KÄRMENIEMI

____________

Tiilikan Tattikeisari

KERJ-I ERJ-I KRJ-I SLA-I SV-I YLA1
nimi Tiilikan Tattikeisari "Tappi" Meriitit
15.6.17 KRJ-I (7,5 + 41 + 22 + 20 + 15 = 105,5)
20.5.17 SLA-I (12 + 25 + 25 + 21+ 18 = 101)
30.4.17 YLA1 (33 + 33 + 17 + 18 + 5 = 106p, AP3)
31.3.17 ERJ-I (7,5 + 41 + 22 + 20 + 15 = 105,5)
25.7.16 KERJ-I (7,5 + 40 + 22 + 18,5 + 15 = 103)
15.4.14 SV-I (6 + 10 + 15 = 31)

Jälkeläiset
o. Tatti-T Mörkövaaran Tattiritari VH16-018-1669
t. Kärmeniemen Missirakas VH16-018-0536
t. Snillin Huntukeisarinna VH16-018-0436
t. Turmeltajan Kismiina VH15-018-2557
rekisterinumero VH14-018-0451
rotu, sukupuoli suomenhevonen, ori
väri, säkä rt, 170cm
syntynyt 25.3.2014 (18-vuotias) 3v 1.5.14
omistaja Kärmeniemet vrl-00816
kasvattaja Tiilikanoja
koulutustaso heA/110/105 (CIC1)



© kasvattaja & scirlin

Tapista

Hassu ja kukkoileva orivarsa luki myynti-ilmoituksessa ja meikä riemastui. Olin juuri tehnyt päätöksen siitä, että meidän porukka alkaisi hyvin tammapainotteiseksi ja mukana olisi kerrallaan vain pari jalostusoria. Tapista kuvia nähtyäni ja sen sukua tutkittuani oli selvä juttu, että tässä olisi yksi meidän tulevista jalostustähdistä, ihan selkeästi. Vastoin normaaleja tapojani, mietin asiaa päivän ja vielä toisenkin, kunnes otin yhteyttä kasvattajaan ja tein tarjouksen monien muiden tavoin. Ja kun lopulta sain tiedon, että Tattikeisari muuttaa Kärmeniemeen, olin kieltämättä aika hiton iloinen. Kukapa ei haluaisi Tattikeisaria omaan talliinsa??

Hassuna, mutta vähän vähemmän kukkoilevana ori on aikuistuttuaankin pysynyt. Alun perinhän me etsittiin isokokoista, mutta kuitenkin ketterää ja sporttista oria, jolla Tomppa voisi ratsastaa ja kilpailla—sillä on kuitenkin pituutta sen verran, että ei ole oikeasti nautinnollista mennä jalat rytyssä näillä meidän alle 160-senttisillä mopoilla. Tappi kasvoi 170 sentin mittoihin, eli hyvin saatiin se, mitä oltiin lähdetty hakemaankin. Kuten sanottu, Tappi on ehkä ensimmäinen meidän oikeasti harkittu ostos!

Aluksi Tappi oli meidän molempien hevonen, käyttäytyi kuin pikkupoika sekä mun että Tompan seurassa, tuli kummankin kutsusta vastaan, hörisi molemmille aamutallille saapuessa... Aluksi me myös ratsastettiin sitä yhtä paljon, mä sileää ja Tomppa esteitä ja maastoja, mutta jossain vaiheessa meille alkoi tulla lisää nuorikkoja, jotka vaativat enemmän mun huomioita. Salakavalasti Tapista tulikin Tompan heppa. Mä en saanut enää hörinöitä aamulla vaan mutruhuulista mulkoilua. Mun huutoihin reagointiin vaan vilkaisemalla mun suuntaan ja talsimalla sitten aitauksen kauimmaiseen nurkkaan. Mun kanssa alkoi kaikki ylimääräinen häseltäminen ja hosuminen hoitotilanteissa. Tompan kanssa taas kaikki sujuu moitteettomasti. Tomppa sanoo, että ovat kuulemma parhaita kavereita. Eihän tuo mikään vaikea ole käsitellä, se vaan sattuu olemaan niin harvinaisen huumorintajuinen ja leppoisa yksilö, jolla on aina ties mitkä kujeet mielessä. Vaatii rutkasti kärsivällisyyttä ja huumorintajua myös ihmiseltä, ja meistä kahdesta Tompalla löytyy sitä tarpeeksi Tappia varten. Ei ori sille ikinä kettuile kunnolla, musta tuntuu, että mä saan tuta kaikki karkailuyrityksen ja harjojensyönnit vaan siksi, etten lähde hevosen leikkeihin mukaan...

