KÄRMENIEMI

____________

Siniketun Pilfink

KERJ-I SV-II YLA1
nimi Siniketun Pilfink "Penni" Meriitit
30.4.17 YLA1 (31,5 + 28 + 17 + 16 + 4 = 96,5)
25.3.17 KERJ-I (8 + 41 + 17 + 20 + 15 = 101)
20.7.16 SV-II (6,8 + 10 + 10 = 26,8)

Jälkeläiset
o. Kärmeniemen Kamtinamo VH17-018-0349
t. Kärmeniemen Ökenfink VH17-018-0322
o. Kärmeniemen Vassnåbb VH16-018-1673
t. Kärmeniemen Pärlsmyg VH16-018-1185
t. Kärmeniemen Piretta VH15-018-2090
rekisterinumero VH14-018-1046
rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma
väri, säkä trtkm, 160cm
syntynyt 15.5.2014 (19-vuotias) 4v 1.1.15
omistaja Kärmeniemet vrl-00816
kasvattaja Siniketun tila
koulutustaso heB/100/90 (helppo)



© Sanna H. & kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Pennistä

Penni on Tomin hevonen. Miettikää. Luit aivan oikein. Tomin hevonen. Eräänä rentsinä sunnuntai-iltana köllöteltiin sohvalla—meikä Agents of SHIELDiä tuijottaen ja Tomi siinä kainalossa tabletilla nettiä selaillen. Yhtäkkiä sieltä kuului arvaa mikä meiltä puuttuu. Tyhmä kysymys, mitä meiltä ei puuttu... Kuitenkin uteliaisuuttani hymähdin kysyvästi ja vastaus oli, että sellanen valkonen heppa, miten et oo hankkinu meille sellasta. Minähän siitä suutahdin, koska meillä on kimoksi laskettava Colorado ja just viime kuussa yritin suostutella poikia kimon satuponin hankintaan. Myrskyisissä merkeissä mentiin nukkumaan, ja kun viikon päästä koko homma oli jo unohtunut, Tomi sai eräänä aamuna jonnekin lähtiessään noin ohimennen mainittua, että lähtee nyt hakemaan Siniketun Pilfinkiä meille tuolta Lapista Suomen ja Ruotsin rajalla toimivalta tilalta. Mä olin sitä mieltä, että mitään pilfinkkejä ei meille tule. Tuli kuitenkin.

Karmeasta nimestään huolimatta Penni on oikeastaan aika ihana—ja onhan se nyt kimompi kuin Kol! Mutta ennen kaikkea Pennissä tärkeintä on se, että se on Tomin ihan ikioma hevonen. Tomin löytämä, Tomin kyselemä, Tomin kokeilema, Tomin ostama, Tomin hakema. Tomin hevonen.

Ihan asiasta se on kyllä ostettu, se mun on pakko myöntää: ruotsinvahvistus tietää just eikä melkein mitä se tekee. Se tuli meille rääpäleenä nelivuotiaana, paitsi se ei ollut rääpäle, ei sitten yhtään! Siniketun talli sijaitsee pohjoisessa, siellä missä Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat kohtaavat, ja siellä on maastoja lääni toisensa jälkeen. Pennikin oli päässyt pienestä pitäen käsihevosena matkaan mukaan, ja meille tullessaan se oli nuoresta iästään ihan hurjan varman kulkija. Ja ihan käsittämättömän pörröinen! Klipperi meni rikki kun puolet kimon kaulakarvoista oli kynitty!

Vaikka Penni olikin meille tuloonsa asti toiminut vain omistajiensa vaellushevosena ja satunnaisena poropaimenena eikä se osannut mitään sen kummempia temppuja— pohkeista eteen, ohjasta seis, painosta oikealle tai vasemmalle—se oli yllättävän helppo kouluttaa kenttähevoseksi. Sillä on veressään meno ja meininki, ja kasvattajan mukaan tamman lempijuttu olikin aina ollut avohangilla viilettäminen kilometri kilometrin jälkeen. Kesäisin se oli haastanut laidunmaille harhailleita poroja villeihin laukkakisoihin ja talvella se oli harpponut menemään umpihangessa.

