Tarinointia Sävelsalossa!

	Luokka 2
	Nimi (VRL-00000) - Ratsun nimi VH00-000-000
	Tarina.
	
	Luokka 3
	Nimi (VRL-00000) - Ratsun nimi VH00-000-000
	Tarina.

1. vrieng. (VRL-06263) - Aidan Sheena VH13-035-0029 Käänsin takapuoleni Sheenan turpaa kohden ja pyytelin tamman huomiota pienellä ohjastuntumalla. Olin vähitellen heilauttamassa jalkaani jalustimen, mutta katseeni osui housuihini ja hymähdin mielissäni. Olin tilannut vähän aikaa sitten uudet valkoiset ratsastushousut postimyynnistä vanhojen mennessä sen verran mielenkiintoiseen kuntoon, ettei niitä olisi julkisilla paikoilla kehdannut käyttää. Housut olivat olleet melko edulliset ja tuntuivat todella mukavilta, vaikken niitä vielä ollut kertaakaan kunnolla käyttänyt. Uskoin hieman lapsellisesti, että uudet housut saattaisivat tuoda meille tänään onnea, mutta kuinkas kävikään.. Heilautin jalkani jalustimeen, kun se kuului. Ritisevä, rahiseva ääni. Sellainen, joka lähtee, kun kangas repeää. Maailma tuntui pysähtyvän. Puna valahti naamalleni. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen, joka todellisuudessa lähenteli muutamaa hassua sekuntia, nousin ripeästi selkään ja istahdin tiiviisti satulaan kiinni. Herranen aika, miten tässä nyt näin kävi. Naamani punaisuus yltyi entisestään, kun muistin, millaiset alushousut olin aamulla pukenut päälleni - kirkkaan pinkit. Kirosin mielessäni ja päätin, etten osta enää muita kuin neutraalin värisiä vaatteita. Sheena hieman ihmetteli omaa käytöstäni, kun saavuimme radalle tuomareiden eteen. Istuin takapuoli jännittyneenä tiiviisti satulassa ja naamani muistutti elävästi paloautoa. Hymyni oli jähmettynyt paikoilleen, kun mietin tilanteen noloutta. Mutta itseasiassa, mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän minua alkoi naurattaa. Siirtyessämme hieman jännittyneeseen harjoitusraviin ja mentyämme tuomarien päädyn ohitse, aloin hihittää kevyesti. Sain koottua itseni kuitenkin melko nopeasti sillä tuloksella, että menomme rentoutui huomattavasti lopettaessani jännittämiseni housujen suhteen. Niin siinä sitten mentiin. Suoritus ei ehkä ollut parhaimpiamme, mutta hyvin se silti meni. Radan jälkeen rapsutin Sheenan kimoa harjaa ja nyt oikein nauroin tajutessani, että kaikki varmaan näkivät takapuolessani huomiota herättävä 'väriläiskän' ollessani kumarassa ponin kaulaa vasten. Puhumattakaan sitten siitä, kun laskeutuisin ponin selästä alas. Ehkä kuitenkin pysyttelen vielä tovin tamman selässä ja käyn tekemässä pienet loppujäähdyttelyt lähimaastossa..

