Joogin Elämännälkä   virtuaalihevonen

"Väinö" VH13-018-0170, tprt suomenhevosori 164cm
1.2.2013 (17-vuotias), täyttänyt 3 vuotta 20.5.2013
omistaja vrl-00816, kasvattaja Joogin suomenhevoset

kilpailee kenttäratsastuksessa CIC1
ko: helppo A, re: 110cm, me: 105cm

KERJ-I (18 + 35 + 25 + 10 = 88)
ERJ-I (8,5 + 42 + 25 + 20 + 15 = 110,5)
SLA-I (12 + 23 + 22 + 20 + 19 = 96)
YLA1 (30 + 33 + 17 + 12 + 6 = 98)
SV-I (9 + 10 + 15 = 34)
KTK-II (18 + 19 + 18 + 18 = 73)
KRJ-III (8,5 + 40 + 0 + 12 + 15 = 75,5)

 





Kuvat © N.V., N.H., Vipeltäjä sekä kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Väinö on pintapuolisesti aika hirveä paskapää hevoseksi. En ymmärrä mitä ollaan tehty niin kamalan väärin sen kasvatuksessa, koska tällainen ei todellakaan ole periytynyt sen herttaisilta vanhemmilta. Ehkä raukka nuorena altistui liikaa Taikakuun poikien konnankoukuille ja kommelluksille, ja päätti sitten kasvettuaan ryhtyä poikalauman pomoksi. Ori se on isommalla O:lla kuin yksikään ikinä tapaamani ori. Se ei varmana lähde ensimmäisenä tai viimeisenä ulos. Ei varmana. Eikä todellakaan tule ensimmäisenä tai viimeisenä (saatikka sitten ainoana) sisälle. Väinö ei myöskään tykkää loimista, joten kannattaa laittaa ihan suosiolla se käytävälle molemmin puolin mahdollisimman pitäviin naruihin kiinni. Ynnä muita mukavia pikkuasioita. Ja kyllä, kaakki on kaikin puolin terve, mutta se vaan on niin perkele, koska pystyy. Ja koska tietää, että mamma rakastaa sitä ihan liikaa silti.

"Tämä on vain harvinaisen veijarimainen hevonen", eläinlääkäri sanoi ja lähti vikkelään kun Väinö tutkittiin ensimmäisen kerran aikuisiällä pääkopasta hännänpäähän asti. "Veijarimainen", Tomi oli toistanut vilpittömän hämmentyneenä, koska orihan oli yrittänyt runnoa elliä seinään ja puraista palan tämän takista (tai kyljestä for all I know) ja vienyt melkein klinikan seinät mennessään jyristeltyään irti. "Mulkku se on", oli avokin loppupäätelmä kun oltiin saatu kopu koppiin. Onhan Väinö vähän mulkku—luimii kaikille (myös tarhakavereilleen) sekä yrittää syödä kaiken liikkuvan ja liikkumattoman—mutta se on silti todella sympaattinen. Se rakastaa rauhaa käsittämättömän paljon ja saadessaan olla ihan yksin tallissa, se todella rauhoittuu silmin nähden ja muuttuu varmasti kulmakunnan lempeimmäksi otukseksi. Ilman mitään hälinää ja kiirettä kaikki sujuu helposti. Väinö vaan esittää niin paljon aina muiden edessä—ehkä se on joku egojuttu... Meikäläinen on meinaan ryöminyt orin mahan alta ja saanut rapsutella korvista ja ollut hevosen hierottavana ja vaikka mitä mukavaa. Luonnollisesti ennen näitä hetkiä saa aina tapella sen pari tuntia, jotta saa orin yksinään sisälle. Vaikka Väiski kohteleekin kaikkia kuin tiskirättejä, niin ei se pahaa tahdo. Kai. Välillä kavion heilahtaessa vähän liian läheltä omaa koipea saattaa ajatella toisin. Mutta pohjimmiltaan se on vain massiivinen mammanpoika. Mutta vain ja ainoastaan mamman silmille. Muuten ollaan iso paha ori.

Ratsastaessakin saa kyllä kokea, että ratsastus toden totta on urheilua. Oli mun mielipide sitten A tai B, niin Väinön mielipide on ihan varmasti C tai vähintäänkin se, joka ei ole missään nimessä mun mielipide. Kaikista kamalinta on se, että mä olen itse niin pahasti tämän orin pauloissa, että yleensä mennään sitten herran pillin mukaan. Tomi väittää, että rakkaus on sokea ämmä ilman huumorintajua kun pisti mut hankkimaan meille tuollaisen hevosen. Oikeasti Väinö on hullaannuttava ratsu—heti kun siellä kyydissä lopettaa pelkäämisen ja alkaa jäädä koukkuun siihen vauhdin huumaan. Alas sen selästä olen toki tullut vaikka kuinka monta kertaa, mutta ajan myötä yhtä harvemmin. Enää ei tarvitse edes käyttää 90% treeniajasta pelkkään ratsastaja vs. ratsu -kamppailuun. Nykyään vain 86%. Kutsuvat mua hulluksi kun väitän tätä "hullaannuttavaksi ratsuksi". Kauneus on katsojan silmässä, eh?

