Tuiskulan talli

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Fiktion Tiikeli

Tintti on lopetettu maaliskuussa 2022 vanhuuden vaivojen vuoksi.

Lempinimi Tintti Rotu, skp Suomenhevonen, tamma
Syntymäaika 20.01.2015 Suomi, † 02.03.2022 Väri punarautias
Säkäkorkeus 152 cm Omistaja felissa VRL-04000
Rekisterinumero VH17-018-0391 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus Yleispainotus: Vaativa B & Vaativa Kasvattaja Milja, Fiktio

Kantakirjattu toukokuussa 2017 R-suunnalle pistein 17 + 17 + 16 + 18 = 68p. KTK-III
Palkittu Valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa helmikuussa 2018 pistein 6 + 41 + 14,75 + 20 + 8,5 = 90,25p VVJ-II

Historia

Kaksi aikaisempaa fiktiolaistani Marenki ja Uinaus olivat ehtineet kiitettävään parinkympin ikään ja kahmineet kaikki tarvittavat palkinnot, kun törmäsin Fiktioon palautuneeseen kasvattiin Tiikeliin. Tiikeli oli superkaunis punarautias tamma, jonka kanssa oli Villahaassa ehditty aloitella kilpauraa valjakkoajon ja kouluratsastuksen merkeissä. Olipa tamma ehtinyt yhden varsankin jo saada, Viisikkoon myydyn orin Lennartin. Tuiskulassa Tiikelin kanssa on tarkoitus jatkaa krj- ja vvj-sijoitusten keräämistä sekä hankkia vähän lisää jälkikasvua. Joskus tulevaisuudessa saatamme myös pyörähtää kyseisten lajien laatuarvosteluissa.

Luonnekuvaus

Meille saapuessaan meidän lapset omivat Tintin heti, tamma kun oli sopivan kokoinen ja niin himskatin hattarainenkin kaiken lisäksi. Lapset kapusivat sen selkään harva se päivä ja milloin ratsastettiin kaksipäällä, milloin tytöt harjasivat tamman mahaa sen jalkojen alla. Tintti on tottunut meillä ihan kaikkeen ja sen kyllä huomaa: sei ei säiky, ei rutise, eikä milloinkaan ryhdy hankalaksi. Toisinaan Tiikeli on ehkä aavistuksen verran liiankin kiltti, sillä se ei osaa sanoa ei. Se kävelee eteenpäin niin kauan kunnes ratsastaja toisin määrää ja tarhalaumassa väistää ketä tahansa ja kuinka kauan tahansa. Tinttiä käy välillä ihan sääliksi, mutta hyvä hevonen se kyllä on. Niin ratsailta, ajaessa kuin maasta käsinkin tamma on mutkaton ja miellyttävä, nöyrä ja kunnollinen kaikkien kaveri.

Ratsastaessa tamma on tapansa mukaan hyvin rauhallinen. Se ei ole laiska, mutta sen on vaikeaa ryhtyä toimeen omatoimisesti. Siksi sitä on pyydettävä kokoajan eteen ja nimenomaan ratsastettava. Pelkkä matkustelu ei paljon tuloksia aikaan saa. Ajaessa Tintti on aavistukseen reippaampi kuin ratsastaessa, vaikkei sitä vieläkään erityisen meneväksi tapaukseksi pääse sanomaan. Tamma on miellyttävä ajettava ja tekee aina parhaansa. Tarkkuuskokeessa tamman rauhallisuudesta on pelkästään etua, mutta välillä toivoisi etenkin maratonkokeessa siitä löytyvät muutama isompi vaihde.

Tintin kanssa on kiva matkustaa. Sillä on kuitenkin hämmentävä tapa kävellä traileriin hitaasti mutta varmasti ja kömpiä sieltä myös ulos todella verkkaiseen tahtiin. Uusissa paikoissa ja hälinän keskellä Tintistä löytyy jopa oma moottori, mikä saisi kyllä löytyä kotonakin vähän useammin. Maastoillessa tamma on yleensä ihan rauhallinen eikä juuri säiky mitään. Se sopii myös säikymmile hevosille ja aroillekin ratsastajille hyvin maastokaveriksi, koska ei reagoi helpolla mihinkään muiden hevosten säikkymiseen tai hyppimiseen.

