Hornanhovin Vaniljavilijonkka
Vilja laukkasi vihreämmille laitumille kesäkuussa 2022

Hornanhovin Vaniljavilijonkka "Vilja"
Suomenhevonen, tamma
ruunivoikko, 153 cm
16.10.2019 , † 29.06.2022
VH19-018-1052
om. felissa VRL-04000
kasv. Hornanhovi
Yleis: Helppo A / 80 cm / Harraste

SV-I KTK-III KRJ-I SLA-I

Hornanhovin Vaniljavilijonkka eli Vilja on muumimammamaisen lempeä ja leppoisa tamma, ainakin suurimman osan ajasta. Se on aina jopa nuoresta iästään huolimatta osannut käyttäytyä asiallisesti tilanteessa kuin tilanteessa ja onkin ollut aina vähän sellainen pikkuvanha ja vieraissakin tilanteissa käyttäytynyt kuin kaiken nähnyt kokenut hevonen. Se on myös melko huumorintajuton ja vaatiikin käsittelijän ja ratsastajan, joka ymmärtää sen mielenlaatua. Vilja muutti Kastehelmeen vieroitusikäisenä suoraan kasvattajaltaan Hornanhovista, jossa sitä oli pienestä asti totutettu käsittelyyn ja muutenkin touhuttu sen kanssa paljon.

Hoitaessa Vilja joskus pitkästyy, muttei se silloinkaan ala pahantekoon. Se saattaa vain hieman ruveta kuopimaan etujalalla ja hirnumalla muistuttamaan, ettei tähän tallinkäytävälle ole jääty asumaan. Pääsääntöisesti se käyttäytyy rauhallisesti ja sopii lapsillekin talutettavaksi ja hoidettavaksi. Varusteiden laittamisessakaan ei ole ongelmaa, kunhan harja ei jää otsahihnan alle ikävästi tai muuten tammaa vaivaamaan. Varsojensa kanssa Vilja on ollut melko suojelevainen, eikä vierailla ole ollut asiaa sen karsinaan ensimmäisten päivien aikana. Toisen varsomisen kohdalla se ymmärsi nopeammin, ettei kukaan aio pahaa sen varsalle ja oli jo rauhallisempi.

Ratsun uran alkupuolella Vilja oli hieman kömpelö kokemattomuuttaan, mutta on kehittynyt kovasti treenien edetessä. Eihän siitä mitään huipputason menijää ikinä tule, mutta koulupainotteisesta suvusta huolimatta sen monipuolisuus on valloittanut meidät kaikki. Tamma on sileällä tasainen ja varma suorittaja, joka ei taivu ihmeisiin, mutta tekee rehellisesti ja kuuliaisesti ratsastajan kanssa yhteistyötä. Esteillä siitä löytyy vähän sporttisempi vaihde ja tuntuu, että pää menisi yli aika paljon isommista esteistä kuin jalat. Ratsastajan täytyy huolehtia ponnistuspaikoista ja siitä, ettei vie tammaa liian vaikeiden tehtävien eteen. Maastoesteillä ja muutenkin maastossa tamma on mukava ratsu, sitä kun ei saa pelästymään oikein mikään.

☆ Sukutaulu & jälkeläiset

i. Hymnin Muumi
KTK-III KRJ-I SLA-II
VH15-018-2440
vkk 155 cm
ii. Koston Mörkö
KTK-II KRJ-III
vkk 155 cm
iii. Mörkövaaran Morkkis
KTK-II SLA-II KRL-III
iie. Onnen Meri
SV-I
ie. Hymnin Sointu
KTK-III
rt 155 cm
iei. Mienan Rafaello
KTK-II KRJ-II
iee. Moon Valhalla
KTK-III KRJ-II SLA-II
e. Hornanhovin Kanelikiisla
VIR MVA Ch KTK-II
VH19-018-0032
tprn 157 cm
ei. Viehättävän Kosto
KTK-II KRJ-I ERJ-I SLA-I
tprn 160 cm
eii. Verikosto HUI VIR MVA Ch
KTK-III KRJ-I SLA-I ERJ-II
eie. Harharetken Tuuve
KTK-III KRJ-II SLA-II
ee. Fiktion Kanelitoffee
KTK-III
mvkk 158 cm
eei. Tuiskulan Lakutoffee
Ch KTK-III KRJ-I SLA-II
eee. Fiktion Kanelikyyhky
VIR MVA Ch KTK-I KRJ-I SLA-I

