KÄRMENIEMI

____________

Mänttäharjun Ulpu

ERJ-I KRJ-I KERJ-II SLA-I YLA3
nimi Mänttäharjun Ulpu "Ulpu" Meriitit
20.6.17 SLA-I (13 + 25 + 20 + 20 + 20 = 98)
15.6.17 KRJ-I (7 + 43 + 15 + 20 + 15 = 100)
31.5.17 ERJ-I (7,5 + 41 + 17 + 22 + 15 = 102,5)
30.5.17 YLA3 (11 + 26,5 + 17 + 19 + 4 = 75,5p)
25.3.17 KERJ-II (8 + 40 + 16 + 20 + 15 = 99)

Jälkeläiset
t. Kärmeniemen Unka VH17-018-0733
t. Kärmeniemen Unna VH17-018-0379
o. Kärmeniemen Verner VH17-018-0246
o. Kärmeniemen Mihkel VH17-018-0599
o. Kärmeniemen Vilu VH16-018-1650
o. Kärmeniemen Varlok VH15-018-2644
rekisterinumero VH15-018-2302
rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma
väri, säkä rn, 166cm
syntynyt 24.4.2015 (18-vuotias) 4v 2.11.15
omistaja Kärmeniemet vrl-00816
tuoja Sylvester
koulutustaso heA/105/100 (CIC1)



© Carolina

Ulpusta

Ulpun kohdalla ei hävetä sanoa, että se oli heräteostos. Nähtiin se kesän viimeisissä kenttäkilpailuissa, ja multa oli tippua grahampiirakat suusta kun tamman bongasin. Eikä sillä positiivisella tavalla. Ei, tamma meni esteradalla kuin hurlumhei vaan ratsastajan roikkuessa miltei koko painollaan ohjissa. Eihän se ruunikon menoa haitannut, ei sitten yhtään. Nurtsille jäi ratsukon jäljiltä vain kääntyneet multapaakut ja tiukkoja kurveja säikähtänyt ratahenkilöstö. Mutta jokainen puomi oli yhä tukevasti kannattimillaan ja jokainen este ehjänä paikoillaan. 0-0, osasi tulostaulu kertoa ja Tomi kysyi multa huolestuneena, että oliko mun grahampiirakassa jotain vikaa ja että voidaanko jo lähteä kotimatkalle. Olihan meidän kaikki hevoset suorituksensa suorittaneet jo. Totesin, että ei kun nyt jäädään katsomaan ykkösen maastorata.

Vaellettiin minä miestäni melkeinpä korvasta nykien vesiesteen tuntumaan, siinä kun sai pätkän alkurataa ja pätkän loppurataa eli yhteensä viisi erityyppistä estettä veden mukaan lukien. Tutkin lähtölistoja mietteliäänä ja tunnistin ruunikon tamman lähtönumeron perusteella Mänttäharjun Ulpuksi. Poissaolevasti pillimehua ryystäen mietin, että me kyllä tarvittaisiin joku tamma sellaisesta ihan uudesta, tuntemattomasta suvusta. Liiton hevosrekisterin antama Hispalan Taavetti ei sanonut mulla mitään, saatikka sitten tämä koko Mänttäharju-paikka. Jotain U-linjaa paikka selvästi työsti.

Ei jumalauta, Tomi äyskähti ihan yhtäkkiä, ja heti perään radan startin suunnalta kuului melkoinen ryske ja ryminä. Vaimeat sooo Ulpu, rauhassa -ulinat jäivät rytmikkään töminän alle, ja pian meidän näkyviin tulikin räikeästi oranssiin verhoiltu suomenhevonen korvat tötteröllä. Sitä ei kapea kinttupolku kiinnostanut, kunhan sulki silmänsä oksan lävähtäessä turvalle ja nosteli jalkojaan niin jumalattoman korkealle kompastumisia välttääkseen. Ratsastajalla oli kypärä silmillä ja lehtiä turvaliivin liepeissä, ja mua nauratti. Ulpu hyökkäsi tukkiesteen yli kaukaa ja korkealta, ja läiskytti iloisena menemään kohti vettä. Se ei epäröinyt hetkeäkään, vaan syöksyi pellehyppääjän lailla maha edessä pieneen lammikkoon ja loiski sitten menemään kohti ylöshyppyä. Ei mitään ongelmia. Myhäilin tyytyväisenä kun liikuttiin ratsukon poistuttua saadaksemme paremmat näkymät risuesteelle ja portaille.