Tappi ei kyllä ole yhtään mun makuun ratsuna. Sillä on niin paljon raakaa voimaa ja omaa tahtoa, että välillä pelottaa katsella poikien menoa. Lapiokavioitaan Tappi ei ikinä oppinut asettelemaan kunnolla, se vieläkin saattaa vetää nenälleen vaikka keskellä sileää kenttää. Siksi ehkä välillä onkin niin kuumottavaa katsoa kun ori painaa täyttä häkää korvat tötteröllä maastossa... Niistä vauhdeista jos vetää nenilleen niin se on pari kuperkeikkaa ja puolivoltti! Mutta onneksi ei tarvi itse olla selässä—Tomppa jostain kumman syystä rakastaa Tapilla ratsastamista. Sanoo, että se on jännittävää ja vaatii vähän sisua ja tahtojen taistelua. En voi ymmärtää.

Silloin kun kaksikko pelaa hyvin yhteen, niin meno näyttää ihan hyvältä. Tapilla on sen jyrämaineesta huolimatta aika tasaiset ja helpot askeleet, ja se osaa kyllä kantaa itseään silloin kun jaksaa. Sileällä kuitenkin osaamisen näyttäminen aina välillä unohtuu, Tappia saa työstää aika reippaasti ennen kuin alkaa työnteko maistua. Esteillä se taas innostuu ihan silmittömästi, ei tietoakaan tahmeudesta tai jääräpäisyydestä! Pienet ilopukit kuuluvat asiaan, varsinkin maastossa ainakin ensimmäisen laukkapätkän aikana.

Kilpahevosena Tapista voi olla kyllä montaa mieltä. Tompan mielestä se on ihan mahtava—toimiva, reipas, innokas, kilpailuviettinen—mutta se osaakin ratsastaa Tappia ja tuntee sen läpikotaisin. Moni muu, muun muassa meikä, Karla ja Salli, on sanonut jyrän olevan sellainen altajuokseva, käsistälähtevä ja pidätteet ignoorava juntti. Mutta Tompan mielestä Tappi kaikkine sivuloikkieen, pennin päällä kääntymisineen, imaisevine lähestymisineen ja hurjine ponnistusvoimineen on mitä loistavin kenttähevonen. Ja pakko sanoa, kyllä se oikeasti kuuntelee apuja kunhan vain on tarpeeksi kärsivällinen ja näyttää kuka on pomo. Tappi vaan nousisi niin mielellään niskan päälle, nöyristelyhän on ihan tyhmää eli aina pitää vähän tapella!

Sukuselvitys

Tappi ei ole jalostuskäytössä.

Valkoosin Vieheke
ERJ-II
Vinhan Vihuri Vehtorin Venni
Ilomiina
Terra Pikku-Virtuoosi
Vilutiina
Ikihelmi
KERJ-II KRJ-II SLA-II YLA2
Tummanne Konele
Ikikukka Miimis
Ruohosuon Annikki Ristihaan Akseli
Siina

Vinhan Vihuri, tuo suurikokoinen ja rautias ori kilpailee yhä säännöllisesti rataesteillä. 110-radoilla menestyvä ori eri ole mikään enkeli, vaan vaatii käsittelijältään kärsivällisyyttä. Se äkkipikaisen luonteensa ja nopeiden mielenkäänteidensä kanssa on varsin orimainen, ja muuttuu lähes mahdottomaksi muiden oripoikien lähellä. Kotona 167-senttinen Vihuri on kuitenkin huomattavasti rauhallisempi kuin vierailla paikoilla. Tähän mennessä rautiaalla on kaksi orijälkeläistä.

