Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Päiväkirjamerkintöjä 4 kpl ja valmennuksia 10 kpl!

22.03.2012 Päiväkirjamerkintä - "Katalien hevosten kerho", kirjoittajana Jayde
Kyllä, minä ihan oikeasti kuvittelin ostavani potentiaalisen estehevosen. Koska Jenkkilään matkustaminen on aina niin pitkävetistä ja kallista, en ollut tällä kertaa käynyt itse paikan päällä hevosta ihastelemassa. Olin nähnyt muutaman videon tammasta, joka ravasi lennokkaasti ja hyppäsi kujalla hyvällä tyylillä. "Älä osta sikaa säkissä", Ed varoitti useaan otteeseen. Kun en tehnyt muuta kuin mutisin vastaukseksi, armas henkilökuntani epäili minun tulleen hulluksi. Minä kuitenkin yksinkertaisesti vältin inhat konfliktit, sillä en halunnut muiden yrittävän taivuttaa päätäni.

Kun se "otus" sitten tänään laskeutui ramppia pitkin alas pihalle, en voinut muuta kuin toljottaa hevosta hämmennyksen vallassa. Olihan se rautias tammavarsa nätti, mutta epämääräisestä hoippumisesta ja lupsahtelevista korvista voi vetää suoran viivan ongelmiin. "Kyllä, se piti rauhoittaa, meinasi piru kopin hajoittaa!" totesi auton kuljettaja murahdellen. Rauhoitusannos taisi olla aika tujua, sillä tammalla oli suuria vaikeuksia kävelyn kanssa. Me saimme tallipoppoon kanssa todellakin kiskoa tuon nuokkuvan nelijalkaisen karsinaansa, jonne se heti menikin makuulle. Kun varmistin, että kaikki jalat osoittivat oikeaan suuntaan eikä häntäkään ollut aivan vikatilassa, jätin otuksen karsinaansa. "Mikäs sen nimi on?" kysäisi Ed kykenemättä piiloittamaan ivaa äänessään. "High Charity", vastasin minä jo tulevaisuutta pohtien. Tulikohan sittenkin tehtyä aivan surkea kauppa?


15.06.2012 Päiväkirjamerkintä - "Varsamaista eloa", kirjoittajana Jayde
Tipu on nyt kasvanut kovasti. Emme ole vielä neidin selkään uskaltautuneet, sillä tamma sai kolme varsaa tässä välissä. Tipu on lähinnä saanut viettää mukavista nuoruuspäivistään laitumella kirmaillen, varsojansa koulien. Luulin aluksi ettei tamma kovinkaan kummoinen emä olisi sen aikaisemman töpeksinnän vuoksi, mutta Tipu onkin ollut yllättävän siivosti jälkikasvunsa parissa. Tamma ei turhaan ole kiukutellut muille hampaat irvessä pienokaistensa edessä, ellei nyt joku yli-innokas tapaus ole tullut aivan iholle asti. Tipun tapa laiduntaa erillään varsojensa kanssa on kuitenkin huolestuttanut minua, sillä varsat kaipaavat myös kontaktia muihin samanikäisiin. Näin laitoin Tipun ja kaksi muuta samassa vaiheessa olevaa varsaa pienempään aitaukseen, jolloin kaikki kolme varsaa pääsivät paremmin leikkimään.

Tammalla olisi tarkoitus nyt aloittaa ratsukoulutus, sitten kun uusin varsa pääsee hieman kokeilemaan siipiään maailmalla. Tipulla pitäisi yrittää tähdätä esteluokkiin tuossa noin vuoden päästä, mikäli kaikki menee hyvin; voin aivan varmasti uskoa sen, että tämä otus järjestää hieman hiekanpöllytystä koulutuskentällä!