---

2. Nelli (VRL-07021) - Mic Sammy D Tää oli just niin mun tuuria! Me oltiin Sammyn kanssa treenattu lähes yötä päivää näitä kisoja varten ja nyt mä menin mokaamaan jo ennen suoritusta. Eikö me just tästä oltuki tallilaisten kanssa vitsailtu? Housut repeää, poni villiintyy, ohjat katkeaa ja ties mitä muita kauhukuvia olivat tallitytöt syöttäneet mulle suut ja silmät täyteen. Sammy oli varustettu mahdollisimman hienosti; olin jopa etsinyt sille valkoiset pintelit jostain varustehuoneen perukoilta. Itsenikin mä olin pukenut siististi ja päällä olikin kaikenmaailman kauluspaitaa, valkoista ratsastushousua ja kaiken lisäksi mustat saappaat, joita mä en siis koskaan käytä. Ja nyt asun kruunasivat kirkkaan pinkit alushousuni, jotka vilkkuivat revenneiden ratsastushousujeni alta vähän turhankin paljon. Mä en tienny oisko mun pitäny itkeä vai nauraa! Samaan aikaan kaiuttimista kaiku meiän nimet. Radalle olisi pakko mennä pylly pinkkinä hehkuen ja kiukku alkoi vallata mut. Tallityttöjen vika, vakuutin itselleni, mitäs manailivat tälläistä tapahtuvan! Napautin vähän turhan raivoissani Sammya pohkeilla kylkiin ja se lähti kipittämään hermostuneesti eteenpäin. Mun mielialaa Sammyn juoksentelu ei parantanut ollenkaan puhumattakaan ratatyttöjen tirskunnasta porttia avatessaan. Kiukkuinen mulkaisu sai tyttöset kikattamaan vain lisää ja mä aloin pikkuhiljaa toivoa muuttuvani näkymättömäksi. Itse suoritus sujui yllättävän hyvin. Mä yritin unohtaa alusvaateongelmani samalla kun koetin ratsastaa mahdollisimman syvälle kulmiin, tehdä volteista oikein pyöreitä ja tehdä teräviä askellajienvaihtoja. Sammy kuunteli mua hyvin, ehkä se vaistos ettei mulla nyt riittäis huumorintaju sen temppuiluihin. Me päästiin kuin päästiinkin rata kunnialla läpi ja loppuvaiheessa mä pystyin jo melkein unohtamaan hermoiluni. Saatuani suorituksen loppuun, väläytin ratatytöille leveän ja itsetietoisen hymyn.

---

3. Evie (VRL-13141) - Carbonara's Atmosphere (VH13-102-0045) Huupsista! Olin juuri kuullut hiukan epäilyttävän äänen. Vilkaisin taakseni, ja yritin sitten vaivihkaa kokeilla housujeni takalistoa. Muutama naama kyllä kääntyi katsomaan kun siinä kourin peppuani, mutten antanut sen häiritä. Oieiii, minun kauniit kalliit ratsastushousuni olivat kuin olivatkin revenneet, ja paljastivat ihhanan pinkit Hello Kitty-alkkarini, onnenpikkuhousuni. Sitten kuulenkin jo kuulutuksen radalle ja yritän taaksepäin nojaamalla peitellä onnenamulettini, ja reikä vain repeää suuremmanksi. Ratsastin siis tervehdykseen, ja hyvillä mielin aloitin radan, Aatukin tuntui hyvältä ja ravasi hienosti eteenpäin. Tuomariston huomatessa housuongelmani huomasin muutaman hämmästyneen katseen, mutta jatkoin rataani. Rata itsessään sujui hyvin, ja luinkin ratapaperia iloisena suorituksen jälkeen. Lopussa kiitos seisoo ja niin edespäin.. "Aivan USKOMATTOMAN upeat pikkuhousut sulla! Mistä oot ostanut laita viestiä!" jaahas, luulin että tuomarit kommentoivat ratsastusta, mietiskelin, mutta luin loput alkkarikommentit hyvillä mielin.