Vihurin isä, Vehtorin Venni, oli myös rautias aivan kuten suuri osa sen jälkeläisistäkin. 165-senttinen ori toimi ravihevosena koko ikänsä ennen eläkkeelle jääntiä. Eläkevuosinaankin Veluksi kutsuttu ori vielä reipas menijä, aivan kuten varhaisina vuosinaankin. Alussa raviradoillakin se rikkoi usein laukalle innokkuuttaan! Myöhemmällä iällä se kuitenkin oppi jättämään turhat laukat sikseen. Jalostuskäytössä Velu on vaikuttanut enemmän ravipuolella—sen seitsemästä jälkeläisestä viisi toimii ravurina.

Ilomiina taas oli yleispainotteinen sanan laajimmassa merkityksessä—useiden ratsastuslajien lisäksi se ehti startata myös raveissa! Leppoisa tamma ei kuitenkaan menestynyt siellä yhtän hyvin kuin este- ja kouluratsastuksen parissa, joten unelmat raviurasta haudattiin nopeasti ja rautias keskittyi jälleen vain ratsastuslajeihin. Luonteeltaan se oli melkoinen viilipytty niin kotona kuin kisoissakin—mikään ei saanut tammaa hermostumaan!

Terra oli yksi harvoista hevosista, jotka eivät kilpailleet aktiivisesti, Tapin suvussa. Hopeanruunikko tamma oli yksityishenkilön harrastekäytössä, mutta se ei tarkoittanut puutteellista kapasiteettia! Kotitreenin ohella omistaja tammoineen kävi satunnaisesti kilpalemassa, startaten rataesteillä aina metrin luokkiin asti ja kouluratsastuksessa peräti avoimia vaativa B -luokkia! Lisäksi 164-senttinen Terra on kierrellyt useasti kotiseutunsa näyttelyitä, joissa menestys on ollut ihan mukavaa. Ei siis mikään huono harrasteratsu.

Terran isä, Pikku-Virtuoosi, oli tummanrautias suomenhevosori. 168-senttinen, Vilhoki kutsuttu ori toimi koko ikänsä lähinnä vain kärryjen edessä, esittäen välillä kuitenkin myös työshevosen taitojaan. Vilho toimi varmoin ottein paitsi kärryjen edessä niin myös selästä käsin. Mitään lennokkaita koululiikkeitä tai hyvää hyppytekniikkaa ori ei ikinä näyttänyt, mutta maastokaveriksi ja satunnaiseen puuhasteluun se oli aivan kelpo veikkonen. Selkeästi parhaiten se menestyi kuitenkin ravurina!

Vilutiina, Terran tavoin hopeanruunikko tamma, jäi orvoksi heti syntymänsä jälkeen. Tämä tuntui jättäneen jälkensä Viljaan, joka oli aina vähän säikymmänpuoleinen yksilö. Kuitenkin iän myötä 162-senttinen tamma sai itseluottamusta ja rohkeutta, ja väläytteli upeaa hyppytekniikkaansa. Sillä alettiinkin treenata esteitä, ja omistajineen Vilja kilpaili menestyksekkäästi jopa avoimissa 120-luokissa!

Tummanne oli tähtipäinen tummanruunikko, emänsä puolelta työhevoslinjaa edustanut ori. Täältä on varmaan Tapinkin jykevyys ja jyräluonne peritty... Tummanteen isän puolelta löytyi kuitenkin hyvätasoisiakin kouluratsuna. Miksi kukaan ikinä yhdistäisi työ- ja kouluhevosta? No, ei tämänkään yhdistelmän ollut tarkoitus tapahtua—nuorukaiset viettivät romanttista vappureissua, jonka tuloksena syntyi Tummanne, kaikkien yllätykseksi. Se oli jo pienenä oikein jykevä ja reipas varsa, jolla oli kova pää ja itsepäinen luonne—se olisi mennyt vaikka harmaan kiven läpi. Vahvatahtoisen ja ilmeisesti työhevosen sydämen kanssa syntyneen orin ratsukoulutus oli haastavaa, mutta kyllä siitä lopulta jonkinlainen tätikuljetin saatiin. Pääosin ori kuitenkin vietti aikansa ruohonleikkurina, todella syttyen kun pääsi joskus reen eteen tai kasvimaata kääntämään.

