x Francesca Prada "Sissi"
x 04.03.2008 FIN ()
x Hannover,tamma
x 163 cm
x Ruunikko
x Ko Vaativa B Re 80cm Me 70cm
x kasv Kaisa K./Ljusgård
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Yleisesti Sissi on erittäin herkkä, mutta kiltti tammuska. Neidiltä löytyy kuitenkin myös luonnetta tarvittaessa. Tamma oli taas yksi hankinta Escarchan ystävyystalli Ljusgårdista. Tallissani seisoi ennestään paljon hannoveroreja, joten katsoin tarpeelliseksi hankkia myös muutamman tamman lisää. Kun Sissin suku vielä oli mieleeni niin teimme kaupat. Seuraavana päivänä neiti aloittikin matkansa kohti uutta kotia. Tulevaisuudessa kilpailemme mahdollisimman paljon kouluratsastuksen parissa ja tavoitteenamme on krj:n laatuarvostelu.

Hoidettaessa Sissi on hivenen leikkisä, mutta myöskin erittäin herkkänahkainen. Ulkona hoidettaessa hivenen rauhaton, koska aristelee ympäristöään. Karsinassa hoidettaessa yllättävän rauhallinen, vaikka kepposteleekin välillä. Harjattaessa koettelee hoitajansa hermoja alituisella kujeilullaan. Ruokittaessa rauhaton, mutta asettuu saatuaan ruuan eteensä. Suitsittaessa ottaa kuolaimet kiltisti suuhunsa, mutta saattaa muuten hieman hangoitella. Satuloitaessa pullistelee aikalailla, muttei tee mitään sen pahempaa. Eläinlääkärillä käyttäytyy kiltisti, vaikka toisinaan jekkuileekin. Kengitettäessä rauhallinen eikä turhia hätäile.

Taluttaessa Sissi on aika arka, joten narunpäässä olisikin syytä olla tuttu ihminen. Maastossa talutettaessa säikkyy miltein kaikkea, joten taluttajalta vaaditaan rauhallisuutta sekä päättäväisyyttä. Tarhalle mentäessä tanssahtelee melko levottomasti narun toisessa päässä. Toisten tammojen seurassa pyrkii pysymään kaikkien kanssa väleissä eikä koskaan haasta riitaa. Orien lähettyvillä neiti pyrkii olemaan mahdollisimman vähän ja suorastaan välttelee näitä. Nuorten ja varsojen seurassa käyttäytyy yleensä asiallisesti, mutta saattaa joskus hieman pompottaa näitä. Maneesissa ja kentällä talutettaessa ei poikkeuksellisesti arastele vaan kulkee kiltisti taluttajansa rinnalla. Juoksutettaessa epävarma, joten juoksuttajan tulee suhtautua kärsivällisyydellä hötkyilyihin. Lastattaessa saattaa vilkuilla traileria epäluuloisesti, mutta astelee kuitenkin kiltisti sisään.

Ratsastaessa Sissi on erittäin herkkä, mutta myös hivenen arka. Apuihin vastaa kuuliaisesti eikä tarvitsekkaan kuin aivan minimaaliset avut. Ratsastajalta edellytetään kuitenkin pehmeitä apuja sekä rauhallisuutta. Aloittelijoiden ratsuhan tämä ei missään nimessä ole. Koulua menee halutessaan kuin unelma, mutta osaa kyllä heittäytyä oikeaksi riiviöksikin pahalla tuulella ollessaan. Peruasiat taitaa suhthyvin, vaikka lisäykset saisivatkin olla tehokkaampia. Esteitä hyppää suhteellisen hyvin, vaikkei touhusta kauheasti pidäkään. Maastoon ei tämän neidin kanssa ole yksin asiaa, sillä se on todella säikky. Maastoesteistä ei kauheasti välitä ja hyppääkin niitä jokseenkin innottomasti. Vedestä neiti pitää ja mikään ei ole sen mielestä parempaa kuin uiminen.