© ex-omistaja Uppe & felissa

Sukutaulu

i. Yötuulen Jellona
VH13-018-0255
prt 153 cm
ii. Mörkövaaran Leijonaraita ERJ-II KRJ-II SLA-II
rt 153 cm
iii. Lakean Emanuel KTK-II ERJ-II KRJ-I SLA-I
prt 144 cm
iiii. Lakean Roope Aadolf KTK-II SLA-I
iiie. Lakean Nelli-Noora KTK-II SLA-I
iie. Radikaali AB
rt 151 cm
iiei. Kuningasjätkä AM
iiee. Pokerin Okariina
ie. Tohiseva Yötuuli SLA-II
vrt 145 cm
iei. Kurittoman Hallayö
km 153 cm
ieii. Kalman Keisari
ieie. Pirtsakka WQ
iee. CP Touhokas Tytteli KTK-II
rt 157 cm
ieei. NEN Pikku Monsteri
ieee. QM Touhon Neiti
e. Fiktion Tuutulaulu VVJ-I
VH12-018-0543
prt 151 cm
ei. Kiin Veikkoseni jälk AB
prt 159 cm
eii. J.E.P. Vauhtiveikko
rt 160 cm
eiii. FIM Vekku
eiie. KMT Somarutto
eie. J.T. Vilma
rt 154 cm
eiei. NJY Topias kadonnut
eiee. Pikku-Nopsa
ee. Koistilan Tutuna KTK-III VVJ-II KRJ-II
trt 150 cm
eei. Ruuti-Poika KRJ-III jälk C
rt 152 cm
eeii. Viluari
eeie. Parma
eee. Huvittajan Tutteli KTK-II
rt 146 cm
eeei. Velttoori
eeee. Tuutsie

Jälkeläiset

rotu varsa syntymäaika isä omistaja
Suomenhevonen, ori Villahaan Lennartti 12.05.2015 Villahaan Loisto Ireth
Suomenhevonen, tamma Tuiskulan Kaarnansydän 02.02.2018 Pirunkorven Karnevaali Tuulia T.
Suomenhevonen, ori Tuiskulan Vikatikki 12.06.2019 Tuiskulan Armastava Kics
Suomenhevonen, tamma Kastehelmen Tuikku 20.02.2022 Villahaan Klaus felissa

Kilpailutulokset

KRJ -sijoituksia 40 kpl VVJ -sijoituksia 40 kpl
22.05.2015 - Rohkelikko - Helppo A - 6/40
24.05.2015 - Rohkelikko - Helppo A - 6/40
28.05.2015 - Maanan Suomenhevoset - Helppo A - 3/50
29.05.2015 - Maanan Suomenhevoset - Helppo A - 2/50
06.10.2016 - Heljävirta - Vaativa B - 2/30
11.10.2016 - Heljävirta - Vaativa B - 1/30
15.10.2016 - Heljävirta - Vaativa B - 4/30
18.10.2016 - Heljävirta - Vaativa B - 2/30
08.03.2017 - Latokartano - Helppo A - 4/30
11.03.2017 - Wolf's Sporthorses - Helppo A - 1/30

11.03.2017 - Hukkapuro - Helppo A - 2/30
12.03.2017 - Wolf's Sporthorses - Helppo A - 2/30
13.03.2017 - Latokartano - Helppo A - 1/30
13.03.2017 - Wolf's Sporthorses - Helppo A - 2/30
14.03.2017 - Hukkapuro - Helppo A - 3/30
15.03.2017 - Haavelaakso - Helppo A - 3/60
17.03.2017 - Kk Stewart - Helppo B - 1/100
21.03.2017 - Teilikorpi - Helppo A - 3/40
23.03.2017 - Fiktio - Helppo A - 6/40
24.03.2017 - Mörkövaara - Helppo A - 5/30

25.03.2017 - Kk Stewart - Helppo A - 4/30
26.03.2017 - Kk Stewart - Helppo A - 2/30
27.03.2017 - Teilikorpi - Helppo A - 3/40
27.03.2017 - Kk Stewart - Helppo A - 5/30
27.03.2017 - Haavelaakso - Helppo A - 4/60
28.03.2017 - Teilikorpi - Helppo A - 4/40
28.03.2017 - Kk Stewart - Helppo A - 4/30
29.03.2017 - Teilikorpi - Helppo A - 4/40
31.03.2017 - Haavelaakso - Helppo A - 1/60
01.04.2017 - Tuiskula - Helppo B - 5/30