Kouluratsastus kuitenkin vaatii kärsivällisyyttä, ja sitä Pennillä ei juurikaan ole. Yleensä kilpailutilanteissa sen keskittyminen riittää joko verryttelyyn tai itse rataan, mutta harvoin molempiin. Sitä melkein tietää, että jos verkka sujuu täydellisyyttä hipoen, niin on 50-50 tsäänssit, että pakka hajoaa sillä hetkellä kun kimon ratsastaa kouluaitojen sisäpuolelle. Muuten se on ihan passeli hevonen tuuppaukseen: se liikkuu eteen ja taakse ja sivulle miten siltä pyytää, ja useimmiten vielä just sillon kun pyytää eikä vaikka huomenna. Mitään sen kummempia temppuja se ei osaa, mutta eihän sen tarvitsekaan!

Esteillä, varsinkin maastoesteille ruotsintamman varmajalkaisuus ja menohalu ovat hyödyksi. Rataesteet olivat aluksi tosi jännittävät kun tammalla ei oltu ikinä sellaisia hypätty, mutta äkkiäkös se tottui siihen, että näiden tikkujen yli piti liidellä. Se oli vähän sellainen rakkautta ensisilmäyksellä -juttu: ensimmäisen kerran kun Penni ylitti aivan tavallisen pystyesteen tyylipuhtaasti, se ei olisi halunnut muuta tehdäkään. Sillä on sellainen käsittämätön palo päästä tekemään vauhdikkaita juttuja, ja aina kilpailuissakin se painaa korvat harjaa vasten painettuna niin kovaa kuin vain pääsee. Joskus ne hypyt eivät ole niin kamalan tyylipuhtaita, mutta tällä tasolla sellainen ei juurikaan haittaa: kunhan on hauskaa ja edes jokseenkin turvallista menoa!

Mutta toisin kuin rataesteet, maastoesteet se tuntui tietävän jo entuudestaan. Muistan kun ensimmäistä kertaa ratsastettiin Penni tukkiesteelle ja osoitettiin sitä, että tuon yli pitäisi hypätä eikä astua, ja Penni oli vaan, että javisst! Myöhemmin kun otettiin taas kasvattajaan yhteyttä, se kertoi, notta juu! Olihan heille tullut esteitä vastaan vaellusten aikana ja Penni oli kovasti niistä innostunut. Tomi oli kuulostanut yllättyneeltä ja mä olin mulkaissut miestäni: oliko se ostanut loistavan kenttähevosen alun ihan tietämättään??

Olihan se. Meidän penninpyörylä kun on just eikä melkein kenttähevonen paitsi taidoiltaan niin myös sydämeltään.

Sukuselvitys

Penni ei ole siitoskäytössä.

Rokki-Pena Penapena Petruska
Erika
Roklapsi Rock
Ikilapsi
Siniketun Pärluggla Ei Pöllömpi Huu
Merinelli
Siniketun Pärl Helmi-Heimo
Blåräv

Pennin isä Rokki-Pena on aivan mielettömän muhkean rokkiharjan omaava, rohkea ja rauhallinen suomenhevonen. Roki on 159 cm korkea tummanruunikko, jolla ei ole lainkaan merkkejä. Rakenteeltaan ori on raskaahko, ja maastoilemisen lisäksi sen kanssa harjoitellaan välillä koulua. Roki on Siniketun tilan ainoa oma jalostusori, vaikka kovin montaa jälkeläistä silläkään ei ole. Toistaiseksi varsoja on neljä Pennin lisäksi. Roki päätyi Sinikettuun vuotiaana ja ori on (melko kaukana sijaitsevan) naapuritilan Kultajouhen ”kasvatti” – siis vahinkovarsa. Sukunsa puolesta Rokilla olisi mahdollisuuksia myös kilpakentille, mutta omistajilla ei ole moiseen resursseja tai kiinnostustakaan. Niinpä Roki viettää elämäänsä uskollisena, hyväliikkeisenä ja oriksi erittäin lempeänä maasto- ja vaellusratsuna.

Rokin isä Penapena, kutsumanimeltään yllättäen Pena, oli 160-säkäinen tummanpunarautias läsipää. Myös Penalla jouhia riitti, mutta luonteeltaan ori oli paljon orimaisempi ja arvaamattomampi kuin jälkeläisensä. Pena ostettiin Kultajouhen tilalle lupaavana orina, jolla oli tarkoitus tehdä rahaa. Hyväsukuinen, nuori Pena oli kuitenkin käytökseltään aivan mahdoton, ja niinpä yhden vahinkoastumisen jälkeen se päätettiin ruunata. Orin käsittely oli vaikeaa ja tammojen välttely pienellä tilalla osoittautui hankalaksi. Ruunauksen jälkeen ja iän myötä Penan luonne tasoittui hieman, mutta oli se silti eläkeikäänsä asti tilan energisin ja pörhein vaellusratsu.