Ei kestänyt kauaakaan kun tanner taas tömisi ja riehakas suomenhevonen ilmestyi metsän siimeksestä. Se hyppäsi risuesteen läpi niin, että etusuojat olisivat varmasti jääneet risuihin ilman jesaria, ja suuntasi sitten portaille ratsastajan karjuessa hidastuskäskyjä. Ensimmäisen kerran näin ruunikon hidastavan, ja olin jo hetken ajan vaikuttunut ratsastajan käsivoimista ja äänen auktoriteetista. Mutta sitten Ulpu otti ja ponnisti portaat ylös kaksi askelta kerrallaan kuin kengurun lailla loikkien, ja rymisteli sitten kohti viimeisiä esteitä.

Voi jumpe mikä hevonen, nauroin Tomille, tuo me ostetaan. Tomi katsoi mua kuin hullua, mutta siitä huolimatta Ulpu ajettiin Kärmeniemen pihaan kuukausi myöhemmin.

Yllättäen Ulpusta tuli koko talliväen lemmikki. Se on railakkaasta ratsastettavuudestaan huolimatta mitä lempeimpiä suomenhevosia, joita olen ikinä tavannut! Tässä kelpo esimerkki siitä, kuinka ulkomuoto saattoi joskus pettää. Salli alkoi jossain vaiheessa kutsua huolehtivaista ja ajoittain jopa hösäävää tammaa Mammaksi ja se on jäänyt, etenkin näin vanhemmilla päivillä puhutaan usein Ulpu-mammasta tai ihan vain Mammasta. Mamma-lempinimi on asiallinen paitsi tamman hienon varsomishistorian niin myös sen lapsirakkauden kanssa. Ulpun saattaa antaa lapsen hoidettavaksi eikä tarvitse pelätä: tamma seisoo kiltisti paikoillaan kuin paraskin patsas ja riimunnarun päässä se kulkee varovaisia pikkuaskelia töpsöttelevän taaperon perässä, pää koko ajan sen verran alhaalla, että jos penska meinaa muksahtaa niin Ulpu on heti puhaltamassa pipin paremmaksi.

Herttaisia hetkiä maasta käsin, ennenkuulumattomia elämyksiä selässä—jos Ulpu olisi elämyskohde, tämä olisi slogani. Kilpailukäytöstä eläköitynyt tamma jaksaa vieläkin innostua ihan kaikesta. Sille kun iskee satulan selkään niin mumman silmäkulmaan tulee heti sellainen palava pilke, että nyt mennään! Koko hevonen suorastaan sähköistyy eikä ole pysyä housuissaan kun se tietää, että nyt lähretään hommiin. Työmotivaatiota ei ole ikinä tarvinut Ulpun kanssa etsiä, se löytyy itseltäkin viimeistään siinä vaiheessa kun ruunikko on valmis hakemaan vaikka kuun taivaalta.

Toki Ulpu on astetta riehakkaampi ratsastaa, eikä se ole rauhoittunut edes vanhoille päivilleen, mutta hauskaa siellä kyydissä silti on! Se on ihan mieletön hyväntuulenhevonen—mennään eikä meinata! Varsinkin maastossa on hymy herkässä kun Ulpu ei pelkää mitään ja kulkee vaikka mistä, mutta kyllä maastoesterata on se paikka, jonne tamman sydän kuuluu. Siellä se kulkee tanner tömisten ja korvat aerodynaamisesti takana vatsa esteitä viistäen. Jo oudon sukkulamaisen hyppytekniikan takia kyydissä alkaa naurattaa väkisinkin.

Eläkeiästään huolimatta Ulpu tarjoaa yhä parastaan. Kainalokorkuinen Petja-poika raahaa tammaa narun perässä ties minne, ja aina Ulpu seuraa kikkurapäätä kuin olisi ihan täysillä mukana pojan seikkailuissa. Aina se tuuppii ärtyneitä tai surullisia ihmisiä turvallaan just niin lempeästi, että on pakko ottaa hengähdystauko omista tunteista ja omistautua vilpittömän välittävälle hevoselle. Edelleen se kyyditsee kenet tahansa turvallisesti vaikkakin niin perkuleen vauhdikkaasti läpi lähimaastojen, ja vieläkin se on saletisti tallin toisiksi nopein estehevonen.

Sukuselvitys

Ulpu ei ole siitoskäytössä.