Isälinja (10): Hymnin Muumi - Koston Mörkö - Mörkövaaran Morkkis - Mörkövaaran Timppa - Kuisman Elmeri - Antero - Viimeinen Tinasotilas - Hämypuron Tuulipoika - Metsätähden Pippuri - Lähde-Laitos
Emälinja (6): Hornanhovin Kanelikiisla - Fiktion Kanelitoffee - Fiktion Kanelikyyhky - Runon Kanelipääsky - Seljasaaren Kanelivarpunen - Ilo-Varpu

sh t. Kastehelmen Mymmeli, syntynyt 20.12.2020 (isä Tuiskulan Anselmi)
sh o. Kastehelmen Valloittava, syntynyt 15.01.2021 (isä Tuiskulan Armastava)
sh t. Kastehelmen Taikatalvi, syntynyt 20.09.2021 (isä Fiktion Sydäntalvi)

☆ Kilpailukalenteri

11.01.2020 - Team J&K - Helppo B - 6/40
14.01.2020 - Team J&K - Helppo B - 6/40
19.01.2020 - Team J&K - Helppo B - 4/40
21.03.2020 - Safiiritiikeri - Helppo B - 2/50
25.03.2020 - Safiiritiikeri - Helppo B - 2/50
26.03.2020 - Mörkövaara - Helppo B - 5/30
26.03.2020 - Safiiritiikeri - Helppo B - 5/50
27.03.2020 - Mörkövaara - Helppo B - 5/30
01.04.2020 - Encore - Helppo B - 4/30
01.04.2020 - Encore - Helppo B - 1/30

02.04.2020 - Encore - Helppo B - 5/30
04.04.2020 - Kadon - Helppo B - 6/38
04.04.2020 - Encore - Helppo B - 5/30
04.04.2020 - Kadon - Helppo B - 5/38
05.04.2020 - Kadon - Helppo B - 6/38
05.04.2020 - Encore - Helppo B - 1/30
06.04.2020 - Kadon - Helppo B - 1/38
07.04.2020 - Encore - Helppo B - 5/30
07.04.2020 - Encore - Helppo B - 3/30
07.04.2020 - Encore - Helppo B - 1/30
09.04.2020 - Kadon - Helppo B - 6/38
10.04.2020 - Encore - Helppo B - 1/30
12.04.2020 - Encore - Helppo B - 3/30
12.04.2020 - Kuuran Sh - Helppo B - 5/40
13.04.2020 - Kuuran Sh - Helppo B - 5/40
13.04.2020 - Kadon - Helppo B - 6/40
13.04.2020 - Kuuran Sh - Helppo A - 2/40
13.04.2020 - Encore - Helppo B - 2/30
14.04.2020 - Encore - Helppo B - 2/30
15.04.2020 - Encore - Helppo B - 5/30