12.05.2013 Päiväkirjamerkintä - "Voittoisa yritys", kirjoittajana Jayde
Tänään Tipu tuntui olevan huippuvireessä. Tamma oli samaan aikaan sekä rauhallinen että räväkkä, joten tunsin jo itsekin kullanhohtoisen voittopokaalin kiiltelevän silmissäni. Verryttelyareenalla Tipu ei kieltäytynyt kertaakaan, se loikkasi voimakkaasti ilmaan yhä uudestaan vaikka minä kerran aivan taatusti itse ennakoin. Tamma ei tuntunut tästä pahemmin silti piittaavan - se laukkasi rytmikkäästi uralla, häntä vispaten.

Jadessa Warmbloodsissa järjestettiin 160 cm luokka tyylillä "yksi kierros, nopein ja puhtaimman radan tehnyt voittaa." Tämä oli hieman erilainen ratkaisu kuin yleensä, sillä tavallisesti voitto ratkaistiin uusinnassa. Nyt me emme sellaisia hienouksia tehneet lainkaan; perusradalla kiidettiin sen minkä kehdattiin, sillä jokainen sekunnin sadasosa oli tärkeä. En oikein tiennyt mitä Tipu tähän sanoisi. Tamma ei sentään ole orientoitunut vain yhteen toimintatapaan, joten ajattelin että meillä on hyvät mahdollisuudet.

Kellon kilahtaessa olimme jo lentämässä ensimmäiselle esteelle hiekka pöllyten. Katsojan vain vislasivat meidän ylittäessä ensimmäisen esteen, punaisen okserin. Tipu lennähti kevyesti esteen yli, kallistuneena seuraavan esteen suuntaan. Välittömästi kun etukaviot koskettivat maata, tamma jo otti kunnolla voimaa seuraaviin ratkaiseviin askeleihin. Tällä linjalla ratkaistaan voittaja, mietin päässäni. Voisimme joko kaartaa pidemmän kautta sarjalle tai sitten hypätä kukkapuskan yli ja mennä vain muutamalla askeleella sisään. Päätöksen olin tehnyt jo ensimmäistä kertaa radalle tullessamme; minä pidin ulkopohkeen hyvin tuntumalla, itse jämäkästi ohjasin Tipun puskan yli ja siitä värikkäälle sarjalle. Tamma suorastaan lennähti eteenpäin, pompaten kukkien yli kevyesti. Yleisön pauhaava ääni jäi taakse minun keskittyessä näihin muutamiin askeleisiin. Pidäte, hellitä, myötää ja ratsasta.. Tiesin jo tässä vaiheessa jotenkin, että tämän kilpailun voitto napsahti tässä meidän harteillemme. Hymyillen suoritin loppuradan, yleisen pauhaavien aplodien saattelemana.


20.07.2013 Päiväkirjamerkintä - "Kilpailumasiina", kirjoittajana Jayde
Vaikea ja jokaiseen suuntaan räiskyvä Tipu ei ole ollut mikään helppo ratsastettava, mutta estekentällä tamma on osannut sentään myös antaa kaikkensa. Uusintaluokissa Tipu on ollut se illan tähti kirmaillessaan areenalla kuin pieni poni, lyhyillä koivillaan eteenpäin kipittäen. Voimaa tässä pienessä sisupussissa tuntuu silti olevan vähän liikaakin! Kunnon ponnistuksella hyppäävä tamma ei ole kilpaillut niin moneen otteeseen kuin monet sen toverit, mutta silti Tipu on saanut todella hyvät statistiikat aikaan.

Tänään tarkastelin kriittisesti tamman kilpailu-uraa, pohtien lähinnä pitäisikö jotain vielä paikkailla. Yllätys olikin suuri, kun tutkailin sijoitusten määrää. Niitähän on aivan tolkuttomasti starttien määrään suhteutettuna! En todellakaan tiedä, onko kukaan meidän hevosistamme menestynyt näin loistokkaasti sijoitusprosenttia katsoessa. Voittoja Tipulle on kertynyt 10 kappaletta, muutama jopa 160 cm luokista asti. Kaikki sijoitukset ovat pääsääntöisesti kerätty vain 150 - 160 cm -tasoilta, joten en voi muuta kuin taivastella tämän äkkipikaisen otuksen mahtavaa kilpailuviettiä!