Hispalan Taavetti Riisvuoren Aimo Komponanatti
Ainokainen
Tairasvuon Tei Tei Teiramo
Taifunia
Mänttäharjun Uisla Uuttera Unto Umpalo
Pikku Alisa
Mänttäharjun Uima Kekkeroinen
Pikku-Uikku

Ulpun isä Hispalan Taavetti on komea ruunikko suomenhevosori. Taavetti on kilpaillut erityisesti kenttäratsastuksessa, mutta myös erikseen koulussa ja esteilläkin. Orin suku on melko tuntematon, eikä herralla itselläkään ole kovin montaa jälkeläistä. Taavettia ei ole kantakirjattu, vaan ori on puhtaasti käyttöhevonen. Luonteeltaan Taavetti on rohkea, mutta jääräpäinen – siis melko haastava, mutta samalla juuri sopivan hullu pärjäämään kenttäkilpailuissa. Orilla on lukuisia sijoituksia kansalliselta tasolta asti.

Taavetin isä Riisvuoren Aimo oli hurmaava tummanrautias kenttäsuomenhevonen. Aimolla oli vain kaksi jälkeläistä, minkä jälkeen haastavan luonteen omannut ori ruunattiin. Ruunaus tasoitti Aimon luonnetta sen verran, että kilpailumenestys parani huomattavasti. Rakenteeltaan Aimo oli melko raskas, mutta energisen ja peräänantamattoman luonteensa ansiosta ruuna toimi erinomaisesti kilparatsuna, vaikka ulkomuoto ei ollutkaan täysin sporttinen.

Aimon vanhemmat Komponanatti ja Ainokainen olivat molemmat jalostushevosia. Komponanatti oli Tulijoen pienviljelytilan ylpeys, lähikylien ainoa jalostusori. Kompolla ei oikein raaskittu teettää töitä, ratsastaa tai pistää oria edes kärryjen eteen. Osin työhevossukuisen Kompon omistaja oli oristaan kovin tarkka ja itse asiassa morsiameksikaan ei kelvannut kuka tahansa. Omistajalla oli suuri visio tuoda ratsulinjaisiin suomenhevosiin voimaa Kompon työhevoslinjoista. Erääksi morsiameksi kelpuutettiin ratsulinjainen tamma Ainokainen, jonka suku on kunnostautunut kouluratsastuksessa. Ainokainen oli pienikokoinen, 150 cm korkea kaunis ja siro raudikko. Tamma itse ei kilpaillut, vaan oli koko ikänsä siitos- ja harrastekäytössä.

Taavetin emä Tairasvuon Tei Tei oli erittäin kaunis, isomerkkinen punaruunikko tamma. Tei Tei oli monilahjakas ratsu, joka pärjäsi sekä kenttä-, koulu- että estekilpailuissa. Ihanteellisen rakenteen omaava tamma myös kantakirjattiin nuorempana ratsulinjalle. Pitkä ja onnistunut kilpaura tarkoitti kuitenkin sitä, että tammaa ei juuri ehditty käyttää siitokseen. Taavetin lisäksi Tei Tei varsoi kaksi tammaa, jotka molemmat ovat pärjänneet hienosti kilpailuissa. Varsoja nämä tammat eivät ole kuitenkaan jättäneet, joten vain Taavetti jatkaa Tei Tein sukua.

Tei Tein isä Teiramo oli komea, kantakirjattu suomenhevosori. Teiramo oli tummanrautias ja isomerkkinen hurmuri, joka menestyi kilpailuissa vain kohtalaisesti. Teiramo oli todennäköisesti hieman heikolla tasolla ratsutettu, eikä oriin omistaja ja ratsastaja ollut ehkä riittävän taitava kilpailemaan kansallisella tasolla. Potentiaalia herralla olisi siis ehkä ollut enempäänkin, mutta sen saavutukset jäivät lähinnä laajaan siitoskäyttöön. Tei Tein emä Taifunia oli suloinen, täysin merkitön vaaleanpunaruunikko. Hyväluonteinen ja reipas Taifunia toimi harrasteratsuna useilla eri omistajilla läpi elämänsä. Hankosidevamman yhteydessä tamma otettiin siitoskäyttöön.

Ulpun emä Mänttäharjun Uisla edustaa Mänttäharjun voimakastahtoista tammalinjaa. 165 cm korkea Uisla on sympaattinen ruunikko, joka ei säikähtäisi pommiakaan. Muutamissa kilpailuissa pyörähtänyt Uisla on tehnyt uraa lähinnä siitostammana, ja Uisla on asunut koko ikänsä Mänttäharjun tilalla. Tammalla on useita eri käyttöön päätyneitä jälkeläisiä.