Penan isä Petruska oli koulusukuinen kantakirjaori. Petruska kilpaili kansallisella tasolla koulua hyvin menestyen. Petruska oli komea tummanruunikko, 162 cm korkea ja luonteeltaan hieman haastava. Orilla oli temperamenttia sekä hienot liikkeet. Petruska vaikutti elämänsä aikana useilla eri talleilla ja jätti jälkeensä viisitoista varsaa. Penan emä Erika oli 147-säkäinen suomenpienhevostamma, siro ja sympaattinen punarautias. Erikalla oli kaunis läsi ja hyvä rakenne, ja tamma kantakirjattiinkin II-palkinnolle. Pieni Erika oli erinomainen kouluhevonen ja tamma teki vakuuttavan kilpauran pitkäaikaisimman omistajansa kanssa. Iän karttuessa tamma myytiin siitoskäyttöön, ja Erika ehti saada vielä neljä tervettä jälkeläistä eri orien kanssa.

Rokin emä Roklapsi oli osittain työsukuinen, täysin merkitön ja hivenen arkisen näköinen rautias tamma. Roklapsi eli Laila oli Kultajouhen tilan oma kasvatti, hyväluonteinen ja ehdottoman varma maastotamma. 155 cm korkea Laila oli todellakin pomminvarma ja ihanan lempeä käsitellä. Vahinkovarsa Rokin lisäksi Laila on varsonut toisenkin kerran, ja tämä Rokin puolisisko jäi Kultajouheen vaellusratsuksi.

Lailan isä Rock oli muhkea, 158 cm korkea ruunikko työhevoslinjainen suomenhevosori. Järkäleen kokoinen ja mahdottoman lempeä Rock oli jalostuslainassa tutuilta. Työhevosen töitä tehnyt, myös ratsukäyttöön koulutettu Rock sai Lailan lisäksi neljä muuta jälkeläistä. Lailan emä Ikilapsi oli vaaleanrautias, 156 cm korkea harrastetamma. Laila ostettiin Kultajouheen pilkkahinnalla tamman ollessa jo 12-vuotias. Hyväluonteisesta tammasta saatiin kuitenkin mukiinmenevä ja kestävä vaellusratsu, jonka ainoa varsa oli Laila. On kuitenkin mahdollista, että Ikilapsella olisi jälkeläisiä muuallakin – sen menneisyydestä kun ei täysin tiedetä.

Pennin emä Siniketun Pärluggla on Siniketun oma kasvatti, kuten nimestäkin kuulee. Pärla on suloinen, pienikokoinen rautiaankimo. 151 cm korkea tamma on yksi tilan suosituimmista vaellusratsuista, sillä Pärla liikkuu innokkaasti eteenpäin eikä säpsähtele turhia. Yleensä vaellusletkan kärjessä viihtyvä Pärla tykkää myös hypätä – mikään eteen tupsahtava tukki tai oja ei ole liian pieni, vaan kaikki ylitetään mahtipontisesti mahdollisimman korkealle ja pitkälle loikaten. Pikkutammaa on mukava hoitaa, vaikka muuten ystävällinen neito onkin melko vilkas. Pärla on viettänyt mammalomaa kolmasti. Pennin lisäksi se on jättänyt kaksi kimoa orivarsaa, jotka on sittemmin ruunattu.

Pärlan isä Ei Pöllömpi oli pienehkö, mutta raskasrakenteinen 156 cm korkea punarautias. Pöllö ostettiin etelästä Sinikettuun jalostusoriksi, kun ori oli 10-vuotias. Ennen yhdistettyä jalostusorin ja vaellusratsun uraansa Pöllö on kilpaillut sekä koulu-, että esteratsastuksessa komeasti sijoittuen. Täysin merkitön ori oli luonteeltaan täyttä kultaa ja soveltui siksi sukupuolestaan huolimatta lähes kenen tahansa ratsuksi. Pöllö toimi tilan suosittuna luottoratsuna loppuelämänsä ajan. Ori jätti noin kaksikymmentä varsaa sekä Suomeen että Ruotsiin.