Estevanhempiensa mukaisesti Väinönkin veri vetää melkoisen voimakkaasti esteille. Siellä se vie ihan 6-0, koska tietää, että sillä itsellään on saletisti parhaimmat reitit ja parhaimmat ponnistuspaikat. Ei tarvitse kuin näyttää sille seuraavan esteen suurpiirteinen paikka ja kaveri hoitaakin loput enemmän kuin mielellään itse. Väinö koikkelehtii esteiden yli sellaista kiitoa, ettei hyvistä lähestymisistä—tai oikeastaan lähestymisistä ylipäätään—voi oikein edes puhua. Sen suosikkitekniikka on rynnätä kohti ja hypätä mieluummin kaukaa kuin läheltä. Aina se jotenkin maagisesti venyy esteen yli ja aina jotenkin maagisesti meikäläinen pysyy kyydissä. Joskus magia loppuu kesken ja rysähdetään keskelle estettä, jolloin ori yleensä jatkaa matkaa kohti uusia esteitä ja mä jään tunnustelemaan luita puomimereen. Mutta mitä enemmän esteitä on tullut mittariin, sitä paremmin olen oppinut ajattelemaan askeleen edellä Väinöä. Nykyään yhteistyö onkin jo melko saumatonta eikä näytä läheskään niin kamalalta kuin ensimmäisissä kisoissa. Sitä videomateriaalia pyöritellään ainakin kerran kuukaudessa ja naureskellaan huolella, samalla kuin meikäläinen itse mököttää jossain vällyjen välissä, koska todellisuudessa mulla on ihan yhtä iso ego ja ihan yhtä iso näyttämisenhalu kuin Väinölläkin. Ja siksi me kuulemma sovitaankin niin hyvin yhteen.

Kouluradalla Väinössä vähän katastrofin vikaa. Setti tuntuu vähintäänkin kahdeksan kertaa kymmenestä hajoavan käsiin. Yleisin juttu on se, että Väinö makaa kuolaimella ihan tyynenä ja antaa ratsastajan kantaa sen (jästi)päätä. Kaikista kamalinta on se, ettei ulospäin näy kuin tuskastunut ratsastaja ja tämän vähän matalammassa muodossa kulkeva heppa. Muita kouluradan vakkarijuttuja ovat täysin satunnaiset pään riepottelut, peränheitot kun on kyse laukanvaihdoista, keuliminen etenkin jos pitäisi pysähtyä tai koota askellajeja, laukkaspurtit askeleenpidennyksissä ja temponlisäyksissä sekä täysjäätyminen kun jotain täysin tavallista (kuten syksyinen lehti lentää toisella puolen rataa) tapahtuu. Joskus on hyvä kun edes aitojen sisään pääsee. Ärsyttävintä tässä koko koulurumbassa on se, että Väiskillä on oikeasti törkeän makeet liikkeet. En varmaan voi edes kahden käden sormilla ja kahden jalan varpailla laskea kertoja kun olen kuolannut oman kopukkani liikkeitä sen pörhennellessä tarhassa. Joskus unelmoin, että se pörhentilisi niin myös kouluradoilla. Vaan turhaanpa unelmoin.

Maastossa mennään kovaa. En ole ikinä joutunut iskemään itse omistamalleni ja pienestä asti kasvattamalleni suomenhevoselle pelhameita suuhun, mutta Väiskin kanssa tuntuu ainoalta turvalliselta vaihtoehdolta. Lähtökohtaisestihan kaikki ongelmat johtuvat aina omistajasta, mutta en uskalla edes yrittää lähteä tällä kaverilla maastoon, puhumattakaan maastoesteistä, ilman tarpeeksi rautaa suussa! Väinöhän ei tavarasta suussa nokkiinsa ota, painaa samalla ilolla korvat hörössä ollen vain vähän vähemmän kuuro pidätteille. Maastoesteillä meno on nopeasti vaarallisen näköistä, varsinkin äijän hyppytekniikan takia. Aina jälkikäteen kisavideoita katsoessani joudun itsekin pidättelemään henkäyksiä ja katsomaan sormien raoista kuinka kopukka syöksyy jänismäisesti tukkiestettä kohti ojentaen etujalat vain eteensä ja bojoing. Ihmettelen välillä itsekin miten uskallan kilpailla tällaisella vatipäällä yhdessä maailman vaarallisimmista lajeista. Kuitenkin laukkasuorilla tuulen tuiverruksen aiheuttamat kyynelet silmäkulmaan kihoten koen itseni niin tajuttoman vapaaksi, onnekkaaksi ja kertakaikkisen loistavaksi, eikä oloa yhtään pahenna alla korvat hörössä sydämensä kyllyydestä jouhien joukossa leikkivää tuulenvirettä rakastava, laukkaava ori. Se on kuin syntynyt laukkaamaan, vauhti on sen suurin intohimo. Ja mitä enemmän mä istun Väinön kyydissä, sitä enemmän mäkin jään koukkuun sen aina yhtä yllättävään ja vauhdikkaaseen menoon. Sitä vähemmän mä pelkään, joten tavallaan jopa Väiskiä voisi kutsua opetusmestariksi. Tavallaan.