16.04.2020 - Encore - Helppo B - 5/30
18.04.2020 - Encore - Helppo B - 4/30
18.04.2020 - Kadon - Helppo B - 5/40
23.04.2020 - Heidseck - Helppo A - 3/40
12.05.2020 - Ketola - Helppo A - 1/30
13.05.2020 - Aamun tila - Helppo B - 1/50
13.05.2020 - Aamun tila - Helppo A - 3/50
14.05.2020 - Ketola - Helppo A - 5/30
24.12.2020 - Holmberg - Helppo A - 6/60
28.12.2020 - Holmberg - Helppo A - 4/60
23.04.2020 - Ponipallero - 60 cm - 5/40
23.04.2020 - Team J&K - 60 cm - 2/33
28.04.2020 - Team J&K - 60 cm - 4/33
12.12.2020 - Breawa - 60 cm - 5/40
13.12.2020 - Breawa - 60 cm - 3/40
14.12.2020 - Breawa - 60 cm - 2/40
17.12.2020 - Breawa - 60 cm - 4/40
19.12.2020 - Breawa - 60 cm - 2/40
19.12.2020 - KK Bailador - 80 cm - 3/40
20.12.2020 - KK Bailador - 80 cm - 4/40

22.12.2020 - KK Bailador - 80 cm - 2/40
26.12.2020 - KK Bailador - 80 cm - 3/40
16.01.2021 - Mandelbacke - 80 cm - 1/4, 0-0vp
04.02.2021 - Kk Lupin - 70 cm - 2/50
06.02.2021 - Kk Lupin - 70 cm - 5/50
08.02.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 1/50
11.02.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 7/50
13.02.2021 - Kk Lupin - 70 cm - /50
14.02.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 6/50
18.02.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 6/50
20.02.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 1/50
18.03.2021 - Kastehelmi - 70 cm - 1/30
18.03.2021 - Kastehelmi - 80 cm - 4/30
19.03.2021 - Kastehelmi - 80 cm - 2/30
20.03.2021 - Kastehelmi - 70 cm - 1/30
20.03.2021 - Kastehelmi - 80 cm - 4/30
03.04.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 5/50
05.04.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 4/50
09.04.2021 - Moana - 70 cm - 2/40
16.04.2021 - Kk Lupin - 80 cm - 3/50

30.04.2021 - ERJ-Cup - 80 cm - 6/62
09.05.2021 - Kk Lupin - 70 cm - 4/50
31.05.2021 - ERJ-Cup - 70 cm - 2/60
31.05.2021 - ERJ-Cup - 80 cm - 5/79
02.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 4/40
06.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 6/40
07.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 5/40
10.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 5/40
11.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 3/40
13.06.2021 - Brynhild - 80 cm - 2/40
25.12.2020 - KK Bailador - Aloittelija - 3/40
27.12.2020 - KK Bailador - Aloittelija - 1/40
01.01.2021 - Chermia - Harraste - 2/30
02.01.2021 - Chermia - Harraste - 1/30
03.01.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 2/30
18.01.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 1/17
10.02.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 1/22
11.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 4/40
11.02.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 4/22
12.02.2021 - Nessinjärven - Harraste - 1/40

15.02.2021 - Pyökkipolku - Harraste - 2/22
18.02.2021 - Lupin - Harraste - 4/21
20.02.2021 - Lupin - Harraste - 4/21
03.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 4/40
05.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 3/40
06.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 5/40
07.03.2021 - Nessinjärven - Harraste - 3/40
31.03.2021 - KERJ-Cup - Harraste - 2/30
07.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 2/60
08.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 3/60
12.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 1/60
15.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 2/60
17.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 3/60
29.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 1/60
30.04.2021 - Hiivurin - Harraste - 1/60
01.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 5/60
08.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 5/60
12.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 3/60
14.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 5/60
16.06.2021 - Hiivuri - Harraste - 3/60

16.07.2021 - Moana - Harraste - 3/40
18.07.2021 - Moana - Harraste -/40
10.08.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/28
14.08.2021 - Prime - Harraste - 3/50
16.08.2021 - Hiivuri - Harraste - 3/28
12.09.2021 - Mäntykatve - Harraste - 2/50
16.09.2021 - Mäntykatve - Harraste - 4/50
05.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 1/60
07.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 2/60
12.10.2021 - Hiivuri - Harraste - 3/60
NJ:
07.04.2002 - Adina - 10/12 irtoSERT
19.04.2020 - Haltiasalo - 5/12 irtoSERT
25.12.2020 - Haltiasalo - 4/9 irtoSERT