Uislan isä Uuttera Unto oli hankalaluonteinen suomenhevosori. Unto oli ruunikko tähtipäinen hurmuri, jolla oli todellisen naistenmiehen kammottavat käytöstavat. Korostettu orimaisuus hankaloitti herran kilpailukäyttöä huomattavasti, sillä kaikki energia kilpailupaikalla meni aivan muuhun kuin suorittamiseen. Unto ei koskaan menestynytkään kummemmin missään lajissa, vaikka kotikentillä se olikin lahjakas ja monipuolinen ratsu. Orin kanssa keskityttiinkin muutaman vuoden yrittämisen jälkeen suosiolla jalostukseen.

Unton isä Umpalo oli komea 161 cm korkea musta ori, joka otettiin jalostuskäyttöön lähinnä värinsä vuoksi. Umpalo ei ollut helppo ratsu tai erityisen hyvärakenteinenkaan. Myöhemmin Umpalo kuitenkin ruunattiin, jolloin sen käsittely muuttui huomattavasti helpommaksi. Unton emä Pikku Alisa oli rautias harrastetamma, joka starttasi muutaman kerran esteratsastuksessa. Loppuikänsä Pikku Alisa vietti ratsastuskoulussa, jossa se myös varsoi kolme kertaa.

Mänttäharjun Uislan emä Mänttäharjun Uima edustaa myös Mänttäharjun tammalinjaa. Uima myytiin ensin kasvattajaltaan harrasteratsuksi, sieltä ratsastuskoulun tuntiratsuksi ja loppuelämäkseen Uima löysi tiensä takaisin Mänttäharjuun siitostammaksi. Ruunikko tamma oli lahjakas opetusratsu, jolla oli loppumaton kärsivällisyys ja kohtuulliset taidot joka lajiin. Tamman jalat eivät kuitenkaan kestäneet raskasta tuntikäyttöä, joten tamma palautui alkuperäiselle kasvattajalleen siitokseen. Kaikkien yllätykseksi keskinkertaisena pidetty Uima jättikin jälkeensä useita kilpailuissa menestyneitä varsoja.

Uiman isä Kekkeroinen oli yksi Mänttäharjun hienoimmista jalostusoreista. Vaaleanpunarautias Kekkeroinen oli kovaluonteinen, orimainen ja mahdottoman hienoliikkeinen ori. Kekkeroinen menestyi kouluratsastuksessa kansallisella tasolla asti, kenttäratsastuksessa hieman huonommin. Uiman emä Pikku-Uikku taas oli vaatimattoman näköinen, mutta hienosta kenttäsuomenhevoslinjasta polveutunut 160 cm korkea tummanruunikko tamma. Pikku-Uikku ostettiin Mänttäharjun tilalle siitostammaksi juuri sukunsa vuoksi.

Kiitos Cee!

kenttäratsastus (39)

24.08.16 KERJ CIC1: 2/30
23.08.16 KERJ CIC1: 4/30
21.08.16 KERJ CIC1: 2/30
20.08.16 KERJ CIC1: 6/40
18.08.16 KERJ CIC1: 2/40
14.08.16 KERJ CIC1: 5/40
11.08.16 KERJ CIC1: 6/40
05.08.16 KERJ CIC1: 3/30
05.08.16 KERJ CIC1: 4/30
02.08.16 KERJ CIC1: 2/40
02.08.16 KERJ CIC1: 4/30
01.08.16 KERJ CIC1: 3/40
29.07.16 KERJ CIC1: 4/40
27.07.16 KERJ CIC1: 5/40
24.07.16 KERJ CIC1: 4/40
21.07.16 KERJ CIC1: 2/40
29.05.16 KERJ CIC1: 4/40
26.05.16 KERJ CIC1: 4/40
25.05.16 KERJ CIC1: 4/40
23.05.16 KERJ CIC1: 3/40
21.05.16 KERJ CIC1: 5/40
15.05.16 KERJ CIC1: 1/30
10.05.16 KERJ CIC1: 4/30
02.05.16 KERJ CIC1: 2/30
01.05.16 KERJ CIC1: 4/30
13.03.16 KERJ CIC1: 4/30
12.03.16 KERJ CIC1: 5/30
10.03.16 KERJ CIC1: 2/30
06.03.16 KERJ CIC1: 4/30
03.03.16 KERJ CIC1: 2/30
02.03.16 KERJ CIC1: 4/30
01.03.16 KERJ CIC1: 1/30
28.02.16 KERJ CIC1: 5/30
26.02.16 KERJ CIC1: 2/30
25.02.16 KERJ CIC1: 5/30
21.02.16 KERJ CIC1: 3/30
20.02.16 KERJ CIC1: 1/30
20.02.16 KERJ CIC1: 1/30
20.01.16 KERJ CIC1: 2/30

esteratsastus (40)