VIR MVA Ch Koijjari
KERJ-I ERJ-I KTK-II SLA-I YLA2
Ludwig Sulevi
Ella-Mari
Elvira Ekku
Hilja
Hepulin Amalia
ERJ-II ERL-III SLA-II YLA3
Virvelin Kosto Hilman Riemurasia
Jennyn Kuningatar
Roiston Kossuvissy Luutnantti
Takinkääntäjä

o. Kärmeniemen Pikkulauantai     s. 17.11.2015     (e. Kärmeniemen Surupusero)
t. Kärmeniemen Silkkii     s. 16.11.2015     (e. Moon Salarakas)
t. Joogin Elonhenkäys     s. 12.12.2014     (e. Tiilikan Nasu)
t. Reposaaren Nippanappa     s. 1.5.2014     (e. Joogin Tuuliviiri)
t. Virna     s. 12.4.2014     (e. Milkan Pihla)
t. Sirkkeen Tähdenalku     s. 25.12.2013     (e. Huvin Tuike)
t. Kärmeniemen Surusydän     s. 23.11.2013     (e. Kärmeniemen Surusilmät)
t. Kärmeniemen Alaska     s. 1.5.2013     (e. Tuuliviiri BRE)
o. Kärmeniemen Rimakauhu     s. 15.4.2013     (e. Milkan Suometar)
t. Kärmeniemen Surusointu     s. 24.2.2013     (e. Kärmeniemen Surusilmät)

Ludwig, Koijjarin tavoin sekä este- että kenttäratsastukseen painottunut ori, on nykyyän jo eläkkeellä - orin omistaja halusi hevosensa saavuttavan kaiken saavutettavissa olevan ennen kuin otti sille tammoja vastaan. Ludwig onkin hurjan menestynyt niin esteillä kuin kentässäkin, sillä on lukuisia sijoituksia ja voittoja molemmista lajeista. Lisäksi se on kantakirjattu R-suunnalle toisella palkinnolla sekä palkittu niin este- kuin kenttäratsastuksen lajikohtaisissa laatuarvosteluissa kolmannella palkinnolla. Luonteeltaan 156-senttinen Ludwig on täysi kymppi, kiltti ja miellyttämisenhaluinen, joten kysyntää on ollut reippaasti. Rautiaan omistaja on kuitenkin melko tarkka tammoista, jotka orilleen kelpuuttaa - tällä hetkellä Ludwigilla on yhteensä kaksikymmentä jälkeläistä. Toivottavasti lisää on tulossa, sen verran hieno ori on kyseessä!

Tummanrautias, 153-senttinen Sulevi oli niin ikään painottunut kenttäratsastukseen. Luonteeltaan se oli myös kiltti ja miellyttämisenhaluinen, mutta myös todella peloto - ori sopikin kenttäradoille kuin nakutettu! Se menestyi loistokkaasti ja jäi harvoin sijoittumatta kilpailuluokassaan aivan kärkikahinoihin. Tasapainoisen ja korrektin rakenteen omannut, erittäin hyväluonteinen ori palkittiin myös kenttäratsastuksen lajikohtaisessa laatuarvostelussa korkeilla pisteillä, tuoden sille ensimmäisen palkinnon. Kaikki sen jälkeläiset ovat perineet isältään hyviä tekijöitä, ja kaikki sen kahdestakymmenestäviidestä jälkeläisesti varattiinkin jo kauan ennen niiden syntymää.

Ella-Mari, Koijjarin isänemä, oli punarautias estetamma. 158-senttinen suomenhevonen keskittyi täysin esteratsastukseen ja ihan syystä - sillä oli todella hyvin kapasiteettia ja sen tekniikassa ei ollut paljoa moitittavaa! Esteratsastuspiireissä ei ollut tuolloin montaakaan ihmistä, joka ei melkeinpä legendaarisen maineen haalinutta Ella-Maria olisi tiennyt. Sen uskomaton hyppyvoima ja taitotaso jaksoivat hämmästyttää kaikkia kilpailu kilpailun jälkeen. Jälkeläiset saivat osansa tamman estelahjoista, ja ellamarilaiset olivatkin - ja ovat edelleenkin! - erittäin kysyttyjä suomenhevosten esteratsujalostuksessa. Kuuden varsan jälkeen tamma menehtyi luonnollisesti vanhuuteen 28-vuotiaana.

Koijjarin mustanpuhuva väri on peritty sen emältä, Elvira-tammalta. 153-senttisen suomenhevosen kanssa kilpailtiin myös sekä este- että kenttäratsastuksessa. Menestys oli hyvää molemmissa, mutta piirun verran paremmin Elvira pärjäsi ihan rataesteillä - omistaja kuitenkin pitäytyi molemmissa lajeissa, sillä tamma pärjäsi hyvin myös kenttäkilpailuissa. Se kantakirjattiin nuorena toisella palkinnolla, saaden kiitosta tasapainoisesta rakenteestaan, ja tähtäimessä oli monet muut arvonimet. Kaikkien harmiksi vain 13-vuotias tamma jouduttiin lopettamaan sen loukkaannuttua eräissä kenttäkisoissa erittäin tapaturmaisesti. Sukua jäi kuitenkin jatkamaan yksi jälkeläinen, joka todellakin on pitänyt omalla menestyksellään huolen siitä, ettei Elvira unohdu.

Elviran taitolahjat rataesteillä oli todennäköisesti peritty sen isältä, Ekku-nimiseltä, 155-senttiseltä suomenhevosorilta. Sillä nimittäin kilpailtiin aina kansainvälisellä tasolla asti menestyen! Suurin osa orin kilpailuista käytiin ihan kotimaassa, mutta ehti se kiertää jonkin verran myös pohjoisempaa Eurooppaa menestyen tasolla siinä missä puoli- ja täysveriset lajitoverinsa. Ekun upea esteura jatkui kunnes se 15-vuotiaana jäi ansaitulle kisaeläkkeelle ja siirtyi pienelle ratsastuskoululle opetushevoseksi, jossa se ehti opastaa monai edistyneempiä ratsastajia syvemmälle esteratsastuksen saloihin.