Konele oli myös tähtipäinen, mutta väriltään musta. Poikansa tapaan kovapäinen yksilö, jolla oli tapana karata tarhasta ja lähteä lurittelemaan tammoille—näinhän Tummannekin sai alkunsa. Kyllä Konelelle oli muutenkin kysyntää, se astui useita tammoja ja jälkeläisiä sillä onkin useampi kymmen. Oria nähtiin ahkeraan kouluratsastuskentillä, ja siellä kerätyn menestyksen lisäksi se toi kotiin palkintoja myös näyttelyistä. Omistajat innostivat viemään sen myös kantakirjattavaksi ja hyvä niin, sillä Konele palkittiin II-palkinnolla!

Ikikukka Miimis oli todellakin työhevonen, todella hieno ruunikko tamma. Sen omistaja muisti aina kertoa, kuinka tamma oli hänen ilo ja ylpeys. Luonteeltaan Miimis oli erittäin kiltti ja miellyttämisenhaluinen, kaikin puolin hyvä työhevonen. Omistajan pieni serkkutyttö myös ratsasti tammalla ja piti tasaisesta kyydistä kovasti. Tamma ehti saada elämänsä aikana kaksi varsaa, joista ensimmäinen oli vahinkovarsa Tummanne. Toinen varsa jäi kuitenkin Miimiksen omistajalle jatkamaan siitä, mihin vanhuuden vaivoihin menehtynyt tamma oli jäänyt.

Ruohosuon Annikki oli taas rakenteltaan huomattavasti pienempi ja sirompi. Se syntyi jouluaattona, ja kasvattaja oli kovasti odottanut orivarsaa. Annikki oli pienoinen pettymys, mutta siitä tuli kaikkien yllätykseksi oikein pippurinen kisapeli. Vikkelillä liikkeillään ja reippaasti hurisevalla moottorillaan tamma menestyi niin esteillä kuin kentässäkin. Sitä sanottiin erittäin kuumapäiseksi estehevoseksi, mutta ketteryytensä avulla se selvisi ehkä jopa pelottavankin nopeista esteradoista. Tamma kantakirjattiin III-palkinnolle myöhemmällä iällä.

Ristihaan Akseli oli erittäin tunnettu kenttäratsu. Se starttasi kulta-aikoinaan paljon kansallisissa kekkereissä, sijoittuen lähes aina täydessä kisavireessä olevien ponien ja puoliveristen joukossa. Oriaikoinaan se ehti astui kuusi tammaa, ja kansallisiin siirtyessä se päätettiin ruunata—uusi omistaja toivoi tulisen ja haastavaluonteisen orin hieman rauhoittuvan ruunauksen johdosta. Pikkuhiljaa alkoikin löytyä enemmän malttia ja rauhallisuutta, ja tämä näkyi välittömästi paremmissa kisatuloksissa.

Siina oli varmasti yksi aikansa parhaimmista estehevosista! Se oli tulisen punarautias, todella kevytrakenteinen ja linjakas suomenhevonen, jolta löytyi pienestä koostaan huolimatta valtavasti hyppykapasiteettia. Se kilpaili ympäri Suomea, napsien ruusukkeita ja voittajaloimia ties mistä luokista, pärjäten loistavasti puoliveristen kisakumppaniensa rinnalla. Myöhemmällä iällä Siina myös kantakirjattiin II-palkinnolla, ja se pääsi viettämään aktiivista siitostamman elämää, jättäen jälkeensä loistavia estehevosia.

kenttäratsastus (37)