Nyt on Tipun kilpailut kilpailtu suurimmalta osin, tämän jälkeen keskitymme lähinnä vain laatuarvosteluihin valmisteluun. Tamma tarvitsee itselleen kohtalaisen paljon kirjoituksia, mutta on tässä sentään jo jotain saatu aikaan. Tipu sai äsken kolme valmennusta, mutta vielä puuttuvat suurta urakkaa vaativat kirjoitukset; sukuselvitys ja luonnekuvaus. Toivottavasti tamma tulee saamaan sivuilleen lähiaikoina täytettä!


--

19.07.2013 Estevalmennus, valmentajana julle
Olin pyytänyt tämän kertaista valmennettavaani, Diamontea ja Tipua, verkkaamaan valmiiksi sillä myöhästyisin hieman. Kun saavuin kentälle kovasti pahoitellen, katselin ratsukon menoa hetken ja rakensin sitten kentälle yhden ihan tavallisen pystyn sekä kavaletin. Niitä piti tulla ympyrällä, ensiksi kerran ravissa ja sitten laukassa. Tipu oli melko epäluuloinen esteitä kohtaan, mutta hyppäsi hyvin. Pyysin Diamontea käyttämään hieman enemmän johtavaa ohjaa, sillä ympyrä levisi aikalailla. Tehtävän mennessä hyvin, korotin pystyn 80cm korkeaksi ja kavaletin niin korkeaksi kun sen sai. Tällä kertaa Tipu kielsi pystylle, mutta hyppäsi seuraavalla kerralla hyvin. Nyt Diamonte käytti hyvin johtavaa ohjaa joten kääntyessä paine suussa ei kuitenkaan lisääntynyt liikaa.

Seuraava tehtävä oli tulla diagonaali-linjalla kahta estettä. Molemmat oli peruspystyjä, ensimmäinen 100 cm ja jälkimmäinen 110 cm. Ensimmäinen hyppy sujui hyvin, mutta toiselle Diamonte ei ollut niin tarkkana joten Tipu pääsi ohittamaan esteen. Käskin pitää pohkeet hyvin kyljissä kiinni ja olemaan tarkkana, jolloin Tipu hyppäsikin esteen. Muutaman kerran jälkeen korotin molemmat esteet 130 cm korkeiksi. Ensimmäiselle esteelle Tipu tuli vähän lähelle, jolloin se pukitteli esteiden välillä ja iski jarrut pohjaan toiselle. Pyysin tulemaan uudestaan, mutta nyt Tipu kielsi jo ensimmäiselle esteelle. Muutaman yrityksen jälkeen Diamonte sai tamman hyvin menemään molemmat esteet ilman ongelmia. Nostin esteet 140 cm korkeiksi ja pyysin tulemaan vielä kerran. Ei ongelmaa. Siispä annoin ratsukon kävellä.

Laitoin kaksi 160cm korkeaa estettä jotka piti tulla isolla keskiympyrällä. Tällä kertaa Tipu hyppäsi molemmat ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta kielsi seuraavalla kerralla ja menipä tamma muutaman kerran ohikin. Käskin Diamontea ratsastamaan Tipua eteenpäin ja pitämään taas pohkeet tarkasti kiinni hevosen kyljissä. Tipu kielsi vielä kerran, mutta hyppäsi sen jälkeen monta onnistunutta hyppyä johon olikin hyvä lopettaa.