1. Nizza (VRL-12605) - Sointuvan Pinja Ennen minua lähtölistalla ollut ratsukko suoritti juuri rataansa loppuun, joten pian oli meidän vuoro näyttää tuomareille, mistä meidät oli tehty. Olin varma, että viime aikainen harjoittelu oli tuottanut tulosta ja tänään tulisi yköspalkinto. Olin juuri rentoutunut Pinjan selässä, kun yllättäen mestästä kuului kova pamaus ja läheisestä puusta lehahti ilmaan kymmenittäin pelästyneitä lintuja. Koko kilpailupaikka oli hetkessä sekaisin. Radalla ollut poni säikähti pamausta pahan päiväisesti, samoin muut verryttelyssä saman aikaisesti olleet ponit ja kaikkien mukana myös Pinja. Ponitamma loikkasi pikavauhtia takajaloille ja siitä sivulle niin, että tasapainoni oli koetuksella. Kun hetken taistelun jälkeen sitten sain tamman takaisin neljälle jalalle, oli tämä kauttaaltaan jännittynyt. Rauhoittelin ja silittelin Pinjaa, mutta se ei ehtinyt rentoutua ennen kuin meidät kuulutettiin radalle. Kannustin rautakangen tavoin liikkuvan ponin raviin ja ravasimme todella epätasaista ravia kentälle. Sain tamman vaivoin pysähtymään ja tervehdin tuomaria. Pillin vihellyksestä alkoi ratamme. Pinja, joka oli aina ollut vetreä ja kuuliainen poni, tökötti nyt eteenpäin täyttä höyryä, yhtä sulavasti kuin elefantti posliinikaupassa. Tanner tömisi varmasti monien kilometrien päässä! Mikään ei sujunut ja laukkaosuudessa ponineito päätti riemukseni ottaa pukkilaukkaa. Yllättävä tapahtuma sai minut kiljumaan ja pian huomasin makaavani kentän hiekassa. Katselin ympärilleni ja näin tuomarit, yleisön ja muut radan reunoilla olleet ihmiset. Lehahdin välittömästi niin punaiseksi, että paloautokin jää kakkoseksi ja poistuin vähin äänin radalta Pinja kanssa, joka oli juuri saapunut luokseni. Nämä kisat oli taas esimerkki ”hyvästä” tuuristani.

---

2. Evie (VRL-13141) - Missin Appeal Tyypillistä! Juuri kun olin saanut Simon verkattua hyväksi ja kaikki toimi, joku tollo pamautti muutaman kyyhkysen tohjoksi ja siinä samassa Simolta katosi kaikki muistikuvat ratsastuksesta. Ohjasin kuitenkin paniikissa koikkelehtivan konini kohti tuomaristoa, joka katseli minua tuimasti. Alkoi siinä jo mullakin hiki virrata, kun poniherra pälyili ympärilleen ja itse vilkuttelin irvistellen tuomaristolle. Pääsimme kuitenkin rataa aloittelemaan, ja se sujuikin aika mallikkaasti. Kunnes tuli laukannoston aika. Nääin, taivutus, laukkapohkeet ja.... WIUUUH! Sinne se ryntäsi se Simoponi ja jätti minut istuskelemaan hiekalle. Tuomaristokin kömpi paikalle minua tarkastelemaan, ja silloin vain osoitin heitä sormella ja lausuin : "PAM!" jonka jälkeen kaaduin maahan ja pyörryin. Oli tainnut pää siinä putoamisen yhteydessä ottaa maan kanssa kovemminkin osumaa... Simon joku palautti luokseni, mutta vaikka sain mahdollisuuden ratani uusia, en kehdannut meitä mennä uudestaan nolaamaan.

1. Mila (VRL-11936) - Colourful Rainbow Raipen ja minun kisaura alkoi vallan mainiosti jonkun nimeltä mainitsemattoman Milan tunaroidessa ilmottautumisen yhteydessä! LUULIN ilmoittaneeni Raipen Vaativaan luokkaan, mutta kas kummaa, siellähän se Helpon A:n listassa komeili meikäläisten nimet... Ja minun mahtavalla tuurilla en ehtinyt käydä korjaamassa virheilmoitustani, sillä kovaäänisistä kajahti samantein meidän nimet ja oli pakko ratsastaa kentälle kiukuttelevan hevosen kanssa. Enhän minä edes tiennyt mitä meidän pitäisi tehdä! Onneksi olin sentään hieman seurannut muiden ratsukoiden menoa, joten suurinpiirtein tiesin mitä missäkin piti tehdä. Mutta koska en ollut aivan varma mistään ja Raipen kanssa piti olla todella tarkkoja apujen kanssa, ruuna ei totellut minua yhtään... Noh, ainakin tuomaristo ja yleisö sai hyvät naurut kun ruunani pinkoi pukkilaukka pitkin kenttää tehden ihme piruetteja välillä saaden minut roikkumaan pää alaspäin sen kaulalla takiaisen tavoin... Tällä tallilla en kyllä kehtaa enää nokkaani näyttää...

