x Freya Noka "Freya"
x 01.03.2008 FIN ( )
x Gotlanninruss,tamma
x 126cm
x Punaruunikko,pt,oej ksk,vej & mtj psk
x Ko Helppo C Re 60cm Me 40cm Vvj vaativa
x kasv Noonu
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© Tuulia

Yleisesti Freya on oikea symppis, joka osaa kietoa kenet tahansa kavionsa ympäri. Minulle neiti tuli aikamoisen sattumuksen kautta. Olin jo kauan ihaillut tamman isää Tvärgåendea, joten kun minulle tarjoutui tilaisuus saada siitä varsa en epäröinyt. Soitin Noonulle samantien saadakseni lisätietoja emästä ja kun sekin vaikutti mukavalta tapaukselta niin tein tarjouksen. Parin päivän päästä sain Noonulta viestiä, että varsa voisi muuttaa Etelä-Amerikkaan vieroituksen jälkeen. Tulevaisuudessa tulemme kilpailemaan lähinnä valjakossa, mutta myös raveissa.

Hoidettaessa Freya on oikein kiltti, vaikka välillä keksiikin jekkuja hoitajansa päänmenoksi. Ulkona hoidettaessa rauhallinen eikä juuri piittaa ympäristön tapahtumista. Karsinassa hoidettaessa seisoo kiltisti aloillaan, mutta saattaa välillä tehdä jekkuja. Harjattaessa tykkää pilailla hoitajansa kustannuksella, mikäli tämä ei pidä varaansa. Ruokittaessa odottaa kauniisti omaa vuoroaan eikä pidä minkäänlaista meteliä. Suitsittaessa nostaa päätään melko ylös, mutta laskee sen kyllä käskettäessä. Valjastettaessa ja satuloitaessa antaa hoitajansa tehdä toimenpiteet rauhassa eikä temppuille. Eläinlääkärille neiti on välillä melkoinen pirulainen, vaikka yleensä käyttäytyykin kiltisti. Kengitettäessä testaa aluksi kengittäjäänsä, mutta asettuu nopeasti, jos kengittäjä ei piittaa temppuilusta.

Taluttaessa Freya on hieman malttamaton, mutta pysyy kuitenkin hyvin hieman kokemattomammankin taluttajan käsissä. Maastossa talutettaessa saattaa hieman säikkyä yllättäviä ääniä, muttei mitään sen kummempaa. Tarhalle mentäessä seuraa taluttajansa perässä kuin uskollinen koira. Toisten tammojen lähettyvillä hieman arka. Orien seurassa pidätttyväinen ja kartteleekin näitä, jos vain voi. Nuorten ja varsojen mielestä neiti on pitkästyttävää seuraa, sillä se ei tahdo innostua oikein mistään. Maneesissa ja kentällä talutettaessa turhan vilkas, mutta käyttäytyy muuten asiallisesti. Juoksutettaessa pitää ensin purkaa turhat höyryt ulos ennenkuin jaksetaan keskittyä. Lastattaessa saattaa ilmetä ongelmia, koska tamma ei ole kovin ihastunut ajatuksesta matkustaa pienessä kopissa.

Ratsastaessa Freya on rauhallinen ja luotettava ratsu, jolla voi ratsastaa kuka tahansa. Freyan ratsastajalta ei todellakaan vaadita kauheasti kokemusta, koska neiti pitää huolta ratsastajastaan. Tamman askeleet on tasaiset ja pehmeät, joten niissä on aloittelijankin helppo istua. Koulua menee varsin mielellään, vaikke olekaan siinä mikään tähti. Peruasiat neiti hallitsee kuitenkin hyvin ja sehän on tärkeintä. Esteillä vauhtia on välillä aika tavalla ja neitiä saakin suorastaan pidätellä. Maastossa pomminvarma eikä pienistä säpsähdä. Maastoesteillä varovainen ja nostaa jalkojaan korkeammalle kuin tarvisi. Vedestä tamma pitää ja uintiretket ovatkin sille loistava päivän piristys. Ajettaessa tottelee hyvin pienimpiäkin ohjasapuja, mutta saattaa välillä painaa ohjille.

Kisoissa Freya on rauhallinen eikä juuri piittaa ympärillään vallitsevasta sählingistä. Kilpailualueen tohina kiinnostaa tammaa suunnattomasti ja se seuraakin tapahtumia kiinnostuneena. Tallialueella hieman sähäkkä eikä aivan niin rauhallinen kuin yleensä. Muita hevosia ei juuri noteeraa, vähän saattaa vilkuilla arvioivasti. Lämmiteltäessä melko tahmea, joten sitä pitää lämmitellä kauan, jotta vertyy. Portilla odottaa vuoroaan kuuliaisesti. Kouluradalla ei ehkä kaikkein parhaimmillaan, mutta yrittää parastaan. Esteradalla hivenen vauhdikas, joten puomitkin tuppaavat putoamaan. Maastoradalla tasaisen varma suorittaja. Valjakossa pirteä ja laittaa kaikki kykynsä peliin. Raviradalla saattaa innostua liikaakin, jolloin on olemassa laukkariski. Palkintojenjaossa odottaa omaa vuoroaan maltillisesti. Kunniakierros mennäänkin sitten parin pukin säestämänä.

Freya Noka
i. Tvärgående
RL II
gr.rn
ii. Försakelse
gr,tprn,129cm
ie. Uppskrämd
gr,vprn,125.5cm
e. Flamma SWE
gr,vrt
ei. Whoppår
gr,rn,123.5cm

ee. Chosans Pipette
gr,trn,124cm


Tvärgående on ruotsalainen raviponi, jonka menestystä radoilla ei voi kukaan kiistää. Vuoden 2007 ravigaalassa ori nimittäin palkittiin sekä vuoden parhaana kilpailevana b-ponina että vuoden jalostusponina. Luonteeltaan Värre on todella huomionkipeä eikä tahdo saada huomiosta tarpeekseen. Ajettaessa ori on oikea ikiliikkuja ja nautiikin juoksemisesta täysin siemauksin. Kilpailuissa menestystä on tullut tasaiseen tahtiin niin alaisissa kuin villeissäkin raveissa. Suvullisesti Värressä ei ole mitään erikoista, vaikka sen molemmat vanhemmat ovatkin pärjänneet kohtalaisesti. Herran kasvattaja ei ole kaikkein tunnetuimmasta päästä, mutta kyllä häneltäkin ajoittain putkahtaa hyviä suoritusponeja.

Flamma SWE on oikein suloinen russi, josta minulle ensin tulee lähinnä karvapallo mieleen. Luonteeltaan neiti on rauhallinen ja ehkä hieman ujokin uusia tuttavuuksia kohtaan. Ajettaessa, joskus turhankin pirteä, mikä voi kostautua laukkoina. Kilpailuissa tamman hermot joutuvat koetukselle, kun välillä pitäisi juosta myös muiden takana. Kilpailuissa menestystä on tullut sangen vaihtelevasti. Tamman vanhemmat ovat menestyneet hyvin kilpailuissa, joten suvullisesti neidin kuuluisi menestyä. Neidin kasvattajalta on totuttu näkemään loistavia ravureita, mutta on joukossa niitä vähemmän loistokkaita suorittajia.

Jälkeläiset

Valjakkoajo 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta