy kuitenkin kiltisti. Kengitettäessä neidillä on taipumusta äksyillä ellei sille tee heti selväksi kuka määrää.
Taluttaessa Hanna on melko äkkipikainen eikä koskaan tiedä mitä tamma saa seuraavaksi päähänsä. Maastossa talutettaessa neiti on levoton eikä tahdo millään pysyä nahoissaan. Tarhalle mentäessä tamma kulkee kiltisti taluttajansa vierellä, vaikka saattaakin välillä hötkyillä. Toisten tammojen seurassa Hanna on rauhallinen, vaikka saattaakin pomotella nuorempiaan. Oreja neiti pyrkii välttelemään mikäli pystyy, mutta jos nämä tulevat liian lähelle niin tamma kyllä näyttää niille paikkansa. Nuorten ja varsojen seurassa neiti äksyilee eikä voi sietää näiden seuraa. Maneesissa ja kentällä talutettaessa tamma astelee ylpeän näköisenä, mutta pysyy kuitenkin käsissä. Juoksutettaessa neiti tanssahtelee eikä oikein tahtoisi keskittyä. Lastattaessa tamma astelee kiltisti ramppia ylös, kunhan on ensin saanut hieman temppuiltua.
Ratsastaessa Hanna on tulinen ja ajoittain melko vaikeastikin käsiteltävä. Tamman ratsastajalta vaaditaan runsaasti päättäväisyyttä ja taitoa käsitellä hankaliakin hevosia. Mikäli neidille ei heti alkuunsa näytä kuka on pomo niin tamma kyllä vie ratsastajaansa miten haluaa. Neiti omaa kolme puhdasta ja lennokasta askellajia. Koulua mentäessä Hanna on sangen haluton yhteistyöhön ja ratsastajalta vaaditaankin suuria ponnisteluja saada tamma yhteistyö haluiseksi. Parhaimmillaan neiti on kuitenkin oikea tähti koulussakin, kunhan sen vain saa kulkemaan. Esteillä tammalla onkin sitten menopäällä ja ratsastajalla onkin ajoittain vaikeuksia hillitä neidin menohaluja. Hanna kuitenkin hyppää hyvällä tekniikalla eivätkä tiukatkaan käännökset tuota sille suurempia ongelmia. Maastossa tamma on rauhaton eikä sen kanssa paranekkaan lähteä yksin maastoon. Maastoesteillä neiti on varovaisempi kuin rataesteillä ja eteneekin maltillisemmin. Vedestä tamma ei pidä ja sen peseminen onkin aina yhtä tappelua.
Kisoissa Hanna on stressaantuneen oloinen, mutta rauhoittuu vähitellen. Kilpailualueella tamma pitää aina suurta meteliä itsestään, ettei keneltäkään jäisi huomaamatta kuka on paikalla. Tallialueella neiti katselee ympärilleen arvioivasti ja arvioi ympäristön sopivuutta itselleen. Muiden hevosten lähettyvillä tamma on sangen äksy, mikäli nämä tulevat liian lähelle. Lämmiteltäessä neiti on käy kuumana eikä tahtoisi keskittyä itse työhön. Portilla vuoroaan odottaessa tamma liikehtii malttamattona paikallaan. Kouluradalla Hanna ei yleensä ole parhaimmillaan vaan saattaa sortua yllättäviinkin virheisiin. Esteradalla tamma on kuin kotonaan ja liikkuu kuin ajatus. Maastoradalla neiti malttaa kuunnella ratsastajaansa eikä koskaan kiirehdi liikaa. Palkintojen jaossa tamma on levoton eikä jaksaisi odottaa seremonioiden loppua. Kunniakierroksella neiti saattaa heittää parit ilopukit, jos ratsastaja ei pidä varaansa.
|
Harmonia BAM
|
i. Extase CX VIR MVA Ch,ERJ I,YLA II hann,m,163 cm
|
ii. Excotique C hann |
ie. Exant B hann,154 cm |
e. Whispering '17 fwb,km,159 cm
|
ei. Sweet Dingo |
|
ee. Misty Morning
|
Extase CX on komean näköinen musta hannover ori. Luonteeltaan Ekku on kiltti, vaikka siitä löytyykin orimaisuutta etenkin tammojen lähettyvillä. Ori oli sangen lupaava jo nuorena voittaen nuorten hevosten MM-cupin ja ollen paras 4-vuotias Breeder's Cupissa. Herra on kerännyt menestystä paitsi näyttelyissä myös kilparadoilla ja etenkin esteillä. Ekun kasvattaja on tunnettu monista lupaavista hevosista etenkin kenttäradoilla. Orin suku on erinomainen ja sieltä löytyykin huippusuorittajia aina koulusta kenttään.
Whispering '17 on kapasiteetikas puoliveritamma, jolla on mahdollisuuksia vaikka mihin. Luonteeltaan Viivi rauhallinen eikä hermostu juuri mistään. Kapasiteettia tammalla on esteillä ainakin 160cm radoille asti, miksei enemmänkin. Askellajiensa puolesta neiti sopisi mainiosti myös kouluratsastukseen, kunhan ratsastaja vain olisi valmis viemmään sitä eteenpäin. Viivin kasvattajalta on tullut etenkin esteradoille lupaavia hevosia. Suvullisesti tamma on harvinaisempi tapaus, jonka sukulaisiin ei juuri törmää.
Jälkeläiset