09.03.16 KERJ CIC1: 2/30
19.01.16 KERJ CIC1: 5/30
18.01.16 KERJ CIC1: 1/30
17.01.16 KERJ CIC1: 5/30
15.01.16 KERJ CIC1: 4/30
14.01.16 KERJ CIC1: 5/28
13.01.16 KERJ CIC1: 2/30
17.12.15 KERJ CIC1: 2/40
14.12.15 KERJ CIC1: 5/30
13.12.15 KERJ CIC1: 1/30
11.12.15 KERJ CIC1: 4/30
11.12.15 KERJ CIC1: 6/40
10.12.15 KERJ CIC1: 1/40
09.12.15 KERJ CIC1: 2/30
05.12.15 KERJ CIC1: 2/30
20.11.15 KERJ CIC1: 1/40
08.11.15 KERJ CIC1: 6/40
08.11.15 KERJ CIC1: 3/30
05.11.15 KERJ CIC1: 5/30
02.11.15 KERJ CIC1: 3/30
07.12.14 KERJ CIC1: 1/40
03.12.14 KERJ CIC1: 3/40
01.12.14 KERJ CIC1: 2/40
10.11.14 KERJ CIC1: 1/40
06.11.14 KERJ CIC1: 4/30
06.11.14 KERJ CIC1: 1/40
24.08.14 KERJ CIC1: 4/30
11.07.14 KERJ CIC1: 4/24
02.06.14 KERJ CIC1: 5/45
30.05.14 KERJ CIC1: 5/45
26.05.14 KERJ CIC1: 4/40
20.05.14 KERJ CIC1: 1/30
04.05.14 KERJ CIC1: 5/40
03.05.14 KERJ CIC1: 1/40
03.05.14 KERJ CIC1: 1/40
01.05.14 KERJ CIC1: 3/40
25.04.14 KERJ CIC1: 1/40

esteratsastus (40)

25.07.16 ERJ 110 cm: 1/30
23.07.16 ERJ 110 cm: 5/30
22.07.16 ERJ 110 cm: 3/30
15.07.16 ERJ 110 cm: 5/40
14.07.16 ERJ 110 cm: 6/40
13.07.16 ERJ 110 cm: 5/30
08.07.16 ERJ 110 cm: 5/30
19.03.16 ERJ 110 cm: 3/30
16.03.16 ERJ 110 cm: 2/30
16.03.16 ERJ 110 cm: 1/30
14.03.16 ERJ 100 cm: 6/40
12.03.16 ERJ 110 cm: 2/30
12.03.16 ERJ 110 cm: 4/30
11.03.16 ERJ 100 cm: 5/40
31.12.15 VSR Cup 100 cm: 2/110
16.12.15 ERJ 100 cm: 2/30
14.12.15 ERJ 100 cm: 3/40
14.12.15 ERJ 100 cm: 2/30
13.12.15 ERJ 100 cm: 3/40
12.12.15 ERJ 100 cm: 3/40
11.12.15 ERJ 100 cm: 5/40
10.12.15 ERJ 100 cm: 2/30
08.12.15 ERJ 100 cm: 1/40
04.12.15 ERJ 100 cm: 2/40
03.12.15 ERJ 100 cm: 1/40
30.11.15 ERJ Cup 110 cm: 2/230
20.11.15 ERJ 110 cm: 7/50
19.11.15 ERJ 110 cm: 1/50
16.11.15 ERJ 100 cm: 6/40
16.11.15 ERJ 110 cm: 1/50
12.11.15 ERJ 110 cm: 6/50
12.11.15 ERJ 110 cm: 3/50
11.11.15 ERJ 110 cm: 7/50
31.08.14 ERJ Cup 110 cm: 4/288
05.06.14 ERJ 110 cm: 1/100
03.06.14 ERJ 110 cm: 4/100
10.05.14 ERJ 100 cm: 5/30
07.05.14 ERJ 100 cm: 5/30
04.05.14 ERJ 100 cm: 5/30
03.05.14 ERJ 100 cm: 3/30

kouluratsastus (50)

