Tuiskulan talli

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Rohkean Seli-Seli

Eelis laukkasi vihreämmille laitumille 20. lokakuuta 2016

Lempinimi Eelis Rotu, skp Suomenhevonen, ori
Syntymäaika 12.05.2015 Väri Rautias
Säkäkorkeus 157 cm Omistaja felissa, VRL-04000
Rekisterinumero VH15-018-1314 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus Kouluratsastus, Vaativa B Kasvattaja Rohkelikko

Palkittu suomenhevosvarsojen heinäkuun 2015 tilaisuudessa pistein rakenne 7.8, suku 6, käytöskoe 15 = 28.8p. SV-II
Kantakirjattu marraskuussa 2015 pistein 15 + 16 + 16 + 17 = 64p KTK-III

Luonnekuvaus

Rohkean Seli-Seli eli tuttujen kesken Eelis on sympaattinen kaveri, joka onnistuu piristämään päivän kuin päivän. Kun ori kurkkaa karsinastaan käytävälle ja hörisee herttaisesti jokaiselle talliin tulijalle, ei yksinkertaisesti vain voi olla enää huonolla tuulella. Eelis on muutenkin varsin nallekarhumainen tapaus, jonka kanssa voi tehdä mitä tahansa. Ja tietenkin ori rakastaa kaikkein eniten pitkiä ja raukeita rapsuttelutuokiota ihan kaikessa rauhassa.

Eelis on todella helppo hoidettava, joten oria ei välttämättä tarvitse laittaa kiinni harjauksen ajaksi. Toki Eeliksenkin kanssa kannattaa silti olla aina hieman varuillaan, sillä ori on kuitenkin ori, vaikka yleensä varsin ruunamaisesti käyttäytyykin. Jos joskus Eelis saa päähänsä yrittää testata hoitajaansa tai kokeilla jotain temppuja, lopettaa se varsin nopeasti, kun sitä napakasti komentaa. Sitten Eelis taas onkin lutuinen oma itsensä pitkän aikaa. Eelikselle voi tehdä kaikkia hoitotoimenpiteitä aika huoletta, eikä esimerkiksi eläinlääkärin vierailut tai kengitys tuota ongelmia. Ainoastaan satuloidessa on pidettävä mielessä, että Eelis saattaa pullistella, joten satulavyötä kannattaa kiristää useampaan otteeseen.

Ratsastettaessa Eelis on hieman tahmea ja hidas kaveri, jota joutuukin aluksi herättelemään ihan kunnolla, jotta ori alkaisi kulkea omalla moottorillaan. Nopeat siirtymiset ovat tämän orin kanssa päivän sana ja niillä orin saakin ehkä helpoiten kuulolle ja hereille. Kun Eelis on saatu viritettyä oikealle taajuudelle, sujuu orin kanssa koulukiemurat vallan mainiosti ja orilla riittääkin kapasiteettia aina vaativa b tasolle asti. Estetä Eelis hyppää myös ihan kohtuullisen hyvällä tekniikalla, mutta ori ei niistä juuri innostu ja siksi ori onkin auttamattoman hidas esteratsuksi. Kouluradalla sen sijaan maltti on yleensä valttia. Maastossa Eelis on rauhallinen ja varma, eikä juuri koskaan säiky oudompiakaan vastaantulijoita. Niinpä orin kanssa voikin huoletta lähteä tallustelemaan oikeastaan minne tahansa.

© Otterley

Sukutaulu

i. Susikallion Saita-Peli
VH14-018-1203
vprt 158 cm
KTK-II KRJ-III SLA-II YLA2
ii. Vionan Helmipeli
prt 151 cm
iii. Viisikon Tulenkosija
vrt 146 cm
iiii. Ventoksen Haamuhuijari
iiie. Arvottoman Muistikuva
iie. Doran Helmi
rt 159 cm
iiei. Viikari NN
iiee. Enkelilapsen Tie
ie. Varjon Rönsylilja
vrt 154 cm, YLA3
iei. Rääväsuu RÖK
rt 155 cm, YLA2
ieii. Vanajan Pakkasherra
ieie. Himpulan Peppiina
iee. Vänkä KÄT
153 cm
ieei. Sarkasmin Musta Lammas
ieee. Tuikin Liinu
e. Oravan Wilhelmiina
VH11-018-0496
rt 152 cm
ei. Tykkimies HUI
km 144 cm, YLA2
eii. Kuisman Tatu
KTK-II KRJ-I YLA2
eiii. Raadelman Ärräpää
eiie. Mataleena
eie. Syntitaakka KAT
rt 146 cm, KTK-III KRJ-I YLA2
eiei. Poikamies KAT
eiee. Pauliina KIR
ee. Oravan Kastanjetti
trn 145 cm
eei. AH Kalervo
trt 146 cm, KTK-I VIP MVA Fn
eeii. EL Yrjänä
eeie. Marjametsän Vellamo
eee. Kirinä KÖL
m 144 cm
eeei. Kasarmin Kreivi
eeee. Viehättävän Humina
Isälinja: Antti-Kristian (7) | Emälinja: MC Tähtisumu (6)

Jälkeläiset

rotu nimi syntymäaika emä omistaja
Suomenhevonen, tamma Tuiskulan Laventeli 30.08.2015 Hullunvaaran Valkyyria rebely
Suomenhevonen, ori Petäjän Hätävalhe 01.01.2016 Ulapan Surulupaus Mila
Suomenhevonen, tamma Tuiskulan Hipsutus 18.07.2016 Leijonasydämen Hippu Helo

Kilpailutulokset

Näyttelyt
KRJ -sijoituksia 40 kpl
06.07.2015 - Allim's Sporthorses - Vaativa B - 1/40
10.07.2015 - Runoratsut - Vaativa B - 4/40
13.07.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 5/40
13.07.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 5/40
15.07.2015 - Koskimäki - Helppo A - 4/30
17.07.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 1/40
19.07.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 3/40
20.07.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 6/40
25.07.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 1/40
03.08.2015 - Fiktio - Vaativa B - 2/40

06.08.2015 - Rohkelikko - Vaativa B - 1/40
07.08.2015 - Rohkelikko - Vaativa B - 1/40
11.08.2015 - Fiktio - Vaativa B - 6/40
12.08.2015 - Rohkelikko - Vaativa B - 5/40
13.08.2015 - Rohkelikko - Vaativa B - 1/40
15.08.2015 - Rohkelikko - Vaativa B - 2/40
28.08.2015 - Balegton - Vaativa B - 5/30
01.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 4/30
01.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 4/30
04.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 2/30
04.09.2015 - Kadotetut - Vaativa B - 4/26
05.09.2015 - Kadotetut - Vaativa B - 4/26
06.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 1/30
06.09.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 1/40
07.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 2/30
07.09.2015 - Mörkövaara - Vaativa B - 5/50
07.09.2015 - Kadotetut - Vaativa B - 3/26
08.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 2/30
11.09.2015 - Vennamo - Vaativa B - 4/30
11.09.2015 - Kuuralehto - Vaativa B - 5/40

14.09.2015 - Bellgrove - Vaativa B - 4/20
20.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 2/30
23.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 2/30
23.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 1/30
24.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 1/30
24.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 3/30
25.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 4/30
26.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 2/30
26.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 5/30
26.09.2015 - Lamoca - Vaativa B - 3/30
Hevosen kuvat © Tilli | Muu © Tuiskulan talli | Tausta © smerikal