Nappisilmäksikin kuvailtu Hilja oli kaikin puolin herttainen ja sykähdyttävä tamma, jonka miellytti kaikkia! 156-senttinen, myöskin musta tamma oli myös luonteeltaan nimensä mukaisesti erittäin miellyttämisenhaluinen ja sopivan hiljainen yksilö. Sillä pystyi kilpailemaan kenttratsastuksessa kuka tahansa, joka vain osasi ja uskalsi - Hiljasta ratojen kunnialla suoritus ei ikinä jäänyt kiinni. 27-vuotisen elämänsä aikana tamma ehti saavuttamaan vaikka mitä kenttäratsastuksen ulkopuolellakin, mutta omistaja pitää kenttäratsastuksen lajikohtaisesta laatuarvostelusta hyvin pistein saavutettua ykköspalkintoa tamman uran kohokohtana.

Virvelin Kosto on lempinimeltään Vikke vaikka sitä voisi ihan hyvin kutsua vaikkapa herra Rauhallisuudeksi. Se on kuulemma aina nuorelta iältä asti ollut melkoinen luottoratsu, jonka on voinut antaa vaikka lasten ratsuksi. Aluksi rautiaasta yritettiin kouluhevosta, mutta orin työskentelymotivaatio lajia kohtaan ei kohdannut odotuksia. Sen sijaan esteistä Vikke silmin nähden innostui eikä hypännet edes huonolla tekniikalla. Kouluratsastuksen sijaan kapasiteetikkaalle orille lajiksi valikoitukin esteratsastus. Kilpailuista se on kahminut paljon sijoituksia, joiden myötä se sai mainetta myös kasvattajien keskuudessa. Nykyään 157-senttinen ori on opetusmestarina nuorelle tytölle.

Syy Virvelin Koston omistajien kouluratsastusyritykseen johtunee rautiaasta isäukosta Hilman Riemurasiasta, jota Rekuksikin kutsutaan. Ori oli kaikin puolin uskomaton päästyään kouluradalle. Pienestä koostaan (säkäkorkeus vain 155 senttiä) huolimatta sen liikkeet olivat suuria, liiteleviä ja sulavia, ja niiden liikuttaessa mahtavan tuuheaa ja pitkää harjaa... Enempää ei tarvitse varmaan sanoakaan, Rekun meno oli todella upeaa. Se pitelee lukuisien kilpailujen sinivalkoisia ruusukkeita ja pystejä itsellään, menestyi myös näyttelyissä ja myöhemmin kasvatuspiireissä astuen kuusi tammaa, joista jokainen varsasta tuli miltei yhtä hieno kuin isästään. Valitettavasti ori jouduttiin lopettamaan eläkeiässä vanhuuden vaivojen takia.

Kun isältä jäi periytymättä työskentelymotivaatio kouluratsastukseen, niin emältä varmasti periytyi estelahjoja - sen verran hieno Jennyn Kuningatar oli. Sitä kuvaillaan sirorakenteiseksi estetykiksi, joka peittosi avoimissakin luokissa puoliverisiä mennen tullen. Uransa aikana se keräsi useita kymmeniä estevoittoja ja vielä useampi sijoituksia. Aktiiviesteuran lisäksi Kunigatar sai kolme kaunista varsaakin. Rautias tamma on luonteeltaankin täysi enkeli ja viettääkin nykyään eläkepäiviä "tätiratsuna" maastoillen.

Roiston Kossuvissy, Vissyksi kutsuttu rautias on kaikin puolin hieno suomenhevonen - sillä on upea rakenne, hyppylahjoja sekä superkiltti luonne. 154-säkäinen tamma on menestynyt niin estekisoissa kuin näyttelyissäkin, mutta muuntautuu nopeasti ketterästä hyppääjästä rauhalliseksi ja lapsirakkaaksi terapiaratsuksi. Vissy on johdattanut lapsia ratsastuksen maailmaan ja nykyään toimiikin pelkästään terapiaratsuna viettäen näin rauhallisia eläkepäiviään. Ennen aktiivielämästä vetäytymistä se ehti saada kaksi varsaa, jotka ovat kumpikin perineet tamman hienon luonteen ja hyppykapasiteetin.

Luutnantti, Vissyn isäori, onkin melkoinen monitoimihevonen - se omaa lahjoja vähän kaikessa. Raskaahkosta rakenteestaan huolimatta se liiteli aikoinaan voittoon niin este-, koulu- kuin kenttäkilpailuissakin ja astui aktiivikausillaan monia tammojakin. Kimolla on monta kymmentä varsaa, joista vain kourallinen on perinyt sen värin. Nyttemin eläkepäiviään maaseudulla viettävä ori tunnetaan sydämet sulattavasta olemuksestaan, lempeydestään ja nappisilmistään.