☆ Varusteet

© Equestrian PRO, OddPixel, Kreivittären Varusteliike & Sokka Luxuries

☆ Päiväkirja

29.01.2021 Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Kics)
Suuntasin auton nokan kohti Kastehelmen tallia, Felissa oli luvannut että saisin käydä ratsastamassa yhdellä nuorehkolla suomenhevostammalla. Tamma on juuri aloittanut liikkumisen varsan vieroituksen jälkeen, joten kunto ei tietenkään ole vielä millään kilpahevostasolla. Kastehelmen pihapiiri oli kaunis, valkoinen puhdas lumi suorastaan hohti punaista tallirakennusta vasten. Törmäsinkin Felissaan heti pihamaalla. "Moikka, sulla oli mulle joku lainahevonen?" sanon innostuneesti. "Juu, itseasiassa hainkin juuri Viljan valmiiksi sisälle, löydät sen tammatallista karsinasta numero 13 ja varusteet on merkittynä satulahuoneessa. Itseasiassa se on vielä niin levähtänyt siitä mammalomailusta että valitettavasti satula ei vielä istu sen selkään. Voit mennä ilman tai käyttää ratsastusvyötä, miten itseltäs parhaaksi tuntuu." Felissa opastaa aurinkoisesti hymyillen. "Selvä, katsotaan!" huikkaan ja jatkan matkaani talliin.

Tallissa löydän Viljan nopeasti. Se katsoo mua suurilla pähkinänruskeilla silmillään. Tunnen kuinka into herää sisälläni koska tamma on erityisen kaunis, paksusta talvikarvasta huolimatta se kiiltää kuin kultakolikko. Vilkaisen sen karsinaan hieman tarkemmin ja onhan se toden totta vielä aika tuhdissa kunnossa, sen selkä näyttää kuitenkin lähestulkoon leposohvalta joten en ole huolestunut ilman satulaa ratsastamisesta. Haen varustehuoneesta harjapakin, suojat ja suitset ja vien ne varmiiksi hoitopaikalle. Talutan Viljan sinne ja hetken jo epäilen mahtuuko se suuren olomuotonsa kanssa edes kääntymään noin ahtaassa tilassa vai pitääkö se perätä peruuttaa siihen. Kyllä se sitten lopulta siellä mahtui kääntymään.

Aloitin Viljan harjauksen ja se seisoi rauhallisesti paikallaan. Tamman karva oli niin pörröinen että ei sitä tietyistä kohdista saanut suoraksi vaikka kuinka harjasi monilla eri harjoilla. Päätin vielä selvittää sen pitkät paksut jouhet ja hännän huolellisesti niin etten vahingossakaan katkaise niitä turhaan. Hetken harjailun jälkeen Vilja rupesi selvästi jo tylsistymään, se haukotteli ja kuopi maata hieman levottaman oloisena. Laitoin sille vielä suojat kaikkiin jalkoihin ja suitset päähän. Itselleni kypärä ja turvaliivi ja sitten päästiinkin lähtemään hommiin.

Kaikkialle on satanut paljon lunta joten suuntaan ensimmäisenä maneesiin alkuverryttelemään. Felissa oli maininnut että laitumilla saa käydä kahlaamassa hangessa, se tosin on hevoselle kohtalaisen raskasta joten aloitan työskentelyn helpommalla pohjalla. En todellakaan halua rikkoa omalla ratsastuksella näin kaunista tammaa. Hyppään jakkaralta hevosen leveään selkään ja annan sen kävellä pitkin ohjin. Menee hetki että totun tamman keinuviin liikkeisiin ja paksuudesta johtuen alku fiilis on että liun joko kaulan yli alas tai selkää pitkin. Hetken kuluttua kuitenkin tuntuu että istumapaikka on löytynyt.