02.04.2017 - Delicate - Helppo B - 3/30
02.04.2017 - Haavelaakso - Helppo A - 5/60
03.04.2017 - Delicate - Helppo B - 2/30
04.04.2017 - Teilikorpi - Helppo A - 2/40
05.04.2017 - Old Lane - Helppo B - 2/30
06.04.2017 - Teilikorpi - Helppo A - 4/40
07.04.2017 - Tuiskula - Helppo B - 3/30
15.04.2017 - Elfengård - Helppo A - 1/40
29.04.2017 - Mörkövaara - Helppo A - 4/30
29.04.2017 - Mörkövaara - Helppo A - 3/30
09.02.2015 - Fiktio - Noviisi - 2/40
12.02.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 1/40
14.04.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 6/40
19.04.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 4/40
03.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 4/40
09.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 6/40
21.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 6/40
24.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 1/40
28.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 2/40
29.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 5/40

30.05.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 2/40
20.08.2015 - Wyat Shetlands - Noviisi - 3/40
13.06.2016 - Wyat Shetlands - Noviisi - 3/40
14.06.2016 - Wyat Shetlands - Noviisi - 6/40
18.06.2016 - Wyat Shetlands - Noviisi - 4/40
09.06.2016 - Wyat Shetlands - Noviisi - 5/40
14.03.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 4/30
15.03.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 1/30
18.03.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 5/30
19.03.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 3/30

20.03.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 3/30
21.03.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 5/30
22.03.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 5/30
22.03.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 2/30
25.03.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 4/30
28.03.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 5/30
31.03.2017 - Tuiskula - Noviisi - 5/121 VVJ-Cup
08.04.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 3/30
09.04.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 1/30
13.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 3/30

14.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 3/30
15.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 4/30
18.04.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 4/30
19.04.2017 - Hukkapuro - Vaativa - 4/30
24.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 2/30
25.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 4/30
26.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 5/30
26.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 1/30
28.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 4/30
29.04.2017 - Mörkövaara - Vaativa - 5/30

Päiväkirja ja valmennukset

03.04.2016 Valjakkovalmennus, valmentaja Veera R.

Tänään olin Tuiskulan tallilla valmentamassa Tintti-nimistä suomenhevostammaa valjakkoajossa. Olin suunnitellut heille tälle päivälle lähinnä vain tarkkuutta vaativia ajotehtäviä. Koska kenttä oli sula ja sää hyvä, pidimme valmennuksen kentällä, johon suuntasin suoraan asettelemaan tötsiä ja puomeja. Tein tötteröistä pienen pujotteluradan ja puomeista muutaman kulman, joista kuskin tulisi ohjata kärryt lävitse.

Felissa ja Tintti saapuivat kentälle juuri, kun olin saanut kaikki tarvittavat aseteltua kentälle. Tervehdin kuskia ja kehotin häntä verryttelemään tammaa kävelemällä muutaman kierroksen ristiin rastiin kenttään ympäri ja sitten siirtämään sen raviin ja sama ravissa. Itse jäin seisomaan kentän keskelle ja seurasin hevosen liikkeitä ja kuskin ajotapaa. Heti muutaman käännöksen jälkeen huomasin, että kuskilla on selkeästi liian pitkät ohjat sillä tamman kääntäminen näytti tuottavan vaikeuksia. Kehotinkin Felissaa hieman lyhentämään niitä ennen raviin siirtymistä. Ravissa TIntti näytti kuuntelevan ajajaansa erittäin hyvin.