Pöllön isä Huu oli 162 cm korkea punaruunikko ori. Huu kiersi nuorempana näyttelyitä ja saikin jo 4-vuotiaana astutusluvan. Orilla oli komea, korrekti rakenne ja sillä oli selkeästi liikettä sekä hyppykykyä. Ratsulinjainen ori menestyjä: se kantakirjattiin, hyväksyttiin jalostukseen sekä kilpaili esteitä, koulua ja kenttää sijoittuen. Energinen ja luonteeltaan hyvin orimainen Huu jätti lähes viisikymmentä jälkeläistä. Pöllön emä Merinelli oli suloinen, vaaleanrautias piensuomenhevonen. 147 cm korkea Merinelli kilpaili lähinnä kouluratsastuksessa. Tamma oli yhden perheen hyväluonteinen silmäterä, jolla perheen lapset opettelivat vuorotellen ratsastamaan ja myöhemmin kilpailemaan. Vanhempana ja jo hieman vaivaisena Merinelli saatiin vielä tiineeksi, josta tuloksena ainoa varsa Pöllö. Varsa myytiin tavoitteelliseen kotiin heti vieroituksensa jälkeen.

Pärlän emä Siniketun Pärl oli yksi Siniketun tilan ensimmäisistä kasvateista. Mahdottoman kaunis ja siro Helmi oli oikea värikasvattajan unelma, mustankimo suomenhevonen. 160 cm korkea tamma osoittautui myös hyväluonteiseksi ja rohkeaksi, joten oli selvää, että Helmi jäi kasvattajatilalleen koko iäkseen. Helmi ansaitsi heinänsä toimien vaellusratsuna, minkä lisäksi tamma sai viisi varsaa, joista neljä myytiin hyvällä hinnalla. Tamma jätti kimogeenin kaikille jälkeläisilleen.

Helmin isä Helmi-Heimo oli komea ratsusuomenhevosori, johon Siniketun tilan omistajat ihastuivat ensi näkemältä. Rautiaankimo, 162 cm korkea ori oli taitava kenttäratsu. Rohkea, kestävä ja hyväluonteinen ori oli satumaisen värityksensä lisäksi täydellinen isäorivalinta tulevalle vaellusratsulle. Helmin emä Blåräv oli Siniketun tilan Ruotsista ostama, 158 cm korkea kulomusta suomenhevonen. Blå oli todella kaunis ja tamma saikin ulkomuodollaan luonnettaan hieman anteeksi. Helposti säikkyvä ja energinen Blå ei soveltunut kovinkaan hyvin kaupalliseen vaellustoimintaan, joten Blåsta tuli pian vain vaelluksia vetävien työntekijöiden laadukas ratsu, jota käytettiin lisäksi siitokseen. Tamma sai neljä varsaa, joista kaksi peri mustan pohjavärin.

Kiitos Cee!

kenttäratsastus (44)

29.08.16 KERJ helppo: 1/30
19.08.16 KERJ helppo: 4/40
18.08.16 KERJ helppo: 4/40
10.08.16 KERJ helppo: 6/40
07.08.16 KERJ helppo: 5/40
05.08.16 KERJ helppo: 5/40
30.07.16 KERJ helppo: 1/30
28.07.16 KERJ helppo: 1/40
25.07.16 KERJ helppo: 5/40
22.07.16 KERJ helppo: 1/40
18.07.16 KERJ helppo: 2/30
22.05.16 KERJ helppo: 4/40
21.05.16 KERJ helppo: 4/40
10.05.16 KERJ helppo: 1/30
08.05.16 KERJ helppo: 2/30
06.05.16 KERJ helppo: 1/30
06.05.16 KERJ helppo: 1/30
03.05.16 KERJ helppo: 5/30
01.05.16 KERJ helppo: 3/30
15.03.16 KERJ helppo: 3/30
09.03.16 KERJ helppo: 2/30
09.03.16 KERJ helppo: 3/30
08.03.16 KERJ helppo: 5/30
07.03.16 KERJ helppo: 5/29
07.03.16 KERJ helppo: 5/30
06.03.16 KERJ helppo: 2/50
03.03.16 KERJ helppo: 4/29
02.03.16 KERJ helppo: 2/29
02.03.16 KERJ helppo: 5/30
01.03.16 KERJ helppo: 5/29
01.03.16 KERJ helppo: 2/30
29.02.16 KERJ helppo: 3/30
29.02.16 KERJ helppo: 5/30
26.02.16 KERJ helppo: 1/30
21.02.16 KERJ helppo: 3/30
12.02.16 KERJ helppo: 5/30
19.01.16 KERJ helppo: 1/30
23.11.15 KERJ helppo: 3/30
16.11.15 KERJ helppo: 3/30
10.11.15 KERJ helppo: 1/27
03.11.15 KERJ helppo: 5/27
07.12.14 KERJ helppo: 1/40
30.11.14 KERJ Cup helppo: 9/93
25.08.14 KERJ helppo: 3/50