Jatkoa jo ennestään hyväluonteiseen ja tervepäiseen sukuun tuo Vissyn emä, Takinkääntäjä, joka on varsasta pitäen rakastanut tavattomasti esteitä ja joka iän myötä muuttuikin melkoiseksi ruusukehaiksi. Sijoituksia sijoitusten perään ja tamman nimi tulikin nopeasti estepiireissä tutuiksi. Omistajalle kuitenkin sattui onnettomuus, jonka vuoksi hän ei voinut jatkaa esteiden parissa. Takinkääntäjästä luopuminen ei kuitenkaan tullut kyseeseenkään, joten tammasta jäi neljäksi kesäksi äitiyslomalle ja toimii nykyään omistajansa rentona maastoratsuna.

kenttäratsastus (37: 7-6-8)

01.10.13 KERJ CIC1: 5/30
26.09.13 KERJ CIC1: 1/30
17.09.13 KERJ CIC1: 2/24
21.08.13 KERJ CIC1: 7/50
18.08.13 KERJ CIC1: 3/50
12.08.13 KERJ CIC1: 5/27
21.07.13 KERJ CIC1: 3/29
18.07.13 KERJ CIC1: 2/29
15.07.13 KERJ CIC1: 1/13
04.07.13 KERJ CIC1: 1/30
22.06.13 KERJ CIC1: 5/44
21.06.13 KERJ CIC1: 4/44
04.06.13 KERJ CIC1: 3/35
03.06.13 KERJ CIC1: 3/35
31.05.13 KERJ CIC1: 2/35
30.05.13 KERJ CIC1: 4/35
28.05.13 KERJ CIC1: 1/35
27.05.13 KERJ CIC1: 1/40
25.05.13 KERJ CIC1: 3/19
23.05.13 KERJ CIC1: 2/19
13.05.13 KERJ CIC1: 5/37
11.05.13 KERJ CIC1: 1/37
09.05.13 KERJ CIC1: 1/37
30.04.13 KERJ helppo: 4/38
05.04.13 KERJ CIC1: 6/40
04.04.13 KERJ CIC1: 6/39
03.04.13 KERJ CIC1: 3/40
03.04.13 KERJ CIC1: 5/39
01.04.13 KERJ CIC1: 5/40
01.04.13 KERJ CIC1: 4/39
31.03.13 KERJ CIC1: 4/39
30.03.13 KERJ CIC1: 3/39
29.03.13 KERJ CIC1: 2/39
29.03.13 KERJ CIC1: 3/50
28.03.13 KERJ CIC1: 4/39
16.03.13 KERJ CIC1: 2/50

esteratsastus (47: 13-10-6)

20.03.16 ERJ 110 cm: 4/30
19.03.16 ERJ 110 cm: 4/30
18.03.16 ERJ 110 cm: 3/30
18.03.16 ERJ 100 cm: 3/40
16.03.16 ERJ 110 cm: 1/30
15.03.16 ERJ 100 cm: 2/40
13.03.16 ERJ 100 cm: 3/40
13.03.16 ERJ 100 cm: 4/40
12.03.16 ERJ 110 cm: 1/30
06.03.16 ERJ 110 cm: 5/30
05.03.16 ERJ 110 cm: 1/30
03.03.16 ERJ 110 cm: 1/30
29.02.16 ERJ 110 cm: 2/30
29.02.16 ERJ Cup 110 cm: 17/170
20.12.15 ERJ 100 cm: 5/30
17.12.15 ERJ 100 cm: 2/30
11.12.15 ERJ 100 cm: 4/40
02.12.15 ERJ 100 cm: 2/40
01.12.15 ERJ 100 cm: 2/40
30.11.15 ERJ Cup 110 cm: 2/244
17.11.15 ERJ 110 cm: 6/50
14.11.15 ERJ 110 cm: 7/50
13.11.15 ERJ 110 cm: 1/50
21.08.14 ERJ 100 cm: 4/30
21.08.14 ERJ 100 cm: 2/30
31.05.14 ERJ 110 cm: 1/30
31.05.14 ERJ Cup 110 cm: 7/286
26.05.14 ERJ 110 cm: 1/30
23.05.14 ERJ 110 cm: 3/30
02.05.14 ERJ 100 cm: 3/30
29.04.14 ERJ 110 cm: 1/30
27.04.14 ERJ 110 cm: 4/30
25.04.14 ERJ 110 cm: 1/30
24.04.14 ERJ 110 cm: 2/30
24.04.14 ERJ 110 cm: 4/30
23.04.14 ERJ 100 cm: 1/30
23.04.14 ERJ 110 cm: 2/30
22.04.14 ERJ 110 cm: 1/30
21.04.14 ERJ 110 cm: 1/30
21.04.14 ERJ 110 cm: 4/30
19.04.14 ERJ 110 cm: 1/30
19.04.14 ERJ 110 cm: 5/30
18.04.14 ERJ 110 cm: 3/30
11.04.14 ERJ 110 cm: 5/38
24.03.14 ERJ 110 cm: 2/30
23.03.14 ERJ 110 cm: 5/30
22.03.14 ERJ 110 cm: 4/30

kouluratsastus (40: 12-6-6)

20.12.15 KRJ helppo A: 1/50
19.12.15 KRJ helppo A: 4/50
18.12.15 KRJ helppo A: 1/50
14.12.15 KRJ helppo A: 6/50
02.12.15 KRJ helppo A: 2/50
09.12.14 KRJ helppo A: 6/40
08.12.14 KRJ helppo A: 4/40
08.12.14 KRJ helppo A: 2/40
15.08.14 KRJ helppo B: 4/100
14.08.14 KRJ helppo B: 8/100
12.06.14 KRJ helppo A: 7/60
11.06.14 KRJ helppo A: 1/60
01.06.14 KRJ helppo A: 3/30
31.05.14 KRJ helppo A: 1/30
27.05.14 KRJ helppo A: 5/30
12.05.14 KRJ helppo A: 3/30
09.05.14 KRJ helppo A: 4/30
27.04.14 KRJ helppo A: 2/40
26.04.14 KRJ helppo A: 2/40
26.04.14 KRJ helppo A: 1/40
26.04.14 KRJ helppo A: 2/40
25.04.14 KRJ helppo A: 1/40
23.04.14 KRJ helppo A: 1/40
21.04.14 KRJ helppo A: 1/40
20.04.14 KRJ helppo A: 3/40
17.04.14 KRJ helppo A: 6/40
16.04.14 KRJ helppo A: 4/40
16.04.14 KRJ helppo A: 6/40
12.04.14 KRJ helppo A: 1/40
11.04.14 KRJ helppo A: 4/40
09.04.14 KRJ helppo A: 3/40
26.03.14 KRJ helppo A: 2/40
25.03.14 KRJ helppo A: 1/39
25.05.13 KRJ helppo A: 3/27
24.05.13 KRJ helppo A: 1/40
16.04.13 KRJ helppo A: 5/28
27.03.13 KRJ helppo A: 1/80
27.03.13 KRJ helppo B: 3/80