28.04.17 ERJ 100 cm: 1/40
27.04.17 ERJ 100 cm: 1/40
23.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
22.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
20.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
20.03.17 ERJ 90 cm: 1/40
20.03.17 ERJ 90 cm: 3/30
18.03.17 ERJ 90 cm: 5/40
14.03.17 ERJ 90 cm: 5/40
10.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
08.03.17 ERJ 90 cm: 6/40
08.03.17 ERJ 90 cm: 2/40
07.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
05.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
04.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
04.03.17 ERJ 100 cm: 3/30
04.03.17 ERJ 90 cm: 4/40
02.03.17 ERJ 90 cm: 2/40
02.03.17 ERJ 90 cm: 5/40
01.03.17 ERJ 90 cm: 3/40
29.07.16 ERJ 100 cm: 6/40
28.07.16 ERJ 100 cm: 2/40
25.07.16 ERJ 90 cm: 5/30
21.07.16 ERJ 100 cm: 2/40
20.07.16 ERJ 100 cm: 4/24
18.07.16 ERJ 100 cm: 3/40
17.07.16 ERJ 100 cm: 3/24
16.07.16 ERJ 100 cm: 2/30
15.07.16 ERJ 100 cm: 3/24
15.07.16 ERJ 100 cm: 3/40
13.07.16 ERJ 100 cm: 4/40
13.07.16 ERJ 100 cm: 1/30
12.07.16 ERJ 100 cm: 4/30
18.03.16 ERJ 90 cm: 5/40
14.03.16 ERJ 90 cm: 5/40
11.03.16 ERJ 90 cm: 5/40
29.02.16 ERJ Cup 90 cm: 16/200
10.12.15 ERJ 90 cm: 1/30
09.12.15 ERJ 90 cm: 4/30
07.12.15 ERJ 90 cm: 5/30

kouluratsastus (43)

31.05.17 KRJ Cup helppo B: 16/234
31.03.17 KRJ Cup helppo B: 10/304
30.03.17 KRJ helppo A: 3/30
27.03.17 KRJ helppo A: 4/30
25.03.17 KRJ helppo A: 3/30
23.03.17 KRJ helppo A: 5/30
20.03.17 KRJ helppo A: 4/50
20.03.17 KRJ helppo A: 6/40
19.03.17 KRJ helppo A: 5/50
17.03.17 KRJ helppo A: 1/30
16.03.17 KRJ helppo A: 6/50
13.03.17 KRJ helppo A: 1/50
13.03.17 KRJ helppo A: 3/30
11.03.17 KRJ helppo A: 2/30
11.03.17 KRJ helppo A: 6/40
10.03.17 KRJ helppo A: 7/50
10.03.17 KRJ helppo A: 5/40
03.03.17 KRJ helppo A: 3/40
26.02.17 KRJ helppo A: 2/30
22.02.17 KRJ helppo A: 6/50
21.02.17 KRJ helppo A: 4/100
19.02.17 KRJ helppo A: 7/100
19.02.17 KRJ helppo A: 6/40
17.02.17 KRJ helppo A: 2/40
12.02.17 KRJ helppo A: 3/40
06.02.17 KRJ helppo A: 5/30
03.02.17 KRJ helppo A: 4/30
03.08.16 KRJ helppo A: 5/40
02.08.16 KRJ helppo A: 4/40
30.06.16 KRJ Cup helppo A: 21/363
16.07.16 KRJ helppo A: 2/30
29.03.16 KRJ helppo A: 1/40
28.03.16 KRJ helppo A: 6/40
27.03.16 KRJ helppo A: 5/40
09.03.16 KRJ helppo A: 6/40
03.03.16 KRJ helppo A: 5/40
29.02.16 KRJ Cup helppo B: 10/317
20.12.15 KRJ helppo A: 5/50
17.12.15 KRJ helppo B: 1/50
16.12.15 KRJ helppo B: 1/50
15.12.15 KRJ helppo B: 1/50
12.12.15 KRJ helppo A: 6/50
03.12.15 KRJ helppo A: 1/50