esteratsastus (18)

03.05.17 ERJ 100 cm: 2/48
01.05.17 ERJ 100 cm: 2/48
23.04.17 ERJ 100 cm: 6/40
26.03.17 ERJ 100 cm: 3/30
19.03.17 ERJ 90 cm: 4/40
19.03.17 ERJ 90 cm: 4/30
18.03.17 ERJ 100 cm: 3/30
17.03.17 ERJ 90 cm: 2/40
15.03.17 ERJ 90 cm: 6/40
14.03.17 ERJ 100 cm: 4/30
13.03.17 ERJ 100 cm: 2/30
10.03.17 ERJ 90 cm: 3/40
10.03.17 ERJ 90 cm: 1/40
09.03.17 ERJ 100 cm: 5/30
09.03.17 ERJ 100 cm: 3/30
07.03.17 ERJ 100 cm: 1/30
04.03.17 ERJ 100 cm: 4/40
01.03.17 ERJ 100 cm: 3/40
23.02.17 ERJ 100 cm: 3/40

kouluratsastus (26)

07.05.17 KRJ helppo B: 3/40
04.05.17 KRJ helppo B: 5/40
04.05.17 KRJ helppo C: 2/50
03.05.17 KRJ helppo B: 2/69
20.03.17 KRJ helppo B: 5/100
18.03.17 KRJ helppo B: 2/100
15.03.17 KRJ helppo C: 7/100
20.02.17 KRJ helppo B: 3/40
19.02.17 KRJ helppo B: 9/88
15.02.17 KRJ helppo B: 4/40
07.02.17 KRJ helppo B: 2/30
07.02.17 KRJ helppo B: 3/30
04.02.17 KRJ helppo B: 2/30
05.03.16 KRJ helppo C: 5/40
25.02.16 KRJ helppo B: 3/30
23.02.16 KRJ helppo B: 1/30
21.02.16 KRJ helppo B: 2/30
20.02.16 KRJ helppo B: 3/30
17.02.16 KRJ helppo C: 6/40
16.02.16 KRJ helppo B: 4/30
31.01.16 KRJ Cup helppo C: 12/248
13.12.15 KRJ helppo B: 2/30
25.11.15 KRJ helppo B: 7/50
24.11.15 KRJ helppo B: 6/50
23.11.15 KRJ helppo B: 1/50
17.11.15 KRJ helppo B: 4/50

1. Viimeisiä kesäpäiviä

Harmiksen nyt jo elokuun alkupuolella, tämä meidän kuuluisa Suomen kesä tuntui olevan melkein ohi, tai ainakin siihen malliin elokuinen aurinko porotti taivaalta sadepäivien jälkeen: aivan kuin sillä olisi kovakin kiire ehtiä vielä näyttäytymään. Mun perässä laitumelta sisälle kävelevä Penni huokaisi: se oli pohjoisen lapsia, se oli läpeensä kyllästynyt kesäelämään! Jotkut hevoset piristyivät aina talven jälkeen, kun kevät teki tuloaan, mutta Penni se innostui heti kun lämpötilat alkoivat laskea ja sen paksu, pörheä talvikarva punkea esille sileän kesäkarvan alta. Mä olin eri mieltä, mun mielestä kesä oli ihanaa aikaa: pystyin heittämään Pennille pelkät suitset päähän, suihkuttamaan sen ötökkämyrkyllä kauttaaltaan hevosen hiljaisista mutinoista huolimatta, ja hyppäämään sitten itse kyytiin pelkät shortsit jalat ja toppi päällä, paljaat varpaat ilmassa keikkuen. Pennin askellus oli tasaista kun suunnattiin metsän läpi kohti rantaa. Ainakin yhtä asiaa kesässä se rakasti, nimittäin uimista. Ehkä meidän pitäisi talvella kokeilla avantouintia tai jotain, yhdistää kaksi Pennin lempiasiaa: paukkuvat talvipakkaset ja riemukkaat uintireissut.