Kuulumisia 30.11.2015

Väinöllä oli tänään sellainen kaikki tai ei mitään -päivä, ja mun pitäisi näin monen vuoden tuttavuuden (sanoisin jopa ystävyyden, mutta ton orin palo pitää sen kovanaaman imagoa yllä ei sallisi sellaista) jälkeen tietää, että tällaisina päivinä menosta ei tule yhtään mitään. Tein havainnon KTEM-päivästä heti alkuverryttelyjen aikana hevosen liikkuessa kuin kohmeinen sporttiauto—ensin se ei olisi liikkunut mihinkään, mutta sitten kun painoi kaasua sen neljäsosamillin pohjaan niin koko menopeli ampaisi eteenpäin kuin uusimassa Fast & Furious -rainassa.

Tomppa vaikutti vähän epätoivoiselta kun se kentän keskeltä seurasi meidän menoa. Sillä oli käsi partaista leukaa hivelemässä ja sellainen "voi perse, tapankohan mun vaimokkeen tänään" -kulmakurttu. Vilkaisin laukkaympyrältä sen rakentamia tehtäviä, jotka vielä toistaiseksi näyttivät kohtuullisen turvallisilta minimitoissaan. Mietin itsekseni, tiesikö Tomi, että muahan ei sitten haudattaisi venäläiskivellä varustettuun sukuhautaan Vallilan hautuumaalle.

Kyllä ori jaksoi rauhoittua toistojen jälkeen eikä leiskauttanut enää 80-senttisistä pystyistä yli kuin Milton konsanaan. Se oli pohjimmiltaan teknisesti taitava ja tarkka hyppääjä, mutta tosiaankin vain pohjimmiltaan. Nytkin oltiin otettu alas lähemmän viisi puomia ennen kuin hevonen alkoi oikeasti keskittyä ja mä pääsin vaikuttamaan siihen esteettömästi. Väinön kanssa ei ollut mitään niin hienoa kuin löytää se yhteinen flow. Silloin läsipää kuunteli pienintäkin apua epäröimättä, tuli takaisin pelkästä sisäänhengityksestä ja lähti hyppyyn juuri sillä sekunnilla kuin siltä sitä pyydettiin. Silloin oltiin hevosen kanssa yhtä eikä mikään voinut tulla meidän välille.

Treenin jälkeen mulla oli korskuva ja talvipakkasissa kevyesti höyryävä hevonen, esteitä vieläkin alkutunnin menosta järkyttyneenä kentältä pois raahaava avomies/valmentaja/hevosenhoitaja sekä vallan tyytyväinen ratsastaja, jota ei pelottanut hullun orivanhuksensa selässä sitten yhtään.

Kuulumisia 8. syyskuuta 2015

Väinöstä on tullut vanha. Se täytti jokin aika sitten hurjat 17 vuotta, mikä sinänsä on ihan kunnioitettava ikä, muttei suomenhevoselta kuitenkaan ikä eikä mikään. Eikä Väinössäkään vanhuus näy ulkoisesti sitten missään. Se liikkuu yhtä vetreästi kuin ennen, sillä ei ole yhtäkään valkoista vanhuuskarvaa missään eikä sillä ole minkäänlaisia terveysongelmia. Mutta Väinöstä on tullut pappa henkisesti! Se on olevinaan niin kovin vanha ja arvokas. Nuorempien oripoikien riekkuessa ja yrittäessä pappaa mukaan leikkiin, hän vain nyrpistelee nenäänsä ja kääntää takapuolta leikeille hirnahtaen sitten kuin henkilökohtaisesti loukkaantuen. En tiedä, ehkä se juttelee läheisen tarhan Surku-mummon kanssa, että ei minun nuoruudessani. Tässä on jotain tavattoman sympaattista, mutta samalla se on kyllä hurjan huvittavaa!

Papparaisella on muutenkin tuntunut nousseen tämä arvokkuus ja rispekti päähän. Pitäisi saada ruoat ekana, pitäisi päästä ulos ekana, pitäisi päästä sisälle ekana... Lisäksi kaikenlainen hössötys ja häsläys hänen arvokkuutensa ympärillä on ehdottomasti kielletty tai muuten hän järjestää sellaisen kohtauksen, että kaikki saa kuulla kunniansa! Onneksi tarhakavereina on kaksi leikkisää nuorta, jotka nauraa räkättävät pappahevosen yrityksille. Voin vaikka vannoa, että yksi aamupäivä Halla ja Kolli kävivät vuorotellen härnäämässä Väinöä, ja karauttivat sitten karkuun vikkelästi kuin pienet oravat! Jos ne osaisivat puhua, pihamaalla olisi varmasti kaikunut varo, ettei sun lonkka mee sijoiltaan tai jotain hahaha tai muuta sellaista...