Valjakon mentyä alkuverryttelyt aloitimme itse valmennuksen pujottelutehtävällä, joka mentiin ensimmäiseksi käynnissä kumpaankin suuntaan. Tötsien välit olivat melko kapeat joten Felissa sai olla tarkkana, vaikka Tintti yritti parhaansa kiertää tötsät. Tamma kun ei ihan tajunnut, että perässä tulevat kärryt eivät kääntyneetkään yhtä nätisti. Kun tötsistä oli käynnissä selvitty ilman, että yksikään tötsä kaatui, siirryimme seuraavaan tehtävään. Tarkoituksena oli tulla puomeista tehty kulma niin, että kärryt pysyivät puomien sisäpuolella. Tintti sai mennä missä halusi. Tämä osoittautui yllättävän hankalaksi tehtäväksi, sillä tamma oli aluksi sitä mieltä, ettei puomin ylitse voi astua. Tovin suostuttelun jälkeen se kuitenkin uskalsi jalkaansa nostaa ja tästäkin selvittiin. Viimeiseksi tehtäväkseen valjakko sai mennä tötteröiden pujottelun ravissa. Ekalla yrittämällä lähes puolet tötsistä kaatui, mutta jotta valmennuksesta jäisi kaikille hyvä maku suuhun, pidensin tötsien välimatkaa ja tästäkin selvittiin hyvin! Valjakko kävi kävelemässä loppukäynnit läheisellä tiellä.

27.01.2015 AK:n yksityinen kouluvalmennus kotitallilla

Ratsukko saapui maneesiin sovittuna aikana ja neuvoin heitä aloittamaan kävelemällä ja ravailemalla. Olin vähän suunnitellut, että tänään tehtäisiin siirtymisiä ja ehkä vähän väistöjäkin. Tiikeli kulki heti alkuun hyvin nätisti ja vastasi ratsastajan apuihin kiitettävästi. Kuitenkin aika ajoin, kun ratsastaja ei antanut ihan selkeitä apuja, Tiikeli alkoi vähän hidastamaan ja laahaamaan ravia. Silloin neuvoin ratsastajaa käyttämään napakammin jalkaa. Välikäyntien jälkeen pyysin ratsukkoa halkaisemaan maneesin keskeltä ja jäämään toiseen päätyyn vähän pienemmälle alueelle. Selostin aluksi tehtävän: kulmat mentäisiin käynnissä ja suorilla pätkillä otettaisiin lyhyt mutta aktiivinen ravipätkä. Tiikeli nosti ravit ihan hyvin mutta, koska ohjastuntuma ei ollut aina kunnollinen, pääsi tamma hieman valahtamaan pois tuntumalta. Muutaman kierroksen jälkeen ratsukon työskentely näytti hyvältä. Tiikeli vastasi apuihin toivotulla tavalla ja kun tuntuma tamman suuhun pysyi hyvänä, ei muotokaan kadonnut.

Annoin ratsukon hetken ravata pidempää pätkää vähän reippaammassa ravissa, ennen kuin muutimme tehtävää. Tiikeli pärski rennosti saadessaan venyttää askeltaan kunnolla. Neuvoin ratsukkoa myös kotona välillä ratsastamaan pätkiä rennommin ja reippaammin. Silloin hevosenkin mielenkiinto pysyy hyvänä. Muutimme sitten tehtävää niin, että suorille sivuille pysähdys suoraan ravista, ja sitten takaisin raviin ja kulmat ravissa. Neuvoin ratsastajaa heti alkuun istumaan syvälle satulaan ja käyttämään vatsalihaksia paljon. Pysähdykset onnistuivat ihan hyvin, vaikka Tiikeli ei ihan alkuun suoraa ravista pysähtynytkään. Ratsastajaa neuvoin ottamaan rohkeammin ohjaa käteen, vaikka tamma onkin herkkä suustaan. Raviin siirtymisissä taas kättä saa vähän rentouttaa ja antaa edestä enemmän tilaa. Kun ratsukko teki pari hyvää pysähdystä ja liikkeelle lähtöä, annoin heille luvan pitää pienen kävelytauon.

Tauon jälkeen tehtiin vielä vähän väistöjä ravissa. Sain pari kertaa huomauttaa ratsastajaa, että käyttää enemmän jalkaa, jotta ravi pysyy hyvänä. Tiikeli väisti todella hyvin pohjetta ja jo parin hyvän pätkän jälkeen lopeteltiin, ja annoin ratsukon verrytellä loppuun itsenäisesti. Tamma ravaili tasaista tahtia ja vaikutti oikein mukavalta ratsastaa. Tiikeli kanssa vaan tarkkana, ettei ratsastaja jää hetkeksikään matkustamaan. Mutta oikein ihana ja rauhallinen tamma tämä Tiikeli!


Hevosen kuvat © kasvattaja | Muu © Tuiskulan talli