31.03.17 KRJ Cup helppo A: 23/349
07.08.16 KRJ helppo A: 3/30
03.08.16 KRJ helppo A: 2/30
02.08.16 KRJ helppo A: 4/30
26.07.16 KRJ helppo A: 3/30
26.07.16 KRJ helppo A: 3/40
24.07.16 KRJ helppo A: 1/30
22.07.16 KRJ helppo A: 4/40
21.07.16 KRJ helppo A: 1/30
21.07.16 KRJ helppo A: 4/40
18.07.16 KRJ helppo A: 5/30
16.07.16 KRJ helppo A: 3/30
16.07.16 KRJ helppo A: 4/30
28.03.16 KRJ helppo A: 6/40
26.03.16 KRJ helppo A: 6/40
25.03.16 KRJ helppo A: 2/40
22.03.16 KRJ helppo A: 3/40
14.03.16 KRJ helppo A: 2/30
13.05.16 KRJ helppo A: 5/30
12.03.16 KRJ helppo A: 3/30
09.03.16 KRJ helppo A: 5/40
09.03.16 KRJ helppo A: 1/30
08.03.16 KRJ helppo A: 6/40
08.03.16 KRJ helppo A: 5/30
08.03.16 KRJ helppo A: 6/40
05.03.16 KRJ helppo A: 5/40
03.03.16 KRJ helppo A: 1/40
23.02.16 KRJ helppo A: 4/30
23.02.16 KRJ helppo A: 4/30
22.02.16 KRJ helppo A: 1/30
19.02.16 KRJ helppo A: 4/30
17.02.16 KRJ helppo A: 1/30
17.02.16 KRJ helppo A: 1/40
15.02.16 KRJ helppo A: 2/30
11.02.16 KRJ helppo A: 4/40
10.02.16 KRJ helppo A: 3/40
04.02.16 KRJ helppo A: 2/30
20.12.15 KRJ helppo A: 1/50
20.12.15 KRJ helppo A: 1/50
13.12.15 KRJ helppo A: 3/50
13.12.15 KRJ helppo A: 2/30
12.12.15 KRJ helppo A: 4/50
10.12.15 KRJ helppo A: 2/50
09.12.15 KRJ helppo A: 3/50
04.12.15 KRJ helppo A: 1/50
01.12.15 KRJ helppo A: 5/50
18.08.14 KRJ helppo A: 3/100
15.08.14 KRJ helppo A: 4/100
14.08.14 KRJ helppo B: 1/100
28.04.14 KRJ helppo B: 6/40

1. Hei, me kilpaillaan kenttää! 30.3.2014

Tapin ensimmäiset ihkaoikeat kenttäkilpailut omalla tasolla ja ratissa vähän flunssainen Tomppa—varma katastrofi. Onneksi kisat järjestettiin kuitenkin meillä kotona eli kaikki aidat ja esteet sun muut olivat ihan tuttuja. Oli kiva kestitä myös niin Suomen kuin ulkomaidenkin kenttäpiirejä, paljon tuli seurustelua vanhojen tuttujen kanssa! Meillähän ei ihan vähään aikaan kisoja ole järjestetty... Tällä kertaa meikä pysyi tiiviisti sivussa pyörittäen Petjan kanssa muun muassa buffaa ja livetuloksia, heppojen ratsastuksen hoiti Tomppa, Andrea, Karla ja Kassu, kaikilla vähintään kaksi ratsua alla. Tappi oli Tompan viimeinen, ja mun silmään näytti äijältä jo kunto loppuvan kahden muun hevosen koulukokeen jälkeen, mikä oli erittäin, erittäin huono juttu ottaen huomioon sen, että edessä oli vielä este- ja maastokokeet, ja sen, millainen voimapesä Tappi osaa olla. Se on ori, iso ori, jolla on valtavasti raakaa voimaa, uhmakkuutta ja intoa! Koulu meni enemmän tai vähemmän penkin alle mun mittakaavassa, mutta koulukokeen jälkeen kaksikko jäi ensimmäisen kahdeksan joukkoon—itse tykkään jäädä kärkikolmikon joukkoon tai muuten peli on enemmän tai vähemmän menetetty. Esteiltä tuli nopea nolla vaikka välillä saikin olla sydän syrjällään ja maasto oli puhdas ja melkeinpä ihanneajassa vaikka kello olikin temppuillut. Niinpä Tappi sai ensimmäisistä kenttäkisoistaan sinivalkoisen ruusukkeen!