22.07.2013 Estevalmennus, valmentajana julle
Tällä kertaa pyysin Diamontea ja Tipua tulemaan alkuverkoiksi kuutta puomia, muutaman kerran ravissa ja sitten laukassa. Ravissa sujui normaalisti, laukassa Tipu yritti ensimmäisellä kerralla hyppiä puomien yli. Tamma onneksi rauhoittui pian ja puomitkin ylittyivät oikein mallikkaasti. Rakensin suoralle linjalle keskelle kenttää kaksi ristikkoa jotka olivat aluksi 60 cm. Tehtävänä oli kääntää linjalta vuorotellen vasemmalle ja oikealle ja vaihtaa sen mukaan laukkaa. Tipu ylihyppäsi ristikoita aika lailla eikä vaihtanut laukkoja aluksi ollenkaan. Käskin Diamontea olemaan tarkempi johtavan ohjan kanssa. Muutaman epäonnistuneen hypyn jälkeen laukat alkoivatkin vaihtua hienosti. Korotin molemmat ristikot 75 cm korkuisiksi. Tipu kompastui juuri ennen toista ristikkoa, jolloin se kielsi. Seuraavalla kerralla tammaa selvästi epäilytti este jolloin se yksinkertaisesti laukkasi ohi. Kolmannella kerralla Diamonte sai Tipun pysymään hyvin pohkeiden välissä jolloin se ei ohittanut eikä kieltänyt. Muutaman hyvän hypyn ja laukanvaihdon kautta korotin ristikot nyt 90cm korkeuteen. Ne eivät tuottaneet vieläkään ongelmaa. Niimpä korotin molemmat pystyiksi, 120 cm korkuisiksi. Nyt piti laukanvaihdon lisäksi saada esteiden välille aina tietty määrä laukkoja. Normaalilla laukalla Tipu sai välille neljä askelta. Pyysin tulemaan kolmella tai mahdollisesti kolmella ja puolella. Tipu kiihytti vauhtiaan hyvin ja sen laukka piteni nätisti, vaikkakin esteen jälkeen kiihdyttely jatkui jonkin aikaa. Diamonten saatua tamma hallintaan, pyysin nyt tulemaan viidellä askeleella. Tällä kertaa Tipu kielsi muutaman kerran, mutta hyppäsi seuraavaksi molemmat hyvin, vaihtaen myös laukan. Otin toisen pystyn pois ja korotin pystyn 135 cm korkeaksi, sekä laitoin esteen alle erivärisiä laatikoita, jotta este olisi "pelottavampi". Ensimmäisellä kerralla Tipu kielsi ja hyppi muutaman kerran takasilleen. Toisella kerralla tamma pääsi juuri ja juuri ohi esteen. Kolmannella kerralla Tipu kuitenkin hyppäsi hyvin. Korotin lopuksi pystyn vielä 140 cm korkeaksi ja pyysin Diamonten tulemaan sen molemmista suunnista. Pysty sujui hyvin ja sitten enää loppuverkat.


25.07.2013 Estevalmennus, valmentajana julle
Viimeiselle Diamonten ja Tipun valmennukselle olin suunnitellut tiukkojen teiden ratsastamista. Pyysin ratsukkoa taaskin verkkailemaan itsenäisesti, apunaan pari pienempää estettä jotka kentällä oli. Alkuverkkojen jälkeen korotin esteet aluksi 80-90 cm korkeuteen. Kentällä oli kolme estettä, jotka piti ratsastaa mahdollisimman tiukoin mutta silti järkevin tein. Eli annoin ratsukon tehdä itsenäisiä teitä. Diamonte teki hyvin järkeviä valintoja ja Tipu hyppäsi hyvin. Korotin esteet 105-120 cm korkeiksi jolloin niitä ei voinut tulla niin tiukoilla teillä. Diamonte teki silti edelleen hyviä ratkaisuja ja Tipu totteli nätisti. Kun korotin taas esteitä, 140 cm korkeiksi, Tipu hyppäsi kaksi ensimmäistä hyvin mutta kielsi viimeiselle. Seuraavan hypyn tamma hyppäsi hieman liian läheltä jolloin puomi tippui. Seuraavaksi se kielsi taas ja vaikutti muutenkin räjähdysherkältä pommilta. Vihdoin kymmenien yritysten jälkeen sekin este sujui. Tein lopuksi vielä 155 cm korkean radan, jolle laitoin trippelin ja paljon kirkasvärisiä puomeja sekä estekannattimia. Tipu ei kuitenkaan tuntunut hätkähtävän niitä vaan ratakin sujui hyvin. Lopuksi otimme vielä muutaman hypyn parille pienemmälle ja pyysin sitten ottamaan loppuverkat.


