Pieni tuhkimotarina

Joskus muinoin Suomen itärajan lähellä, Vallillan pikkukylässä, oli talli, jossa isä piti 5-vuotiaan pentunsa ja oman isänsä kanssa ravitallia. Suomenhevosia, koska ne on meidän arvoikkaimpia aarteita, niin talvi- ja jatkosodassa nämä uskolliset hevoset rinnallaan taistellut vaari aina opetti. Se ajatus juurtui siihen 5-vuotiaaseen tyttäreen, ja syvälle juurtuikin. Oli me kaksi, kyliltä löytynyt apupoika Tomi, rikkinäisiä ravurinrääpäleitä sekä läpeensä laho sukutila, jonka rintamamiestalo oli juuri saanut purkutuomion.

Mä lähdin pois heti kun pystyin ja niin kauas kuin pystyin. Mä en ikinä tulisi takaisin enkä ikinä pyörittäisi tallia sillä läpimädällä sukutilalla. Huoleton on hevoseton, ja niin mä olinkin. Toisin kuin faija, joka yritti tehdä Kärmeniemestä ratsastuskoulun Vallilan 1053 asukkaan pikkukylässä. Ratsastuskouluissa käy sen verran ihmisiä viikossa. Mutta eipä ollut mun ongelma. Mä olin löytänyt Misan ja yhdessä oltiin eksytty taas hevosmaailmaan—pyöritettiin vallan toimivaa ratsastuskoulua nimeltään Kärmekumpu kaukana Vallilasta vaikka vähän rappiolla oltiin kumpikin. Jossain vaiheessa myytiin tilukset pois ja lähdettiin eri teille—meikäläinen Iso-Britanniaan ja Misa ties minne. Mä olin taas hevoseton. Ja huoleton. Niin helvetin huoleton.

Aina siihen asti kunnes faija otti ja antoi periksi keuhkosyövälle mun vuosien huolettomuuden jälkeen. Siellä on neljä lupaavaa kenttähevosta, sä et voi heittää tätä menee. Sä tuut arvostaa noita vielä enemmän kun sitä sun säälittävää elämää jossain rapakon takana. Mitään muuta se ei sanonut. Mä olin 25, jo kauan sitten havahtunut siihen, että kilpatallilla ei itseään Suomessa elätä. Oli sillä pilvellä sentään yksi hopeareunus: ainakaan mun ei tarvinnut enää ryhtyä ratsastuskouluyrittäjäksi.

Vaan little did I know. Sieltä murheenkryynistä, jota talliksikin joku saattoi kutsua, löytyi niin paljon. Karla, joka ensitapaamisella räki harvinaisen rumaa venäjää mun naamalle ja josta tuli vuosien saatossa mun paras ystävä ja pikkusisko. Tomi, johon olin jo räkäsenä teininä vähän ihastunut ja joka muutti mun näkemyksen avoliitosta ja perheestä ällötyksestä unelmaksi. Kahden käden sormilla laskettava määrä omia rakkaita kultakimpaleita, joista jokainen on jättänyt jälkensä muhun ja joita hevosiksikin kutsutaan.

Enää on vaikea uskoa, että mä joskus halusin elää live-fast-die-young -asenteella sotkematta käsiäni yhteenkään hirnuvaan elikkoon. Enää on vaikea uskoa, että tää ei joskus ollut mun unelma—katsella kotitalon ikkunasta omalla takapihalla laiduntavia varsoja ja hymyillä, kun avopuoliso mietiskelee kovaan ääneen sohvalla nimiä niille omille kasvateille ja leikkii samalla lentokonetta kera pikkupojan, jonka ansiosta Kärmeniemi ei tarkoita enää pelkkää läpimätää tallia, vaan perhettä.

Kontakti & päivitykset

Kärmeniemi on vuonna 2007 perustettu virtuaalitalli. Se toimi muutaman vuoden Kärmekumpu-nimen alla ratsastuskouluna, mutta 2010 palasi juurilleen suomenhevosiin keskittyvänä maalaistallina, jonka painotuksena oli nimenomaan kenttäratsastus.

Kärmeniemen täysin fiktionaalista perhettä ja tallia on alusta asti luotsannut matty.

Yhteydenotot asiallisesti otsikoituna sähköpostiin mattyvrlgmail.com tai VRLn pikaviestillä tunnukselle vrl-00816. Kärmeniemi on rekisteröity VRLn tallirekisteriin tunnuksella KRME6669.

Sivusto päivitetty viimeksi 30.6.2016 — Twitter vihdoin aktiivisessa käytössä!

Piditkö? Peukuta VRLn profiiliamme!



 
Kärmeniemi on virtuaalitalli. Otsikkokuvien L.N.L. & luvat on. Muu materiaali Kärmeniemi 2007-2016 ellei erikseen mainittu.