2. Ensimmäiset koulukipailut 28.4.2014

Aloitettiinpa Tapin niin koulu-ura kuin ulkokausikin meidän hevosporukan osalta siinä samalla. Eli kyseessä oli jättiorhemme ensimmäiset kilpailut! Vähän höröttelin kentän laidalta kun seuralin Tompan ja Tapin verkkaa—vielä sellainen vauvapyöreä ori jytisteli menemään tuli perseen alla ties missä rutussa milloinkin ja lapiokaviot osuivat just ja just kohdilleen. Pojat verkkasivatkin viittä vaille tunnin, ei tuntunut riittävän tolle neljävee vauvalle sitten millään. Se oli energiaa täynnä vielä radalla mennessäkin, mutta sentään joku kontrolli oli löytynyt. Edelleenkin Tappi meni vähän jytistellen ja jyräten, mutta kulki sentään edes koulutuomarin silmissä siedettävässä muodossa helppo B -radalle. Tomi ratsasti varmaan paremmin kuin ikinä, katselin ihan kateellisena sen poikkeuksellisen eleetöntä ratsastusta! Miksei se mee tollein aina! (Radan jälkeen kuulin, että niillä oli jäänyt paha vetoskaba päälle verkasta ja Tomppa ei uskaltanut hellittää milliäkään kun paketti menisi aivan säpäleiksi. Ja niin kävi lopputervehdykseen ravattaessa, Tappi levähti ihan käsiin ennen pysähdystä ja poikittikin vähän, lols.) Pojat suoriutui kuitenkin tosi hyvin jännityksestä huolimatta, ja lopulta olivatkin viimeisiä sijoittuneita eli kuudensia neljästäkymmenestä! Jee! Näillä mennään. Josko kesän jälkeen kankitreeniin ja loppukaudesta jo helppo A -radoille? Tosin en tiedä uskallanko itse lähteä Tapin kanssa kilpasille kun oon tällainen kääpiö... Saattaa kuski muuttua märäksi rätiksi hyvinkin nopsaan...

3. Check-in 1.1.2015

Ai että mitenkö on mennyt kenttäkilpailuiden saralta? Paremmin kuin helvetin hyvin! Muistan kun tein Tapista tarjousta ja mielen perukoilla kyti pieni epävarmuus siitä, että olisiko tästä kaverista nyt täysveriseksi kenttäratsuksi. Vanhemmathan eivät olleet silloin mitään huipputapauksia, vaan molemmilla kenttäratsastus oli vähän siinä sivussa. Lisäksi isommat hevoset ovat yleensä hitaampia ja vaikeampi saada kiivaasti etenevissä kenttäkilpailuissa toimiviksi. No, Tappi on osoittanut kaikki epäröintini vääriksi. Tällä hetkellä äijällä on kuusi sijoitusta kenttäkisoista, joista neljä on voittoja. Ihan hyvät statistiikat siis. Kaikki vielä omalla, eli avoimen yhden tähden tasolla. Ei mikään turha äijä, ei. Tuskin maltan odottaa, millasta jälkikasvua äijä jättää kun se pääsee jalostuskäyttöön myöhemmällä iällä. Mä ainakin haluan yhden reippaan pikkuorhen tästä kaverista.

4. Juhannusyön taikoja 24.6.2016

Pohjoiseen, järvenrantamaisemiin muuttaessani en ollut ymmärtänyt, että siellä olisi avoimella alueella olevaa merenrantatonttia enemmän ötököitä. Siis, huomattavasti enemmän ötököitä. Niin paljon, että Tappia tienvarsilaitumilta sisään hakiessa saimme hölkötellä tienpätkän kotipihaan ja äkkiä tallin viileyteen, minne ötökät eivät viitsineet tulla. Orikin hengähti helpottuneena kun lätkäisin viimeisenkin paarman sen kaulalta pökerryksiin ja saimme vihdoin olla kahden. Optimistisena ajattelin, että rautiaan paljaaseen selkään päästyäni ja metsäteille ravattuani hevospaarmat olisivat jättäneet meidät rauhaan, vaan vielä mitä! Siellä niitä pörräsi niin hevosen kuin itseni ympärillä, ja Tappikin oli niin hermona, että katsoin parhaaksi karauttaa takaisin kotiin hurjan kymmenen minuutin maastoilun jälkeen.

"Siis toi paarmojen määrä on jotain niin käsittämätöntä", puuskahdin tallin oven kiinni saatuani Tomille, joka parhaillaan hieroi paarmojen lempiuhrin, tummapintaisen Virtasen, tumman karvan miltei kauttaaltaan ötökkägeelillä.

"Säkö olit oikeasti menossa kello yksi iltapäivällä metsälenkille pahimpaan öttiäisaikaan?" avokkini hörähti kuin olisin kertonut vuosisadan vitsin. Tappi huokaisi taas kun päästin sen karsinaansa ja vedin suitset sen päästä— ori alkoi välittömästä hinkata kaulaansa ruoka-astiansa kulmaan. Mä huokaisin ja vilkaisin miestäni siihen malliin, että pari vinkki vitosta ei olisi pahitteeksi.