Käynnin jälkeen siirrän Viljan raviin. Ravi tuntuu alkuun melko epämiellyttävältä istua, ihankuin askeleesta puuttuisi jousto. Ratsastan hevosella ihan helppoja tehtäviä, ympyröitä, serpentiini uraa yms ja yritän saada sen kyljet taipumaan molempiin suuntiin. Pikkuhiljaa huomaan että liike paranee koko ajan ja tamma ravaa paljon letkeämmin eteenpäin. Alkujäykkyyttä se siis vain olikin. Vilja menee kiltisti kaula kaarella ja tekee kaikki tehtävät täynnä tarmoa. Välillä se yrittää tulla kaarteet hieman lapa edellä mutta muistuttelen puolipidätteillä miten tämä homma toimikaan. Suoritan myöskin ravi-käynti-peruutus-ravi tehtäviä, näin saan jo takajalatkin tekemään töitä enemmän ja hevosen selän mukavan pyöreäksi.

Seuraavaksi nostan laukan ja alkuun Vilja yrittää hieman pukittaa, minä tietenkin suoraa valun sen kaulalle joten oli täysi työ saada sen pää takaisin ylös ja jatkamaan eteenpäin paikallaan pomppimisen sijaan. Laukassa huomaan että sillä on vielä pieniä tasapaino vaikeuksia joten harjoittelen vain isoja ympyröitä tasaisessa temmossa ja urilla yritän saada hevosen mahdollisimman suoraksi. Laukan jälkeen Vilja vaikuttaa tyytyväiseltä joten tulen alas selästä ja talutan sen maneesista ulos.

Maneesin ulkopuolella kiipeän takaisin selkään ja ohjaan sen kohti laitumia. Vilja rupeaa hirnumaan innoissaan ja kiihdyttää vauhtiaan. Ihan kuin se luulisi pääsevänsä laitumelle, valitettavasti siihen menee vielä useampi kuukausi. Laitumella annan Viljan kävellä ihan omaan tahtiin löysähköllä ohjalla. Välillä lunta on tuiskuttanut sen verran paljon vettä se joutuu tekemään töitä ihan tosissaankin eteenpäin päästäkseen. Muutaman kierroksen jälkeen käyn vielä tasaamassa sen hengtyksen kävelemällä auratulla ja tasaisella tiellä.

Tallissa harjaan sen karvat suoriksi ja laitan kuivatusloimen sen päälle. Vilja hikosi yllättävän paljon, mikä toki johtunee lihaksia monipuolisesti tarvitsevasta treenistä sekä sen extra muhkean lämpimästä talvikuontalosta. Putsaan suitset satulasaippualla ja laitan varusteet takaisin paikalleen. Ennen lähtöä vaihdan tammalle vielä kuivan loimen selkäänsä ja annan taskusta muutaman porkkanan palkkioksi. Aivan ihastuttava hevonen!

20.01.2020 Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Viljan kanssa vietettiin tänään mielenkiintoinen päivä suomenhevosvarsojen arvostelutilaisuudessa. SV-tilaisuudet on olleet minulle se jokavuotinen rutiinitapahtuma aktiivisina suomenhevoskasvattajan vuosinani, mutta nyt edellisestä kerrasta oli vierähtänyt ihan huomaamatta aikaa. Kiltisti ja rauhallisesti lastautuvan ja matkustavan Viljan kanssa oli kuitenkin todella mukavaa lähteä reissuun. Tilaisuus alkoi 2-vuotiaiden luokalla ja Vilja oli niistä viimeinen. "Jätetään paras viimeiseksi" -sanonta piti tänäänkin paikkaansa, sillä Vilja todella veti luokan parhaat pisteet ja palkittiin ltilaisuuden parhaana 2-vuotiaana ainoalla I-palkinnolla. Vau, vau ja vielä kerran vau!

ulkoasun © VRL-05175    ☆    virtuaalihevonen    ☆    kuvat 1-4 © VRL-00884, kuvat 5-8 © Fiktio