Onneksi Väinö ei itsekään ota tätä hommaa oikein tosissaan, kunhan nyt vain yrittää saada spesiaalihuomiota kun hän on niin kaikessa menestynyt ja jo kaiken saavuttanut, kunnioitettavassa iässä oleva valioyksilö. Toisaalta, sellainenhan se on ollut aina. Jopa silloin kun se ei ollut saavuttanut elämässä muuta kuin keskelle tammamammojen kesälaidunta putkahtamisen ja omille jaloilleen ensi kertaa nousemisen.

Kuulumisia 28. maaliskuuta 2014

Mitäs meidän pitäisi tehdä nyt? Käytettiin Väinö Kenttäratsastusjaoksen laattareissa, ja ihan odotettu ja ansaittu ykkönenhän sieltä paukahti. Juteltiin eräs päivä myös Väinön kasvattajan kanssa, ihmeteltiin tämän ääliöponin käsittämättömän nopeaa etenemistä. Kasvattajan kanssa kannattaa näemmä aina jutella: tultiin siihen tulokseen, että seuraavaksi valmistellaan Väinö Esteratsastusjaoksen laatuarvostelukelpoiseksi, jotta vanhemmat pääsevät korottamaan palkintojaan. Eli tällä hetkellä maastoesteet ovat jääneet vain mielenvirkistystouhuiki ja keskitytään pysymään käsissä ratsastuskentän aitojen sisällä... Voit ottaa hevosen pois maastoesteiltä, muttet maastoesteitä pois hevosesta, vai miten se menikään... Tässä samalla käydään myös koulukilpailuissa, eli jos valkoiden miniaitojen sisällä menestytään niin estelaattareiden lisäksi saatetaan kolkutella pian KRJn ovella. Mitäs muita palkintoja voisi kahmia? YLA? SLA? Kaikki palkinnot meille ja niin edelleen.

Kuulumisia 25. joulukuuta 2013

Ei sitten saatukaan valkeata joulua, eikä näin ollen myöskään joulupäiväistä rekiajelua. Siitä huolimatta aaton ja joulun välisenä yönä meille saapui pari todella väsynyttä matkalaista Vallilasta. Karla ja Kassu olivat lähteneet heti omien aattojuhliensa jälkeen ajelemaan kohti Haminaa, ja saapuivatkin siinä puolenyön jälkeen varaperheensä luokse. Vähän sai potkia kavereita ylös joulupäivän aamuna - tai no, aamuna ja aamuna, kello läheni jo yhtätoista! - vaikka kaksikon ei tarvinnut edes aamutallia tehdä. Andrea tuli kanssa visiitille, vietettiin mukavasti rääppiäisiä ja vaihdettiin vielä lahjojakin. Lopulta suunnattiin sitten talliin, ajatuksena sulatella kinkkuja. Surku ja Alaska saivat pitäytyä tarhassa, ne eivät vauvamasuineen pääsisi edes käyntimaastolle. Ratsuiksi valikoituikin sitten Taisto Andrealle, Väinö Karlalle (reippaiden valituksien kera), Antero Kassulle, Veera mulle ja Petjalle sekä Varpunen Tomille. Lapset, joilla oli myös vähän energisemmät oripojat alla, pistivät aina sopivan paikan tullen viilettäen ravia ja laukkaa kun me Kärmeniemet meidän rauhallisten ja rautahermoisten rouvahevosten kanssa käpyteltiin perässä. Kukaan ei ollut vaivautunut edes hevostaan satuloimaan, suitset sentään sujahti kaikille päähän. Petjakin on päässyt jo ratsastuksen makuun istuen tukevasti Veeran korkean sään ja äidin välissä, eikä ruunikkoa edes haittaa jouhiin iloisesti takertuva pikkupoika. Ei kyllä kaduta Veeran pitäminen, parempaa opetusheppaa ei voisi ollakaan!

Kuulumisia 7. marraskuuta 2013

VSRn johtoporukka oli päästänyt joulumielen valloilleen ja luvannut suomenhevosharrastajille joululahjaksi vähän erikoisempaa kantakirjatilaisuutta. Ei kuulemma tarvinnut näyttelymenestystä tai kantakirjattuja vanhempia tai mitään. Sinnehän me lähdettiin heti, mitäpä muuta tehdä näin komean otuksen kanssa? Tilaisuus oli tarkoitus järjestää joulukuussa, mutta valtava osallistujavyöry sai koko tilaisuuden täyteen ja tuomarit pääsivät heti töihin - meille tällainen passaa paremmin kuin hyvin, Väinöä kun kovasti valmistellaan joulukuun KERJ-laatuarvostelutilaisuuteen. Palaute oli hyvää ja positiivista, pisteitä kertyi yhteensä 73 ja Väinö pääsi II-palkinnolla suomenhevosorien ratsukantakirjaan!! Lausunto kuului näin: kaunis, sopusuhtainen ratsu. Tyypillinen pää, hieman lihakseton kaula, hyvä runko, hyvä takaosa. Pystyt vuohiset edessä. Omistajar on kyllä samaa mieltä, varsinkin ensimmäisestä sanasta. Alaska osallistuu tammojen vastaavanlaiseen kantakirjatilaisuuteen, joten saa nähdä miten Väinön tyttären käy!