"Täällä päin", Tomi aloitti ja lätki viimeisetkin tökötit Virtasen otsatukan alle, "käydään ratsastamassa öisin. Sitä paitsi, nyt on juhannus. Ja täällä kesäyöt ovat yöttömiä." Sitten sen kasvot valtasi mystinen virne, aivan kuin kyseessä olisi joku salaseurojen oma, spesifi juttu.

Myöhemmin, viisi minuuttia yli keskiyön, huhuiltiin Tappi ja Virtanen laitumilta sisään, laitettiin niille suitset päähän ja hypättiin paljaisiin, ötököidensyömiin selkiin. Sitten me mentiin, pitkin maita ja mantuja, vähän matkaa vedenrajassa kahlaten ja maailmaa parantaen. Taivas loisti hailakan sinisenä ja vesi oli tyyntä. Yhtään ötökkää ei näkynyt missäkään, ja mä yhtäkkiä ymmärsin, miksi kukaan kävisi yöllä ratsastamassa. Olihan siinä se oma, mystinen salaseurafiiliksensä.

5. Uimamaisterit asialla 17.8.2016

"Ookko iha vaama, et se tulee vetteen?" lapsukainen kajautti tyytyväisenä rantaleikkiensä lomasta ja katsoi meitä kulmiensa alta. Että pystyikin alle 5-vuotias nassikka näyttämään vahingoniloiselta. Kolli seisoskeli tyytyväisenä vasemmalla odottamassa, että sen selässä puuhaileva Salli sai kengät ja kesämekon pois päältään, mutta mun alla oleva hevonen suorastaan vapisi.

"Noni, sit mentiin", Salli totesi heitettyään kesämekon maahan bikiniensä päältä. Sitten se painoi kerran pohkeensa kimon kylkiä vasten, ja Kolli meni. Se käveli veteen ilomielin ilman sen kummempia mutinoita. Veden ylttäessä Sallia polviin, tummatukka pysäytti orhen ja vilkaisi meitä olkansa yli.

Tappi puhkui ja puhisi. Mä mulkoilin sitä kypärän lipan alta aivan kuin se auttaisi jotain. Mutta olihan tämä nyt kerrassaan käsittämätöntä! Hevonen, joka karautti aina pommin lailla maastoradan vesiin, oli ennen sitä este tai ei, nyt vapisi viisi metriä rantaviivasta kuin meikäläinen pahimpina sunnuntai-aamuina.

Mä yritin nakuttaa rautiasta pohkeilla veteen, mutta se vain kyttäsi rannassa liplattavia aaltoja ja yritti kovasti peruuttaa. Petjan kanssa hiekkalinnoja sivummalla rakentava Tomi virnisti, ja mä mietin, että miehen alla Tappi olisi varmaan mennyt veteen ihan ykkösellä. Kunhan se testasi mua.

Niinpä mä käänsin kopukan ympäri, otin parikymmentä metriä sprinttisuoraa, ja usutin suuren hevosen raviin suoraan käännöksestä. Se lähti haukkana menemään, eikä todellakaan pysähtynyt enää rantaviivaan. Ei, se mennä pyräytti niin, että roiskeista sai osansa paitsi syvemmällä seisovat Salli ja Kolli niin myös minä ja rannalla arkkitehtisiä halujaan toteuttava poikakaksikko.

Pahimpien roiskeiden ja aaltojen laannuttua, Salli tuijotti mua kuin hullua. Mä kohautin olkia ja korjasin kypärää vähän suoremmaksi lipasta. Seistiin siinä kaikessa rauhassa, Kolli melkein puoliunessa auringosta ja viileästä, ötökkävapaasta vedestä nauttien, kunnes Tappi yhtäkkiä päätti, että tämä ei Herra Uimamaisterille riitä: se alkoi heilutella etujalkaansa, luoden valtavia aaltoja ja roiskeita, jotka ylttivät myös poikain hiekkalinnoitukselle. Noin niinkuin huudoista päätellen. No, ainakin päästiin kaikki uimaan.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien c_osett & David Humpohl.
Kärmeniemi 2007-2017.