1. Kakkonen on ykkönen

Ulpu on ikuinen kakkonen. Mitä muutakaan tässä voi sanoa. Ihan naurattaa kun kerta toisensa jälkeen poistutaan palkintojenjaosta sininen rusetti suitsissa. Tässä kenttäratsastuksessa tuntuu olevan jonkin sortin kirous, kyllä muissa lajeissa on sijoituttu vaikka miten, mutta kenttäratsastuksessa ei näemmä kelpaa kuin kakkonen. No, parempi se kakkonen kuin ei mitään, alkaa vaan näyttää vähän yksipuoleisesta Ulpun ruusukesarja... Tamma on muuten ihan loistava kaveri kenttäkisoissa! Se on säänkestävä elikko, jota ei haittaa paahtava helle tai kuin Esterin takalistosta virtaava kaatosade, puhumattakaan myrskyisistä ukkoskuuroista! Mikään ei pääse niskan päälle silloin kun Ulpu löytää moodin—silloin nimittäin mennään eikä meinata. Tammalla on ihan mahtava fokus kaikkeen tekemiseen ja tämä omistaja saa hykerrellä itseenstä tyytyväisenä kun tuli tehtyä näin loistava ostos vaikkakin vähän sika säkissä -meiningillä! Hyvä sika oli säkissä tällä kertaa, ei mitään kaduttavaa!

2. Helpon sankarit

Voi jumpe. Lähdettiin tässä hetken mielenjohteesta eräisiin koulukisoihin tähän ihan lähelle kolmen hevosen porukalla. Ajateltiin, että otetaan ihan rennosti ilman turhaa stressiä ja tehdään huolelliset suoritukset kaikille. Mukaan valikoitui uusin hevosemme Ulpu, kouluratarutiinia kaipaava Felix sekä pikkuhiljaa helppo A -tasolle siirtyvä AZ. Ilmoittauduin jokaisen kanssa eri helppo A -luokkaan, eli opeteltavana oli kaikkiaan kolme erilaista rataa. Vähän jännitti, että meneekö mulla radat sekaisin, mutta ei! Kaikki meni suunnitelmien mukaan aivan kuin rasvattu! Hevoset toimivat verrytteilyissä todella hyvin ja kaikilla ratsuilla oli täysi fokus suorittamisessa, ja se näkyi myös tuloksissa—Felix oli ensimmäisessä luokassa voittaja, AZ toisessa luokassa ja Ulpu kolmannessa. Ihan huippuhieno tulos suomenhevosporukalta kun ottaa huomioon, että jokaisessa luokassa oli viitisenkymmentä osallistujaa, joiden joukosta löytyi niin samana päivänä vaativaa B:tä starttaavia ratsukkojakin! Kyllä oli kiva lähteä kolmen sinivalkoisen rusetin kanssa kotiin...

3. Pieni hevonen ja sen sielunelämä

Meidän lähellä kulkee sellainen mökkitie, jossa ei oikein ole talvisin niin kamalasti elämää, mutta kesäisin mutkainen rantareitti suorastaan kuhisee. Kaikkien harmiksi tien varren mökeissä on alkanut tapahtua varkauksia, ja siksi mökkitien haltijat päättivät asentaa portin tien alkuun—päivisin se on auki, öisin suljettu ja mojovalla munalukolla lukittu. Me kuljetaan hevosten kanssa mökkitietä syvemmälle metsiin melkeinpä joka toinen maastoreissu, ja jo alkusyksystä tienvarteen ilmestynyt punainen portintolppa oli aiheuttanut sydämentykytyksiä vähän jokaisella meidän hevosista.

Kävi niin, että oltiin Ulpun kanssa mukavalla vapaapäivän maastolla. Ulpu tietenkin oli eri mieltä siitä, että olisi pitänyt kävellä, ja mä en voinut kuin tasapainotella vieterijalkaisen ruunikon paljaassa selässä. Se kulki tutuissa maisemissa korvat tötteröllä, mitä nyt pari kevyen lumimyräkän maalaamaa kiveä aiheutti noin sekunnin säikähdyksen ennen kuin tamman aivoihin rekisteröityi, että se on se sama perkeleen kivi, joka on seissyt siinä varmaan siirtolohkareajoista asti. No, ei siinä mitään, Ulpun säikähdysreaktio on muutenkin nanosekunnin kestävä pysähdys ja pelottavan kohteen mulkaisu, ja sitten se on yli asiasta ellei tämä pelottava kohde sitten hyökkää päälle.