Kuulumisia 21. lokakuuta 2013

Mitä ihmettä? Arvoisa omistajatar jaksoi vihdoin ja viimein katsoa hevostensa tulokset ajan tasalle, ja ei voi kuin ihmetellä. Eikö me vasta keväällä aloitettu kilpaileminen kenttäratsastuksessa Väinön kanssa? Siis tänä keväänä? Maaliskuussa? Nyt on lokakuu, ja oripoika on muka jo ottanut enemmän kuin tarpeeksi sijoituksia mukaansa. Suunnilleen seitsemässä kuukaudessa tämä mulkero on saavuttanut enemmän kuin moni muu meidän hevonen. Ei saatana, eihän tässä voi olla kuin ylpeä. Kulunut kausi sujui Väinön osalta siis paremmin kuin hyvin, ja nyt tuli vähän tyhjä olokin - mitä me tehdään Väinön kanssa nyt hallikaudella? Tai ensi kesänä? Pitäisikö nyt painottua esteille tai peräti kouluratsastukseen? Tai ottaa kesän tavoitteeksi maastoesteet? Apua. Ei mulle ole ikinä tullut vastaan tällaista dilemmaa, että hevonen olisi saavuttanut tavoitteensa ennen aikojaan! Siis herraisä oikeasti, Väinöhän on vasta 6-vuotias!! Mitä me tehdään seuraavat 20 vuotta jos ei aktiivikilpailla kenttäratsastuksessa??? Ei mulla muuta.

Kuulumisia 1. toukokuuta 2013

Vapun lisäksi meillä juhlistettiin suomenhevosten laatuarvostelun sekä varsa-arvioinnin tuloksia. Mukana SLA-tilaisuudessa oli Pääskynen ja varsojen arviointitilaisuudessa Väinö, Varpunen ja Veera. Menestys oli hienoa! Väinö oli mukana 2-vuotiaissa ja saikin ryhmänsä toiseksi korkeimmat pisteet, rakennepisteiden ollessa parhaat koko ikäryhmässä. Rakenteesta napsahti tosiaan yhdeksän pistettä eli pistettä vaille täydet kymmenen! Hienosta suvusta tulikin täydet kymmenen pistettä. Käytöskokeessa piti vähän possuilla, joten tulokseksi jäi 15/20p. Ylpeitä kuitenkin ollaan, sillä Väinö jaksoi olla yllättävän kiltisti vaikka olikin selvästi kärsimätön. Tällaiset vauvoille tarkoitetut kekkerit ovat hyvää harjoitusta tulevaisuuden koitoksia varten: parempi possuilla nyt kun se vielä oli maalaisjärjen rajoissa sallittu kuin vuosien päästä vaikkapa Vakavassa ja Tärkeässä kantakirjatilaisuudessa!

Kuulumisia 25. huhtikuuta 2013

Kesän tulemisen huomaa Tomin mielestä siitä, että hevosten määrä kasvaa. Tällä hetkellä kotosalla asuu kahdeksan omaa hevosta, joista yksi on kantavana. Ja odotellaanpa vielä kahta toistakin vauvaa syntyväksi - toinen on meidän oma kasvatti Väinöstä ja hän elelee vielä masuasukkina Taikakuun tiluksilla ja toinen harrastaa sama Hex Sporthorsesin suokkiosastolla. Koska 11 hevosta kesäksi ei kuulostanut vielä liialta, päätettiin Taikakuusta käydä noukkimassa vielä komea 3-vuotias oripoika. Eli tällä hetkellä karsina-asukkaita on viisi ja pihattoasukkaita neljä (Taisto, Voitto, Hurja ja Antero). Väinön puolison, Tuuliviiri BREn, masu alkaa jo näyttää vauvan merkkejä eli kohta saadaan peräti kuudes karsina-asukki. Eläinlääkärin mukaan sieltä on tulossa kovin säpäkkä pikkutamma, liikkuu kuulemma poikkeuksellisen paljon ja tekee kyllä itsensä tiedostettavaksi potkimalla. Kasvattajaa alkoi vähän pelottaa... Nimeä tammalle ei ole vielä päätetty, katsoo sitten kun se on päässyt tänne asti.. Ihana saada kotiin kasvavan pikkulapsen lisäksi kolme kasvaa varsaa, oi voi!

Kuulumisia 14. helmikuuta 2013

Tänään se tuli! Tänään Väinö tuli! Johan sitä odotettiinkin niin pitkään ja hartaasti, varsinkin kun ihan itse osoitin Yogin upeaakin upeampaa Koijjaria ja sanoin, että tosta mulle varsa nyt heti. Ihan nyt heti ei sitä saatu, mutta Yogi kiltisti näytti Amaliaansa ja lupasi, että tämän massusta saa vauvan sitten kun sen aika on. Lyötiin kättä päällä ja mä rukoilin orivarsaa. Ja tänään sellainen pörheä oripojankloppi tallusteli trailerista ulos melkoisella ryminällä ja jatkoi siitä innokkaaseen keulimiseen ja ympyrän jolkotteluun Tomi-rukan käsivoimien huutaessa hoosiannaa... Ei se kyllä ollut yhtään väinömäinen, mutta ehkä tuosta kasvettuaan rauhoittuu väinömäiseksi. Tällä hetkellä voisi melkein harkita uudelleennimeämistä Huliviliksi tai vastaavaksi, mutta rekisteripaperit tulivat jo liitolta takaisin! Ainakin elämännälkäinen pikkuläsipäämme on jos ei muuta...

Kärmeniemi on virtuaalitalli. Taustakuvan L.N.L. Muu materiaali Kärmeniemi 2007-2016 ellei erikseen mainittu.
2