10.08.2013 Estevalmennus, valmentajana Jenna S.
Tänään valmennettavanani jälleen kaunis hevonen, rautias hannover tamma Tipu. Aloin jo epäillä, ettei Diamonte omista muita kuin kauniita hevosia! Tipu vaikutti alkuverryttelyissä kankealta, eikä ollut juurikaan kuulolla. Se hanasi apuja vastaan ja näytti, että se tekee juuri päinvastoin kuin mitä siltä pyydetään. Diamonten istunnassa ei juurikaan ollut korjattavaa, mutta muistutin herkästä kädestä ja apujen huolellisista valmisteluista. Kun avut on valmisteltu viimeisen päälle ja ne annetaan sopivan napakasti, ei hevosella ole juuri varaa ymmärtää väärin edes tahallaan. Tipu narskutteli edelleen kuolaimiaan kiukkuisen oloisesti, mutta alkoi pikkuhiljaa toimia paremmin. Aluksi treenasimme ravi- ja laukkapuomien avulla askeleen lyhentämistä ja pidentämistä. Kun se alkoi sujua jotenkuten, kokosin kolmen esteen sarjan molemmille pitkille sivuille. Toisella pitkällä sivulla esteiden väliin oli tarkoitus saada kolme laukka-askelta ja toiselle kaksi laukka-askelta. Tehtävät ratsastettaisiin peräjälkeen, aina lyhellä sivulla lyhennettäisiin tai pidennettäisiin askelta sopivaksi. Kahden laukka-askeleen sarjalla ei ollut juurikaan ongelmia, mutta Tipu ei meinannut millään lyhentää askelta tarpeeksi vaan ajautui aina liian lähelle viimeistä estettä. Kunnon puolipidätteet ja tarvittaessa vielä ympyröitä päätyyn ennen lähestymistä auttoivat. Loppuverryttelyissä keskityttiin erityisesti Tipun saamista vielä vähän rennommaksi ja avuille vastaanottavaisemmaksi ratsastamalla sitä reippaassa ravissa eteen ja alas sekä siirtymillä.


14.08.2013 Estevalmennus, valmentajana Jenna S.
Tällä kerralla Tipu oli alusta alkaen positiivisemman näköinen. Yhä vain se narskutteli kuolaimiaan ja viskoi vähän päätään, mutta kuunteli kuitenkin Diamontea paremmin kuin edelliskerralla. Muistuttelin useasti Diamontea hellemmästä ja joustavammasta kädestä, ja kun se meni ratsastajankin jakeluun, loppui myös Tipun pään viskominen. Alkuverryttelyissä keskityimme laukkatyöskentelyyn ja otimme myös yhtä helppoa okseria keskiympyrällä vaihdellen laukan tempoa. Kun harjoitteluestekin kohosi jo 100 cm, annoin ratsukolle luvan hengähtää hetken aikaa. Kokosin ratsukolle kahdeksan esteen vaikeahkon radan, johon sisältyi myös vesieste ja muuri. Tätä sarjaa aloitimme hyppäämällä ensin muutamaan kertaan esteet yksitellen ja vasta sen jälkeen kokonaisena ratana. Radalla työskennellessä Tipu oli kuin eri hevonen, se kuunteli ratsastajaansa oikein hienosti! Se olisi kuitenkin halunnut rynniä radan läpi tuulispäänä ja vastusteli pidätteitä muutamalla pukilla siellä täällä. Diamonte sai sen kuitenkin hyvin pidettyä hanskassa. Pari läheltä piti -tilannetta sattui, kun Tipu tuli kauhealla vauhdilla liian lähelle estettä ja hyppäsi lähes paikoiltaan. Pari rauhoittavaa tehtävää väliin, jotta saataisiin taas Tipu kunnolla kuulolle ja rauhalliseksi, jonka jälkeen korotin esteet 140 cm korkeuteen asti. Tällä kertaa rata oli oikein sujuvan näköinen ja laukan rytmi pysyi tasaisen hyvänä läpi hyppyjen. Erittäin hienoa työskentelyä, hyvä! Kehotin Diamontea loppuverryttelyissä ravaamaan paljon laajoja kaaria ja ympyröitä.