---

2. kaito (VRL-08463) - Fame's Charmed One Maddie oli puunattu ja kiilloitettu viimeisen päälle. Tamma seisoi kiltisti trailerin vieressä kisahoitajani Venessan kanssa kun minä vielä tarkistin lähtölistoja jotta näkisin ketä muita oli osallistunut samaan luokkaan. En kuitenkaan löytänyt omaa nimeäni luokasta ja olin hermorauniona, eikö osallistuminen ollutkaan mennyt perille asti? Olimmeko tosiaan tulleet ihan turhaan melkein toiselle puolelle maapalloa jotta voisin vain todeta, ettei meidän kisaosallistumista ollutkaan hyväksytty! No siinä rääkkyessäni paniikin partaalla sain hermostettua Maddienkin siinä sivussa kun olin ojentanut kisalistan Venessalle joka tarkisti listaa jos minä - puusilmänä tunnettu, en olisikaan vain huomannut omaa nimeäni listassa. "Kaito, sinut on laitettu Helppo B luokkaan ja vuorosi on jo kolmen hevosen jälkeen!" Vanessa oli tietenkin huomannut minun ja Maddien nimen toisesta luokasta. Tämähän se vielä puuttui! Noniin, eipäis hätäännytä. Etsitään vain tuomari ja korjataan tapahtunut virhe, niin helppoahan se olisi! Ajattelin, mutta huomasin olevani jälleen kerran väärässä etsiessäni tuomaria jota ei löytynyt. Eihän tässä muuta hätää olisi, mutta en osannut ollenkaan kyseisen luokan ohjelmaa! Enkä nyt varmasti oppisi sitä puolessa minuutissa enään. Aikaa olisi tasan yhden hevosen verran ennen kuin olisi minun vuoroni ja hikipisarat ilmestyivät otsalleni. Ei hermoheikkoiselle ihmisille voinut vain käydä näin! Palatessani takaisin kohti traileria bongasin tuomarin joka nojaili rennon näköisenä aitaa vasten. Näky sai minut huokaisemaan helpotuksesta ja otin muutaman juoksu askeleen kohti tuomaria korjatakseni viimehetkellä virheen joka oli sattunut. Leveä hymy huulillani palasin Maddien ja Venessan luokse, olin ehtinyt juuri ajoissa. Vaikka yleensä omistinkin todella huonon tuurin, oli onnetar kerrankin puolellani ja kaikki kääntyikin parhain päin. Ratsastin oman luokkani onnistuneesti ja puhtaasti, emme sittenkään olleet tulleet tänne asti ihan turhaan!

