Linkki       Linkki       Linkki       Linkki
Mukavampi ja yleisesti pidetty laji leipoo pullaa ja antaa rahaa aina, kun käyt mummon luona kylässä. Mukavat mummot asuvat erityisissä mummoille tarkoitetuissa asunnoissa eli Mummolassa. Mummot siivoavat paljon, koska he myös pölyävät normaalia enemmän. Pölyäminen johtuu siitä, että he vanhetessaan rapistuvat ja haurastuvat. Mummojen mielipuuhaa on kutominen, Kauniiden ja rohkeiden katsominen ja rahan antaminen vierailijoille. Opiskelijat ja nuoret käyttävät mummoja rahoittajina kaikkeen kivaan. Mummoilla onkin kansantaloudellisesti merkittävä asema taloudellisena auttajana. Mutta, älä ikinä suututa tätä kiltin lajin edustajaa, esimerkiksi kurkkaamalla mummon huippusalaiseen ompelukoriin, jossa mummo säilyttää kaikkia mummoilun salaisuuksia, sillä silloin mummosta saattaa tulla paha mummo. (Mainittu alempana)

Tässä sama juttu, tilaaja ei halunnut kyseistä ulkoasua, mutta toivottavasti kelpaa teille.

Ohjeet ulkoasun kopiointiin

Kopioi ulkoasun grafiikat
Ulkoasu ei toimi oikein, jos yksi pikkukuvakin on jäänyt tallentamatta. Jotta saisit tämän ulkoasun sivuillesi, sinun on tallennettava nämä kuvat:

           

Kopioi ulkoasun koodit
Klikkaa hiiren oikealla painikkeella jotakin kohtaa ulkoasusta ja valitse 'näytä lähdekoodi'- Maalaa koodi ja kopioi se (ctrl +c)

Voilá!
Liitä koodit tyhjään tiedostoon ja muokkaa ulkoasun tekstit ja muut - nyt sinulla on sivuillasi uusi ulkoasu! Jos jokin jäi vielä epäselväksi, lähetä sähköpostia.

© Makkai Bence / Pilvimarja / H.