18.08.2013 Estevalmennus, valmentajana Jenna S.
Viimeisimmän valmennuksemme jäljiltä Tipu oli kuulemma ollut hieman jäykähkö, mikä näkyi heti alussa ratsukon työskentelystä. Tällä kertaa siis keskittyisimme lähinnä hyppyihin jotka virkistäisivät mieltä. Aluksi panostin kunnolla alkuverryttelyihin, joissa ratsukko sai tehtäväkseen tehdä paljon siirtymisiä ja suunnanvaihtoja. Tipu alkoi hitaasti ja varmasti lämmetä. Korjailin Diamonten istuntaa rankalla kädellä, hänellä tuppasi varsinkin ryhti lyhistymään helposti. Hartiat siis taakse ja kyynärpäähän kunnon kulma, selkä suoraksi! Vaikka kyynärpäässä onkin kunnon kulma, täytyy käden pysyä rentona ja pystyä tarpeen vaatiessa myötäämään. Muistutin, että kunnon ohjastuntuman saa aikaiseksi hiukan pidemmälläkin ohjalla. Se, ettei keri hevosta oikein lyhyelle ohjalle, ei tarkoita sitä, että jättäisi hevosen edestä tyhjäksi.

Aloitimme verryttelemään itse hyppyjä ihan kahden esteen voimin. Kokosin molemmille pitkille sivuille okserit, joista molemmat olivat alkuun 60 cm korkeita. Näitä sitten ratsukko tuli jatkuvalla syötöllä Diamonten pysyessä koko ajan kevyessä istunnassa. Tarkoituksena oli hakea ja fiksata laukan rytmiä kuntoon, hakea sieltä se hyvä rytmi hyppyihin. Aluksi laukka oli jollain lailla ponnetonta ja hypytkin jäivät tönköiksi. Pikkuhiljaa Diamonte löysi kuitenkin kunnon tuntuman hevoseen ja hyppyihin, jonka seurauksena laukka pehmentyi ja Tipun moottori siirtyi kunnolla takaosaan. Hypyt pehmenivät ja muuttuivat pidemmiksi. Korotin pikkuhiljaa molempia esteitä aina 160 cm korkeuteen asti. Mitä pidemmälle tehtävää päästiin, sitä enemmän Tipukin alkoi innostua ja yhtäkkiä kaikenlainen jäykkyys ja vastahakoisuus katosi hevosesta. Ilmeisesti se olikin siis vain tarvinnut hieman itseluottamusta lisää ja onnistuneita hyppyjä alle. Lisäsin molemmille pitkille sivuille vielä kaksi estettä ja muutamaan kertaan ratsukko hyppäsi molemmilla sivuilla, jatkuvalla syötöllä kolmoissarjat. Sarjat sujuivat muuten hyvin, mutta Tipu tuntui aina viimeiselle esteelle ponnistavan liian läheltä. Tämä korjaantui Diamonten hiukan tarkemmalla kontrolloimisella esteelle tultaessa sekä apupuomilla. Kaikenkaikkiaan tänään nähtiin sarja onnistuneita hyppyjä, hienoa!

Loppuverryttelyissä Diamonte sai kuntokuurin, kun komensin hänet ratsastamaan loppuverkat ilman jalustimia - tietysti keventäen. Näin hevonen sai rentoutua mutta ratsastaja parka joutuikin vielä hommiin! Ja jälleen pitkät loppukäynnit ovat kaiken a ja o rankan hyppäämisen jäljiltä.