Vapaapäivän maasto päättyi mökkitielle: luikerreltiin lumisestä metsästä yhtä lumisina kuin kaikki sen kuusipuut, kiitos Ulpun, joka ei sitten kerta kaikkiaan voinut väistää yhtäkään matalalla roikkuvaa kuusenoksaa. Märkä lumi tuntui kerrastojen alla alusvaatteissa asti ja valui tasaisena norona kauluksesta selkää pitkin alas. Mökkitiellä sentään saatoin huokaista: Ulpu tiesi, että koti on lähellä ja että nyt ei tarvitse enää kiirehtiä vaan voi rauhassa tallustaa pitkin ohjin.

Vaan vielä mitä!!! Ne olivat asentaneet ihan oikean, kirkkaanpunaisen portin liikennemerkin kokoisella kieltomerkillä. Ulpu jymähti niille sijoilleen niin töksähtäen, että mä horjahdin, mutta mun tasapaino ei ollut vaarassa ennen kuin tamma otti heti perään reippaat kaksi askelta eteen ja teki taas täysstopin, avoimelle, tien reunan mukaisesti paikoillaan pysyvälle portille. Kyllä pienen hevosen sielunelämä järkyttyi niin hirmuisesti, että edes tien mitta ei riittänyt ohitukseen: piti poiketa ojan puolelle! Eihän noista punaisista porteista ikinä tiedä, jos syövät vaikka pieniä suomenhevosia päivälliseksi.

4. Harmaita turpakarvoja

Ulpu täytti hiljattain 18 vuotta. Ihmisiässä se olisi nyt varmasti riehakkaimmillaan, nauttimassa kaikista uusista täysi-ikäisyyden tuomista vapauksista. Mutta 18-vuotiaana hevosena Ulpu on jo seniori. Ei sillä, että sitä niinkään huomaisi mistään muusta kuin otsaan ilmestyneistä valkeista karvoista ja uudesta mumma-lempinimestä. Sama riehakas lapiokavio ruunikko tuntuu edelleenkin olevan, ja sen se todisti viikonlopun estekilpailuissa, jotka oltiin jo etukäteen päätetty tamman viimeisiksi.

Välillä tuntui hullulta katsoa lähtölistoja ja huomata kilpailevansa 18-vuotiaalla siellä nuorten, priimaiässä olevien kilpahevosten keskellä, mutta sitten pääset radalle, tervehdit tuomaritornia ja tunnet, kuinka hevonen on kadota alta jo ennen lähtömerkkiä. Vanhalla kenttähevosella on salamalähtö kuin tuoreessa muistissa, eikä Ulpulle ole ikinä ollut niinkään merkitystä oliko kyseinen piippaus kenttäkilpailujen maasto-osuuden lähtökarsinassa vai rataestekilpailujen järjestyspaikkana toimivassa maneesissa.

Kaksi metrin luokkaa, yksi per päivä, tuntui ihan passelilta rupeamalta energiselle, mutta ei enää elämänsä kunnossa olevalle mummalle. Vaikka Ulpu on yhä terve kuin pukki ja sen silmistä ja korvista näkee, että tämä on vielä hirveän kivaa, halutaan me vähän säästellä vanhaa hevosta. Suuri osa kilpakentistä on jätetty taakse—kotona rennommalla meiningillä sopii yhä noin niinkuin mielenvirkistyksestä ottaa mummelilla spurtit omalla maastoesteradalla tai tehdä vapaatekniikkaista esteratatehtävää kentällä. Treenaaminen me oltiin oikeastaan lopetettu jo aika päivät sitten, ja siksi ehkä viikonlopun tuplavoitto, upea kruunu hienolle uralle, oli vähän yllätys.

Näillä sanoilla ja tunnelmilla Ulpun eläke on virallistettu. Se on tehnyt meillä uskomattoman hienon uran niin kilpahevosena kuin siitostammana, ja sen varsat ovat aina olleet markkinoilla kuumaa kamaa, suorastaan revitty käsistä. Eläkkeensä ruunikko on siis enemmän kuin ansainnut, vaikka joskus sen pierupukkilaukkaa katsellessa tuntuu kuin olisi yhä se päivä kun me ensimmäistä kertaa nähtiin nuori Mänttäharjun Ulpu kenttäkilpailujen maasto-osuudella.