Kisoissa Sissi on todella rauhaton eikä ota rauhoittuakseen sitten millään. Kisa-alueen jännitys vaikuttaa neitiin voimakkaasti eikä se tahtoisikaan pysyä nahoissaan. Tallialueella rauhoittuu hieman, mutta on edelleenkin jännittynyt. Muita hevosia silmäilee levottomasti ja säpsähtelee, jos nämä tulevat liian lähelle. Lämmiteltäessä pingottunut ja kulkee samallalailla kuin kävelisi tulisilla hiilillä. Sissin lämmittelyyn täytyykin siis varata runsaasti aikaa. Portilla tanssahtelee levottomasti ja silmäilee samalla edellisen ratsukon suoritusta. Kouluradalla rentoutuu heti päästessään näyttämään parasta osaamistaan. Esteradallla neitiä saa olla ajamassa kokoajan eteenpäin, että se suostuisi tekemään yhtään mitään. Maastoradalla ei oikein jaksa innostua, mutta tekee siitä huolimatta kohtuullisia suorituksia. Palkintojenjaossa käyttäytyy moittettomasti, mitä nyt salamavaloja saattaa säpsähdellä. Kunniakierros mennään maltilla eikä tamma pidä mitään kiirettä.

Francesca Prada
i. Francesco Nove
hann,161cm
ii. Necromancer PB
Ch,KRJ I,YLA III
hann,km,165cm
ie. Bea Chapie
hann,rn,167cm
e. Liaison Adalmina
hann,m,165cm
ei. WF Milou
Ch,YLA II
hann,m,166cm

ee. Ambrosia
hann,rt,162cm


Francesco Nove on hienosukuinen ja melko hyvin kouluradoilla menestynyt herrasmies. Luonteeltaan Konsta on toisinaan liiankin innokas ja sillä onkin oikean showhevosen luonne. Ratsastettaessa eteenpäinpykivä ja vastaa ratsastajansa apuihin todella herkästi. Herra ei tarvitsekkaan, kuin aivan minimaaliset avut ratsastajaltaan. Kilpailuissa saavuttanut menestystä aina GP tasolle asti. Suvullisesti herra on mitä hienoin tapaus, sillä suurinosa sen sukulaisista on palkittu KRJ:n laatuarvostelussa. Isän isänä Konstalla on oma ylpeyden aiheeni Sweet Sensation. Konstan isän emä on puolestaan jo edesmennyt KRJ:n laatuarvostelussa IV-palkinnolla palkittu Wayfaerer. Konstan emän isä on Intermediaire radoilla asti kilpaillut laatuarvostelussa III-palkittu Bei Sonneaufgang. Konstan emän emä on taas upea saksalaissukuinen YLA II sekä KRJ II palkittu Champion tamma Gannesias Carita. Herran kasvattaja on monia hyviä kouluhevosia radoille saattanut Willoughby.

Liaison Adalmina on sympaattisen oloinen tammaneiti, jonka mantelisilmien katse vangitsee kenet tahansa. Luonteeltaan Emma on rauhallinen ja kiltti, mutta hieman epäluuloinen uusia tuttavuuksia kohtaan. Ratsastaessa herkkä ja kuuliainen eikä pahastu, vaikka selkään laittaisi osaamattomammankin ratsastajan. Kilpailuissa menestystä on tullut kohtalaisesti Helposta C:stä Vaativaan A:han. Suvullisesti neidissä ei ole mitään häpeämistä, vaikkeivat sen sukulaiset olekkaan kovasti mainetta niittäneet. Emman isän isä on erittäin komea ja ansioitunut kantakirjassa II-palkinnolla oleva VIR MVA Ch Waterfall's Mercury. Tamman kasvattajalta jo lopettaneelta maryalta on totuttu näkemään lahjakkaita hevosia kouluradoilla.

Jälkeläiset

Kouluratsastus 0 voittoa 0 muuta sijoitusta