---

3. minttu (VRL-10261) - Off The Record Lei "Hei ooks nähny meitä tääl listal, oon käyny tän läpi ainaki kolmesti enkä vaa löydä meitä.. Osallistumismaksutkin on jo maksettu..", selitin huolestuneena hoitajatytölle, joka parhaillaan piteli innoissaan paikoillaan heiluvaa Rekkua ohjista. Ori oli ollut koko aamun kuin suoraan kauhuelokuvasta - myrtsi, yhteistyöhaluton, kuumuva, ja kaiken lisäksi se ei suostunut millään lakkaamaan toisille hevosille uhittelua. Omistajana luonnollisestikkin olin joutunut häpeämään silmät päästäni useampaan otteeseen, ja lukemattomien niin ääneen sanottujen anteeksipyyntöjen kuin sitä syvästi viestittävien hymyjen jälkeen olimme vihdoin raivanneet tiemme kanslialle tarkistamaan lähtönumeroamme. Paitsi että sitä ei näkynyt. "Mä en ymmärrä, pakkohan sen on tääl olla, Siiri hei lainaa viivotinta, mä tiin että sulla on sellanen mukana, kyllä mä meidät vielä löydän..." mutisin puoliksi itselleni kyseisen Siirin näyttäessä kaiken aikaa vain tuskastuneemmalta. "Minttu hei, mä taisin löytää teidät..". "No vihdoin! Mikä meidän numero on?", hihkaisin pudottaen mainitun viivoittimen omaan kassiini. Siirin pysyessä hiljaa siirsin katseeni viereiseen lappuseen, joka liehui viattomana tuulessa. "Vaativa.... vaativa B?! Helppoon A:han me osallistuttiin! Miten ne kuvittelee et me selvitään puhtaasti vaativasta b:stä kun Aassaki on meille ihan tarpeeksi haastetta?", valitin marssiessani vihaisena ympäri kisa-aluetta. "Nyt meet Siiri ettiin jonkun, joka vaihtaa meidät oikeaan luokkaan etkä tuu takas ennenku löydät! Vauhtia, luokka alkaa ihan just!". Ja siinähän me odotettiinkin hyvän aikaa. Kello tikitti uhkaavasti, helppo A tuli ja meni, ja lopulta Siiri tuli puuskuttaen takaisin. "Emmä löytänyt ketään", se sanoi yrittäen tasata hengitystään. Tyttöparka oli ihan punainen, oli epäilemättä juossut koko tän ajan paikasta toiseen. Melkein tuntui pahalta sen puolesta. Melkein. Meillä oli muitakin asioita, joista murehtia. Kuten MITEN ME MUKA RATSASTETAAN VAATIVA B???? Osallistumismaksu oli kuitenkin jo maksettu, eikä me todellakaan lähdettäisi täältä kotiin ennenkuin jotain oli tehty. Jollei muuten niin Rekku tarvitsi kisakokemusta. Verkassa Rekku tuntui suunnilleen yhtä hyvältä ja taipuisalta kuin rautakanki, ja varovaisen toiveekkaana päätin säästää kaikki erikoisjutut radalle. Rekusta ei ikinä tiedä miten se reagoi jos siltä vaatii ihan kaikkea jo verkassa, joten siirryimme ravailemaan ympäri verkka-aluetta Rekku kauniisti kuolaimen takana ja takaosa toimien yhtä hyvin kuin hirvellä. Kouluratojen konkarit mulkoilivat meitä aidan yli, ja toisessa elämässä olisin varmaan liittynyt niiden seuraan. Mieli kyllä teki - tällä menolla me ei sijoituttaisi edes helpossa c:ssä vaikka kaikki muut osallistujat ratsastaisivat lehmillä. Olisi ehkä kiva sanoa, että kaikki parantui kun lähtömerkki annettiin, mutta todellisuus ei näin ole. Järkevästi ajatellen meillä tuskin olisi mennyt yhtään paremmin vaikka luokka olisikin ollut oikea, mutta kun yrität saada vastaanhangottelevan ponisi näyttämän sulavanletkeää sulkutaivutusta siinä surkeasti epäonnistuen on helppo syyttää jotain muuta - kuten tuomarin typeränpunaista autoa. Joka näkyi kentälle ja näin ollen pilasi suorituksen. Aivan. Ketään ei varmaan yllätä, että sijoitusta ei tippunut. Me ei kyllä edes jääty odottamaan tulosten ilmoitusta, vaan heti radalta päästyämme pakkasimme yhäkin jumittavan ja meitä mulkoilevan Rekun koppiin ja painoimme kaasun pohjaan. Matkalla kotiin Rekun riehuessa yksin kuljetusautossa yliviivasin paikkakunnan nimen kartalta. Tänne me ei tulla enää ikinä.

Luokka peruttu.