2. Vierailevan kirjoittajan Cecilian päivä Kärmeniemessä

Olin saanut tehtäväkseni selvittää Pennin sukua tarkemmin, osana erästä kauppaa Julian ja Tomin kanssa. Tehtävä ei ollut ihan helppo, koska oma ruotsini on aika kangertelevaa, ja tokihan Pennin suku oli kotoisin juuri sieltä. Sain kuin sainkin ongittua edes jotakin tietoa kaikista Pennin sukulaisista kolmen polven sisällä, mutta oikeasti homma alkoi tutustumalla itse Penni-neitiin. Olin alun perin kuullut koko Kärmeniemestä naapuriltani ja ystävältäni Iinalta, joka omistaa yhden tilan kasvateista. Itsehän en tiedä suomenhevosista tuon taivaallista, mutta päädyin kuitenkin erään diilin Kärmeniemen pariskunnan kanssa ja palkkioksi siitä vähän selvittelemään sukuja (missä olen yleisesti aika hyvä, vaikka suomenhevoset tuntemattomia ovatkin). Saavuttuani tilalle tapasin Julian ja Tomin, jotka vaikuttivat heti ihanan letkeiltä ja huumorintajuisilta. Tarkoitus oli vain kurkistaa hevosia ja saada niistä perustiedot ylös selvitystyötä varten, mutta jotenkin puhe kääntyi kilpailemiseen ja valmentautumiseen. Jotenkin tapahtumat etenivät siihen, että olinkin jo pitämässä Tomille ja Pennille estevalmennusta kentällä.

Tomi ja Penni tekivät alkulämmittelyn ihan keskenään ja minä ja Julia jatkettiin juoruilua sillä aikaa. Huomasin kuitenkin sivusilmällä heti, että Pennillä oli menohaluja ja liikettä kuin puoliverisellä konsanaan! Pistettiin Julian kanssa muutamat esteet pystyyn ja Tomi hyppäsi tamman kanssa muutamat verryttelyhypyt pienellä pystyllä. Penni hyppäsi todella innokkaasti, mutta parhaasta ponnistuspaikasta sillä ei näyttänyt olevan hajuakaan. Niinpä päätin keskittyä siihen ja pyysin Tomia ohjaamaan tamman sarjaesteelle. Esteet olivat vielä matalia ja Penni kyllä ylitti ne aika isostikin, mutta jälleen ponnistuspaikat löytyivät tuurilla. Pyysin Tomia tekemään temponvaihteluita ja kokeilemaan, kuinka paljon säätövaraa Pennin laukasta löytyisi. Lisääminen oli helppoa, kokoaminen sitten paljon vaikeampaa. Tammalla oli kyllä selkeästi voimaa takaosassa, mutta keskittyminen rakoili. Sitkeällä työskentelyllä ratsukko sai kuitenkin esitettyä hyväksymäni pätkän koottua laukkaa, ja sarjaa voitiin koettaa uudelleen.

Pyysin Tomia laskemaan esteiden väliin jäävät askeleet ääneen ja kokeilemaan sekä neljällä että kolmella askeleella. Neljällä askeleella ponnistuspaikka tuli turhan juureen ja muutenkin kokoaminen välissä oli Pennin innokkuuden kanssa selkeästi haastavaa. Päädyimmekin kolmeen laukka-askeleeseen, mikä sitten taas vaati lisäämistä, jottei hyppy lähtisi aivan liian kaukaa. Esteitä korotettiin Pennin maksimeihin, mutta ongelmia ei enää tullut. Väli oli jo tullut tutuksi ja Tomi sai lisättyä Pennin laukkaa juuri sopivasti, jottei energiaa menisi turhan pitkään hyppyyn. Pudotuksia ei tullut improvisoidun minivalmennuksen aikana kertaakaan, mutta hiki sen sijaan tuli. Tomi hyppäsi vielä pienempää pystyä muutaman kerran jäähdyttelyksi ja hoiti sitten loppuverryttelyt itsenäisesti. Siinä me sitten Julian kanssa ihasteltiin kentänlaidalla, miten taitava voi suomenhevonen olla! Kiitokset vaan Kärmeniemen poppoolle erilaisesta päivästä pörröisten suomiotusten parissa.