20.08.2013 Estevalmennus, valmentajana Dora
Kauniin rautias hannovertamma oli temppuillut alkuverryttelyjen aikana hiukan ja Diamonte sai selvästi alusta saakka työskennellä hevosensa kanssa. Tipuksikin kutsuttu tamma vaikutti hiukan kireältä joten annoin ratsukon tehdä pitkät ja kunnolliset alkuverryttelyt. He saivat muunmuassa mennä maapuomeja ravissa ja laukassa, jotka sujuivat hyvin. Tämänpäiväisellä valmennuksella ei ollut mitään ihmeellistä teemaa vaan ajattelin vain hioa kaksikon mahdollisia ongelmakohtia esteillä. Puomien ja verryttelyjen jälkeen siirryttiin 120 sentin jumppasarjan pariin, jossa käytin ponnistuspuomit auttoivat kovasti ratsukkoa löytämään oikean ponnistuspaikan. Aluksi Tipu vain loikki esteiden yli mutta useiden toistojen jälkeen sen hyppyihin tuli kaivattua rytmiä. Itse päivän rata oli hyvin yksinkertainen ja koostui muutamasta okserista, yhdestä trippelistä ja kolmoissarjasta. Radan esteiden korkeus oli noussut jumppasarjan sadastakahdestakymmenestä 140 senttiin. Diamonte ohjasti Tipun hyvin radalla ja heidän hyppynsä sujuivat melko mallikkaasti. Välillä tosin piti muistuttaa että tahtia voi toki rauhoittaa, ettei hevonen nelistä eteenpäin häntä putkella ja pudottele puomeja huolimattomuuden takia. Toistojen myötä ratsukon tahti hiljeni ja hypyt onnistuivat todella hyvin. Olin kaikenkaikkiaan tyytyväinen valmennuksen kulkuun molempien osalta.


25.08.2013 Estevalmennus, valmentajana Dora
"Pystyn jälkeen innarilta kuljette suoraan vesiesteeltä, sitten seuraa pari tottelevaisuusestettä ja kaksoissarjan jälkeen maali. Saatte ratsastaa radan muuten melko vapaasti kunhan noudatatte tätä järjestystä." selitin Diamontelle esitellessäni tämän päivän rataa. Olin yrittänyt tehdä radasta hiukan erikoisemman lisäämällä joukkoon vesiesteenkin ja kaksi tottelevaisuusestettä. En ollut varma kuinka Tipu reagoisi yksinään mölisevään esteeseen (esteen päätytolpan viereen olin piilottanut radion) tai räikeään, oudonmuotoiseen esteeseen (tavallinen pysty jonka päätytolppiin olin heittänyt suuret pressut). Diamonte ja tamma aloittivat radan vahvasti ja hypääsivät leikiten pystyn ja innarin, mutta vesiesteellä huomasi kuinka hevonen hiukan jarrutteli. Diamonte piti kuitenkin tilanteen koossa ja ensimmäinen tottelevaisuusesteistäkin ylittyi, mutta pressujen peittämä este oli liikaa. Tipu kielsi ja taisi pysähdyksen jälkeen vähän yrittää pukittaakin. Pyysin ratsukkoa menemään radan uusiksi ja vielä muutamalla kerralla oli ongelmia tottelevaisuusesteiden kanssa. Lopulta rata meni todella hyvin ja tyytyväisenä valmennettavien suoritukseen päästin heidän tahkoamaan loppuverkkoja.