5. Kuka pelkää vettä? Ei Ulpu ainakaan

Kesä on vihdoin saapunut Hossaankin ja kaikki kärmeniemeläiset tietävät, että se tarkoittaa tasan yhtä asiaa: uimakausi on alkanut!! Toki hevosista fiksuimmat ovat palautelleet uimataitoja mieleen ihan oma-aloitteisesti (Ohio taituroi itsensä laitumen sähkölangan ali viereiseen puroon piehtaroimaan ja Ulpu oli eräs päivä portilla vastassa kaikki neljä jalkaa tukevasti vesiastiana toimivassa kylpyammeessa), mutta se ensimmäinen ryhmäreissu rantaan on aina kaikista odotetuin, ihan sama vaikka vesiestettä olisi treenattu läpi vuoden ja viimeksi juuri samana aamuna. Kyllä se elävä vesi on Se Juttu.

Ainakin joillekin. Mukaan lähti vallan värikäs sakki: minä satuponi-Fiallani, Petja-poika takuuvarmalla Molli-ponilla, Tomi rohkeasieluisella kesäheinä-Sulolla, Salli pinkeällä Ants-voikolla ja kesälomastaan nauttiva Karla oli valinnut itselleen "rentoutumismielessä" Ulpun. Sitten se mokoma oli vielä ihmetellyt kun me muut aikuiset käkätettiin yhdistelmälle Ulpu ja rentoutuminen.

Matka rantaan oli leppoisa. Petja kuusvee johti letkaa uimahousut Mollin pyöreää selkää vasten kahisten, minä ja Fia hyvänä kakkosena, mun takana melkein niskaan kärsimättömyyttään hönkivä Ulpu kyydissään Karla, ja heidän perässään innokkaat mutta kuitenkin kohteliaat ja kärsivälliset herrasmiehet. Puolivälissä metsäpolkuja jouduin nappaaman läheisestä koivusta oksan, jolla tökkiä Ulpun naamaa aina kun se oli tulossa niskan päälle. Siis kirjaimellisesti. Mutta rantaan asti selvittiin hengissä.

Ja voi pojat. Ulpu taisi bongata tutun ranta-aukeaman ensimmäisenä, eikä edes sen kyydissä selkä lysyssä ja yksi käsi ohjissa kiinni istunut Karla ehtinyt muuten reagoida kuin tarrata mamman harjasta kiinni ja toivoa parasta. Molli pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti korvat tötteröllä ohi harppovaa ruunikkoa, jonka leväperä lähestyi rantaa uhkaavalla vauhdilla. Hetken mua huoletti, että Molli ottaisi ja lähtisi myös, mutta hetken ihmeteltyään poni vain huokaisi ja jatkoi keinuvaa käyntiään kohti rantaviivaa kuin mitään ei olisi sattunut. Fia seurasi ponitoveriaan yhtä rauhallisin elkein, mutta oripojat mun niskan takana piirtelivät pehmeään tiehen donitsejä silmävalkuaiset vilkkuen.

Ulpu oli siis vedessä ensimmäisenä: se ravasi isoa honkkeliharppomisraviaan kunnes oli vedessä puolikylkeen asti ja sitten se sukelsi, ja se oli koko vesiintymisen läpi selvinneen Karlan viimeinen tikki. Koko muidu nimittäin veti kupperiskeikan tamman kaulaa pitkin ja molskahti veteen niin, että nauru vain raikui. Molli tyytyi kahlaamaan rantavedessä edestakaisin ja kun se tajusi, että Petjan mielestä kaikista hauskinta oli veden kauhominen, se oli hädin tuskin lopettanut etujaloillaan kauhomista.

Fia olikin sitten vähän eri juttu. Pikkuprinsessaa sai taivutella veteen vaikka ja kuinka, ja mä olin jo melkein maistanut onnistumisen siinä rantaviivassa, tumman tamman varpaiden hipoen vettä, kunnes pari valopäätä olivat rynnineet ohi kuin eivät olisi ikinä päässeet uimaan. 160-senttisen orhet aiheuttivat siinä jokseenkin roiskeita, eikä asiaa auttanut vähän sivummalla autuuttaan ravitseleva Ulpu—Fia oli syvästi loukkaantunut ja hän ei varmasti ikinä menisi veteen. Paitsi jos hänet talutti sinne tarpeeksi kaukana muista vesipetotyhjäpäistä.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien c_osett & David Humpohl.
Kärmeniemi 2007-2017.