3. Ensikertalainen esteillä

Penni ei ole ikinä ollut ihan tavallisissa, rehellisissä rataestekilpailuissa. Mikä ääneen sanottuna kuulostaa ihan hullulta kun katsoo kaikkia kenttäratsastuskilpailuista voitettuja rusetteja ja pokaaleja! Mutta jotenkin Penni ei ole kertaakaan kilpaillut rataesteillä vaikka sillä olisikin kaikki rahkeet paitsi kilpailla niin myös menestyä! Eräänä kauniina talvipäivänä kuitenkin suunniteltiin osallistujakatrasta Mörkövaaran järjestämiin estekilpailuihin, ja yhden paikan jäädessä autossa tyhjäksi, minä keksin ilmoittaa myös Pennin matkaan mukaan. Kenttäkilpailuista jo eläköitynyt kimo oli kiertänyt viime aikoina lähinnä vain koulukinkereitä, joten veikkasin estekilpailujen tekevän ihan hyvää.

Ja hyvää ne tekivätkin! Penni oli kuin eri hevonen heti kilpailupaikalle saapumisesta asti! Se näki traileriparkin viereisellä kentällä verryttelevät ratsukot ja tapitti kahta verkkaestettä korvat niin tötteröllä, että sinne olisi saanut vaniljajäätelöpallon ja vaikka toisenkin kaveriksi. Normaalisti kisoissa tosi iisisti ottava tamma suorastaan heräsi henkiin kun pääsi vähän vauhikkaampaan kilpailutapahtumaan pitkästä aikaa. Ja mitä teki metrin luokasta tuplanollan saanut Penni? No, tietenkin se karautti hurjaa vauhtia myös ykkössijalle, jättäen seuraavaksi sijoittuneen yli kolmen sekunnin taakse uusinta-ajassa!

4. Hankihölkät

Raskaaksi venähtänyt viikko ei aina vaadi niin kovin raskaita huveja: me otettiin tänään juoksutusliina kauniiseen käteen ja rämmittiin viimeöisen lumimyräkän myötä umpihangeksi muuttuneelle pellolle. Penninpyörylä kulki liinan päässä innoissaan—sitä ei oltu juoksutettu herran aikoihin! Irtojuoksuttelut olivat enemmän kesäisiä juttuja, ja muutenkin meillä tupattiin juoksuttamaan hevosia kamalan vähän vaikka se teki välillä hyvääkin, varsinkin omalle silmälle. Näki miten oma hevonen liikkuu ihan itse.

Penni tuntui ensin unohtavan ihan kokonaan, ettei sen kuulu enää kävellä mun vierellä, mutta tallikäytävältä nappaamallani kouluraipalla, tai oikeastaan sen kärjellä, sain tökittyä kimon lautasta sen verran, että se tuohtuneena siirtyi kauemmas musta ja ympyrälle. Käynti oli hirvittävän hätäistä ja kiire oli kova. Minne, sitä en tiedä eikä varmaan tiennyt Penni itsekään. Pellolle on jo yksinään pieni kävelymatka, joten kun tamma siirtyi kiirekäyntisekamelskastaan raviin, mä en lähtenyt suotta sitä pidättelemään. Hangessa se harppoi kaunista, suurta ravia, aina ajottain korskahdellen ja päätään vähän heittäen. Tämä oli sen mielestä kivaa, ei tarvinnut kulkea kontrollissa tai kukaan ei ollut selässä jäkättämässä pikkuasioista.

Laukassa asiat menivät niin kivaksi, että peräpää lensi ja minä sain melkein osuman iloisesti kohti lentäneestä rautakengästä tilsakumeineen päivineen. Tai, no, oikeasti olimme jo lähteneet jäähdyttelyjen jälkeen kävelemään kotia päin kun huomasin, että tamman toinen etukavio ei pitänytkään jäisellä tiellä. No, ei muuta kuin takaisin hankeen meidän ympyröitä kävelemään ja yhtä yksinäistä kenkää etsimään. Pennistä ei ollut apua. Kenkä kuitenkin löytyi.

Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen. Otsikkokuvien c_osett & David Humpohl.
Kärmeniemi 2007-2017.