31.08.2013 Estevalmennus, valmentajana Julia
Alkuverkoiksi käskin ratsastaa askellajit läpi sekä vähän taivutella ympyröillä. Tipu vaikutti melko energiseltä, mutta totteli Diamonten apuja hyvin. Oli aika siirtyä päivän tehtävään, hyppyihin kolmikaarisella. Aluksi kolmikaarisella olevat esteet olivat vain noin 70 cm. Tipu hyppäsi ne sujuvasti, vaihtaen laukat aina kun piti. Korotin esteet jo muutaman hyppykerran jälkeen 90 cm korkeaksi. Esteiden koon kasvaessa alkoi Tipu vähän kuumua. Jo ennen esteitä tamma heitteli päätään, yrittäen omatoimisesti siirtyä laukalle. Käskin Diamonten lähestymään estettä ravissa ja ottamaan laukan vasta kun Tipu tuntui rauhalliselta. Diamonte joutui ratsastamaan muutaman ympyrän, mutta lopulta ratsukko lähestyi estettä hyvässä temmossa. Kaarteessa Tipu hieman innostui ja alkoi taas viskoa päätään. Seuraavakin este meni hyvin, tosin tällä kertaa laukka ei vaihtunut. Pyysin Diamontea vaihtamaan laukan vielä uralla oikeaksi ja tulemaan uudestaan. Seuraavalla kerralla laukat vaihtuikin hyvin, joten korotin toisen esteen 110 cm ja toisen 130 cm korkeaksi. Tipu oli niin innoissaan ensimmäisellä, ettei vaihtanut laukkaa. Kaarre sujui kyllä vastalaukassa, mutta Tipu ei ehtinyt vaihtaa ajoissa laukkaa jälkimmäiselle esteelle. Seuraavalla kerralla Diamonte käski vähän liikaa eteenpäin, jolloin Tipu päätti kieltää. Käskin Diamontea olemaan tarkkana, sillä nyt kieltämisen makuun päästyään Tipu saattaisi yrittää samaa temppua vielä parikin kertaa. Kuten olin arvellutkin, se yritti kieltää jo pari metriä ennen estettä, mutta Diamonte oli tarkkana ja käski tammaa eteenpäin, jolloin se hyppäsi esteen hyvin. Korotin molemmat 130 cm korkeaksi ja lopetimme onnistuneeseen suoritukseen.


02.09.2013 Estevalmennus, valmentajana Julia
Tälle kerralle olin rakentanut kentälle erikokoisia ristikoita, alkaen 50 cm ja loppuen noin 80 cm korkeisiin. Kun olitte verrytelleet kaikki askellajit, pyysin ratsukkoa tulemaan ristikot vuorollaan. Tipu hyppäsi esteet melkoisella ilmavaralla, eikä jaksanut oikein keskittyä - se ilmoitti selvästi että esteet olivat liian pieniä hypättäväksi. Koska ristikot ei sen suurempia ongelmia tuottanut, selitin seuraavan tehtävän. Muutama ristikko oli suhteutetulla linjalla, niin että siihen sai monta laukka-askelta. Ristikolle piti tulla laukassa, sen jälkeen ottaa muutama ravi askel ja nostaa taas laukalle jolla hypätä toinen ristikko. Yllätyin miten helpolta tehtävä oli teille, vaikka tamma tuntuikin olevan varsin energinen. Näin siirryimme hyppäämään ristikko-rataa. Pienimmät ristikot olivat ensiksi, viimeiseksi tuli isoin ristikko jolta piti kääntää tiukasti vasemmalle. Rata ei tuottanut ongelmia, joten korotin kaikki ristikot 90 cm korkeiksi. Nyt Tipu alkoi jo keskittyä hyppäämiseen, vaikka se edelleen jätti vähän liikaa liikavaraa. Käskin Diamontea ratsastamaan pohkeella viimeiseen askeleeseen saakka, sillä muutaman kerran Diamonte lopetti pohkeella eteenpäin ratsastamisen pari askelta ennen estettä, jolloin Tipu alkoi epäröidä hypyssä ja hypystä tuli hyvin tasapainoton. Nostin kaikki ristikot 100 cm korkeiksi ja tällä kertaa rata oli paras koko tunnin aikana. Korotin taas - tosin tällä kertaa tein ristikoista pysyt joita korottelin pikku hiljaa. Suurempia ongelmia ei tullut, vaan Tipu hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka olinkin kuullut sen olevan hankala. Kun tunti oli lopuillaan, nostin viimeisen radan 160 cm korkeaksi. Muutaman kerran Tipu tuli aika esteen juureen ja tiputtikin sen takia yhden puomin, mutta muuten viimeinenkin rata meni hyvin. Pyysin tulemaan uudestaan esteen joka oli tippunut, vielä kerran ennen kun oli loppuravien aika eteen-alas-muodossa.